lauantai 11. lokakuuta 2008

Lauantain puuhia

Lauantaina käytiin kirpputorilla, siivoskeltiin, hassuteltiin ja syötiin yhdessä. Pienen lasin punaviiniä join ruuan kanssa ja maistui hyvälle (mutta myös hikoilutti ja pisti pään pyörälle).

Helpon ruuan voi tehdä vaikka keittämällä spagettia ja tekemällä pastakastikkeen:

- Käristä 400 grammaa jauhelihaa, jonka joukossa on lihaliemikuutio. Voit tässä vaiheessa lisätä myös mietoja sieniä, jos niistä pidät (esimerkiksi herkkusieniä). Meillä oli joukossa ripaus suppilovahveroita.
- Laita jauhelihan joukkoon pari tetraa yrttimaustettua tomaattimurskaa ja reipas ravistus basilikaa.
- Keittele miedolla lämmöllä niin kauan, kuin ehdit. Mitä kauemmin, sen parempi. Keittäminen tiivistää tomaatinmakua ja tekee kastikkeesta herkullisemman.

Tarjoa spagetin kanssa. Kylkeen sopii myös salaatti ja vaikkapa patonki. Helppoa, eikö?

No sitten tietysti myös herkuteltiin, kun kaksi ystävääni tulivat tervehtimään vauvaa ja meitä. He toivat mukanaan kivoja lahjoja ja myös isosiskoa muistettiin.
Tarjolla puolukkarahkaa ja mehua ja pullaa.

Puolukkarahka:
purkki vispikermaa
purkki maitorahkaa
1-2 desilitraa puolukoita
sokeria maun mukaan.

Ja näin se valmistuu: vispaa kerma vaahdoksi ja sekoita rahka ja marjat vaahdon joukkoon. Lisää sokeria maun mukaan. Puolukat kannattaa survoa ennen niiden lisäämistä, niin eivät maistu rahkassa liian happamilta.
Tällä ohjeella voi tehdä myös muuta marja- tai hedelmärahkaa. Tämä on hyvää banaaniversiona ja älyttömän hyvää mansikkaisena.
Ai niin, puuhattiin me yksi antiikkilamppukin rikki. Otti vähän koville, mutta sanoin ainoastaan yhden kirosanan. Täytyy ajatella, että se oli vain tavaraa eikä kukaan sentään loukannut tai mitään muuta vakavaa. Esikoinen kyllä itki ihan lohduttomasti vaikka kuinka kauan. Sekä minä että mies lohduttelimme häntä. Tyttöä harmitti se, ettei samanlaista saa enää mistään.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja ovat arjen omat puuhat. Paitsi jos lamppuja rikkoontuu, se tietysti harmittaa. Minullakin on makuuhuoneessa sellainen vanha ja enkö minä mokoma rikkonut päiväpeitettä jotenkin nostaessa yhden lasisen kuvun.
Ensin mietin, että nyt koko lamppu lähtee, mutta sitten otin muutkin (kaksi) kupua pois ja laitoin tilalle modernit isot pallolamput. Tuli hauskannäköinen yhdistelmä.

himalainen kirjoitti...

Meillä tuollainen jauhelihakastike pastan kanssa on takuuvarma, kaikilta menee se helposti alas :) Ei töki. Usein laitan mukaan myös vielä tuprauksen kanelia, se jotenkin vahvistaa tomaatin makua, mutta muhia pitää kauan (siis mielellään, usein ei kyllä ehdi). Senkin olen oppinut, että tämän kastikkeen kanssa ei välttämättä kannata pitää valkoisia vaatteita...ja suupielet kannattaa tarkistaa, ennen kuin lähtee ulos, miehellä kokemusta tästä :)

Rouva Nordman kirjoitti...

Leijonainen, meillä lampunraato lähti varastoon piiloon. Palaan asiaan sen kanssa, kun taas pystyn.

Himalainen, kanelia! Todella kiinnostavaa! Täytyy kokeilla. Suupielet sotkussa ei ole kiva kulkea ihmisten ilmoilla :)

Tanja kirjoitti...

Voi harmi lamppua :(

Puolukkarahka, banaanirahka ja mansikkarahka lähtee välittömästi kokeiluun meidän ruokapöytään tulevina viikonloppuina! :)

Rouva Nordman kirjoitti...

Tanya, kannattaa aloittaa mansikkarahkasta, nam!