Ihanaa postia

En tiedä, mitä hyvää olen tehnyt ansaitakseni sen, että joku blogimaailman hyvä haltiatar on kääntänyt suopeat kasvonsa minuun päin. Koko viikon olen saanut ihanaa postia, minä olen nimittäin ollut oikea onnentatti blogiarpajaisissa.Edellispäivänä posti toi minulle kiitoskortin Ranskasta. Sen lähetti edellisen kirja-arvonnan voittaja. Minulle tuli myös arpajaisvoitto, jonka voitin Ilonan viehättävästä blogista. Kolme itsetehtyä korttia löysivät paikkansa keittiön seinältä. Ottamani kuva ei ole hyvä, mutta kortit nousevat hienosti oranssista taustasta. Mieskin ihaili niitä ja huomasi ne heti, en ollut ehtinyt edes mainostaa. Kiitos Ilona ♥ Kortit ovat hienoina tauluina seinälläni ja ne toivat keittiöön ihan uutta eloa.Nunniannin blogissakin onnistuin voittamaan arpajaiset ja voitto oli huikean hieno ja juuri perhettäni varten räätälöity. Persoonallisesta ja kiinnostavasta paketista löytyivät nämä suloiset linnut ja kolme kaunista magneettia. Magneetit päätyivät oitis jääkaapin oveen ja linnuillekin on paikka tiedossa. Ne lentävät sinne heti, kun ehdin vähän avustaa.Paketista löytyi myös älyttömän mielenkiintoinen virikeliina vauvalle. Tosin siinä oli virikettä minulle ja esikoisellekin, vietimme pitkän tovin sitä ihaillen ja kosketellen. Liinassa on eri materiaaleja, eri karheusasteita ja maatuska esimerkiksi rätisee jännästi. Maatuskan vieressä on pieni jyväpussi.Meillä rakastetaan maatuskoja... Laura oli nähnyt hirveän vaivan ja selvästikin ottanut perheestäni selvää, kun hän osasi muistaa vauvaa noin hienolla käsityöllä. Kiitos Laura ♥Tuon kaiken hyvän ja hienon päälle sain vielä Pellavasydän-blogissa voittamani palkinnon, nimikirjaimellani varustetun pellavasydämen sekä kaksi vuodenaikakoristetta. Tammikuun koriste roikkuu ovessani ja pellavasydän komeilee eteisen peilin luona. Helmikuun koriste pääsee esille helmikuussa. Älyttömän tarkkaa ja kaunista työtä. Olen haltioissani! Kiitos Nora ♥
Täällä blogimaailmassa asuu kyllä käsittämättömän taitavaa väkeä!!! Vielä suuri kiitos! Minä en yleensä voita arpajaisista, arvoista tai lotosta mitään, joten tämä on ollut ihan mieletöntä! Arvostan itsetehtyä todella paljon!

Minun blogissani on tähän mennessä arvottu kirjoja, mutta ehkä minäkin yritän seuraavaan arvontaani tehdä jotain itse. En vain ole ollenkaan noin taitava, kuin tässä kirjoituksessa esitellyt kädentaitajat. Kaikilla kolmella on vielä erittäin kauniit blogitkin, kannattaa kurkata!

Ps. Minun arvontaani ehtii vielä osallistua.

Neljännen neljäs olikin kissa

Sain Ritalta hauskan haasteen.

Ohjeet ovat seuraavanlaiset:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.

2. Valitse neljäs kuva kansiossa ja julkaise se blogissasi.

3. Selitä kuva.

4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Minun oli pakko vähän huijata, koska neljännen kansion neljäs kuva oli lähikuva kasvoistani enkä ollut valmis laittamaan sitä tänne. Laskin kansiokokoelmasta siis ylhäältä alaspäin neljännen kansion ja sieltä neljännen kuvan. No kissaneitimme Sisuhan sieltä löytyi. Kuvassa Sisu katsoo haikeana parvekkeelle, jossa hän sai olla kesällä, mutta jossa kylmän tullen on pienelle sisäkissalle liian kylmää. Sisu täyttää huhtikuussa kaksi vuotta ja hänellä on Sissi-niminen sisko. Sisu on seurakissa, mutta ei sylikissa. Esikoisen syli on ainut syli, jossa Sisu viihtyy. Sisu on kiltti ja hassu ja kissaksi kovin kömpelö. Joskus hypyt ja muut leikit onnistuvat, mutta monta kertaa Sisu-parka on hypännyt päin seinää tai ikkunaa. Joskus Sisu saattaa kesken unien yhtäkkiä tippua jakkaralta, tuolilta tai kiipeilypuusta. Yritämme olla hienotunteisia ja olla nauramatta Sisulle, mutta usein hän huomaa huvittuneisuutemme ja kömpii hieman häpeillen takaisin nukkumaan. Sisu on ihana. (Tähän kohtaan laittaisin sellaisen pienen sydämen, mutta en tiedä, miten se tehdään. Hitsi.)

