keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Ostin kirpputorilta lankapussin kahdella eurolla. Pussissa on virkkauslankoja. Kuvassa oleva lanka ei kuitenkaan halunnut virkkuukoukulle, vaan se hyppäsi puikoille. Sitä täytyy neuloa tosi löysästi, jotta se liikkuu puikoilla, mutta tulos on ilmava ja superpehmeä. Ensin ajattelin tehdä pussukan, mutta siitä tuleekin huivi. Lanka on yllättävän riittoisaa.
Huivi sopii hyvin joskus aiemmin kirpputorilta ostamani laukun seuraksi. Laukku maksoi 80 senttiä.
Laukku näytti vähän tylsältä, joten päätin piristää sitä taiteilija Anu Sukasen tekemällä rintaneulalla. Ostin korun Galleria Keinusta.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Ilonaihe


Kuuden toisella puolella Suomea asutun vuoden jälkeen siskoni asuu jälleen kanssani samassa kaupungissa. Välimatkaa kodeillamme on vain pari kilometriä. Viikonloppuna juhlistimme siskoni ja hänen miehensä uutta kotia pitämällä grillijuhlat.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Kaksi positiivista yllätystä

Pari päivää sitten ostin Me Naiset-lehden, kun halvalla sai (vrt. Sulo Vilén). Olen pitänyt lehteä aika huonona ja sisältöä repaleisena, mutta tämä numero oli poikkeus. Löysin paljon luettavaa ja yksi aukeama hurmasi värikkyydellään ja ilollaan. (Click-click.)
En ollut ollenkaan ruuanlaittotuulella, joten yllätin mieheni ehdottomalla hänelle ruokaa McDonaldsista. Olen elämäni aikana käynyt "Mäkkärissä" vain muutaman kerran, mutta nyt halusin testata mainoksessa näkemääni italialaista hampurilaista. Ranskalaiset olivat, mitä olivat, mutta kanahampurilainen oli suorastaan herkullinen. Täytteenä oli muun muassa rucolaa ja maku oli miltein hienostunut. Tämä on varmaan paras hampurilainen, jota olen syönyt. Tosin en ole aivan varma, onko tuossa kuvassa näkyvällä herkulla mitään tekemistä hampurilaisen kanssa.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Maailman suloisin torikauppias


Olin eilen iltatorilla. Raumalla on nyt pitsiviikko ja silloin ihmiset pääsevät myymään tavaroitaan iltatorille. Myyntipaikka on ilmainen ja väkeä oli paljon. Ostin kauniin kukkakimpun maailman suloisimmalta torikauppiaalta.Kaikille Raumasta tykkääville vinkiksi, että olen alkanut kirjoittaa Rauma-aiheista blogia, se on osoitteessa: http://raumathroughmyeyes-minunraumani.blogspot.com

torstai 23. heinäkuuta 2009

Pihalla

Tänään olen kierrellyt ympäri vanhaa Raumaa ja nautiskellut kotikaupungistani. Suurin osa vanhan Rauman rakennuksista on peräisin 1700- ja 1800-luvuilta. Entisaikoina pidettiin huolta vain talojen julkisivuista. Ihmiset saattoivat esimerkiksi maalauttaa ja koristella vain talon julkisivun sisäpihan puoleisen seinän jäädessä huonommalle huomiolle. Sama pätee edelleenkin.

Mielestäni näissä kuvissa on silti erilaista nostalgiaa, kuin niissä, joissa kuvataan aiempien vuosisatojen tyylipiirteitä. Kovin kaunis on tämäkin maisema rosoisuudessaan. Minusta on kiehtovaa kurkkia vanhan Rauman sisäpihoja - niitä jotka ovat suuria -ja yleensä suurelle yleisölle suljettuja. Nämä maisemat johdattelevat Galleria Keinuun, josta aiemmin jo kerroinkin. Aihe kiinnosti erästä lukijaani, joten myöhemmin on luvassa lisää juttua kiinnostavasta kohteesta.


keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Barcelonan tuliaisia

Minulla on erittäin matkustavainen äiti. Hänen matkoistaan on paljon iloa minullekin. Sen lisäksi, että kuulen eri paikosta, äiti muistaa minua ja perhettäni kivoilla tuliaisilla. Ylläoleva lisko tulee asustamaan jääkaapin ovessa muiden magneettien kanssa.
Nahkatakki näyttää kuvassa kovin isolta, mutta oikeasti se on kokoa pieni poika. Vauva saa sen ylleen, kunhan vähän kasvaa. Ihana kaulakoru on sen sijaan minulle, jee!
Pidän Joan Mirón töistä, joten nämä sukatkin miellyttävät kovasti.
Korviksia minulla ei voi olla koskaan liikaa.
Sormus on massiivisuudessaan todella persoonallinen. Viihdyn hyvin se sormessani (mutta kauhia, kun minulla on lyhyet sormet, ei ikinä uskoisi että soitan pianoa ja välillä jopa ihan hyvinkin.)
Jääkaapissa on sitten vielä Sangriaa ja espanjalaista suklaata, mutta niitä pitää säästellä sopivaan tilaisuuteen.

