tiistai 27. tammikuuta 2009

Äitinä oleminen

Lapset ovat lahjoja ja aarteita. Jokainen varmasti toivoo lapsilleen parasta (paitsi ehkä vakavasti henkisesti sairastuneet). Suomessa on hieno mahdollisuus jäädä kotiin hoitamaan lapsia, mutta lapsi on myös mahdollista laittaa hoitoon, jos itse haluaa mennä töihin.

Nämä kaksi vaihtoehtoa saavatkin sitten hirvittävää myräkkää ja väittelyä aikaiseksi. Paula on blogissaan ansiokkaasti pohtinut tätä teemaa ja minäkin tahdon kirjoittaa siitä muutaman ajatuksen.
Katsoin alahuultani purren väittelyä, jossa Timo T. A. Mikkosen vaimo Nina Mikkonen rääkyi kotiäitiyden puolesta ja päiväkoteja vastaan. Häpesin kaikkien naisten ja kotiäitien puolesta. Mikkonen oli ala-arvoinen haastateltava ja huusi ja jyräsi sanottavansa. Hän ei silti ole ainut. Surffailin netissä tämän haastattelun tiimoilta ja kuljin aina vain eteenpäin. Lopulta tulin Vauva-lehden sivuilla olevalle keskustelufoorumille. Keskustelut olivat todella ikävää luettavaa. Siellä kotiäidit mesosivat omaa paremmuuttaan ja teilasivat niitä äitejä, jotka halusivat keskustella töihin menemisestä sun muista aiheista, jotka eivät kotiäideille kelvanneet. Minulle tuli paha mieli ja tuskin enää menen sille foorumille. En osallistunut keskusteluun. Kotiäidit haluavat arvostusta työlleen, mutta voin kertoa, että tuollaisilla toimilla sitä ei tule.

Minusta on merkillistä, miten naiset ovat tämän asian kanssa niin rumasti toistensa niskassa. Milloin naiset ymmärtävät, että juuri naisten pitäisi tukea toisiaan? Tällä tavalla saataisiin naisten asemaa ja kotityön arvostusta muutettua. Miehet sitä eivät tule tekemään. Sitä paitsi en ole koskaan kuullut, että miehet rähjäisivät toisilleen siitä, jos joku isä jää kotiin hoitamaan lasta.

Esikoiseni oli kahdeksan kuukautta, kun menin työhön. Häntä hoiti kodissamme yksi parhaista ystävistäni. 1,5 vuotiaana esikoinen meni päiväkotiin. Kaikki on mennyt hyvin eikä mitään ongelmia ole ilmennyt. Kuopuksen kanssa taidan jäädä kahdeksi vuodeksi kotiin. Mielestäni ihan pientä vauvaa ei ole hyvä viedä hoitoon, mutta se on minun mielipiteeni. Perustan sen siihen, että kehityspsykologien mukaan lapsen kiintymyssuhde ja luottamiskyky muodostuvat muutaman ensimmäisen elinkuukauden aikana. Jos lasta hoidetaan hyvin ja hänen tarpeensa tyydytetään tarpeeksi nopeasti, hän oppii luottamaan ihmisiin. Tämän lisäksi lapsi tarvitsee vielä sen pyyteettömän rakkauden, jonka vanhemmat voivat antaa. Kun luottamussuhde vanhempiin on rakentunut, lapsi pystyy rakentamaan sen myös muihin hoitajiin. On tutkittu, että lapselle ei koidu psyykkistä haittaa, jos häntä kolmen kuukauden iässä välillä hoitaa joku muukin kuin vanhemmat. Varhaislapsuuden kokemuksilla on yllättävän suuri merkitys lapsen kehitykseen. Usein varhaislapsuudessa olleet ongelmat saattavat näkyä vasta kouluiässä, joskus jopa vasta aikuisuudessa. Siksi ei ole yhdentekevää, miten lapsen ensimmäiset kuukaudet kuluvat, mutta uskonkin että Suomessa ihan pieniä vauvoja viedään hoitoon vain harvoin.

