Olen toteuttanut elämässäni suuren muutoksen. Sain vihdoin jo pitkään huonosti voineen parisuhteeni päätökseen. En tuntenut asiasta sen suurempaa surua, koska olin surrut niin paljon vielä suhteessa ollessani. Entinen mieheni selvisi asiasta myös nopeasti ja oli sitä mieltä, että meidän on parasta erota. Emme riidelleet, vaan aloimme etsiä hänelle uutta asuntoa.
Facebook tuli taas kerran apuun. Olin hädin tuskin ehtinyt kirjoittaa siitä, että tietäisikö joku vapaata asuntoa keskustasta, kun naapurissani asunut kaverini kertoi hänen entisen asuntonsa olevan vapaana. Toimimme nopeasti ja mies sai asunnon. Hän siis muutti samaan rappuun, samaan kerrokseen käytävän toiselle puolelle. Olemme molemmat asiasta todella onnellisia. Oli kiva soittaa hänelle tänään ja pyytää aamukahville. Myös lapsia ajatellen tilanne on ihanteellinen.
Aloin saman tien seurustella uuden miehen kanssa. Olen tuntenut tämän miehen jo viisitoista vuotta. Hänellä on ollut kauan tunteita minua kohtaan ja hän on vuosien varrella niistä kertonut, mutta en kuunnellut tai ottanut tosissani. Olimme molemmat parisuhteessa tahoillamme ja hän seurusteli ystäväni kanssa, joten aika ei ollut meille oikea.
Hän luopui parisuhteestaan ja kun olimme molemmat eronneet, aloimme olla yhdessä. Minulla on sellainen olo, kuin olisin kotiini tullut. Onneamme varjostaa ainoastaan yksi asia. En olisi saanut rakastua ystäväni eksään. Jotkut ihmiset tuomitsevat suhteemme ja yrittävät tehdä minusta syntipukkia. Se tuntuu todella epäreilulta. Ihmettelen myös sitä, miten älykkäänä pitämäni ihmiset menevät tällaiseen mukaan aivan kuin juttu olisi heille henkilökohtainen. Myös entistä miestäni loukkaa moinen. Hän ja uusi mieheni tulevat hyvin toimeen ja mahtuvat saman katon alle erinomaisesti.
Minä olen ihmisenä aika kiltti. Parikymppisenä aloin määrätietoisesti kasvattaa itseäni ulos kiltin tytön-syndroomasta, mutta silti olen tottunut ajattelemaan kovasti muita. En ole juuri koskaan riidellyt ystävieni kanssa, joten konfliktitilanteet ovat minusta pelottavia. Tuntuu ahdistavalta, jos minusta koitetaan tehdä tässä asiassa pahaa ihmistä. En haluaisi ajatella ihmisten puheita, mutta ihan vielä en osaa "Ihan-sama-mitä-minusta-puhutaan"-asennetta.
Kirjoitin erostani ja uudesta suhteestani avoimesti Facebookissa, koska halusin että tieto leviäisi mahdollisimman nopeasti. Haluan olla julkisesti rakastamani miehen kanssa. Seinälleni ilmestyi muutama kitkerä viesti, joita oli ikävä lukea. Mutta sitten se alkoi. Kannustavien viestien tulva. Moni ystäväni lähetti minulle yksityisviestin, jossa he onnittelivat ja kertoivat mahdollisista samankaltaisista kokemuksistaan. Se rauhoitti ja lohdutti minua. On upeaa, että minulla sitten kuitenkin on niin laaja ystävien joukko, joka ymmärtää että tunteitaan ei voi valita. Joskus voi käydä niin, että rakastuu ystävänsä eksään.
Olen iloinen, että tämä mies lähestyi minua. Hän rohkaisi itsensä ja ajatteli, että nyt tai ei koskaan. Olen myös iloinen siitä, että kuuntelin ja ymmärsin ja päätin katsoa, mitä tapahtuu. Se, että tunnemme niin pitkältä ajalta on hienoa, tuntuu kuin olisimme olleet yhdessä jo kauan. Olen onnellinen ja toivon sydämestäni, että muut ihmiset pystyisivät luopumaan katkerasta asenteestaan ja suuntaamaan katseensa eteenpäin.
Tämän hyvin henkilökohtaisen tekstin kirjoitin siksi, että joskus elämässä joutuu tekemään kipeitä ja epäsovinnaisia ratkaisuja. Joskus niiden tekeminen kannattaa. Onneton ei tarvitse olla. Tommy Hellstenin sanoin: "Saat sen, mistä luovut."
71 kommenttia:
Kati,
Muutama ajatus elämää jo aika kauan monelta eri kantilta katsoneelta:
Olen seurannut sivusta ylä- ja alamäkiäsi jo vuosikausia. Se, mikä suruttaa ja kiukuttaa on se, että avaat itsesi ehkä hiukan liian avoimesti yli kuudellesadalle nk. ystävälle Facebookissa. Sitä kautta ajatuksesi, tekosi ja kaikki myös vähemmän ylentävä leviää maailmalle ja sellaisillekin tahoille, joiden ei tarvitsisi lukea sinua kuin avointa kirjaa.
Tällä tarkoitan sitä, että olet opettaja (pienten lasten vanhemmille myös jonkinlainen esikuva), Unicef-toimija (myös lapsien esikuva), olet nk. viikonloppuvanhempi jollekin nuorelle, ja ennen kaikkea sinun pitäisi olla AIKUINEN.
