Presidenttimme Tarja Halonen piti aika hyvän uudenvuoden puheen. Puheessa hän korosti, että koulusurmat ja muu mediassa raportoitu Suomessa tapahtuva väkivalta on vain jäävuoren huippu. Hän puhui siitä, miten miesten toisiinsa kohdistama väkivalta on yleistä, mutta miten parisuhdeväkivallankin takia Suomessa kuolee joka vuosi ihmisiä. Äitinä ja kasvattajana suren tietysti myös parisuhdeväkivallan seurauksista kärsiviä lapsia. Presidentti vaati lisäksi pikaista puuttumista raiskauksien ja pahoinpitelyjen vähentämiseksi. Tiedän kyllä miksi, mutta en tiedä miten. Yksi kysymyksen ratkaisevista avainsanoista taitaa olla yhdessä.
11 kommenttia:
Juuri näin. Kirjoittelin samaa asiaa pohtien eilisen blogini.
Minä pohdin nyt että mitä konkreettista voisin tehdä, enää asiasta kirjoittaminen ei hyödytä.
Minusta on perin kummalista, että väkivallan tutkijaa pidetään tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa työttömänä.
Huomasin myös, että Halonen painotti tätä asiaa erikoisesti ja on syytäkin.
Reseptiä minulla ei ole, eikä näytä olevan päättäjilläkään.
ihania kuvia! tärkeästä asiasta kirjoitat!
Juu puhe käsitteli maailmanrauhaa ja perhe-/tunnerauhaa.
Hyvä puhe, mutta minua jäi myös askarruttamaan miten.
Se on tietysti aina kantaaottavan puheen sanoman tarkoitus, saada kuulijat miettimään ratkaisuja - miten.
Nähtäväksi jää mitä ratkaisuja poliittisella tasolla tehdään.
Paula, ajatuksemme kulkivat samoja ratoja :) Asiaan pitää puuttua poliittisessa päätöksenteossa resursseja kohdentamalla, se kai se ensimmäinen askel olisi.
Uuna, eikä hyvää ja nopeaa reseptiä ole minullakaan. Syihin pitäisi puuttua ja syitä ovat mm.mielenterveysongelmat, päihdeongelmat, työttömyys ja syrjäytyminen. Yhdessä ja erikseen.
-A-, Keltaisen talon erakko, kuvissa ovat kissaneitimme Sisu ja Sissi.
Arleena, minua joskus hiukan ärsyttää poliitikkojen tapa ladella asioita, mitä pitäisi korjata ottamatta kantaa siihen miten niitä pitäisi korjata.
Mua kyllä rasittaa, että tuntuu, että aina vain puhutaan, mutta käytännön päätöksenteko esim. politiikassa jää tekemättä.
Olispa meilläkin kissa. Yksi riittäisi.
Solveig, suoraan sanottuna minua rasittaa myös se, että puhutaan, mutta ei tehdä mitään oikeasti. Suomessa politiikka on myös niin byrokraattista ja raskasta, että nopea toiminta on vaikeaa.
Kissat on kyllä ihania!
Tarkennan vielä aiemmin sanomaani, että minua alkaa risomaan se, että minulle ei enää riitä se että kirjoittelen artikkeleita lehtiin väkivallasta ja sen torjunnasta ym. Haluaisin tehdä konkreettisesti asioiden eteen.
Olen siis pelkoon ja väkivaltaan erikoistunut tutkija koulutukseltani, mutta töitä ei löydy minulle. Olen kysynyt Holmlundin sihteeristöltä ja rikoksentorjuntaneuvostolta ja ties miltä taholta, mutta ei.
Päättäjät tekevät päätöslauselmia ja ties mitä lupauksia, että panostetaan rikoksentorjuntaan ja tutkimukseen ym. Kun samoja henkilöitä kontaktoin, ei olekaan mitään tarjolla.
Mitä tulee lähiyhteisöllisyyteen, oman kaupunkini johtaja kohautti vain olkapäitään samaisen asian edessä (kuntien pitäisi päivittää turvallisuussuunnitelmansa).
Paula, Näinhän se menee, ikävä kyllä.
Kommentoin vaan noita kissasiskoksia. Mainiot kilpparikuviot! Meillä kissat (äiti+2tytärtä) harvoin löytää yhdessä tuolla lailla köllöttelemässä, aina niille tulee riitaa jostakin...
Olivieno, meidän kissat ovat aika hyviä kaveruksia, pienestä asti olleet, vaikka eivät hekään enää niin kauheasti yhdessä huilaile.
Lähetä kommentti