Haaste lähtee Katja Tanskaselle, Ilonalle, Kimmolle ja Violetille.

Ps. Arvontaan voi vielä osallistua.

Äitinä oleminen

Lapset ovat lahjoja ja aarteita. Jokainen varmasti toivoo lapsilleen parasta (paitsi ehkä vakavasti henkisesti sairastuneet). Suomessa on hieno mahdollisuus jäädä kotiin hoitamaan lapsia, mutta lapsi on myös mahdollista laittaa hoitoon, jos itse haluaa mennä töihin.

Nämä kaksi vaihtoehtoa saavatkin sitten hirvittävää myräkkää ja väittelyä aikaiseksi. Paula on blogissaan ansiokkaasti pohtinut tätä teemaa ja minäkin tahdon kirjoittaa siitä muutaman ajatuksen.
Katsoin alahuultani purren väittelyä, jossa Timo T. A. Mikkosen vaimo Nina Mikkonen rääkyi kotiäitiyden puolesta ja päiväkoteja vastaan. Häpesin kaikkien naisten ja kotiäitien puolesta. Mikkonen oli ala-arvoinen haastateltava ja huusi ja jyräsi sanottavansa. Hän ei silti ole ainut. Surffailin netissä tämän haastattelun tiimoilta ja kuljin aina vain eteenpäin. Lopulta tulin Vauva-lehden sivuilla olevalle keskustelufoorumille. Keskustelut olivat todella ikävää luettavaa. Siellä kotiäidit mesosivat omaa paremmuuttaan ja teilasivat niitä äitejä, jotka halusivat keskustella töihin menemisestä sun muista aiheista, jotka eivät kotiäideille kelvanneet. Minulle tuli paha mieli ja tuskin enää menen sille foorumille. En osallistunut keskusteluun. Kotiäidit haluavat arvostusta työlleen, mutta voin kertoa, että tuollaisilla toimilla sitä ei tule.

Minusta on merkillistä, miten naiset ovat tämän asian kanssa niin rumasti toistensa niskassa. Milloin naiset ymmärtävät, että juuri naisten pitäisi tukea toisiaan? Tällä tavalla saataisiin naisten asemaa ja kotityön arvostusta muutettua. Miehet sitä eivät tule tekemään. Sitä paitsi en ole koskaan kuullut, että miehet rähjäisivät toisilleen siitä, jos joku isä jää kotiin hoitamaan lasta.

Esikoiseni oli kahdeksan kuukautta, kun menin työhön. Häntä hoiti kodissamme yksi parhaista ystävistäni. 1,5 vuotiaana esikoinen meni päiväkotiin. Kaikki on mennyt hyvin eikä mitään ongelmia ole ilmennyt. Kuopuksen kanssa taidan jäädä kahdeksi vuodeksi kotiin. Mielestäni ihan pientä vauvaa ei ole hyvä viedä hoitoon, mutta se on minun mielipiteeni. Perustan sen siihen, että kehityspsykologien mukaan lapsen kiintymyssuhde ja luottamiskyky muodostuvat muutaman ensimmäisen elinkuukauden aikana. Jos lasta hoidetaan hyvin ja hänen tarpeensa tyydytetään tarpeeksi nopeasti, hän oppii luottamaan ihmisiin. Tämän lisäksi lapsi tarvitsee vielä sen pyyteettömän rakkauden, jonka vanhemmat voivat antaa. Kun luottamussuhde vanhempiin on rakentunut, lapsi pystyy rakentamaan sen myös muihin hoitajiin. On tutkittu, että lapselle ei koidu psyykkistä haittaa, jos häntä kolmen kuukauden iässä välillä hoitaa joku muukin kuin vanhemmat. Varhaislapsuuden kokemuksilla on yllättävän suuri merkitys lapsen kehitykseen. Usein varhaislapsuudessa olleet ongelmat saattavat näkyä vasta kouluiässä, joskus jopa vasta aikuisuudessa. Siksi ei ole yhdentekevää, miten lapsen ensimmäiset kuukaudet kuluvat, mutta uskonkin että Suomessa ihan pieniä vauvoja viedään hoitoon vain harvoin.