Minusta lapsen hoitoa mietittäessä on hyvä valita se vaihtoehto, joka tukee vanhempien vanhemmuutta parhaiten. Hyvinvoivilla vanhemmilla on yleensä hyvinvoivat lapset. Äiti, joka menee töihin ennen lapsen kolmatta ikävuotta voi tietenkin miettiä, voiko hän esimerkiksi lyhentää työaikaansa, jos kokee sen tarpeelliseksi. Minusta ei ole itsekästä ajatella omaa hyvinvointia, vaikka lasten hyvinvointi tärkeää onkin. Itse koin olevani parempi äiti, kun esikoinen oli hoidossa. Nyt seitsemän vuotta myöhemmin koen olevani parempi äiti, kun pysyn kotona.

En silti halua muuttua kauhuskenaariokotiäidiksi. Sellainen kotiäiti uhrautuu jatkuvasti lastensa eteen ja harmistuu, kun hänen marttyyrin sädekehäänsä ei huomata. Lisäksi tämän tyypin edustaja tietää lastenhoidosta kaiken ja päivittelee suureen ääneen muiden (vääriä) valintoja. Pahimmassa tapauksessa tällaisen naisen mies lähtee, kun ei tunne enää vaimoaan ja kun lapsetkin kasvavat, mitä sitten? Ihmiset ovat kiittämättömiä, eivät lapset pysty koskaan korvaamaan niitä kaikkia uhrauksia, joita tällainen äiti on tehnyt ja ikävä kyllä äiti luultavasti muistaa muistuttaa niistä. No, tämä nyt oli kärjistys, mutta varmaan aika moni tietää tämän tyypin edustajan.

Minusta kotiäidinkin pitää pitää itsestään huolta ja tehdä asioita, jotka tuovat henkistä tyydytystä. Ei se ole lapsilta pois, päinvastoin. Myös ulkoiseen olemukseen voisi yrittää panostaa, jos vain jaksaa. Minusta on miestäkin kohtaan epäreilua, jos nainen muuttuu täysin tultuaan äidiksi ja tässä tarkoitan sitä, että ennen huoliteltu nainen muistuttaakin jatkuvalla syötöllä variksenpelätintä. (Minun pitää skarpata tässä asiassa nyt kun vauvakin nukkuu jo öisin.)

Työssäkäyvät äidit ja kotiäidit saisivat oppia arvostamaan ja tukemaan toistensa valintoja. Tällainen jatkuva köydenveto on rasittavaa. Jokaisen pitää saada valita itse itselleen paras tapa olla vanhempi. Nykyajan yhteiskunta syyllistää vanhempia ihan tarpeeksi ja moni vanhempi elääkin jatkuvan syyllisyyden kanssa. Sitä tunnetta lisäämään ei tarvittaisi naisten keskinäistä syyllistämistä ja kilpailua. Vanhemmuus ei ole kilpailu, lapsi ei ole palkinto tai egon jatke. Lapsi on ainutkertainen ja ihmeellinen ja rakastettava. Siksi olisikin ihanteellista, että lapsella olisi vanhemmat, jotka voivat niin hyvin, että jaksavat tuhlata hellyyttä ja rakkautta kullannuppuunsa.

(Sosiaali- ja ongelmatapauksiin en tässä nyt sen enempää puutu, on selvää että he tarvitsevat perheen ulkopuolista tukea.)

33 kommenttia:

Taika kirjoitti...

Syvällinen ja kaikin puolin oivaltava kirjoitus!

Minä olen koko ikäni toivonut, että naiset voisivat tukea toisiaan ilman kilpailua.

On aivan ihanaa löytää sellainen äiti, jolle toinen nainen tai äiti ei ole uhka.

Sinä olet kaunis niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.

Rita kirjoitti...

Olipa hyvä kirjoitus. Kovin kokemattomina ja tietämättäminä monet tulevat ekaa kertaa äideiksi ja isiksi. Joskus näyttää siltä että mitä vähemmän tietoa sitä varmemmat mielipiteet. Mitä huonompi itsetunto sitä rankemmin teilataan muita ja nostetaan itseä ylös. Siinä sitten muut syyllistyvät ja potevat huonoa oloa vaikka vanhemmiksi tulemisen pitäisi olla elämän kohokohta.

