perjantai 8. kesäkuuta 2012

Berliner Fernsehturm - Berliinin TV-torni





Kun aikaa ei ole liikoja, täytyy matkasta ottaa kaikki irti. Halusin ehdottomasti päästä Berliinin kuuluisaan maamerkkiin, TV-torniin. Pääsylippu maksoi muistaakseni kaksitoista euroa. Minusta kaupungin tarkastelu yli kahdestasadasta metristä oli sen arvoista. Neljäkymmentä sekuntia kestäneen hissimatkan aikana ehti käsittämättömän kaunisääninen opas kertoa sekä saksaksi että englanniksi perustietoja tornista. Ylhäällä, ikkunoiden edessä kiersi infoteksti, jossa kerrottiin, mitä juuri siitä kohdasta saattoi nähdä. Infotekstissä oli myös maininnat kaupunginosien nimistä sekä alueella olevista kuuluisimmista nähtävyyksistä. Kaupunkia saattoi hahmottaa ja ottaa haltuun kätevästi. TV-tornista näki myös Berliinin rosoisuuden. Toisaalta siellä oli rakennuksia, joiden ajattelen olevan roomalaiselta ajalta ja toisaalta osa rakennuksista näytti hyvin neuvostoliittolaisilta. Berliini on kiehtova kaupunki, joka on täynnä tarinoita ja salaisuuksia. Sinne on ehdottomasti päästävä uudelleen!

2 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Haa, Kati, oletko kuullut: Kilroy oli täällä!

Nyt voisi sanoa: Liisu oli täällä!

Berliini on minustakin hieno kaupunki, varsinkin nyt, kun siellä ei ole pahaa muuria, jonka juurelle ammutiin kuolleeksi eläviä ihmisiä.

Istuin tuossa tornissa siellä korkealla ja juttelin samassa pöydässä jonkun vieraan miehen kanssa, joka oli tullut syömään sinne Bratwurstia (?) tyttärensä syödessä jätskiä vieressä. "Ach, Sie kommen aus Finnland!"

Kati Nordman kirjoitti...

Berliini nappasi sydämeni täysin. Olen asunut Saksassa, mutta Berliini on kaikkiin aiemmin tuntemiini saksalaisiin kaupunkeihin verrattuna aivan erilainen.

Minulle tapahtui TV-tornissa hassu juttu. Joku mies olisi väkisin halunnut tarjota minulle kahvia tai oluen. Kieltäydyin kohteliaasti ja sain lopulta tehdä töitä, että pääsin miehestä eroon.

Sen jälkeen oli ihanaa hahmottaa kaupunkia ja tarjota siskolle lasi kuohuviiniä.

Berliiniin menen uudelleen, se on ihan selvä!