Täällä on harmaatakin harmaampi päivä, joten ajattelin hieman värittää sitä. Olen tehnyt kuvassa olevan työn viisi vuotta sitten. Se on kömpelö, mutta minulle tärkeä. Ajatuksia ja ideoita olisi enemmän kuin taitoa. Minä olen asunut suurimman osan lapsuudestani maalla. Onnellisimman ajan asuin lähes keskellä metsää. Lähinaapureja oli kaksi, Poudanmummu ja Pohjalaisenmummu. Näistä Poudanmummu oli erityisen rakas ja hänestä kerron ehkä joskus myöhemmin lisää.
Lapsuudestani muistan hyvin sen huikaisevan onnentunteen, kun sain juosta lempipaikkaani, Kirkaksen laitumelle. Kirkas oli vanha suomenhevonen ja laidun oli suuri. Laidun ei ollut mikään piikkiaidalla rajattu ruohoalue, vaan monipuolinen salainen puutarhani kivineen, puineen ja piilopaikkoineen. Keskellä laidunta oli puiden reunustamana niitty. Niityn ruoho pysyi Kirkaksen toimesta lyhyenä ja niityllä oli hienoa juosta eriväristen perhosten perässä. Välillä olin laitumella kaverin kanssa, mutta parhaiten viihdyin siellä yksin. Joskus kun oli murhetta, hevosen turkkiin oli ihanaa itkeä surut pois.
Kuvan työ on nopeasti tehty Lapsuusmuisto ja tekstissä lukee näin:
KORKEALLA PAISTAVA HUIKAISEVAN KIRKAS AURINKO
NIITYLLÄ KÄYSKENTELEVÄ HEVONEN
PIHKAN TUOKSU
HIKINEN LAPSEN NISKA
TUULEN SOTKEMA TUKKA
MILJOONA SATEENKAAREN VÄRISTÄ PERHOSTA
PIENEN TYTÖN HELISEVÄ NAURU
HITAASTI JUOKSEVA AIKA
RANNATON MAAILMA
ONNI
Työ on tällä hetkellä piilossa vanhan kaapin päällä vähän kuin häpeämässä, mutta ehkä se joskus vielä pääsee esille. Kuva on maalattu ja perhoset ovat lahjapaperista leikattuja ja työhön liimattuja.
6 kommenttia:
Mukavan lämmin muistelus ja kuva on ihana - nosta ihmeessä enemmän esiin:) Tyttären huoneeseenhan tuo olisi aivan passeli. Muistan kun oma tytär ihasteli piirustustaitoani (jota siis ei todellakaan ole, mutta lapsen silmin;) ja hän laitteli huoneensa seinälle minun piirustuksiani aivan kuten minä hänen piirroksiaan omaan nurkkaani:)
Kauniita muistoja. Ja maalaus on oikein hieno:)
Kaunis ja paljon muistoja säilyttävä kollaasi. Laita tosiaan esille vaan, ei sitä tarvitse hävetä.
Työn sisältämä runo ja ajatus erityisen kaunis. Runo tarkasti pohdittu ja paljon ilmaiseva.
Onpa ihana lapsuusmuisto :)
Omani littyvät mummolan naapurin lehmiin, joile syötettiin puolet mummolan kuivuista ja joilla oli kaikilla itse antamani nimet ;o)
Inkivääri, meilläkin tytär ihastelee minun olemattomia taitojani ja se tuntuu ihanalle!!
Mari, kiitos!!!
Leijonainen, runossa kerroin sen, millaista niityllä oli. Aika kultaa muistoja, mutta tuo muisto tuntuu todelta ja antaa voimaa.
Loviisa, kivoja muistoja on sinullakin, muistatko vielä lehmille antamasi nimet?
Tuohan on ihana työ!
Lähetä kommentti