keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Paljastuksia

Olen viime aikoina muutamassakin blogissa törmännyt haasteeseen, jossa on tarkoitus kertoa kuusi asiaa itsestään. Muiden kuutta asiaa on ollut hauskaa lukea, joten jospa minäkin...

1. Olen asunut Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa.

2. Haluan juoda kaiken (kahvia ja teetä lukuunottamatta) mahdollisimman kylmänä. Saatan laittaa jääkaapista ottamani maidon joukkoon jäitä.

3. Aina soi! Päässäni soi aina jokin kappale. Ikävä kyllä ne ovat usein ihan kaameita renkutuksia. Tänään päässä on soinut Irwinin Las Palmas. En todellakaan tiedä miksi. En ole koskaan (tietoisesti) kuunnellut Irwiniä. Osaan biisistä vain pienen pätkän ja juuri se sitten soi päässäni. Aargh!!

4. Olen joutunut läpikäymään avioeron.

5. Rakastan soittamista, laulamista ja tanssimista.

6. Lempivärini on sammaleenvihreä, en silti omista juuri mitään sen väristä. Paitsi silmät.

Napatkaa ihmeessä tämä hauska haaste mukaan ja kertokaa jotain lystikästä, herkullista, paljastavaa tai yhdentekevää. Haluan tulla kurkkimaan, joten mainostakaa minullekin, jos tartutte haasteeseen!

6 kommenttia:

tina kirjoitti...

Onpa ihania hetkiä teillä!Olisko varoituskyltti paikallaan?Tämmönen ihminen joka kärsii kroonisesta vauvakuumeesta on erittäin vaarallista tulla sun blogillesi!Voi sitä vauvantuoksua.Meidän vauva onkin jo 11/2-vuotias.Sulla on todella mahtava blogi,sinä rohkea paljastajanainen.:o)

Mari kirjoitti...

Hauskoja paljastuksia:) Minulla muuten soi myös aina päässä!

Marja kirjoitti...

Mielenkiintoisia paljastuksia! Tällaiset ovat usein hauskoja.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kun paljastit vähän itseäsi. Sinulla on hyvä kielitaito, kun olet asunut muualla, se on tehokasta. Musiikin lahja on ihana, anna soida vaan. No, en minäkään Irvinistä välittäisi. Voi hitsi, nyt sait tartutettua sen minullekin.

Rouva Nordman kirjoitti...

Tina, pakko hehkuttaa vauvajuttuja :) 1 1/2-vuotias "vauvakin" on ihana, kun sen ikäinen oppii niin vauhdilla kaikkea uutta ja jännittävää. Kiitos kehuista! Blogin pitäminen tuottaa kovasti iloa minulle!

Mari ja Ilona, oli hauskaa miettiä, mitä paljastaisi...

Leijonainen, sinun paljastuksesi olivat todella hauskaa luettavaa! Ja ANTEEKSI, tarkoitus ei ole laittaa Irwiniä kenenkään päähän soimaan. Niin ilkeä en sentään ole :)

Anonyymi kirjoitti...

Mä laitoin itsestäni myös nuo 6 asiaa jos haluat käydä kurkkaamassa.Kiitos ihanasta ideasta.
T:Tiina