lauantai 28. marraskuuta 2009


                                                Pikkuiseni yrittää opettaa minulle
                                                 kissani yrittää opettaa minulle.
                                                Selvitäkseni pimeästä vuodenajasta
                                                 minun pitäisi nukkua paljon
                                                   ja pysytellä lämpimänä.

torstai 26. marraskuuta 2009

Eva Dahlgren: Lasse & Urmas, Täti Luun salaisuus


Luin tyttäreni kanssa iltasatukirjana Eva Dahlgrenin riemastuttavan tarinan Lassesta ja Urmaksesta. Lasse ja Urmas ovat Ruotsissa asuvia koiria. He päättävät lähteä tapaamaan Lassen tätiä, joka asuu Intian tuolla puolen sijaitsevassa maassa. Perille päästyään he huomaavat, että täti on kadonnut. Täti Luuta ei löydy mistään. Alkaa hurja seikkailu, joka johdattaa koirat uskomattomiin tilanteisiin. 
Dahlgrenin teksti on hauskaa, tuoretta ja oivaltavaa. Kirja ei sovi ihan pienille lapsille huumorinlajinsa takia. Oma 8-vuotiaani kihersi kovasti varsinkin rakkauskohtauksissa. Urmas rakastuu tulisesti ja pyörtyilee aina välillä tunteidensa palossa. Suosittelen tätä kirjaa kolmasluokkalaiselle ja sitä vanhemmalle lukijalle. Kirja on käännetty taitavasti ja Dahlgrenin sanaleikit ja viittaukset on saatu toimimaan myös suomeksi. Tähän kirjasarjaan on olemassa useampia kirjoja ja luulen, että tulemme tyttäreni kanssa lukemaan ne kaikki. Iltasatukirjana tämä on verraton, koska tämä on aikuisellekin niin mukava luettava.

Ps. Pari kirjoitusta alempana on hyväntekeväisyyshaaste. Se on voimassa 30.11. 2009 saakka. 

maanantai 23. marraskuuta 2009

Marraskuinen maanantai-valitus



Kylläpä on taas ollut oikein maa-nan-tai!
En saa mitään aikaiseksi ja se näkyy.Olin perjantai-illan ja koko lauantain opiskelemassa lyriikkaa. Opiskelu oli mahtavaa, mutta intensiivisyydessään yllättävän voimia vievää. Vähemmän lyyriseltä näyttää tuo sotkuinen kirjahylly ja ainainen pyykkisirkus. Imurikin tunki kuvaan, koska sen mielestä sitä olisi syytä hieman näyttää nurkkien villakoirille.

Onkohan kenenkään eteinen yhtä järkyttävässä kunnossa kuin meidän? (Ja kerroinko jo, että olin lauantai-illalla vielä pikkujouluissa, jossa tuli riekuttua aamuyön tunneille? Oli muuten hyvää viiniä.)

Tuossa yllä on olohuoneen pöytä, se ihana iso ruokapöytä, josta haaveilin kauan. Siinäpä se on ja oikein edukseen onkin. Enkä voi edes syyttää ketään, kun rouvan omat tavarat siinä lainehtivat.

Katselen usein blogeista kuvia siisteistä ja kauniista kodeista. Meiltä ei kyllä nyt sellaisia kuvia saisi. Facebookin päivitysten perusteellakin kaikki vain urheilevat, leipovat ja siivoavat. Minä en toimeennu yhtään. Taidan siis vain iloita siitä, että orkidea jaksaa kukkia ja siitä, että ollaan jo maanantain illassa. Pian on tiistai ja ihan uusi päivä!

(Ps. Edellisessä postauksessa on hyväntekeväisyyshaaste, joka on voimassa marraskuun 30. päivään saakka, sen minä sentään sain aikaiseksi!)

perjantai 20. marraskuuta 2009

Hyväntekeväisyyttä


Jos olet seurannut blogiani jo kauemmin, tiedät että minussa asuu pieni hyväntekijä. Viime vuonna haastoin blogissani ihmiset kutomaan sukkia Venäjän orvoille lapsille. Pareja tuli viisikymmentä! Olen myös ollut Punaisen Ristin vapaaehtoiskerääjänä ja osallistun Unicefin-toimintaan, koska lapseni on koulussa, joka toimii myös Unicef-kouluna.