Tyytyväiset vanhemmat ja tyytyväiset lapset olkoon tavoite, eikä se että muka kaikkien on väkisin oltava täysipäiväisiä kotiäitejä tai koti-isiä.

Vilma kirjoitti...

Hieno kirjoitus. Tästä on tullut ihan kamala soppa ja on välillä oikein kiva kuulla tällaisia kiihkottomia mielipiteitä. :)

Pami kirjoitti...

Todella hieno kirjoitus!

Ja kun niillä lapsilla on yleensä isäkin, niin miksi vain äidit syyllistetään. Minä olen oikein ylpeä miehestäni, joka on todella hoitanut lapsemme. Ja nykyisinkin lapset, etenkin tytär ja isä keskustelevat todella paljon keskenään. Olisiko noin, jos minä olisin ollut jatkuvasti paikalla...

Pois vastakkain asettelu! Vaadin! :-)

Peanut kirjoitti...

Olipa kerrassaan hyvä kirjoitus, aiheesta voisi jatkaa loputtomiin.

En ymmärrä perheitä, joilla on selvästi korkea elintaso, mutta lapset laitetaan hoitoon alle vuoden ikäisenä. Eikö mistään voi tinkiä muutaman hassun vuoden ajan. Muuten olen sitä mieltä, että lapsilla on hyvä, kun vanhemmilla on hyvä.

Pamin maininta isistä oli myös tärkeä. Mieheni osallistuu todella paljon. Mutta välillä saan halventavia katseita siitä, olen ilmeisesti huono äiti, koska en marttyrimaisesti tee kaikkea itse. Tätäkin ihmettelen, lapsethan eivät ole vain minun, eikä kotikaan.

Okei, asia nostattaa minussa paljon ajatuksia :) Lopetan paasaukseni tähän. Paitsi että Nina Mikkonen voisi painua hornan tuuttiin. Mielipiteitään ei voi paukuttaa miten sattuu!

arleena kirjoitti...

Hyvä kirjoitus.
Minä ajattelin tästä asiasta näin yksinkertaisesti.

Onneksi äideillä on vapaus valita lastensa hoito, miten ja milloin.

Pitäisi vain muistaa, että mikään valinta ei ole PAKKO, valinnat tehdään omasta halusta ja lapsi huomioiden. Ohjeesi, että hyvinvoipa äiti (ja isä) ovat lapsen parasta. Samaa mieltä.

Eihän se lapsenhoito kotonakaan ole jatkuvaa lapsen ympärillä pyörivää. PITÄÄ hoitaa koti, pestä pyykit, laittaa ruokaa vähintään kolmesti ja välipalat, ulkoilla, siis täysi työpäivä. Samoin on työelämässä, tosin työt ovat koulutuksen kautta tulleita tehtäviä.

Viimeinen ja kaikkein tärkein on RAKKAUS, se ei muutu eikä häviä, vaikka äiti on työelämässä tai sitten kotona.

Koti on lapselle aina paras paikka maailmassa, vaikka hoidossa oltaisiinkin 5 päivää viikossa 7 tuntia päivässä.

anni kirjoitti...

Kiitos hyvästä bloggauksesta. Samaa asiaa käsitteli blogissaan myös ystäväni: http://sugarandlemon.blogspot.com/

Tärkeä aihe ja herättääkin siksi paljon erilaisa tunteita..

Monta vanhemmuutta, monta tapaa toimia. Voimia jokaiselle äidille, myös niille, jotka päättävät viedä lapsensa hoitoon ja niille jotka ovat lapsiensa kanssa kotona!!

Uuna kirjoitti...

Todella hieno ja monipuolinen kirjoitus. Pohdit asiaa monelta kantilta ja teet hyviä huomioita. Ennen kaikkea päätös on aina jokaisen oma ja muitten pitäisi tukea eikä arvostella. Mikä sopii toiselle ei sovi toiselle.

Ja lastenkin erilaisuus on hyvä huomioida. Toiselle lapselle aikainen päiväkotiin meno on siunaus, koska siellä on enemmän seuraa ja virikkeitä, toiselle taas koti on paras paikka.
Ja kuten sanot hyvinvoivassa perheessä lapsetkin voivat hyvin, tehdään sitten asiat kuinka tahansa.