Ihmettelen, jos voit avata kaiken kansan nähtäville viinihuuruiset ajatuksesi, meikkaus- ja "Marilyn"- kuvasi. Ja hakea hyväksyntää tälle kaikelle netissä. Eikö se olisi parempi tehdä kasvotusten niiden muutamien oikeiden ystävien kanssa?
Ei elämä ja elämänmuutosten teko käy hetkessä eikä se ole niin ruusuilla tanssimista kuin annat ymmärtää. Toivon todella, että jaksat ennen kaikkea huolehtia lapsistasi ja vasta sitten tulee uusi parisuhde ja sen mukanaan tuomat vaatimukset ja odotukset. Eikä sekään ole tarkoitettu kaikille luettavaksi, eihän?
Kaikesta huolimatta toivotan sinulle aikuista elämää ja kykyä olla äiti lapsillesi, opettaja oppilaillesi ja ihminen ihmiselle.
Minä omistan julkaisuoikeudet omaan elämääni ja päätän itse, mitä kirjoitan. Minun tekemisiäni ei ole mikään pakko seurata.
Täytän mielestäni roolini äitinä, opettajana ja hyväntekeväisyyttä harrastavana ihmisenä. Hoidan kaiken, mitä pitää ja vähän enemmänkin.
Ikävää, jos mietteeni tuntuvat viininhuuruisilta, koska niitä ei ole kirjoitettu viinihuuruissa.
Meikkausjuttuja jne. Marilyn-juttuja kirjoittelen, koska se on minusta hauskaa. Se on yksi osa persoonaani enkä näe mitään ongelmaa siinä, että teen sen julkisesti.
Ymmärrän, että persoonani saattaa ärsyttää, mutta kuten sanottu ei minun juttujani ole kenenkään pakko seurata tai lukea.
Minä en tarvitse muiden neuvoja ja ohjausta. Pyydän apua sitten, jos en osaa jotain asiaa ratkaista itse.
Koen myös olevani aikuisempi kuin moni muu, vaikka minussa lapsellinen ja hassutteleva puoli onkin.
Uskon,että rohkeudellani saatan antaa rohkeutta jollekin muullekin.
Sinun kannattaa ehkä jättää elämäni seuraaminen nyt, koska en aio muuttaa tyyliäni, päinvastoin.
Minä myös teen tämän kaiken omalla nimelläni, en netin anonyymiteettiä hyödyntäen.
Hyvää kesää, toivottavasti ilmat lämpenevät!
Minäkin olen seurannut sinua jo vuosia. Kaikkia tekemisisäsi en ymmärrä, mutta eihän minun täydykään ymmärtää. Sinä elät omaa elämääsi ja minä omaani.
Minusta on upeaa, että sinä uskallat tulla näkyväksi kaikkine puutteinesi ja "vikoinesi". Mikä esikuva se semmoinen on, joka piiloutuu rikkeettömän julkisivun taakse ja yrittää ulospäin olla jotain muuta kuin on? Minä ymmärrän esikuvallisuuden juuri rohkeutena olla sitä mitä on, ei kuitenkaan itsekkäästi itseään varten vaan myös toiset huomioon ottaen. Näin juuri koen sinunkin Kati tekevän.
Facebook ja SOME ovat vielä kulttuurissamme uusia ja ehkä vielä huonosti ymmärrettyjä välineitä. Kirjoitettu teksti on aina vähemmän kuin kasvotusten viestitetty ajatus. Kun korkkaan viinipullon Facebookissa tai Twitterissä tai muualla SOMEssa, niin ymmärräys on silloin lukijan päässä ja se voi olla ihan jotain muuta kuin se mitä tapahtuu todellisuudessa. Kaikkeahan ei tarvitse kertoa, mutta toisaalta miksi kaikki pitäisi ottaa niin vakavasti?
Lämpimin terveisin
Kimmo
Minä olen tehnyt aina niin, että jos minua ei huvita lukea jotakin juttuja tai jokin palsta ärsyttää, jätän sen lukematta. Mikä viehättävä tapa pitää mieli tasapainoisena ja hyvänä!
Ainoa asia, mitä ihmettelin tuossa tekstissä oli se, että eksä ja uusi seurustelukaveri pystyvät olemaan mainiosti saman katon alla. Sitten muistin, että ai niin, olihan se eksä tosiaan muuttanut sinne omaan asuntoonsa. :)
Onnellisia päiviä Katille, nythän alkoi se opettajan työn paras etu! Ja muistakaa te muut ihmiset, että myös "pienten lasten opettajat" rakastuvat ja ihastuvat ja kokevat muitakin inhimillisiä tunteita edeten niiden mukaan. Nuo käsittämättömät odotukset opettajien käyttäytymistä kohtaan ovat ihan viime tiistailta!
Minä puolestani kiitän Sinua, Kati!
Tuo mitä kirjoitat elämästäsi ja ratkaisuistasi osoittaa, ettei sinun "pitäisi olla aikuinen", vaan Sinä olet aikuinen! Kunnioitan ja ihailen Sinua!
Olen seurannut blogiasi. Tämä on niiden ensimmäisten joukossa, joita kävin lukemassa ja uskalsin jopa joskus kommentoida, kun lentelin Avattarena täällä blogimaailmassa "ensi siiveniskujani", s.o. arkaillen.
Nyt olen jo tottuneempi, mutta edelleen olen silloin tällöin käynyt kuin lepäämässä täällä Sinun blogissasi, sillä tämä on vastannut minussa olevaa tarvetta saada olla aikuisten seurassa. Kaikki on niin valmiin ja kauniin tuntuista, kristallinkirkasta (johtunee kuvista, joita olet tänne ripustanut kuin haluten sisustaa tämän kodiksesi). Täällä viihtyy.