Minusta lapsen hoitoa mietittäessä on hyvä valita se vaihtoehto, joka tukee vanhempien vanhemmuutta parhaiten. Hyvinvoivilla vanhemmilla on yleensä hyvinvoivat lapset. Äiti, joka menee töihin ennen lapsen kolmatta ikävuotta voi tietenkin miettiä, voiko hän esimerkiksi lyhentää työaikaansa, jos kokee sen tarpeelliseksi. Minusta ei ole itsekästä ajatella omaa hyvinvointia, vaikka lasten hyvinvointi tärkeää onkin. Itse koin olevani parempi äiti, kun esikoinen oli hoidossa. Nyt seitsemän vuotta myöhemmin koen olevani parempi äiti, kun pysyn kotona.

En silti halua muuttua kauhuskenaariokotiäidiksi. Sellainen kotiäiti uhrautuu jatkuvasti lastensa eteen ja harmistuu, kun hänen marttyyrin sädekehäänsä ei huomata. Lisäksi tämän tyypin edustaja tietää lastenhoidosta kaiken ja päivittelee suureen ääneen muiden (vääriä) valintoja. Pahimmassa tapauksessa tällaisen naisen mies lähtee, kun ei tunne enää vaimoaan ja kun lapsetkin kasvavat, mitä sitten? Ihmiset ovat kiittämättömiä, eivät lapset pysty koskaan korvaamaan niitä kaikkia uhrauksia, joita tällainen äiti on tehnyt ja ikävä kyllä äiti luultavasti muistaa muistuttaa niistä. No, tämä nyt oli kärjistys, mutta varmaan aika moni tietää tämän tyypin edustajan.

Minusta kotiäidinkin pitää pitää itsestään huolta ja tehdä asioita, jotka tuovat henkistä tyydytystä. Ei se ole lapsilta pois, päinvastoin. Myös ulkoiseen olemukseen voisi yrittää panostaa, jos vain jaksaa. Minusta on miestäkin kohtaan epäreilua, jos nainen muuttuu täysin tultuaan äidiksi ja tässä tarkoitan sitä, että ennen huoliteltu nainen muistuttaakin jatkuvalla syötöllä variksenpelätintä. (Minun pitää skarpata tässä asiassa nyt kun vauvakin nukkuu jo öisin.)

Työssäkäyvät äidit ja kotiäidit saisivat oppia arvostamaan ja tukemaan toistensa valintoja. Tällainen jatkuva köydenveto on rasittavaa. Jokaisen pitää saada valita itse itselleen paras tapa olla vanhempi. Nykyajan yhteiskunta syyllistää vanhempia ihan tarpeeksi ja moni vanhempi elääkin jatkuvan syyllisyyden kanssa. Sitä tunnetta lisäämään ei tarvittaisi naisten keskinäistä syyllistämistä ja kilpailua. Vanhemmuus ei ole kilpailu, lapsi ei ole palkinto tai egon jatke. Lapsi on ainutkertainen ja ihmeellinen ja rakastettava. Siksi olisikin ihanteellista, että lapsella olisi vanhemmat, jotka voivat niin hyvin, että jaksavat tuhlata hellyyttä ja rakkautta kullannuppuunsa.

(Sosiaali- ja ongelmatapauksiin en tässä nyt sen enempää puutu, on selvää että he tarvitsevat perheen ulkopuolista tukea.)

Kerron vaikkei kysytty

Minua on nyt niin moni haastanut kertomaan kuutta asiaa itsestäni, että päätin vähän paljastella. Ne kuusi asiaa olen kertonut ajat sitten, joten tässä Olemattoman blogista kähvelletty juttu. Kukaan ei tätä lausuntoa minulta tilannut, mutta annan sen silti.

OLEN: Omituinen nainen, joka tarpeen tullessa osaa tekeytyä hämmästyttävän normaaliksi.

TEEN: Kaikkea mahdollista kivaa, hoidan ja opetan lapsia, luen ja unelmoin. Nukunkin joskus.

OSAAN: Soittaa, laulaa, tanssia, puhua vieraita kieliä, laittaa kielen tosi hassusti ja napsuttaa varpailla.

KYTTÄÄN: Ikkunasta ulos, jos kuuluu jotain outoa. Kirpparilla kyttään, josko olis jotain löytöjä.

SALAILEN: Painoani.

KÄYTÄN: Hajuvettä ja meikkiä. Kuulun sellaisten naisten heimoon, että roskista ei viedä ilman huulipunaa.

OLEN HAKA: Olemaan oikeassa (subjektiivinen näkemys).

OLEN SURKEA: Aloittamaan kotitöitä, tekemään kotitöitä...

OLEN PARHAIMMILLANI: Parin viinilasillisen jälkeen.

TOIVEAMMATTINI: Opettaja, kirjailija ja näyttelijä.

MIKÄ VIHANNES OLISIN: Paprika.

EKA KERTA: Oli mun eka kerta.