Helena kirjoitti...

Naiset tuntuvat olevan toistensa niskassa vähän joka asiassa. Miesten välillä tuon kaltaista kilpailua ei esiinny vaikka muuten ovatkin kilpailuhenkisempiä.

Lapsi ei varmasti päiväkodissa kärsi, jos saa kuitenkin hyvää hoitoa sekä kotona että hoitopaikassa. Tosin tuntemani päiväkotiammattilaiset ovat sanoneet, että pienet lapset oppivat päiväkodissa vain tappelemaan ja itkemään ja syliin lapsia ei oteta periaatteen vuoksi. Aika kovalta kuulostaa. Ryhmät ovat liian isoja. Ja myös pikkulapsen emotionaalisen kehityksen kannalta hänen olisi tärkeä kasvaa vanhempien huomassa.

Itseäni taas ovat alkaneet ärsyttää kysymykset, että miksi emme jättäneet lastamme hoitoon, kun kuljetamme häntä mukana kutsuilla ja ravintolassa. Ja työantajani melkein raivostui, kun kuuli että aion jäädä vielä toiseksi vuodeksi hoitovapaalle. Saa nähdä, miten reagoi heti perään syntyvään toiseen lapseen. Eihän se hänelle kuulu, mutta olisi kiva, jos ei kohdeltaisi kuin rikollista, jos haluaa jäädä kotiin lapsen kanssa.

Paula kirjoitti...

Kiitos Kati, että mainitsit blogikirjoitukseni aiheesta. Kirjoitin ensimmäistä kertaa lapsen kasvatuksesta, koska se oli ajankohtaista.

Kiihkoton, perusteltu ja monipuolisesti aihetta käsittelevä kirjoitus sinulla. Kun luin Vauva-lehden palstoja muutaman kerran synnytyksen jälkeen, kauhistuin niitä. Kiihkoilua joka suuntaan. Jätin ne omaan arvoonsa.

Naisenergialla/synenergialla saisi vaikka mitä aikaiseksi:)

Ilona kirjoitti...

Puhut asiaa.

En puutu äitiyteen tässä, kun siitä ei ole omaa kokemusta, on vain suunnitelmia ja haaveita.

Mutta se, miksi nainen on naiselle usein susi, uhka? Mikä ihme siinä on? Miksi me emme osaa kulkea rintarinnan, yhdessä, tukea toisiamme eriävistä mielipiteistä huolimatta?

olivieno kirjoitti...

Täällä on kehkeytynyt mukava keskustelu. Hienoa että on paljon saman lailla ajattelevia (kuin minä).

Mikkonen todellakin aiheuttaa vaan hallaa puheillaan kotiäideille, toivottavasti hänen näkemyksiään ei yleistetä kaikkien kotiäitien näkemyksiksi.

Omat ratkaisuni olen tehnyt mieheni kanssa lasten hoidosta enkä ole mitään katunut. Minua eivät ärsytä Mikkosen provokatiiviset puheet, päin vastoin ne säälittää. Jotenkin tässä tuntuu, että onko Mikkonen pohjustamassa tietä johonkin suurempaan hankkeeseen...

Katilein kirjoitti...

Onpa tänne tullut fiksuja kommentteja! Ainakin tämän verran löytyy suvaitsevaisia ihmisiä :)

Taika, minä en ole koko ikääni ymmärtänyt, että naisten tulisi tukea toisiaan, mutta melkein koko aikuisiän sentään. Sinä kirjoitat niin kauniita kommentteja, että en tiedä miten niihin vastaisin... Sanon, että suuri kiitos ja mukavaa, että olet lukemassa ja kommentoimassa!

Rita, tuo on älyttömän hyvä oivallus, että vähäinen tieto tekee mielipiteet jyrkiksi. Minä olin nuorena mielipiteissäni rasitavankin jyrkkä. Olen vanhempana yrittänyt oppia avarakatseisemmaksi.

Kirjoittamasi tavoite on hyvä!