Mutta olen aina ajatellut, että jokaiseen elämään liittyy vaikeuksia ja tilanteita, jolloin on tehtävä joskus tosi isojakin ratkaisuja. Niistä vaan harvemmin puhutaan. Ihmiset salaavat mieluummin kuin kertovat suoraan asioistaan.
Minusta Sinä olet tehnyt oikein ja olet varmaan rohkaiseva esimerkki heille, jotka ehkä ovat parasta aikaa kipuilemassa omien ongelmiensa kanssa - yksin.
Minulle Sinä muutuit kertaheitolla aikuisesta ihmiseksi.
Sinä puhdistat ilmaa olemalla rehellinen. Toivon Sinulle ja lapsillesi hyvää jatkoa.
Ja pidä toki blogia edelleen. Samalla kun kerrot itsestäsi (uskallat kertoa), kirjoitat myös osaltasi yhtä lukua ihmiskunnan historiaan. Jokaisen pitäisi tehdä samoin.
Ja rehellisesti.
(Kun aloitin lukea tätä bloggaustasi, luulin ensin, että olet päättänyt referoida jotain h y v ä ä ja lukemisen arvoista kirjaa, kunnes huomasin, että puhutkin omasta elämästäsi.)
Kirja on mielestäni hyvä ja lukemisenarvoinen vain silloin, jos se on kirjoitettu todentuntuiseksi. Sama ilmiö koskee myös elämää.
Hei kaikki ja varsinkin ensimmäisen kommentin kirjoittaja!
Olen itse hieman peruskouluikäistä vanhempi tyttö, jonka opettajana Kati on toiminut ala-asteella. Itsekin olen seuraillut hänen kuulumisiaan sen verran kuin nyt Facebookissa olen sattunut näkemään. Olen lukenut Katin mietteitä sekä ihmissuhteista, hyväntekeväisyydestä että ulkonäköjutuista ja nähnyt näitä pahamaineisia Marilyn-kuviakin. Kyllä, olen siis nuori ja altis vaikutteille, ja ala-asteen opettajani siellä kirjoittelee viinipullon avaamisista ja seksisymboleista! Millaista esimerkkiä tämä mahtaa minulle näyttää?
Noh, sanalla sanoen hyvää. Mielestäni Kati ei ole koskaan kirjoittanut mistään sopimattomasta ainakaan niin että minä olisin sen sattunut näkemään. Toisaalta olen nuori ja sopimaton tarkoittaa ehkä minulle jotain muuta kuin Sinulle... Kati on kuitenkin monella tapaa sellainen ihminen, ja nimenomaan aikuinen ihminen, jollainen minäkin haluaisin joskus olla. Ystävällinen, toisten tunteita ajatteleva mutta samalla määrätietoinen. Sellainen ihana jalat maassa ja pää pilvissä -tyylinen ihminen, sellaisena ainakin hänet muistan. Ala-asteella jo pidin häntä jonkinlaisena esikuvanani ja vieläkin muistan Katin loistavana opettajana.
Kati osaa myös ottaa ei-niin-rakentavaakin kritiikkiä vastaan. Siihen eivät kaikki pysty, minkä huomaa aika nopeasti joitain Katin ihmissuhteisiin liittyvien Facebook-päivitysten kommentteja lukiessa... En tiedä tilanteen taustoja, mutta ihailen Katin rohkeutta tehdä noin suuri päätös ja vielä ottaa vastaan ne ihmisten puheet, joita siitä on seurannut. Tässäkin asiassa hän siis näyttää mielestäni hyvää esimerkkiä.
Maailma muuttuu ja sosiaalisesta mediasta tulee yhä tärkeämpi osa kanssakäymistä. Miksi kaikki asiat edes täytyisi pitää omana tietonaan? Niin kuin joku jo sanoikin, todellinen esikuva on sellainen joka näyttää myös epätäydellisyytensä eikä yritä olla kenellekään esikuva.
Itse en mielelläni piiloudu anonymiteetin taakse, mutta en halua ihmisten menevän esimerkiksi tutkimaan blogiani ja tekemään johtopäätöksiä minusta. Kati saattaa minut tunnistaa tai sitten ei, tärkeintä on että sain sanottavani sanottua.
Pahoittelen myös tekstin töksähtelevyyttä ja rönsyilevyyttä, mutta viime aikoina kaikki vähänkin luovempi kirjoittaminen on rajoittunut äidinkielen tekstitaitotehtäviin...
Kuulkaas mummot! Ihmiset eivät omista toisiaan eikä ketään voi syyttää siitä, että menee "viemään" toisen puolison. Kyllä se on näin, että aikuinen ihminen on itse vastuussa parisuhteeseen jäämisestä ja myös toisaalta siitä lähtemisestä.
Ja ei, en ole mikään omaatuntoani keventävä toinen nainen, vaan onnellisesti avioliitossa elelevä kolmen lapsen äiti.
Se, joka osaa omasta mielestään elää paremmin kuin toiset ja tehdä fiksumpia valintoja, niin kätkeköön onnensa sinne minne haluaa. Ei tarvitse tulla toisia moralisoimaan naamakirjaan tai minnekään muuallekaan!
