lauantai 4. syyskuuta 2010

Anja Snellman: Parvekejumalat

Anja Snellmanin Parvekejumalat käsittelee ajankohtaista ja arkaa teemaa. Kirjan päähenkilö, Suomessa asuva teini-ikäinen somalityttö Anis on tiukasti kahden kulttuurin puristuksessa. Hän haaveilee länsimaalaisesta elämänmenosta, mutta kodin islamilaisuus ei salli hänelle haaveen toteutumista. Isot veljet vahtivat Anista tarkasti ja pienetkin lipsahdukset väärän kulttuurin tapoihin raportoidaan isälle, joka rankaisee Anista vaikka lyömällä sateenvarjolla tai suihkuttamalla kuumalla vedellä.

Aniksella on kuitenkin salattu elämä. Elämä, jossa hän on onnellinen, vaikka samalla pelottaa. Aniksella on Wanda-niminen ystävä ja he käyvät yhdessä salaa flamenco-tunnilla ja bileissä. Wandan sairaalassa olevan äidin kanssa Anis käy monenlaisia keskusteluja ja tuntee itsensä onnelliseksi. Samaan aikaan Aniksen menoja päivitellään ulkomaita myöten ja isälle tulee puheluita ympäri maailmaa. Tyttö on epäpuhdas, huono ja mätä. Häntä pitää rangaista. Miehet nimittävät toisiaan oikeamielisiksi ja oikeuttavat juoruilunsa ja mustamaalaamisensa vedoten uskontoon.

Snellman on rohkea kirjoittaessaan kirjan, joka ei anna järin hyvää kuvaa länsimaisesta kulttuurista, mutta ei totisesti imartele islamilaistakaan kulttuuria. Minulle herkkänä lukijana kirjan loppu on melko raskas, mutta ehdottomasti ajatuksia herättävä. Olen lukenut Snellmanilta muutaman muunkin kirjan ja kuten niissäkin oli myös Parvekejumalissa tehty taustatoimitustyö huolella. Suosittelen tätä kirjaa aikuiselle lukijalle.

Minä olen kiinnostunut erilaisista kulttuureista ja uskonnoista. Olen vuosien varrella yrittänyt tutustua islamilaiseen kulttuuriin. Suurin syy siihen on, että haluaisin ymmärtää. Minulla on nimittäin hyvin negatiivinen asenne islamin uskoa kohtaan. Oikeaa tietoa on vaikea löytää, tietoa leimaa aina puolueellisuus riippuen siitä, onko tiedon antaja muslimi vai länsimaalainen instanssi tai henkilö. Asenteeni ei ole vuosien varrella juuri lieventynyt. En tiedä, mikä katsotaan oikeuttajaksi, uskonto vai kulttuuriset tavat, mutta niin kauan kun naisia jomman kumman nimissä tapetaan, pahoinpidellään, alistetaan, nöyryytetään, ivataan tai heiltä viedään mahdollisuus seksuaaliseen nautintoon silpomalla klitoris pois, en voi hyväksyä kumpaakaan. En kulttuuria enkä uskontoa. Minä en pysty ymmärtämään edellämainittuja asioita. Tarvitsisin jonkun asiantuntijan keskustelemaan kanssani, koska olen edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen hämmentynyt ja miltein poissa tolaltani.