Vilma, kiitos! Mielipide-eroja on varmasti tässä asiassa, mutta oman mielipiteen voi kertoa myös rauhallisesti.

Katilein kirjoitti...

Pami, on totta että näissä keskusteluissa miehet unohdetaan ja miehet luultavasti vain naureskelevat naisten ehdottomuudelle. Minäkin toivon, että vastakkainasettelu saataisiin kitkettyä.

Peanut, ihan tyhmää, jos muut naiset katselevat pitkään, kun isä osallistuu. Se, että isäkin osallistuu on todella tärkeää, myös äidin jaksamisen kannalta.

Arleena, todella hyvä kommentti! Samoilla linjoilla ollaan.

Katilein kirjoitti...

Anni, kiitos vinkistä, kävin lukemassa kirjoituksen. Tuo voimien toivottaminen on se, mitä äitien pitäisi toisilleen sanoa, eikä turha arvostelu.

Uuna, tuon lapsen edun päiväkotiin menemisestä olin jättänyt kirjoittamatta, mutta uskon että se ajatus tekstistä kokonaisuutena välittyy. Pitäisi myös ajatella perheitä kokonaisuuksina ja tukea niiden hyvinvointia.

Helena, Suomi ei taida vielä kaikista puheista huolimatta olla kauhean lapsiystävällinen maa. Kokemukseni mukaan esimerkiksi Etelä-Euroopassa lapset ovat yleensä aina mukana kutsuilla, ravintolassa, ym. ja oppivatkin sitä peräänkuulutettua sosiaalisuutta sillä tavalla.

Minua harmittaa monien työnantajien suhtautuminen lasten tuloon ja kotiin jäämiseen. kuten totesit se on ihan jokaisen oma asia.

Katilein kirjoitti...

Paula, mekin olemme samoilla linjoilla. Mielestäni kirjoituksesi oli hyvä ja siksi syytä mainita. On niin monta tapaa olla hyvä vanhempi.

Ilona, on totta, että naiset ovat myös monissa muissa asioissa kuin äitiydessä inhottavia toisilleen. Sitä on vaikeaa ymmärtää, onkohan se perua jostain luolamies-ajoista, kun miehistä ja ruuasta oli kova tappelu ja vain vahvimmat selvisivät? ;)

Olivieno, minä en provosoitunut Mikkosesta, mutta ärsyynnyin kyllä. Onkohan Timo T.A. asettumassa eurovaaleihin ehdolle, vai mistäköhän tämä avaus tuli... ajattelin nimittäin samaa kuin sinä. Mikkoset ovat kyllä käsittämättömän julkisuudenkipeä pariskunta ja ilmeisesti omat rakastavat omaa ääntään kun niin pirusti huutavat :)

Katilein kirjoitti...

Tarkoitin siis, että ilmeisesti molemmat rakastavat omaa ääntään...

Katja Tanskanen kirjoitti...

Tuosta sinun edellisen postauksesi kommenttiketjusta tuli mieleeni... Olitko sinä se Jarkko, joka kävi minunkin blogissani kommentoimassa?

Tämä sinun kirjoituksesi on todella monipuolinen, ja puhut asiaa. Minustakaan äidin ei ole itsekästä ajatella omaa hyvinvointiaan, vaikka lasten hyvinvointi tärkeää onkin.

Niinhän sitä sanotaan, että toinen nainen on toiselle susi. Toivoisin, ettei niin olisi. Äidit varsinkin purkavat katkeruuttaan toisiin äiteihin ja etenkin lapsettomiin naisiin. Sinä olet ihana poikkeus. Arvostan sinua paljon.

Elegia kirjoitti...

Olen lukenut tästä aiheesta sen lisäksi, että olen nähnyt Mikkosen esiintymiset. Olipa oikeasti mukava lukea vaihteeksi järjellinen ja kiihkoton kirjoitus tästä aiheesta. Toiset kai pitävät sellaisesta rähinätyylistä, mutta itse en sellaista voi sietää - oli aihe mikä tahansa.

Minulla ei ole lapsia, joten sikäli kai olen tässä ulkopuolinen, vaikka toisaalta: Olen minäkin ollut joskus lapsi.