(Mieheni ja minä saimme sitten vielä sellaisen nopan, jossa on seksiasentoja. Hauska, että äiti pitää huolen siitä, että lapsi leikkii. Kuvaa en sentään kehdannut laittaa, hih hih. Ai niin ja se noppa loistaa pimeässä.)

Palkinto



Sain Ritalta suloisen blogiystävyys-palkinnon. Kommentoimme usein toistemme blogeja ja mielestäni keskustelumme on ollut oikein miellyttävää ja minulle opettavaistakin.
Annan palkinnon eteenpäin Annielle. Me olemme vaihtaneet myös usein ajatuksia ja jostain kumman syystä tuo kuva synnytti halun laittaa palkinto juuri Annielandiin.
Lähetän palkinnon myös Journeylle. Hänen Kuumeilua-bloginsa on blogimaailmassa uusi tulokas. Blogin aihepiiri on kiehtova, kurkkaa vaikka.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Maire Gullichsen - Taiteen juoksutyttö

Talvella olin laulamassa eräissä juhlissa. Samana päivänä olin käynyt Noormarkku-nimisessä paikassa. Kuinka sattuikaan, pöydässäni istui iäkkäämpiä noormarkkulaisia rouvia ja he alkoivat kertoa kotipaikastaan. Väistämättä keskustelussa tulivat esille Villa Mairea, Maire Gullichsen sekä Ahlströmin tehdasalue. Eräs rouvista oli ollut töissä Ahlströmillä ja hän oli usein nähnyt Mairen ja kertoi, että Maire oli rempseä nainen, joka osasi olla kotonaan niin hyvin arkisissa oloissa kuin salamavalojen loisteessakin.

Eräällä kirjastoreissullani silmiini osui Maire Gullichsenista kertova kirja ja se oli ehdottomasti napattava mukaan! Helena Woirhaye on kirjoittanut kirjan ja se julkaistiin vuonna 2002 Maire Gullichsen - Pour l'art moderne- näyttelyn yhteydessä. Kirjassa on runsaasti kuvia kiehtovaa tekstiä elävöittämässä. Maire esitellään kirjassa hänen taiteen hyväksi tekemänsä uupumattoman työn kautta. Maire oli todellinen mesenaatti, mutta rahallisen tuen lisäksi hän myös työskenteli hartiavoimin taiteen edistämiseksi. Kirja on hyvin laadittu, mutta siihen, millainen Maire Gullichsen oli yksityishenkilönä ei keskitytä. Rajaus on ollut varmaan ihan järkevä tehdä, koska näin ollen teos on pysynyt luullakseni selkeämpänä.

Suosittelen tätä kirjaa taiteesta kiinnostuneille. Luulen, että kirjaa on hieman helpompi ymmärtää, jos tuntee joitain 1800-luvun lopun, 1900-luvun alkupuolen taiteen perussuuntauksia (impressionismi, pointillismi, kubismi jne.), mutta se ei ole välttämätöntä. Todella kiinnostava ja hieno teos ja viimeistään tämän kirjan lukemisen jälkeen pitää mennä uudelleen Noormarkkuun ja kiertää kaikki Maire Gullichseniin liittyvät kohteet, joihin pääsee. Porin taidemuseo voisi myös olla päiväretken kohteena, sitäkin Maire Gullichsen on ollut perustamassa.

(Viittasin muuten juuri tähän kirjaan tekstissäni "Ihan muuten vaan".)

Kuvassa Maire Gullichsen 1930-luvulla

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Vaihtoehto

Minun piti tänään siivota...

...mutta koska elämä on lyhyt ja pöly ikuista päätinkin hommailla vähän muita juttuja.

Olisin voinut kantaa kotiin taas puoli kirjastoa, mutta hillitsin itseni (koska jouduin maksamaan taas sakkoja ja koska minulla on jo valmiiksi lukemattomia kirjaston kirjoja kotona.)

Ihana rintaneula löytyi kirpputorilta ja maksoi vain euron. Koru osoittautui lakatun pintansa vuoksi ihan mahdottomaksi kuvattavaksi. Paljon helpommin kuvaan asettuivat söpöt lähes käyttämättömät Marimekon ballerinat, joiden uudeksi omistajaksi pääsin neljällä eurolla.