MINNE ET HALUAISI JOUTUA: Avantoon.

MINNE HALUAISIT JOUTUA: Saksaan.

MINKÄ MAALAISEKSI SINUA LUULLAAN ULKOMAILLA: amerikkalaiseksi, ruotsalaiseksi tai suomalaiseksi.

MIKÄ OLIT EDELLISESSÄ ELÄMÄSSÄSI: Joku tosi hieno.

MITEN HOROSKOOPPISI IHMISKUVAUS OSUU KOHDALLASI OIKEAAN: Herkkä rapu, sanotaan. Kotona luuhaaja.. Nykyään joo.

IHANNEMIEHESI/NAISESI: Antti Reini/Marilyn Monroe.

ENTÄ MITÄPÄ TEET SEURAAVAKSI: Tämän kirjoittelun jälkeen menen pakkaamaan avustuskassia kurjaan tilanteeseen joutuneelle.

MISSÄ MENEE RAJA: Siinä, jos loukkaantuu.

INTOHIMOSI: Se jos pääsee puhumaan viisaita viisaiden ihmisten kanssa. Toinen intohimo on juusto.

OVATKO MATTI & MERVI YHDESSÄ JUURI NYT: Ketkä? Ai niin Ne... Ketä kiinnostaa?

MAINITSE KOLME SUOMEN PARASTA PAIKKAA: meripaikka, metsäpaikka, järvipaikka.

ERIKOISIN PAIKKA MISSÄ OLET NUKKUNUT: Linja-auton lattialla makuupussissa tai metsässä sanomalehden joukossa.

OLETKO KOSKAAN OLLUT ”HIRVEESSÄ JIIRISSÄ”: No mitäs luulet, olisinkohan ;)

OLETKO KOSKAAN JOUTUNUT PULAAN: Useinkin, mutta aina luikerrellut ehjin nahoin pulasta pois. Puh, pah, pois.

OLETKO ITSE TYYPILLINEN ALASI EDUSTAJA: En.

OLETKO TILANNUT MITÄÄN TV-SHOPISTA: En ole.

KUULUISIN/SUURIN JULKKIS JONKA OLET TAVANNUT: Ruotsin kuningasperheestä Carl, Silvia ja Victoria, mutta nähnyt vain, en tavannut. Tavannut olen muutamiakin näyttelijöitä ja poliitikkoja, mutta ei ne mitään kummosia olleet.

TYPERIN ASIA JOSTA OLET KILPAILLUT: Kuka laskee pulkalla silmät kiinni hemmetin jyrkästä mäestä. Itse keksimäni kilpailu, jonka myös voitin, kun pojat jänistivät -ja taas päästiin ensiapuun (vrt. Peppi minussa-kirjoitus).

PISIN MATKA JONKA OLET KÄVELLYT: Olisko joku 11 kilometriä, tuli vähän lenkkeiltyä.

MIHIN KUNINGASPERHEESEEN HALUAISIT KUULUA: Olen tyytyväinen tämänhetkiseeni.

TYPERIMMÄN NÄKÖINEN TRENDIVILLITYS, JONKA MUISTAT: Yks pappa sanois, että se kun pidetään pitkiä kalsareita (=leggingsit) hameen alla, mutta siihen näkyyn olen tottunut. Se on aika hölmöä, kun tungetaan viis numeroa liian isojen housujen lahkeita tennis(!)sukan sisälle.

KUINKA SYVÄLLÄ/ALHAALLA OLET KÄYNYT: Veden alla neljässä metrissä ja maan alla syvemmällä, suolakaivoksissa.

KOSKA KÄVIT VIIMEKSI LENKILLÄ: Notta missä?! Vauvanvaunuja työntelen ulkona silloin tällöin.

MITÄ ASENNEVAMMOJA SINULLA ON: Silloin tällöin kummallinen mustavalkoisuus ja moralisointi.

KEIHIN SUHTAUDUT ENNAKKOLUULOISESTI: Mielistelijöihin.

ONKO TV-LUPA MAKSETTU: En muista.

MINKÄ MERKKISILLÄ AUTOILLA OLET AJANUT: No vaikka minkä, esim, Toyota, BMW, Honda, Renault, Ford, Talbot, Lada, Fiat, Opel, Mazda. Yhtään en oo rikkonut (ihme kyllä).

OLETKO KOSKAAN JOUTUNUT TOSITILANTEESEEN JA JOS NIIN MISSÄ: Jatkuvasti omassa elämässä. En elä valheessa.

