Talvella olin laulamassa eräissä juhlissa. Samana päivänä olin käynyt Noormarkku-nimisessä paikassa. Kuinka sattuikaan, pöydässäni istui iäkkäämpiä noormarkkulaisia rouvia ja he alkoivat kertoa kotipaikastaan. Väistämättä keskustelussa tulivat esille Villa Mairea, Maire Gullichsen sekä Ahlströmin tehdasalue. Eräs rouvista oli ollut töissä Ahlströmillä ja hän oli usein nähnyt Mairen ja kertoi, että Maire oli rempseä nainen, joka osasi olla kotonaan niin hyvin arkisissa oloissa kuin salamavalojen loisteessakin.
Eräällä kirjastoreissullani silmiini osui Maire Gullichsenista kertova kirja ja se oli ehdottomasti napattava mukaan! Helena Woirhaye on kirjoittanut kirjan ja se julkaistiin vuonna 2002 Maire Gullichsen - Pour l'art moderne- näyttelyn yhteydessä. Kirjassa on runsaasti kuvia kiehtovaa tekstiä elävöittämässä. Maire esitellään kirjassa hänen taiteen hyväksi tekemänsä uupumattoman työn kautta. Maire oli todellinen mesenaatti, mutta rahallisen tuen lisäksi hän myös työskenteli hartiavoimin taiteen edistämiseksi. Kirja on hyvin laadittu, mutta siihen, millainen Maire Gullichsen oli yksityishenkilönä ei keskitytä. Rajaus on ollut varmaan ihan järkevä tehdä, koska näin ollen teos on pysynyt luullakseni selkeämpänä.
Suosittelen tätä kirjaa taiteesta kiinnostuneille. Luulen, että kirjaa on hieman helpompi ymmärtää, jos tuntee joitain 1800-luvun lopun, 1900-luvun alkupuolen taiteen perussuuntauksia (impressionismi, pointillismi, kubismi jne.), mutta se ei ole välttämätöntä. Todella kiinnostava ja hieno teos ja viimeistään tämän kirjan lukemisen jälkeen pitää mennä uudelleen Noormarkkuun ja kiertää kaikki Maire Gullichseniin liittyvät kohteet, joihin pääsee. Porin taidemuseo voisi myös olla päiväretken kohteena, sitäkin Maire Gullichsen on ollut perustamassa.
(Viittasin muuten juuri tähän kirjaan tekstissäni "Ihan muuten vaan".)
Kuvassa Maire Gullichsen 1930-luvulla
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Maire Gullichsen ja Alvar Aalto perustivat 1935 Artekin.
Maire Gullichsen on taiteilija Alvar Gullichsenin isoäiti.
Bonk-taidemuseo Uudessakaupungissa esittelee Alvar G:n taidetta.
Arleena, juuri näin!!
Tyylikäs ja mielenkiintoinen taiteilija!
Postauksesi perusteella tutustumisen arvoinen.
Hyvää Naistenviikkoa!
Kiitos valaisevasta postauksesta. Pitäneekin käydä näissä kohteissa, kun seuraavan kerran tulee mentyä Lounais-Suomeen.
Etukäteen tunsin paremmin vain Alvar Gullichsenin, taitaa olla sen ansiota, että ruotsinkirjan yksi teksti käsittelee juuri hänen taidettaan.
Minua kiinnostaa taide. En ole "Taiteen juoksutyttöösi" vielä tutustunut, mutta mielenkiintoiselta esittelemäsi kirja vaikuttaa.
Sinä taidat esiintyä usein laulaen. Sinulla pysyy ääni hyvänä.
Sinulle blogipalkinto haettavissa, ehdottomasti vapaaehtoinen, ei tarvitse pistää eteenpäin!
Pinkj Links, Maire ei itse varsinaisesti ollut taiteilija, vaikka maalausta opiskelikin ja kirjan kuvistä päätellen hänen työnsä olivat hyviä. Hän oli mesenaatti ja hän tuki taidetta myös työskentelemällä sen hyväksi.
Hyvää naistenviikon jatkoa!
Kirlah, minunkin pitää mennä noihin kohteisiin, kunhan toimeennun! Kiva, jos tämä postaus kertoi sinulle jotain uutta. Minä olen nauttinut kovasti matkakirjoituksistasi ja niiden kuvituksesta!
Media, minä olen myös kiinnostunut taiteesta. Suosittelen kirjaa.
En ole nyt pieneen aikaan esiintynyt, viimeksi viime kuussa. Olen ollut keuhkoputkentulehduksessa ja ääni on edelleen kateissa. Kärsin tästä asiasta, koska laulan mielelläni vauvalle.
Rita, jee kiitos ♥ Tulen pikapuoliin katsomaan :)
Lähetä kommentti