Onnea Katille rohkean päätöksen johdosta. Hienoa, ettet jäänyt huonoon suhteeseen näiden "parempien ihmisten" mielipiteiden vuoksi! Nämä ihmiset kyllä tietävät, mikä toisille on parhaaksi, mutta heitä ei näy lohduttamassa, kun onneton kärsii yksin kotisohvallaan. Jaksamista myös lapsille ja ex-puolisolle sekä kaikille asianosaisille!
Minusta on hienoa että aikuinen ihminen saa olla ja on sellainen kuin on...kuka meistä on sanomaan mitä saamme julkaista ja mitä emme omassa Facebook sivustossamme?Sehän on meidän omaamme,omia ajatuksiamme ja tunteitamme.Ne eivät aina välillä ole korrekteja tai kauniita,mutta ne ovat meistä,meidän persoonastamme tulleita ajatuksia.Korvaani särähti pahasti naisena kommentit,että Katin pitäisi miettiä opettajan,hyväntekeväisyysedustajan,äidin ja naisen roolissa minkä kuvan itsestään antaa :/.Pitääkö naisen yhä 2000- luvulla miettiä "mainettaan"?
Eikö naisten oikeuksiin nykyään kuulu saada olla sellaisia kuin olemme?Ilman että pukeutumistamme,vaatetustamme tai asennettamme arvostellaan negatiiviseen sävyyn?
Kukaan ei ole täydellinen...en minä eikä Kati eikä kukaan häntä arvostelevakaan.Olemme ihmisiä,teemmme virheitä,vääriä valintoja,mutta teemme ne itse ja kärsimme myös seuraamukset...SE on aikuisuutta.
Oma mielipiteeni Katin sivuja seuranneena on että hän aidosti uskaltaa olla naisellinen nainen tässä nyky-yhteiskunnassa jossa naiseuden rooli koetaan "heikkona" jolloin maskuliinisuutta arvostetaan naisen piirteissä enemmän...myös Katin avoimuus ..se että hän uskaltaa ja on rohkeasti tuonut esille omia mielipiteitään ja ajatuksiaan on minusta hieno asia..ja varmasti hän on tiennyt ettei se kaikkia miellytä mutta silti haluten jakaa sisäistä maailmaansa kanssamme...se ei ole tuomittavaa...meillä on sananvapaus Suomessa ja hyvä näin!
Elämässä kuuluu ja pitää osata nauttia pienistäkin asioista...joillekin ne voivat edustaa muita asioita kuin taas toiselle toisia...se ei silti tarkoita että toinen olisi huonompi kuin toinen...olemme yksilöitä ja meillä on kaikilla oma persoonamme...kaikki edustamme itseämme julkaisuillamme, mutta vain rohkeimmat ja vahvimmat uskaltavat seisoa sanojensa takana ja olla sitä mitä ovat :)
Linda
...jatkoa edelliseen tekstiini:Elämä ei aina ole juhlaa...mutta mielestäni Rakkaus on kauneimpia asioita maailmassa jota tulisi vaalia.Jotkut pettyvät rakkauden kuollessa..katkeroituvat eivätkä halua että toinen osapuoli olisi onnellinen...on mielestäni sen henkilön oma henkilökohtainen helvetti josta hän ajan kanssa toivottavasti selviytyy...ymmärrän katkeruuden ja pahan mielen...loukattu nainen on pahimmillaan ja ehkä surutyössään tulee loukanneeksi toisiakin osapuolia koska häneen itseensä sattuu niin paljon eikä näin ollen kestä nähdä onnellisena ihmistä joka on tehnyt hänet onnettomaksi?
Kaikki prosessoivat eroja eri tavalla.On myös muistettava tässä se yksilöllisyys ja oltava vastuussa vain ja ainostaaan itsestään...toisen tunteita ei voi moittia,sillä sillä toisellakin on oikeus tunteisiinsa vaikka ne eivät muita miellyttäisikään...Toivon silti että kaikki osapuolet henkittäisivät syvään ja oikeasti kysyisivät itseltään ydinkysymyksen ..."onko tämä minun eläämääni vai toisen ihmisen elämää?"..vain omaansa voi vaikuttaa.Katkeruus ja paha mieli ei kanna,vaan syö ihmistä.On opittava nousemaan jaloilleen ja katsomaan itseään peilistä arvostaen sitä ihmistä joka sieltä näkyy.Sanoa ääneen:"jatkan elämääni sillä olen se arvoinen että ansaitsen onnea ja rakkautta".Ilman iteisarvostusta olemme kaikki vain tyhjiä tauluja.
En missään nimessä voi sanoa tuntevani tapausta yksityiskohtaisesti ja asiasta tietoa on vain se mitä Kati sivustollaan on julkaissut,mutta tunnen Katin ihmisenä ja olen aina arvostanut hänen maailman katsomustaan joka on kaikin puolin kaunista mutta ei täydellistä :)
Itse olen ihmisenä vielä raakile ja elän sekä opiskelen itseäni jatkuvasti paremmaksi ihmisesksi.Olen siis tehnyt virheitä joista itse juuri puhuin..olen oppinut niistä ja tärkeimmäksi koen elää omaa elämääni puuttumatta muiden elämään.Tämä on siis vielä vaiheessa,sillä puutunhan nytkin toisen elämään kertomalla omia ajatuksiani kaikesta tästä ;D...