Tällä kertaa olen syöpäsairaiden lasten asialla. Olen aloittanut uuden sivubisneksen ja ryhdyin taas Oriflamen myyntikonsultiksi, samoja hommia tein viimeksi lukioiässä. Oriflamella on näin joulun alla myynnissä hyväntekeväisyystuote, joka on tänä vuonna korkealaatuinen huulivoide. Jokaisesta myydystä voiteesta menee euro syöpäsairaiden lasten yhdistyksen, SYLVA ry:n toimintaan. Jos haluat olla mukana auttamassa tai olet vain hyvän huulivoiteen tarpeessa, voit tilata sellaisen minulta. Huulivoide on myös kiva joululahja, joka tulee taatusti tarpeeseen, kun tuleva talvi rohduttaa huulet.


Huulivoiteen hinta on 4,95 euroa. Myyntikonsulttina minä saisin jokaisesta myydystä tuotteesta pienen provision, mutta ajattelin, että voisin käyttää sen postimaksuun. Jos siis haluat huulivoiteen, maksan minä postikulut, joten hinta on siis vain tuo 4.95e. Tilauksen voit laittaa vaikka sähköpostiini katinkainen@hotmail.com. 
Hyvän tekemisestä tulee hyvä mieli!

Ps. Tuli mieleen, että jos tämä haaste on sinusta ihan asiallinen ja tärkeä, niin voisitko vinkata tästä muillekin, vaikka blogissasi jos sellaista kirjoitat. Kiitos!

torstai 19. marraskuuta 2009

Beaujolais Nouveau





Se hyvä puoli tässä muuten minulle vaikeassa marraskuussa on, että Beaujolais Nouveau tulee maisteltavaksi. Mies oli ostanut oikein kahden eri valmistajan versiot. Kohta maistan tilkkasen tai kaksi! 

(Ja unohdan sen, että kaaduin päivällä rappusissa ja loukkasin sääreni. Kävin silti lenkillä ja nyt kipu on koko ajan vain yltynyt. Säären sisällä on ärsyttävä jalkakuhmu ja se tekee koko koiven tulikuumaksi. Miten olinkin niin tyhmä, että luulin tällaisilla töppöjaloillani hyppääväni kiireessä kolme askelmaa kerralla!)

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Salaperäinen ostaja (sivubisneksiä osa II)


Olen tällä hetkellä vanhempainvapaalla. Taloudellisesti tämä ratkaisu on aika huono, joten olen kehitellyt kaikenlaisia sivubisneksiä. Yksi mielenkiintoisimmista oli toimia salapoliisina. Tehtäväni oli ostaa tietynlainen tuote ja sen jälkeen täyttää hyvin tarkka lomake siitä, miten ostotilanne sujui. Tein tämän tehtävän kaksi kertaa. Minulle hyvitettiin tuotteen hinnasta tietty osa ja lisäksi sain lahjakortteja. Salaperäisenä ostajana oli todella jännää olla! Kirjoitan blogia nimimerkillä, mutta en silti nyt uskalla kertoa enempää siitä mitä ostin, koska minulla on vaitiolovelvollisuus.


Tämän kirjoituksen kuvitus ei liity aiheeseen mitenkään, kunhan muistelin viime kesää. Kuvanottohetkellä oli todella lämmin elokuun päivä. Tuo kaunis talo väreili kuumassa ilmassa.


Sivubisneksiä osa I on täällä.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Arkipäiväistä kauneutta


Söimme yksi päivä uunissa paahdettuja valkosipuleita. Merisuolapedillä lepäävät valkosipulit, joilta on leikattu "hattu" pois. Kuvan ottamisen jälkeen ne siveltiin hellästi oliiviöljyllä. Päälle rouhittiin mustapippuria ja ripoteltiin vielä muutama voinokare. Valkosipulit laitettiin uuniin, 175 astetta on hyvä. Siellä ne sitten muhivat ja maustuuntuivat ainakin neljäkymmentä minuuttia. Mikä makunautinto! Ihmeellisen kauniitakin ovat.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Isänpäivä ja avioerolapsi

