Viime lauantaina mentiin kerrankin minun ehdoillani, koska vietin syntymäpäivää. Reipas tyttöseni toi minulle tekemänsä aamupalan vuoteeseen. Myöhemmin mies vei vauvan viettämään laatuaikaa mummun ja faarin kanssa ja me muut menimme ravintolaan syömään.
Kaupungistani ei löydy oikein kunnon huippuravintolaa ja se seikka selittynee kaupungin pienuudella. Täällä on silti monta ihan kelpo ruokapaikkaa ja yksi niistä on hauska kellariravintola, joka on tehty vanhaan pommisuojaan.Kuvissa on vähän outo valo, koska ravintolassa ei luonnollisestikaan ole ikkunoita ja eikä sitä myötä luonnonvaloa ollenkaan. Tyttöseni löysi listalta maukkaan kantarellikeiton itselleen. Tilasin hänelle ison keiton, koska hän halusi sen pääruuaksi ja iso keitto myös oli!!! Siitä olisi riittänyt hyvin meille kaikille ja vähän keittoa maistelinkin ja kyllä se olikin hyvää! Itse söin (kuten melkein aina) kanaa ja se oli myös todella herkullista.
Mies lähti vanhempiensa luokse hakemaan vauvaa ja minä suuntasin tyttöni kanssa ystäväni ja kahden muun taiteilijan taidenäyttelyn avajaisiin Galleria Keinuun. Kyseessä on erääseen Vanhan Rauman piharakennukseen kunnostettu kesägalleria. Galleria Keinu on todella idyllinen ja erilainen jo miljööltään ja taiteilijoiden työt ovat helposti lähestyttäviä, persoonallisia ja houkuttelevia. Suosittelen lämpimästi piipahdusta tähän myyntinäyttelyyn. Osoite on Kuninkaankatu 26 ja galleria on sisäpihan puolella.
Alla oleva kuva on yksi minulle mieluisimmista töistä tässä näyttelyssä. Avajaisissa on aina aikamoinen hyörinä, joten minun pitää mennä vielä uudelleen katsomaan näyttelyä ja ehkä kerron siitä myöhemmin lisää.
Nimensä mukaisesti galleriassa oli myös keinuja, joissa avajaisten lapsivieraat viihtyivät hyvin.
Lopuksi kävin vielä kuvassa näkyvän neiti Kesäheinän sekä siskoni kanssa suosikkikahvilassani. Kyllä oli ihana synttäripäivä! Ei kakkua, ei vieraita, ei kauheasti lahjoja eikä yhtään hössötystä. Juuri niin kuin tänä vuonna halusinkin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Olipas kiva tapahtumientäyteinen päivä! Hyvät kuvat, erityisesti pidän tuosta keinukuvasta ja tytön leteistä sekä siitä kuvasta missä on liemikulho ja puoli tyttöä.
Kanaa minäkin tykkään tilata :)
Faari, ihana...
Hyvää syntymäpäivää näin jälkikäteen=)
Kuulostaa täydelliseltä synttäripäivältä :) Ihkua, että sait juuri sellaisen päivän kuin halusit!
Mielenkiintoisen näköinen ja kuulonen näyttely, ois kiva kuulla ja nähdä lisää :) ...harmi kun on mulle vähän liian pitkän matkan päässä...;)
Iloista viikonloppua!
Myöhästyneet mutta lämpimät synttärionnittelut. =)
Rita, keinu oli sen piharakennuksen yläkerrassa, siellä oli jotenkin epätodellinen ja hieno tunnelma!
Ilona ja toisen puolen isoisä on taata :)
Leenuliini, kiitos!!!
MaaMaa, no kyl olikin ihkua! Tuo näyttely olisi varmaan sinun mieleesi, taidan kirjoitella siitä lisää myöhemmin.
Una Reinman, kiitos paljon!
Myöhäiset onnittelut!
Minullekin kelpaisi noin kiva synttäriohjelma:)
Taidetta, keinumista ja hyvää ruokaa. Täällä joku melkeinpä kateudesta huokaa;)
Media, kiitos paljon onnitteluista! Oli kyllä kiva päivä, sellaisen soisin kaikille.
Jos voisin, päivän tuollaisen sinulle toisin.
Lähetä kommentti