perjantai 22. kesäkuuta 2012

Illan tullen luen hänelle runoja



Viininpunaisella sohvalla
luen hänelle rakkausrunoja. 
Pyydän apuun
Ahmatovan
Nerudan
Jevtusenkon
ja monta muuta,
kun omat sanani eivät ole tarpeeksi.
Hänen silmistään näen
hänen suunsa asennosta näen.
Hän ymmärtää tunteeni.
Hän ymmärtää pelon,
joka on aina läsnä
kun antaa itsensä toiselle.
Hän ymmärtää sen,
miten lujasti levoton sydämeni toivoo
ettei se enää särkyisi.


(Hän toi minulle taas ruusuja, kun entiset ovat lakastumaan päin.)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Illan tullen luen hänelle runoja. Niin ihanaa, että aivan itkettää!

Tämä olkoon teille kahdelle:

Minä rakastan sinua
niinkuin vierasta maata
kalliota ja siltaa
niinkuin yksinäistä iltaa, joka tuoksuu kirjoilta
minä kävelen sinua kohti maailmassa
ilmakehien alla
kahden valon välistä
minun ajatukseni, joka on veistetty ja sinua

-Pentti Saarikoski

Kati Nordman kirjoitti...

Ihana kommentti, kiitos!

Runo on minulle tuttu, mutta olin sen jo ehtinyt unohtaa.
Todella hienosti meille sopiva runo. Sydämessä tuntuu ihanaa lämpöä. Kiitos.