..lopuksi haluan sanoa,että en halunnut loukata tekstilläni ketään,toivon vain että ihmiset pääsisisvät turhista negatiivisista ajatusmaailmoistaan ..oppisivat päästämään irti...nauttisivat elämän tuomista iloista, vaikka ne eivät aina muita miellyttäisikään.Sillä elämme vain kerran,meillä on vain yksi elämä elettävänä ja se on meidän omamme.Vaalikaamme sitä ja keskittykämme vain siihen.Etsien omasta elämästämme positiivisia asioita ja hymyilemällä lempeästi niille jotka ovat erilaisia kuin me...sillä se on rikkaus...siinä missä rakkauskin <3
Linda
Siis niinku häh? Tiedän, etten ehkä ole penaalin terävin kynä (tai nuorisokielellä pimpin kiharin karva), mutta miksi kahden vapaan ihmisen yhdessäolo on väärin?
Kati kirjoittaa, että hän ja mies aloitti suhteensa, kun molemmat olivat tahoillansa eronneet. Vai ymmärsinkö jotakin väärin?
Ainakin meilläpäin täysi-ikäiset ihmiset saavat valita, kenen kanssa seurustelevat ja viimeistään eron jälkeen puolisot eivät "omista" toisiaan. Mutta vissiin Raumalla on joku sääntö, että kerran varattu on aina varattu eikä ihminen saa uutta mahdollisuutta ainakaan kovin helpolla...
Olen joskus miettinyt, että toisten tuomitsijat eivät ole ilmeisesti koskaan kokeneet aitoja ja oikeita tunteita. Joka on joskus sydämensä pohjasta rakastanut, osaa suhtautua myös toiseen silloin, kun tällä käy onni myötä. Olipa se miten epäsovinnaista tahansa. Toki myös ymmärrän jätetyn osapuolen tunteet. Mutta tässä ei ilmeisesti ole kyse nyt siitä.
Mitä mieltä te muut olette? Tämä on kielletty puheenaihe, jota ei yleensä käsitellä työpaikkojen kahvihuoneissa tai oikein muuallakaan.
Minusta tämänpäiväinen juttu oli jotenkin ihana. Onnea Kati!
Mielestäni jos laittaa koko elämänsä yksityisiä asioita myöden julkisesti esille on oltava valmis vastaan ottamaan myös negatiivista palautetta. Varsinkin näin arkaluontoisen asian puiminen julkisesti tuntuu hiukan mauttomalta ja onnellisuuden korostaminen jopa julmalta veitsen kiertämiseltä haavassa. Ero satuttaa aina ja siinä on monta osapuolta. Ehkä hieman matalamman profiilin linja kunnioittaisi myös jätettyjä osapuolia.
Kiitos kaikesta keskustelusta ja todella hienoista kommenteista. Voi olla, että palaan näihin vielä tarkemmin.
Minä elän elämääni koko sen leveydeltä. Olen ulospäinsuuntautunut ja osasta asioitani avoin. Haluaisin hehkuttaa sata kertaa enemmän, mutta yritän hillitä. Minun entinen avomieheni ottaa asian hyvin ja on tilanteeseen ihan tyytyväinen. Hän vaikuttaa onnellisemmalta nyt.
Tämän enempää en tässä vaiheessa ajatellut kertoa asiasta. SOME on kätevä keino tiedon välitykseen ja minä haluan, että tämä asia tulee nopeasti ihmisten tietoon ja käsitellyksi ja sitä myöten hyväksytyksi.
Minusta olisi hirveän kiva, jos Kati sinäkin osallistuisit tähän keskusteluun. Linkitin kolmelle ystävälleni tämän blogin tämän nimenomaisen tekstisi vuoksi. Luulen, että loppujen lopuksi moni upea rakkaustarina on alkanut vähän rosoiselta pohjalta. Minäkin jouduin hylkäämään aiemman suhteeni, kun koin sen tunteen kotiin tulemisesta, mistä Katikin puhui.
Kati, palaa näihin juttuihin ja kommentoi. Kuten huomaat, suurin osa meistä lukijoista haluaa jakaa ilon kanssasi ja kuulla lisää.
Tämänpäiväinen tarina toi minun päivääni iloa. Olen tässä hetkellä hyvin raskaassa elämäntilanteessa ja ajatukset kulkevat vähän matalalentoa. Minusta on ihanaa lukea, kun ihmiset voivat hyvin ja jollakin on upea kesä edessä uuden rakkaan kanssa. Eli hehkuta vaan, jos siltä tuntuu. Täällä on monta ilonjakajaa!
Osaatko muuten kertoa, Kati, mikä tai mitkä asiat teidät lopulta hitsasivat yhteen? Mitä muita esteitä suhteellenne oli kuin seurustelukumppanit?
Kiva, että ex-miehesi voi hyvin! Onko ystäväsi, jonka exän kanssa seurustelet, pysynyt myöskin ystävänä? Uskon, että jonakin päivänä vielä istutte nelisin iltaa ja kehutte kilpaa eksiänne pohtien, miten kumppaninne on koskaan tullut eronneeksi noin mukavasta ihmisestä!
Vilpitön onnentoivotus ja halaus täältä Helsingistäkin!
Jenni Vartiaisen sanoin:
http://youtu.be/p2IQYsuscww
Tuuli
Hei!
Miten lapsesi ovat ottaneet asian? Tietävätkö lapsesi asiasta?
Onko uudella miesystävälläsi lapsia, isoja vai pieniä? Tietävätkö he?
Onko lapsia jo esitelty toisilleen?
Olisi kiva kuulla jotakin käytännöllistä, sillä elelen itse samantyyppisessä tilanteessa, mutta en yksinkertaisesti tiedä, miten edetä ja mitä ratkaisuja pitäisi tehdä. Elän vain punaisessa sumussa ja pelkään, ettei tämä mene ohi ikinä.