Muuten tuli istuttua puistossa kahvilla kivassa seurassa ja juttelimme muun muassa taiteesta ja vähän kirjallisuudestakin. Uskon, että valitsin tälle päivälle juuri oikean vaihtoehdon.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Ihan muuten vaan


Olen ollut koko viikon tosi kipeänä ja toipuminen on vielä kesken. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että elämä voittaa. Eilen mies teki -ihan muuten vaan irlantilaista lihapataa. En ole oikein punaisen lihan ystävä, mutta viikon syömättömyyden jälkeen pata maistui juhlavalle ja hyvälle. Palan painikkeeksi join lasillisen punaviiniä. Ripaus juhlaa ihan tavalliseen lauantaihin.

Eilen luin kiinnostavaa kirjaa, josta kerron sitten, kun olen lukenut sen kokonaan. Istuin sohvalla miehen kokatessa ja vauvan nukkuessa ja mietin, miten ihanaa elämä (inhottavasta sairastelusta huolimatta) on. Miten tuntuu ylelliseltä, kun saa asua juuri niin kuin haluaa, keskellä kaupunkia ja kuitenkin rauhaisassa paikassa. Miten oma koti on niin rakas ja miten ihanaa on vain istua ja lukea. Ja juuri silloin törmäsin kirjassa tällaiseen kohtaan:
"Me kaikki tarvitsemme luksusta... Luksuksen tulisi kuulua itse elintapaamme, ei elämänpuitteisiin." Ja vielä: "Luksuksella ei ole mitään tekemistä monimutkaisten ja väänneltyjen asioiden kanssa... Kauneutta voi luoda... kukin oman makunsa ja mahdollisuuksiensa puitteissa." Olinhan minä tuon ennenkin tavallaan tiennyt, mutta nyt tuo ajatus avautui minulle eri lailla. Uutena ja tuoreena. Oivalsin myös ilokseni sen, että en ole pitkään aikaan enää elänyt sitku-elämää. (Sitku minulla on rahaa, matkustan sinne ja tänne ja sitku olen laihempi olen varmaan onnellisempi ja sitku... jne.) Olen osannut nauttia elämästäni tässä ja nyt ja löytänyt asioita, joista tulen onnelliseksi. Olen myös huomannut, että parhaat asiat ovat aivan ilmaisia.
Näitä miettiessäni minulle tuli vielä mieleen paikka, jossa näin todellista arjen luksusta.
Linkki vie sinut Ilonan blogiin, hän oli luonut ylellisen ja kauniin ilmapiirin kotiinsa ja voisin väittää, että varmasti ihan ilmaiseksi. Ihana tunnelma, kertakaikkiaan!

torstai 9. heinäkuuta 2009

My Kind of Birthday

Viime lauantaina mentiin kerrankin minun ehdoillani, koska vietin syntymäpäivää. Reipas tyttöseni toi minulle tekemänsä aamupalan vuoteeseen. Myöhemmin mies vei vauvan viettämään laatuaikaa mummun ja faarin kanssa ja me muut menimme ravintolaan syömään.

Kaupungistani ei löydy oikein kunnon huippuravintolaa ja se seikka selittynee kaupungin pienuudella. Täällä on silti monta ihan kelpo ruokapaikkaa ja yksi niistä on hauska kellariravintola, joka on tehty vanhaan pommisuojaan.Kuvissa on vähän outo valo, koska ravintolassa ei luonnollisestikaan ole ikkunoita ja eikä sitä myötä luonnonvaloa ollenkaan. Tyttöseni löysi listalta maukkaan kantarellikeiton itselleen. Tilasin hänelle ison keiton, koska hän halusi sen pääruuaksi ja iso keitto myös oli!!! Siitä olisi riittänyt hyvin meille kaikille ja vähän keittoa maistelinkin ja kyllä se olikin hyvää! Itse söin (kuten melkein aina) kanaa ja se oli myös todella herkullista.

Mies lähti vanhempiensa luokse hakemaan vauvaa ja minä suuntasin tyttöni kanssa ystäväni ja kahden muun taiteilijan taidenäyttelyn avajaisiin Galleria Keinuun. Kyseessä on erääseen Vanhan Rauman piharakennukseen kunnostettu kesägalleria. Galleria Keinu on todella idyllinen ja erilainen jo miljööltään ja taiteilijoiden työt ovat helposti lähestyttäviä, persoonallisia ja houkuttelevia. Suosittelen lämpimästi piipahdusta tähän myyntinäyttelyyn. Osoite on Kuninkaankatu 26 ja galleria on sisäpihan puolella.

Alla oleva kuva on yksi minulle mieluisimmista töistä tässä näyttelyssä. Avajaisissa on aina aikamoinen hyörinä, joten minun pitää mennä vielä uudelleen katsomaan näyttelyä ja ehkä kerron siitä myöhemmin lisää.