Reetta kirjoitti...

Hyvin sanottu, Katilein. kaikin puolin. On omituista, että aina vain ihmiset pitävät omia ratkaisujaan ainoana oikeana toimintamallina. Emme me ole oikeutettuja arvostelemaan toisten ratkaisuja, kun emme tiedä niiden takana olevia syitä. Ahdasmielisyys on omiaan aiheuttamaan tahatonta tai tahallista tuskaa niille, joiden elämänkokemus ei vielä riitä tämmöisten ninamikkosten mielipiteiden ignorointiin. Ehkäpä hänkin vielä joskus ymmärtää...

Itsekkyydestä, näin karkeasti yleistäen: jos äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin. Joustaminen kannattaa, mutta kaikkeen ei tarvitse venyä.

Valoa ja voimia!

Tanya kirjoitti...

Olen jo kauan allekirjoittanut väitteen, että nainen on toiselle naiselle susi. Vaikka sitten lammasten vaatteisiin piilotettuna välillä. Koin omakohtaisesti eilen, kun työkaverini ihmetteli ääneen, mitä ihmettä teen kotona silloin, kun esikoinen on kolme päivää viikosta tarhassa. Auts!

Olen yrittänyt itse tasapainotella kodin, työn ja lasten keskellä. Tykkään olla lasten kanssa kotona, mutta tykkään myös työelämästä. Ja koen olevani hyvä äiti silloin, kun voin itse hyvin. Tosin tuuliviiriluonne ei helpota tätä kahtaalle venymistä :)

Esikoinen meni perhepäivähoitajalle 1½ vuotiaana ja toinen menee hoitoon tiukan taiston (miehen kanssa) hävittyäni jo 1v1kk ikäisenä. Onneksi isosisko menee mukaan...

Näin myös Mikkosen aamutv:n sohvalla huutamassa ja kihisin raivosta. Ihmettelin, kun hän kehui kasvaneensa kotona äidin hoitamana varsin fiksuksi ja SOSIAALISEKSI. Mitä sosiaalisuutta on se, ettei anna vastaväittelijälle mitään puheenvuoroa?!?

Helena kirjoitti...

Mutta sekin on tyypillistä naisille, että Mikkosta haukutaan ja kauhistellaan nyt joka saitilla ja foorumilla, olkoonkin että hän ilmeisesti kerjäsi verta nenästään. Miehet olisivat vain jättäneet moisen omaan arvoonsa ja letkauttaneet pari vitsiä. :-)

Rita kirjoitti...

Ah miten hyvät ja kiinnostavat keskustelut... pitää tulla uudelleen loput lukemaan kun nyt ehdin vai puolet :)

Sulle haaste blogissani.

Rita kirjoitti...

Linkitin tekstisi Arkiterapeutti Kops - blogiini.

Katilein kirjoitti...

Katja Tanskanen, no minähän se Jarkko olen...

En ole muuten tuota tullut ajatelleeksikaan, että äidit voivat olla inhottavia myös lapsettomille. Rasittavaa sekin...

Kiitos arvostavasta kommentista. Minä yritän olla mahdollisimman avoin elämän moninaisuudelle ja ihmisten valinnoille, vaikka aina se ei ole helppoa.

Elegia, rähinätyylillä ei pääse keskustelussa aidosti eteenpäin.

Minusta keskusetelun aihe sopii silti kaikille, lapsellisille ja lapsettomille, kaikki rakentavat mielipiteet ovat tärkeitä.

Reetta, hyvin kommentoitu. Onnistuit tiivistämään olennaisen!

Tanya, minäkään en voi millään ymmärtää, miten N.M:n sosiaalisuus tai fiksuus näkyy. hänen äitinään häpeäisin!!

Teillä on kivaa, kun sisaruksilla on yhteinen hoitopaikka. Olin pienenä välillä kateellinenkin siskolle, joka oli hoidossa (4,5vuotta nuorempi), itse olin jo koulussa.

Katilein kirjoitti...