Kiitos rohkeasta viestistä! Olet tällä postauksellasi tehnyt varmasti upeimman humanitäärisen teon aikoihin. Olkapäät laskeutuivat 2 cm - mä en ole sittenkään ainoa! Olet ihana, kiitos Kati!
Annukka Espoosta
Kati. Onko uusi miehesi ymmärtänyt, mikä on ammattisi ja mitä tarkoittaa olla opettaja? Tietääkö uusi miehesi, mitä opettajan elämä on verrattain pienellä paikkakunnalla? Epäilen vahvasti.
Onko mieskaverisi tietoinen, että näiden kirjoitusten myötä hänestäkin tulee Raumalla jonkinasteinen julkkis? Oletko pyytänyt lupaa kirjoituksiin häneltä?
Kimmo, viisautesi ja suvaitsevainen elämänkatsomuksesi ovat aina miellyttäneet minua. Kauniiden kuviesi lisäksi ne ovat syy, miksi myös minä olen seurannut sinua vuosikausia. Kiitos lempeistä sanoistasi.
Anonyymi 4.6. 14.41
Kiitos! Ihan mahtava sanonta tuo "Viime tiistailta", muuten! Hyvää kesää sinulle!
Liisu, kiitos lämpimästä kommentistasi! Olen siitä aivan otettu ja luin sen monta kertaa. Muistan hyvin, kun olit vielä Avatar. Olen aina ajatellut, että olet rohkea ja persoonallinen. Olen nauttinut blogisi teksteistä ja kuvista. Pysytään kuulolla!
Ihana anonyymi entinen oppilaani, kiitos lämpimistä sanoistasi. Arvostan rohkeutta ilmaista mielipiteesi ja olen imarreltu siitä, miten kauniisti kirjoitat.
Voi hyvin ja kaikkea hyvää sinulle!
Olet ihan parasta A-luokkaa!
(Kyllä se tekstisikin ihan hyvin jäsennelty oli :)
Anonyymi 4. kesäkuuta 2012 17.42,
Olipa nasevasti kirjoitettu. Kiitos kommentistasi!
Linda, kiitos asioita monelta taholta tarkastelevasta kommentistasi. Olen kanssasi asioista samaa mieltä.
Anonyymi 4. kesäkuuta 2012 22.09:
En ymmärrä, mikä tässä asiassa on arkaluontoista. Asiat ovat menneet oikeassa järjestyksessä joskin nopeasti. Jos tietäisit taustoja, ymmärtäisit, että minun ei tarvitse kunnioittaa muita osapuolia, vaikka parhaani mukaan yritänkin niin tehdä.
Ah, minä luen Katin ja kaikkien muidenkin viininhuuruista, Marilyn-hetkistä, huulipunista, vaateostoksista, juhlahumuista onnenmuruista ja ilonaiheista TUHANNESTI mieluummin kuin ainaisista valituksista, kateudesta, katkeruudesta tai epäonnesta.
Totta hemmetissä ne kuuluvat elämään kanssa, mutta voi apua jos on jo niin sokeutunut että pitää toisten onnea ja iloa latistaa tieten tahtoen?
Voihan sitä elämän kivirekeä vetää hautaan saakka ja sanoa sitten kuolinvuoteella, että paska elämä mutta tulipahan elettyä? Ja vähän vielä aiheutettua anonyymisti pahaa mieltä.
Tämän kyllä voi minun puolesta pitää ihan sisällään tai jakaa "niiden muutamien hyvien ystävien kesken" - ei koko maailmalle.
Näin ollen Kati, punaa huuliin, rajaukset silmiin ja kuvaa muiden ihailtavaksi!
Anonyymi Helsingistä, tämän enempää en ajatellut asiaa puida julkisesti, mutta jos haluat, voin vastata kysymyksiisi henkilökohtaisesti. S-postini on katinkainen@hotmail.com
Tuuli, heh.
Annukka, ihanaa, että tekstini löytävät sen, joka tätä tarvitsi. En vastaa kysymyksiisi julkisesti, mutta voit laitata minulle s-postia, niin jatketaan keskustelua.
Anonyymi 5. kesäkuuta 2012 15.08:
Oletkohan ollenkaan perillä siitä, mitä on olla opettaja vuonna 2012? Sukupolvet, joita nyt opetetaan ja heidän vanhempansa eivät nosta opettajaa tarpeettomasti jalustalle, vaikka häntä kunnioittaisivatkin. Opettaja on ihan tavallinen ihminen iloineen ja suruineen. Hän käy töissä, hoitaa työnsä ja siitä palkan.
Nykyinen mieheni sanoi, että hänen puolestaan voin vaikka laittaa hänen nimensä ja kuvansa tänne. Tietysti hän tietää, mitä kirjoitan. Lupia en pyytele. Olen varoittanut lähipiiriäni siitä, että kirjoittajana ammennan myös elämästäni.
Minä en ole Raumalla mikään julkkis eikä näin ollen ole mieskään ainakaan minun kauttani. Voi, miten makeat naurut tästä saimme.
Vaikka vastaan sinulle hieman tylysti nyt, toivotan silti hyvää kesää. Avartakoon se sinua elämälle!
Ihana Suvi, kiitos!
Joidenkin ihmisten (ikävä kyllä yleensä naisten) on vaikeaa kestää naisellista naista. En osaa selittää miksi.
Minäkin luen mielelläni onnenmuruista ja kaikesta vähän hömpästäkin, koska se on hauskaa ja kiinnostavaa.