Nimensä mukaisesti galleriassa oli myös keinuja, joissa avajaisten lapsivieraat viihtyivät hyvin.

Lopuksi kävin vielä kuvassa näkyvän neiti Kesäheinän sekä siskoni kanssa suosikkikahvilassani. Kyllä oli ihana synttäripäivä! Ei kakkua, ei vieraita, ei kauheasti lahjoja eikä yhtään hössötystä. Juuri niin kuin tänä vuonna halusinkin!

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Kyläilyä ja hemmottelua (ja yksi vitsi)

Eilen oli oikea kyläilypäivä! Ensin sain hieman ex-tempore lounasseuraksi koulukaverin menneisyydestäni. Olimme rinnakkaisluokilla ja olimme ihan hyviä tuttuja, mutta emme esimerkiksi koskaan kyläilleet toistemme luona. Facebookin kautta näin, että tämä kaverini oli käymässä kaupungissani, jotan laitoin hänelle viestiä että meille voisi tulla kahville. Ilokseni hän vastasi myöntävästi ja sovimme, että he tulisivat meille lounaalle. Mukanaan hänellä oli viehättävä 3-vuotias tyttärensä, jonka kanssa minun 8-vuotiaani tuli ihmeen hyvin toimeen. Oli kivaa jutella ja kuulla hänen elämästään.
Illalla jätin miehen ja lapset kotiin ja pyöräilin erään toisen ystäväni luo. Hän oli luvannut laittaa meille salaattia. Oli ihanaa istua valmiiseen pöytään, minä kun yleensä laitan aina ruokaa muille.
Salaattipöytä oli herkullisen runsas. Perusvihersalaatin lisäksi oli tarjolla kukkakaalia, porkkanaa, paprikaa, sipulia, kanaa, mozzarellaa, fetaa ja valkosipulitäytteisiä oliiveja. Myös salaatinkastikkeet olivat herkullisia. Minä toin mukanani viinin, joka on uusi ihastukseni. Kyseessä on mukavan pirskahteleva, hedelmäinen ja maukas rosé-viini. Italialainen viini on nimeltään Rosato del Veneto. Alle seitsemän euroa maksava viini on mielestäni makuunsa nähden huokea. Viini on parhaimmillaan erittäin hyvin jäähdytettynä ja se sopii hyvin kesään. Raikkaan ja ruokaisan salaatin kumppanina se oli ehkä hieman epäsovinnainen, mutta minusta onnistunut valinta. Jälkiruuaksi nautimme vielä kuohuviiniä hyvän keskustelun kera.Sain ystävältäni lahjaksi todella hauskan ja hurttia huumoria sisältävän kirjan, jota olen tänään lueskellut ja naureskellut pitkin päivää. Aluksi en ollut tohtia laittaa mielestäni kirjan hauskinta juttua tänne, mutta päätin sittenkin kirjoittaa sen. (Ja pahoitteluni herkkähipiäisille, tästä pätkästä ei sovi loukkaantua.)

"Vaimo kertoi työkaverilleen:
-Eilen illalla minut oli kutsuttu viettämään kaveriporukassa iltaa. Lupasin miehelleni, että olen takaisin puoleenyöhön mennessä.
-No tunnit kuluivat ja siideri meni alas liiankin hyvin. Kolmelta aamuyöstä, kännissä kuin käki, suuntasin kotiin päin. Juuri kun pääsin ovesta sisään, niin eteisen käkikello kukkui kolmesti. Tajusin nopeasti, että mies varmaan heräsi, joten keksin nerokkaana naisena kukkua yhdeksän kertaa lisää.
-Olin oikein ylpeä itsestäni, kun keksin niin nerokkaan ajatuksen ja vielä aivan tukka täynnä. Mahdollinen yhteenotto oli näin vältetty.
-Seuraavana aamuna mieheni tiedusteli kotiintuloaikaani. Kerroin hänelle, että tulin kahdeltatoista eikä mieheni vaikuttanut lainkaan epäilevältä. Voi noita miehiä.
Mies kertoi seuraavaa:
-Tiedätkö missä myydään käkikelloja? Me tarvitsemme uuden.
-Viime yönä se kukkui kolmesti. Sen jälkeen se sanoi, että 'voi vittu' ja kukkui neljä kertaa lisää. Sitten se selvitti kurkkuaan ja kukkui sen jälkeen kolme kertaa lisää, kikatti ja lopuksi pieraisi."

Karoliina Leikkari, 2008: Nainen on aina oikeassa -ja muita vitsejä naisista.

Ihanaa, kun on ystäviä ♥