Isänpäivä herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Olen ihan hyvissä väleissä isäni kanssa, mutta minusta tuntuu vaikealta muistaa häntä isänpäivänä. Isänpäivänä olisi kai tarkoitus kertoa, kuinka paljon vanhemmastaan välittää. Minä olin pienenä aina isäntyttö, kunnes hän yksi päivä putosi jalustalta niin että rytisi. Taisin olla kuudennella luokalla. Vanhempani riitelivät vuosikausia ja minulta meni jossain vaiheessa sekaisin, kumpaa vihasin enemmän rasittavaa isääni vai äitiäni, joka oli niin heikko että ei pystynyt eroamaan. Meillä ei ollut päihteiden väärinkäyttöä eikä perheväkivaltaa. Vanhempani eivät vain tuntuneet sopivan yhteen. Vanhemmistani kummallakaan ei ole ollut erityisen onnellinen lapsuus ja rikkonaisten perhesuhteiden vuoksi molemmilta puuttuu mielestäni malli siitä, miten ollaan parisuhteessa. Tässä asiassa on ongelmia edelleen.
Ollessani yläasteella isäni opiskeli ja asui toisessa kaupungissa, mutta tuli silti meille kuin kotiinsa. Koulusta tullessani pihallamme oleva isäni auto tiesi huonoa. Meillä perheen naisilla meni keskenämme ihan hyvin, mutta kun isä tuli kuvioihin kaikki muuttui. Äiti muuttui. Hänestä tuli isässä roikkuva hössöttävä nainen. Teini-ikäisenä sellainen oli kamalaa katsottavaa. Oli vaikea ymmärtää, että kun isä oli poissa äiti haukkui häntä koko ajan ja kun isä tuli meille, äiti käyttäytyi kuin vastarakastunut. Minut ja siskoni häädettiin pois, että he saivat kuherrella rauhassa. Lopullisesti vanhempani erosivat minun ollessani 17-vuotias. Äidillä oli syntymäpäivä ja hän pyysi isää muuttamaan takaisin meille. Isä sanoi, että hänellä on toinen nainen ja he aikovat ostaa yhdessä talon.
Vanhempani eivät varmaan ymmärrä, miten haitallista tuo vuosien yrittäminen oli minulle. Vasta nyt minulla on jonkunmoinen käsitys siitä, miten parisuhteessa ollaan ja vieläkin opettelen. Kompromissien teko ja asiallinen keskustelu eivät kuuluneet minun lapsuudenperheeseeni. Usein toivoin, että vanhempani eroaisivat ja lopuksi aloin vaatia sitä äidiltä. Välillä toivoin vanhempieni kuolevan, kun olin oikein väsynyt heihin ja täynnä piiloaggressiota. Vanhempieni erosta on nyt kulunut viisitoista vuotta, mutta silti on kiusallista kutsua heitä samaan aikaan vaikkapa juhliin. He sietävät toisiaan, mutta eivät puhu toisilleen.
Minun esikoiseni on myös avioerolapsi. Kun ymmärsin, että nuoruudenliittoni ei tule toimimaan, hain avioeroa. Muut sanovat, että ovat yhdessä lasten takia, minä erosin lapseni takia. En halunnut hänen elävän myrkyllisessä ilmapiirissä, joka saattaisi viedä hänen uskonsa rakkauteen ja parisuhteeseen. Alussa oli hieman vaikeaa, entinen mieheni ja minä olimme katkeria puolin ja toisin. Nykyään olemme hyvissä väleissä ja ex-mieheni oli mukana juhlimassa, kun täytin pyöreitä vuosia. Soittelemme viikottain ja olemme aina pystyneet sopimaan esikoiseni asioista joustavasti.
Nyt vietän isänpäivää ihan hyvillä mielin, kun saan muistaa kuopukseni isää. Esikoiseni ja minä olemme kaikki vuodet tuoneet miehelleni aamupalan ja lahjat vuoteeseen isänpäivänä, siis jo ennen kuin miehestäni tuli kenenkään biologinen isä. Isänpäivän aamuhetki oli tänäkin vuonna mukava. Omalle isälleni laitoin tekstiviestin. Olen ollut kipeänä, joten minua ei huvita lähteä toiseen kaupunkiin. Eikä muutenkaan niin kauheasti kiinnosta. Siskoni vie hommaamani lahjan. Minä vietän isänpäivää oman lapseni isän kunniaksi ja se on hyvä niin. ...vaikka kyllä minä joskus mietin, millaista olisi jos olisi hyvä isäsuhde. Serkkuni hehkutti Facebook-päivityksessään omaa isäänsä, isäni veljeä. Olen iloinen serkkuni puolesta, mutta yhtään en pysty samaistumaan.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Säihkyntää ja räiskyntää






Eilen alkoi marraskuu ja minun perheessäni se tarkoittaa sitä, että J-sanaa saa alkaa käyttää. Paikallinen kauppakeskus juhlisti joulukautta näyttävästi. Katsoimme ilotulitusta kirkon pihalta ja sinne oli kerääntynyt paljon muitakin ihmisiä. Ihana pikkukaupungin tunnelma. Minusta on kivaa moikkailla tuttuja, vaikka vain sen verran, että hyrisemme siitä, miten hienoja raketit olivat. Onko tuo yksi muuten jonkun muunkin mielestä perhonen?

Ps. Olen laittanut Rauma-blogini uuteen osoitteeseen. Jos haluat kurkata kotikaupunkiani, osoite on http://raumarauma.blogspot.com