Myrkynkaatajat olen päättänyt yrittää karkoittaa lähipiiristäni, aina se ei vain onnistu.
Hyvää kesää! Annetaan hameiden hulmuta ja korkojen kopista!
Hei! Joku muukin on samaa mieltä ku minä ala-asteella! :))) Eli: Opettajat ei nuku eikä syö eikä käy pissalla eikä kakalla eikä nuku yöpuvussa eikä sairastu ikinä oksennustautiin, eikä tunne mitään eikä niillä ole perhe-elämää eikä vapaa-aikaa!
Ansku
Kyllä Ansku. Nimenomaan ala-asteikäinen saattaa ajatella opettajista näin. Silloin se on ihan herttaista. Multa on yksi pieni oppilas kerran huuli pyöreänä kysynyt, että ope, onko se niin, että sulle oikein MAKSETAAN siitä, että olet täällä meidän kanssa. :)
Kaikkea hyvää Katille! Jätin aikanaan edellisen mieheni, koska tapasin uuden ja sopivamman. Nyt olemme naimisissa ja meille siunaantui vielä kolme lastakin! Eli pidä varasi. :)
Kun aika on kypsä ja siltä tuntuu, kerro meille romantiikan nälkäisille edes vähän jotakin ihanaa! Tai laita vaikka joku hämyinen valokuva.
Ei, en halua tungetella. Mutta rakkaus on vaan niin ihanaa!!!! Tämä oli paras postauksesi aikoihin. Aikanaan kirjoitit myös hyvin voimaannuttavan tekstin isästäsi/isyydestä. Printtasin sen ja otin talteen. Go Kati Go!
Kiitos ihanasta kommentistasi!
Voi, miten haluaisinkin kertoa ja hehkuttaa! Vaikka ajattelenkin olevani rohkea, en tee sitä vielä juuri pahojen kielien takia. Minua loukkaa se, että jotkut haluavat kyseenalaistaa tätä juttua, ihan kuin en itse tietäisi, mitä teen.
Rakkaus on ihanaa ja luulin jo, että sitä en elämässäni enää kohtaa.
Tuntuu aivan ihanalta, kun pitkäaikaiset lukijani kommentoivat tänne. Isä-teksti oli myös hyvin henkilökohtainen, mutta ehkä sellaisia avauksia tarvitaan. Elämä on ihmeellistä ja joskus vaikeaa. Tuntuu upealta, jos joku on saanut teksteistäni voimaa, koska olen niissä laittanut itseni likoon.
Sydämellisiä ajatuksia suuntaasi ja ihanaa kesää! Pysy kuulolla, jossain vaiheessa kerron lisää.
Se piti vielä lisätä, että rakastan miehessäni sitä rohkeutta, joka hänessä on. Hän kestää nämä kirjoittelut ja kuten aiemmissa kommenteissa laitoin, olisi valmis vaikka esiintymään omalla nimellään ja kasvoillaan täällä. Vau!
Rakkaus on aina ihanaa ja varsinkin jos entinen miehesi ja ystäväsi ovat asian kanssa ok, niin ei muuta kuin antakaa palaa. Minusta on hämmästyttävää, että ihmiset osaavat suhtautua näin hienosti. Itse voisin kuvitella jätettynä tuntevani aikamoista mustasukkaisuutta ja että minusta olisi todella tuskallista katsella toisten uutta suhdetta noin läheltä. Ehkä molemmat pariskunnat olivat tahoillaan käsitelleet eronsa jo ennen varsinaista päätöstä ja pystyivät sen vuoksi pysymään kaikki ystävinä. Onnellista kesää teille kaikille.
Ikävä kyllä ihan näin aurinkoista ei ole. Minun entinen mieheni on ottanut eron hyvin ja tulemme säilymään ystävinä aina, onhan meillä yhteinen lapsikin.
Minusta puhutaan pahaa nyt, vaikka en rikkonut mitään. Naiset ovat erilaisia ja katkerampia kuin miehet, niin luulen.
Hei Kati!
Kiitokset vastauksestasi ja osoitteestasi! En oleta, että sun tarvitsisi toimia psykologinani tässä hankalassa elämäntilanteessa. Oli vain tosi helpottavaa lukea, että jokin muukin henkilö (joka on oikeasti olemassa ja jolla on nimi, ammatti ja asuinpaikka) kokee ja elää samanlaisia "epäsovinnaisuuksia" kuin minä. Upeaa, miten omalla rohkeudella voi rohkaista muitakin. Esimerkkisi osoittaa, että noinkin iso siirto kuin ero ei pilaa ihmisten elämää 100-prosenttisella varmuudella.
Annukka Espoosta
Hei Annukka!
Ei minulle tullutkaan yhtään psykologisointiolo kommentistasi :)
Osoitteeni laitoin siksi, jos haluat kuulla käytännön asioista. En koe elämäni menneen ollenkaan pilalle. Koen eron, nopean uuden suhteen alun ja kaiken tämän keskustelun hyvin puhdistavana. Samalla kuin varkain huomaan, kuka oikeasti on ystäväni ja kenen ystävyydestä on syytä luopua.
Ihanaa kesää ja voimia vaikeuksien keskelle! Ajan kanssa kaikki kääntyy hyväksi vielä!
Taustoja tietämättä en ota kantaa tähän asiaan, mutta yleisellä tasolla muutama huomio.