Helena, luulen, että miehet eivät olisi jättäneet vastaavaa naurahtaen väliin, koska silloin kun Nina Mikkosen mies Timo T.A. Mikkonen vaahtosi reserviupseereista, miehet kävivät asiasta hyvin negatiivista keskustelua.

mikäköhän siinä on, että molemmat parsikunnan osapuoleta tahtovat noin räikeästi provosoida ja vielä onnistuvat siinä..?

Rita, minustakin keskustelu on ollut mielenkiintoista. Kiitos linkityksestä ja haasteesta!

Yaelian kirjoitti...

Katilein, todella hieno ja monipuolinen kirjoitus! Itse näin kaukana asuvana en ole seurannut tuota Mikkonen juttua, joitakin otsikoita tosin siitä näin, joten oletin,että punnittavina olivat kotiäidit versus työssäkäyvät äidit.

Kun aikoinaan sain poikani, asuin ulkomailla, ja äitiyslomani oli ruhtinaalliset 3 kuukautta. Otin 4 kuukautta palkatonta lomaa ,mutta sen jälkeen oli ihan pakko mennä töihin ,ettei olisi menettänyt työpaikkaansa. Poika meni päiväkotiin.Silloin kyllä tuntui pahalta, että piti niin pieni vauva jättää hoitoon ,ja harmitti hurjasti,etten asunut Suomessa, jossa olisi voinut olla kauan kotona.Mietinkin silloin usein niitä hyviä ja huonoja puolia.En kuitenkaan voi sanoa poikani hirveästi kärsineen siitä,että joutui muiden lasten seuraan jo niin nuorena, mutta jos olisi ollut vaihtoehto, olisin ehdottomasti ollut kauemmin kotona.

Inkivääri kirjoitti...

Kiinnostava keskustelunaihe tämä - Ikkunaiinekselläkin http://i-iines.blogspot.com/ on siitä pitkä ketju. Nina Mikkosen ensiesitys oli tylsä, mutta täytyy muistaa, että se ohjelmaosio oli nimeltään Tyynysota eli keskustelua ei toivottukaan vaan sotaa:) Ja se Tontti oli ihan yhtä tyhmä, mutta Mikkonenkin käyttäytyi niin, että jos asialla on moisia puolustajia ei vihollisia tarvitakaan;)

Itse aiheesta tämän ketjun perusteella tulee mieleen:

1)Aivan, kuten kaikki sanovat, vaihtoehtoja tarvitaan - mikä käy yhdelle ei käy toiselle.

2)Usein puhutaan siitä, mikä on äidille ja perheelle ja taloudelle hyväksi - ehkä useammin pitäisi kysyä mikä on lapselle, juuri minun lapselleni hyväksi?!? Toki hyvin voiva vanhempi on paras vanhempi, mutta on myös niin, että huonosti voivan lapsen vanhempi voi huonosti...

3) Valitettavasti nämä keskustelut useimmiten päätyvät puolustuspoteroihin eipäs/juupas tyyliin. Molemmat osapuolet puolustelevat omia valintojaan eivätkä kunnioita toisen valintoja.

4) Tuntuu siltä, että vanhempien valintoja ohjaavat ulkopuoliset tahot: mielipiteet ja odotukset, työpaikat ja urakehitys, ei niinkään lapsen etu. Lapsi on niin lyhyen aikaa lapsi.

Helena kirjoitti...

En huomannut sitä aiempaa Mikkos-keskustelua, lähipiirissä ainakaan (ja meillä on molemmilla melkoinen legioona miespuolisia kavereita ja armeijajuttuja kyllä piisaa :-)). Pari vitsiä aiheesta heitettiin.

Mikkoset ovat kyllä hupaisa pariskunta, sopivat näköjään oikein hyvin toisilleen. Ei niiden juttuja jaksa enää vakavasti ottaa, viihteenä vain. Mutta ainakin Niina-vaimo herätti vaahtoamisellaan tervetullutta keskustelua, joten jotain hyötyä siitäkin oli!

Helena kirjoitti...