MITÄ HALUAISIT TUNNUSTAA MUILLE TÄSSÄ JA NYT: Tykkään Rammsteinista.
Ilta jatkuu myöhemmin koulun kirppispäivästä löydetyn Missä lahjat Herra Hakkarainen-pelin parissa ja vielä myöhemmin, kun alaikäiset nukkuvat Pasila-tvsarjan parissa. (Tulee kakkoselta klo:22.05, suosittelen, hauskaa ja outoa huumoria.)

Laukkuja ja kaksi laukkua

Sain kuvassa näkyvän hauskan Bags-kirjan äidiltäni joululahjaksi, laukku-kirjan mukana oli hieno musta pikkulaukku. Materialisti minussa on aikamoinen laukkuhullu, joten lahja osui ihan nappiin.Kirjassa esitellään (englanniksi, ranskaksi, hollanniksi, italiaksi, saksaksi, espanjaksi ja japaniksi) hassuja laukkuja.Huisin hauskoja laukkuja..
...sekä erittäin tyylikkäitä laukkuja. Kirjassa on myös laukkujen historiasta ja kaikesta mahdollisesta laukkuihin littyvästä. Kirjan kuvia jaksan tutkia vaikka kuinka kauan, niissä olevat laukut ovat aikamoisia taideteoksia.Olin erittäin onnellinen, kun Shandin Sadun taikaa-blogissa olleiden arpajaisten voitto osui minulle, palkintona oli nimittäin tuo kuvassa näkyvä kullanvärinen ihanuus. Laukussa oli sisällä vielä ripsiväri ja kullansävyinen huulipuna, joka sopi minulle hyvin (pidän kullansävyisestä meikistä). Kiitos Shandi, laukku saa luotani hyvän kodin!

edit: Arvontaan voi vielä osallistua.

Peppi Pitkätossu minussa eli wannabe Peppi

Minulla ei pahemmin idoleita ole, ei ole koskaan ollut. Kahdesta tykkään kuitenkin kovasti, Peppi Pitkätossusta ja Marilyn Monroesta. Ylläolevat kuvat ovat niiltä ajoilta, kun toteutin Peppi-juttuja oikein käytännössä. Alemmassa kuvassa on pikkusiskoni, josta tuli ihan normaali ihminen, vaikka joutuikin viettämään lapsuuttaan tällaisen isosiskon kanssa.

Aiemmin kirjoitetussa lapsuusmuistossa kerroin, miten lapsuudenkotiani lähellä olevalla laitumella oli hevonen. Pidin hevosta kaverinani ja ehkä siksi hevosparka suostui älynväläyksiini. Taas kerran olin katsonut silmä kovana Peppiä telkkarista (luin myös kaikki mahdolliset Peppi-kirjat) ja nähnyt jakson, jossa Peppi seisoo Pikku-Ukon selässä. Tottakai minun piti yrittää samaa. Hevosen selässä seisominen ei ole loppujen lopuksi yhtään vaikeaa, siis jos hevonen on paikallaan. Oikeastaan se on aika tylsää. Olikohan siinä syy siihen, että päätin laittaa hevoseen vähän vauhtia. Hevonen oli välillä laiska, mutta sillä kertaa sain sen yhytettyä hitaaseen käyntiin. Seisoin hevosen selässä ja minulla oli jo hauskempaa. En tiedä, mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä hevonen alkoi oikein tosissaan juosta. Enkä puhu nyt mistään siististä ravaamisesta. Minä tietysti tipuin pää edellä maahan. Taas kerran äiti sai viedä minut ensiapuun. Ensiavussa äidiltäni kysyttiin, kumpi sieltä tällä kertaa tulee Katilein vai sisko. Meidät tunnettiin, koska vierailimme ensiavussa melkein viikottain (äiti-parka). Aivotärähdys ja loppupäivä arestia eli sängyssä makaamista kamala sininen (poikien) pyjama päällä.

En siis suosittele edellistä.. enkä seuraavaakaan: Peppi oli tullut taas katsottua. Tällä kertaa Peppi pesi lattioita niin, että hänellä oli juuriharjat solmittuina jalkoihin ja hän luisteli lattiaa puhtaaksi. Näytti kätevältä ja mahdottoman hauskalta. En tiennyt, missä meillä olisi juuriharjoja, mutta muistin että ulkosaunassa oli pesuharjoja. Menin saunaan ja solmin saunaharjat jalkoihini (aika vaikeaa). Harjoissa oli myös varsi, joten piti vähän tasapainoilla, etteivät varret osu koko ajan lattiaan. Siihen aikaan saunassa oli sementtilattia ja eiväthän ne harjat siinä mitään luistaneet. Shampoo on liukasta, ajattelin ja kaadoin kaikki löytämäni shampoot ja vähän vettä lattialle. Ei luistanut silti. Aika mälsää oli. En muista, kuinka monta tuntia äiti pesi ja huuhteli saunan lattiaa että se lakkaisi vaahtoamasta, mutta sen muistan että lattianpesuyrityksestä saamani palaute oli aika huonoa. Ja taas maattiin loppupäivä arestissa kamala sininen pyjama päällä (poikien).

