keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Sainko jotain aikaan?

Tänään oli viimeinen kirjasto-kulttuurilautakunnan kokous. Olen ollut kahdeksan vuotta politiikassa mukana. Ensin yhden valtuustokauden eli neljä vuotta opetustoimen lautakunnan jäsenenä ja nyt viimeiset neljä vuotta kirjasto-kulttuurilautakunnassa.

Sainko mitään aikaiseksi? En mitään suurta. Päätökset ovat pitkälti virkamiespäätöksiä, lautakunta joko hyväksyy tai hylkää ne. Kauheasti mitään uutta lautakunnissa ei pääse luomaan. Kunnallispolitiikassa byrokratia on raskas ja vaikka systeemiä yritetään järkeistää ja keventää, on päällekäisyyksiä ja kummallisuuksia vielä paljon.

Siitä olen tyytyväinen, että olen tuonut päätöksiin mukaan nuoren naisen, opiskelijan ja äidin näkökulmia. Ensimmäinen vuosi meni opetellessa, mutta sen jälkeen minulla ei ole ollut ongelmia sanoa, mitä mieltä olen. Olen ollut periaatteilleni uskollinen ja pitänyt pienten puolta. Pari kertaa olen äänestänyt ryhmääni vastaan, koska en voinut muuta.

Puolueeseen olen kuulunut kymmenen vuotta. Nyt on väliarvioinnin paikka. Edustaako valitsemani puolue vielä niitä arvoja, joiden takia siihen aikoinaan liityin. Haluanko kuulua mihinkään puolueeseen. Olo on hieman haikea, mutta myös helpottunut. Jatkan silti "maailman parantamista" osallistumalla hyväntekeväisyystyöhön enenevässä määrin. Mielestäni iso asia on myös se, että otan enemmän aikaa lapsilleni, olen läsnä ja teen parhaani äitinä. Maailma olisi parempi paikka, jos vanhemmat jaksaisivat ja voisivat kasvattaa lapset tervepäisiksi ja yhteisvastuullisiksi aikuisiksi.


Oho! Kello on jo noin paljon. Nyt pitää kiirehtiä lukemaan pikkupotilaalle iltasatua.

Lapsiparalla on kitarisa tulehtunut. Harmittaa, että sellainen on ilmestynyt uudelleen, kun kaikki risat leikattiin muutama vuosi sitten. Epistä.

12 kommenttia:

Katja Tanskanen kirjoitti...

On hienoa, että uskallat sanoa, mitä mieltä olet. Pienten puolustaminen on myös tärkeää.

Peanut kirjoitti...

Ihanaa, olet blondi, joka ravisuttelee ennakkoluuloja todenteolla! MAHTAVAA!!!!

Paula kirjoitti...

Kunnioitettavaa!Hatun nosto sinulle!
Ja pienelle lapsukaiselle paranemisterveiset!Epistä kieltämättä että risat sillä tavalla tulehtuvat.

Leijonainen kirjoitti...

Hyvä että olet jaksanut olla mukana päättämässä asioista. Juuri kulttuuri-ihmisiä tarvittaisiin enemmänkin, että rahaa saataisiin sillekin saralle. Politiikka on raskasta, tiedän, koska olen joskus muinoin ollut mukana. Nyt teen auttamistyötä lähipiirissäni, olen kokenut sen antoisaksi ja tärkeäksi.

Katilein kirjoitti...

Katja Tanskanen, pienten puolella pitää olla, koska he eivät itse osaa pitää puoliaan. Oman mielipiteen sanominen ei ole aina helppoa, mutta politiikkaan on minusta turha mennä hymistelemään.

Peanut, olen monissa poliittisissa jutuissa ollut se nuorin (ja blondein) osanottaja, mutta en ole törmännyt ennakkoasenteisiin. Olen saanut pyöriä sen verran fiksuissa porukoissa, että minut on otettu ihan tasavertaisesti vastaan, vaikka aluksi aika keltanokka olinkin.

Paula, Iris paranee onneksi vauhdilla, lääkekuuri on todella vahva.

Leijonainen, sinä teet sitä kaikkein tärkeintä työtä, kun pidät huolta äidistä, veljestä ja muistakin. Jos muut toimisivat sinun laillasi, ihmisillä olisi parempi olla.

Paula kirjoitti...

Sanattomaksi jää kun lukee tämänpäiväisen blogisi.

Uskon, että seuraavan valtuustokauden aikana (kun keskityt äidin rooliin) saat ajatukset koottua mikä puolue edustaa silloin parhaiten näkemyksiäsi.

Kannustan silloin taas nostamaan purjeet mastoon!
Rauma tarvitsee ennakkoluulottimia nuoria muutosagentteja.

violet kirjoitti...

Hyvä sua!
Älä koskaan alakaan hymistellä.

Katilein kirjoitti...

Paula, totta. Poisjääminen (ainakin hetkeksi) varmasti selkiyttää ajatuksia.

Violet, minua on paiskattu sellaisellla luonteenlaadulla, että aika vähässä ovat nuo hymistelyt olleet ;) sukuvika.

Inkivääri kirjoitti...

Kitarisat kasvavat tosiaan uudelleen, toivottavasti paranevat ettei tarvitse leikatakin uudelleen.

Minä olen kahden vaiheilla. Olen ollut kansalaisvaikuttajana kuntamme kouluasioissa ja nyt on kova paine että pitäisi lähteä lautakuntaan ja vielä saman tien puheenjohtajaksi.

Toisaalta tuntuu, että pitäisi vastata huutooni ja mennä. Toisaalta lautakunnan jäsenyys ja erityisesti puheenjohtajuus sitoisi puolueen kantaan - enkö voisikaan enää toimia niin kuin itse näen parhaaksi, kuten vapaan kansalaisvaikuttajana?

Sitä paitsi lautakunnassa joutuisin mukaan juuri kaikkeen tuohon rutiiniin, istumaan kokouksissa, joissa ei oikeasti ole mitään 'tärkeää'!

Pienen puolella oleminen on tärkeää minullekin, isot aina pärjää omin voimin. Kunta erityisesti vastaa niistä perusasioista, jotka vaikuttavat pienen ihmisen elämään.

Päätöksenteko on vaikeaa!

Kimmo kirjoitti...

Kahdeksan vuotta jaksoin minäkin olla mukana kinnallispolitiikassa ennen vuosituhannen vaihdetta. Nostan myös hattuani kaikille, jotka sitä työtä jaksavat tehdä. Minä en löytänyt itsestäni politikkoa ja siksi jäin vapaaehtoisesti pois. Nykyisin en kuulu mihinkään puolueeseen. Politiikkojen kanssa voi jutella ilaman jäsenkirjaakin ja herätellä heitä ajamaan asioita, jotka koen tärkeiksi.

Tanya kirjoitti...

Toivon, että Iris on jo parantunut. Sympatiat on niin tytön puolella minullakin, jolle kasvoi viisaudenhammas uudestaan ja Pisan torniakin vinompaan, vaikka ne otettiin pois vuosia sitten :(

Katilein kirjoitti...

Inkivääri, vaikea päätös ja puheenjohtajuus vaatii erityisen kovaa työtä. Se on totta, että puolue sitoo, ei voi toimia niin vapaasti.

Kimmo, aika harva ihminen ottaa kontaktis poliitikkoihin, vaikka juuri sitä kautta voisi vaikuttaa. Kyllä politikointi työstä käy :)

Tanya, kamalaa tuo viisaudenhammas-juttu! Minulle ei VIISAUDENhampaita ole tullut ollenkaan.. mitäköhän siitä pitäisi päätellä ;)