Minusta on vain hyvin tyypillistä ja ikävää naisilta kääntyä joukolla yhtä naista vastaan (enkä missään nimessä tarkoita tätä keskustelua!) vaikka hän sitten olisikin käyttäytynyt törkeästi. Tämä tulee esille myös joissakin blogeissa, joissa nousee lynkkausmieliala, jos joku uskaltaa sanoa eriävän, asiallisenkin mielipiteen (enkä taaskaan tarkoita tätä blogia!). Miesten keskuudessa en ole tällaista havainnut. Mutta tämä on jo toinen aihe.

Katilein kirjoitti...

Yaelian, tällaisia maita, joissa voi jäädä kotiin, kuten Suomessa on vain muutamia. Ymmärrän hyvin, että olisit ollut mielelläsi kauemmin kotona, mutta aina se ei vain ikävä kyllä ole mahdollista. Kiitos kommentista. On mielenkiintoista saada Suomen ulkopuoleltakin kommenttia tähän asiaan.

Inkivääri, hyvin tiivistetty. Minustakin lapsen paras on tärkein.

Helena, on ihan totta, että joskus täällä blogimaailmassakin tuntuu, että aina täytyy olla samaa mieltä. Minusta saa olla eri mieltäkin. Rakentava keskustelu on aina paikallaan.

Anonyymi kirjoitti...

vielä osallistun keskusteluun..
minua harmitti tuossa tv-väittelyssä kaikkien äitien puolesta se, että esillä on vain ääripäät ja nekin niin värittyneessä valossa.
asiallinen keskustelu olisi enemmänkin tarpeen.

lastentarhanopettajana täytyy sanoa, että kuulosti todella oudolta, ettei lapsia pidetä sylissä päiväkodissa, niin kuin joku kommentoija sanoi kuulleensa. en allekirjoita tuota.
itse läheltä nykypäiväkoteja nähneenä sanoisin, että siellä on työntekijöitä, jotka tekevät työtä sydämellään, mutta valitettavasti yhteiskunta ei riittävästi arvosta lasten hyvää hoitoa. ryhmät ovat monesti aivan liian suuria, sijaisia ei palkata jne.
siinä yhtälössä voi moni lapsi jäädä liian vähäiselle sylille ja työntekijät väsyvät..
kaiken tämän takia olen itse tullut siihen tulokseen, etteivät päiväkodit nykyisellään ole ihan pienimmille parhaita paikkoja, hieman isommille kyllä ihan hyviä ;) hoitajia on perustilanteessakin monta ja jos joku sairastuu on vastassa sijaisia. pienimmille lapsille hoitajan pysyvyys on todella tärkeä luottamuksen syntymisen kannalta. tämänkin takia perhepäivähoito voi usein olla parempi vahtoehto pikkuisille.

ja sellainen kommentti vielä kirjoitukseesi, että kasvatustieteilijöiden ja kehityspsykologien mukaan perusluottamus, joka kantaa läpi elämän, kehittyy ensimmäisen elinvuoden aikana, ei vielä ensimmäisten elinkuukausien täyttyessä.hieman pidempi aika siihen tarvitaan ;) ja silloin nämä muutamat kuukaudet ovatkin tärkeitä siltä kannalta, kuinka hoito järjestetään
-talvikki

Katilein kirjoitti...

Talvikki, kiitos kommentistasi! Mukavaa saada päiväkotiasiantuntijan kommentti!

Kehityspsykologia sisältää monenlaisia kehitys- ja elämänkaariteorioita ja niistä viittasit luultavasti klassikkoon, eli Erik H. Eriksonin elämänkaariteoriaan. Minusta se on yksi parhaita (ellei paras) alan teorioita ja sen mukaan perusluottamus tosiaan rakentuu ensimmäisen vuoden aikana. On kuitenkin olemassa teorioita (mm.Mahler), joiden mukaan perusluottamus syntyy nopeammin.

Itse kannatan sitä, että lapsi on ainakin ensimmäisen vuoden kotihoidossa (enemmänkin, jos mahdollista), mutta haluan antaa kirjoituksessani väljyyttä enkä halua syyllistää ketään.

Minustakin se, ettei pidettäisi sylissä on omituista. Olin nuorena päiväkodissa harjoittelussa ja kyllä siellä sylkytettiin.

Kiitos paljon kommentista ja mukavaa viikonloppua!