Seuraavassa jaksossa Peppi söi sipulia ja haukkasi sitä kuin omenaa. Se näytti herkulliselta ja hauskalta. Kärtin koko illan äidiltä kuorittua sipulia ja lopulta äiti myöntyi. Haukkasin sipulia kuin omenaa ja *#¤!!!!! Tällä kertaa ei tarvittu arestia. Omassa toiminnassani oli rangaistusta kylliksi. Maatessani illalla sängyssä kamalassa sinisessä (poikien) pyjamassa odottaen unta suussani maistui karvas sipuli.

Konkreettiset Peppi Pitkätossu-matkimiseni loppuivat siihen. Henkisesti kannan Pepin rohkeaa asennetta edelleen mukanani ja yritän osata nähdä asiat uudella tavalla. En silti nuku pää peiton alla ja kengät tyynyllä ja jos vielä näen sen sinisen pyjaman (poikien) vannon, että poltan sen!

Kirja-arvonta

Aiemmin lupasin, että jos mittarin lukema kiertyy yli 10.000 , järjestän arvonnan. Nyt tämä huima luku on ylittynyt ja lupaus on aika lunastaa.

Arvon Riikka Pulkkisen vuonna 2007 kirjoittaman Raja-romaanin. Romaani kuljettaa päähenkilöiden tarinaa rinnakkain, limittäin lomittain ja lopulta kaikki punoutuu yhteen. Päähenkilöitä ovat lukiolaistyttö, nuori miesopettaja, lapsi ja keski-iän ylittänyt nainen. Nuoresta iästään huolimatta Pulkkinen on saanut luotua hahmoihinsa syvyyttä. Kirjan rakenne on selkeä ja teksti miellyttävää lukea.

Arvontaan osallistut laittamalla kommentin kommenttilootaan. Jos olet anonyymi, keksi itsellesi nimimerkki. Arvonta-aikaa on 31.1. 2009 keskiyöhön asti.

Onnea arvontaan ja oikein mukavaa viikonloppua!

Pienen tytön iltarukous

Rakas Jeesus siunaa meitä,
anna meille enkeleitä,
siipeis suojaan meidät peitä,
älä meitä koskaan heitä.

Siunaa perhettämme ja
koko maailmaa...

...ja ettei aurinko sammu!
Amen.

(Koulussa on opiskeltu maapalloon ja aurinkoon liittyviä asioita ja lapsi oli vielä miehen kanssa puhunut auringosta.)

Ps. Kurkkaa alempana oleva haaste.
Pps.Huomenna arvontaa.

Pocahontas, Batman ja muita kummajaisia

Joulurauha päättyy Nuutin-päivään. Ennen vanhaan näihin aikoihin kierteli aikuisista koostuneita seurueita. Seurueet esittivät lauluja palkkion, lähinnä viinasten toivossa. Nuutinpäivään liittyi ennen vanhaan myös kolttosten teko ja sekasorron aiheuttaminen, mutta nykyään sitä vietetään rauhallisemmin.
Minä rakastin Nuutinpäivää pienenä. Jaksoin tuntikausia kulkea esittämässä ohjelmaa ympäri kylää. Palkkiot olivat tietysti mieluisia, mutta kaikista kivointa oli kuitenkin se kun sai esittää ja pukeutua naamiaisvaatteisiin. Tällä nurkallakin on ollut monessa perheessä kova kohina, kun lapset ovat miettineet nuuttipukinasuaan. Minä olin kiertämässä muuan Pocahontaksen ja Batmanin kanssa, kierrettiin kolme mummolaa ja lähitaloja, joissa yhdessä asuu Pocahontaksen ja Batmanin opettaja.Meilläkin kävi pari nuuttipukkiporukkaa ja molemmat porukat lauloivat joululaulun. Oli hauskaa ja vähän jännääkin vastaanottaa nuuttipukkeja.
Pienin nuuttipukki panosti enemmän mimiikkaan, kuin pukeutumiseen.
Olen iloinen, että tämä kansanperinne elää näillä nurkilla. Näimme matkalla monia, monia nuuttipukkeja. Itäinen vastaavanlainen perinne on virpominen.

Leijat Helsingin yllä

Voisi ihmetellä, miksi juuri nyt kirjoitan 13 vuotta sitten ilmestyneestä kirjasta. Minulla on kaksi syytä. Toinen on se, että Leijat Helsingin yllä -kirjan pohjalta tehty elokuva tuli televisiosta jokin aika sitten ja toinen syy on se, että yksi kirjan teemoista on taas tällä hetkellä ajankohtainen. Kirja sijoittuu 1980-luvun nousuhuumaan ja päättyy lamaan. Tämän hetkistä lamaa eivät edeltäneet yhtä hullut ja yltäkylläiset vuodet (ehkä suomalaiset ovat ottaneet opikseen) kuin edellistä suurlamaa, mutta samankaltaisuutta tässäkin tilanteessa on. Katsoin Leijat Helsingin yllä elokuvan ja se sai minut tarttumaan tähän kirjaan toisen kerran.

Kirja on monitasoinen. Kuten jo kerroin, se kertoo tietystä ajasta. Kirja kertoo myös kasvamisesta lapsesta nuoreksi ja nuoresta aikuiseksi. Kirjan päähenkilöltä Riku Bexarilta aikuistuminen ei käy helposti. Kirja käsittelee sukupolvien välisiä jännitteitä, erään perheen yhteiskunnallista nousua ja ehkä jopa suurimpana teemana mutkikkaita ihmissuhteita. Kirjassa on sekä pää- että sivuhenkilöitä runsaasti, mutta kirja on silti erittäin helppolukuinen. Kirjan henkilöistä moni on hukassa oman elämänsä ja elämänsä suunnan kanssa. Se minkä suunnan kirjan henkilöt ottavat on mielenkiintoista luettavaa.

Luin ja ostin tämän kirjan jo ilmestymisvuotena (1996), mutta taisin olla liian nuori ymmärtämään kirjaa, koska en pitänyt sitä kummoisenakaan. En voinut ymmärtää ylistäviä arvioita. Nykyään ymmärrän kirjan arvon ja sen monitasoisuuden paremmin. Suosittelen kirjaa lämpimästi. Myös elokuva oli hyvä, vaikka se mukailikin kirjan tapahtumia vain melko löysästi. Pidin kirjan pituudesta (527 sivua), sitä ei tullut hotkaistua ihan hetkessä. Lukeminen oli nautinto.

Ps. Kurkkaa alla oleva hyväntekeväisyyshaaste.

Hyväntekeväisyyshaaste

Nyt olisi mahdollisuus auttaa lapsia. Tuttavani menee helmikuussa Pietariin ja vie mukanaan avustuskuorman. Avustusta jaetaan muun muassa lastenkoteihin, turvakoteihin ja sairaaloihin. Aiemmalla reissulla lapset olivat iloinneet suuresti villasukista. Jos haluat auttaa neulomalla villasukat (koon ja värin voi päättää itse) laita minulle viestiä, niin annan sinulle osoitteen, johon villasukat voi lähettää. Siskoni on tehnyt jo parit sukat ja tämä on minullekin hyvä syy opetella tekemään kunnolliset villasukat (näkisittepä aiemmat tekeleeni -oi ja voi!). Apu menee varmasti perille ja myös henkilökunnalle annetaan tuliaisia, jotta he eivät "syö kuormasta".

Kuvat ovat aiemmin tehdyltä avustusreissulta, katsokaa mikä iloinen ilme tytöllä on!
(Minulla on kuvien käyttöön kuvaajan lupa.)

katinkainen@hotmail.com

edit: Tuli mieleeni, että olisi mukavaa jos mainostaisitte tätä haastetta eteenpäin (sekä virtuaali- että reaalimaailman ihmisille :)

Perjantain iloisin pikkupoika

Kun ikää on jo tasan neljä kuukautta, sitä on hyvä juhlia "riehumalla" isin kanssa.

Iloista viikonloppua!

Ei tykätä tiskaamisesta

Minua ja erästä ystävääni yhdistää muun muassa se, ettemme ole mitään kauheita tiskausfaneja. Tälle ystävälle annoin joululahjaksi kuvassa näkyvät jutut. Patalapuissa lukee TISKAA ITE! ja TISKIT SUCK. Patalappujen lisäksi pakettiin sujahti Maison Bellen tiskausaine ja puinen tiskiharja. (Toivottavasti pukki toisi meille molemmille ensi jouluna tiskikoneen.)

(Esittelin aiemmassa kirjoituksessa (2008 Summa summarum) tähän samaan sarjaan kuuluvan patalapun.)

Loppiainen

En malttaisi laittaa kuusta pois. Tänä vuonna tykkäsin siitä oikein eritysesti. Kuusi on metsästä haettu aika harvaoksainen luonnonkuusi. Koristelin sen pelkistetysi violetin sävyisin palloin. Nyt on kuitenkin loppiainen ja silloin pruukataan laittaa joulu pois. Jos nyt sitten tänä vuonna toimisi normin mukaan. Tiedän, että myös kissasiskoksilla tulee kuusta ikävä, sen siimeksessä on ollut niin hauska piileksiä.
(Ihana kenkä on joululahja minulle ja siitä tuli kertaheitolla yksi lempijoulukoristeistani, kiitos Elina!)

Loppiainen on muuten ruotsiksi trettondagen, koska loppiaisena on kulunut kolmetoista päivää joulusta. Loppiainen on kristillinen juhlapäivä, joka päättää joulun. Sitä kutsustaan myös Jumalan ilmestymisen juhlaksi. Katolisessa ja luterilaisessa kirkossa loppiaista vietetään itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä. Espanjassa itämaan tietäjät kameleineen liikkuvat loppiaisena jakaen joululahjoja lapsille.

Talvi

Salaa olen ollut kateellinen, kun muiden blogeissa on vilahdellut talvikuvia. Enää ei tarvitse kadehtia. Iris on riemuissaan talvesta ja sen takia minäkin. En edes tiennyt pitäväni talvesta
- en ennen kuin se viime vuonna jäi tulematta.





Ihana avaruus. Uskaltauduimme meren jäälle. Sinne on kotoa matkaa vain noin kilometri.

Muutamassa tunnissa kaupunkini oli kuin uusi. Puhdas, valkoinen, sinertävä, uninen satukaupunki.

Jihuu!

Edelleen särkee, mutta nappaan vaikka paketin särkylääkettä, että pääsen ulos! Minulta on jo monta päivää puuttunut pari punaisia poskia, löytyisiköhän sellaiset tuolta? Ainakin tuo lyhyt henkilö oli löytänyt punaiset posket, nyt lähdemme katsomaan, saisiko sellaiset koko perheelle.

Ei oikein hyvä päivä

Pakko vähän vinkua: Väsyttää aika lailla. Joulun tienoilla vauva oli jo viikon verran rytmissä, mutta nyt olen valvonut taas monta yötä. Kun koko perhe on kotona, minun ei ole tullut nukuttua päivällä univelkaa pois (eikä tässä säpinässä voikaan nukkua). Kaiken lisäksi selässä painuksissa oleva hermo vaivaa oikein kipeästi. Olen kiltisti joka päivä jumpannut ja kuntoudun kyllä, mutta piinallisen hitaasti. Tämä vaiva johtuu siis siitä, että vauva oli aika iso ja vatsassa ollessaan möllötti koko ajan oikealla puolella aiheuttaen minuun vikatilan. Lisäksi raskauden ajan oireettomana ollut suolistosairauteni on taas aktivoitunut, mutta siihen olen jo tottunut. Väsymys harmittaa ja myös se, etten pääse liikkumaan kunnolla.
Alan pikkuhiljaa kyllästyä jatkuvaan kivun kanssa elämiseen. Ennen vatsajuttujen kunnollista diagnoosia kärsin 1,5 vuotta kivuista. Kun vatsajutut saatiin hoitoon tulin raskaaksi ja melkein alusta saakka minulla oli liitoskipuja ja sitten lopussa tämä selkävaiva, joka jatkuu edelleen. Megaplääh!

Mies ja tytär tekevät tyttären huoneen lattialla palapeliä. Vauva seuraa puuhaa sitterissä. Minä tulin suihkusta ja menin Tyttären huoneeseen vinkumaan:
-Mä olen kyllä ihan raato.
Tyttäreni totesi siihen saman tien: -Oo sit! (Ole sitten).

Kiitos kehoituksesta (joka loppujen lopuksi nauratti). Niin olenkin.

(Kuvassa siskoni syntymäpäiväkimppu, jonka hän sai mieheltään. Ollapa itsekin yhtä hehkeä!)

Yhdessä

Presidenttimme Tarja Halonen piti aika hyvän uudenvuoden puheen. Puheessa hän korosti, että koulusurmat ja muu mediassa raportoitu Suomessa tapahtuva väkivalta on vain jäävuoren huippu. Hän puhui siitä, miten miesten toisiinsa kohdistama väkivalta on yleistä, mutta miten parisuhdeväkivallankin takia Suomessa kuolee joka vuosi ihmisiä. Äitinä ja kasvattajana suren tietysti myös parisuhdeväkivallan seurauksista kärsiviä lapsia. Presidentti vaati lisäksi pikaista puuttumista raiskauksien ja pahoinpitelyjen vähentämiseksi.

Tiedän kyllä miksi, mutta en tiedä miten. Yksi kysymyksen ratkaisevista avainsanoista taitaa olla yhdessä.