Ystävän eksään rakastuminen on arka aihe, jota ei mielestäni voi sivuuttaa omahyväisillä "tunteitaan ei voi valita" tai "minä tiedän, mitä teen" -kommenteilla. Tunteitaan ei voi valita, mutta tekonsa voi. Haluatko loukata ystävääsi vai valitsetko oman hyvinvointisi? Useimmat ovat tässä suhteessa itsekkäitä. Eri asia on, jos ystävä ei loukkaanu tilanteesta, mutta monella välit eksiin saattavat olla hyvinkin tulehtuneet ja arat, ja tunteita voi olla toista kohtaan jäljellä.
En tarkoita tässä Katia, mutta suurin osa ihmisistä todella tekee elämässään ratkaisuja erittäin itsekkäin perustein, ei mietitä lasten tai muiden läheisten tunteita. Sitten niitä perustellaan ja selitellään ja haetaan hyväksyntää.
Itse olen saanut pettyä todella rankasti ihmisiin, niin rakkaus- kuin ystävyyssuhteissa, eri tilanteissa. Sellainen, jolta on itseltä vedetty matto täydellisesti alta, näkee nämä asiat ehkä vähän toisella tavalla. Jos oma onnesi loukkaa toisia, täytyy myös pystyä jossain määrin katsomaan peiliin ja ottaa vastuu tekemisistään. Ei elämä vain mene niin, että vaikeat tilanteet korjaantuvat puskemalla eteenpäin välittämättä kenestäkään muusta ja teeskentelemällä, ettei mitään tapahtunut ja kaikki on hyvin. Se helpottaa omaa tuskaa, mutta on vain itsensä pettämistä.
Kati vaikuttaa fiksulta ihmiseltä ja toivon onnea niin hänelle kuin kaikille muillekin! Toivon myös, että ihmiset oppisivat kunnioittamaan toisiaan. Itseään täytyy rakastaa ja kunnioittaa, mutta ei muiden kustannuksella.
Ihanaa kesää kaikille!
Freudilainen lipsahdus: Minä en ole Raumalla mikään julkkis eikä näin ollen ole mieskään ainakaan minun kauttani.
Ai ainakaan sinun kauttasi? Mutta on kuitenkin julkkis. Raumalainen julkkis?
Veikkaan Timo Soinia tai Dannya. Onko muilla lukijoilla parempaa tietoa?
Anonyymi 6.6. 13.39,
Erittäin hyvä kommentti. Olen tässä asiassa valinnut sen itsekkäämmän tien ensimmäistä kertaa elämässäni. Kannan siitä vastuun parhaani mukaan. Tarkoitukseni ei ole olla omahyväinen enkä koskaan haluaisi tieten tahtoen loukata ketään, mutta näillä mennään nyt.
Anonyymi 6.6. 14.49
Tsi-hii. Hauskoja veikkauksia. Tekstissäni ei ollut freudilaista lipsahdusta, vaan tarkoitin sillä, että jos mies olisi julkisuudessa, se ei olisi minun kauttani, koska en todellakaan koe olevani mikään julkkis.
Olen onnellinen, että et ole kulkenut onnesi ohitse tai uskotellut itsellesi, että toiseksi paras on jotakin muuta kuin toiseksi paras.
Olen itse aikanaan polkenut maahan hehkuvan ja suuren rakkauden, ja mikä hirveintä, se ei vaan tahdo kuolla. Olemme molemmat tahoillamme naimisissa ja tiedän, että emme kohtaa enää ikinä. Minä olen liian kunnollinen ja tunnollinen ja sitä samaa sorttia on myös tämä vanha, mutta sitäkin suurempi rakkauteni.
Kipu on sietämätöntä ja välillä olen aivan fyysisesti kipeä kuten tänä iltana. Mutta tämän tien valitsin eikä minulla ole uskallusta muuhunkaan. Elämäni on kuitenkin ihan OK näinkin.
Tahdon vain sanoa, että pelkkä sydämen äänen kuuntelu ei riitä. Sen äänen mukaan on myös uskallettava toimia. Ja aikaa tässä maailmassa ei ole loputtomiin.
"Kaikki aikanaan kun turha riisutaan, saitko rakastaa?"
- Juha Tapio, Ohikiitävää
Sinä olet Kati upea nainen! Älä lannistu!
Ja teille katkeroituneet raumalaiset!
Mietipä oikein perusteellisesti seuraavaa: Jos halveksut jotakuta ihmistä ja haluat olla hänelle paha, isketkö kiinni ensimmäisenä tämän ärsyttävän tyypin puolisoon? Oletko oikeasti ikinä kuullut kenenkään aikuisen ihmisen toimineen näin?
Tämän kysyin siksi, että jotkut kommentoijat ovat selvästi luulleet, että Kati ja hänen uusi rakkaansa ovat kostaneet tai tehneet systemaattista kiusaa muuten vaan.
Kaikkien elämä ei vaan mene siten, että rakastut kotikylän traktoripoikaan 17-vuotiaana, ja sitten hankitte tytön ja pojan, omakotitalon, farmariauton ja lomaosakkeen eikä ikinä elämä kolhi täydellistä suhdettanne millään tavalla. Jos sinulle on käynyt näin hienosti ja olet oikeasti onnellinen, miksi toisen ihmisen onni on sinulta pois?! Mikä tarve ajaa sinut räyhäämään toisten ihmisten blogeihin ja lytätä toisen ihmisen persoona ammattia ja harrastuksia myöten?
Harmin paikka, kun teidän paskiaisten takia kommenttien lähettämisestä tuli hankalampaa eikä keskustelua voida käydä enää yhtä avoimesti kuin ennen! Joillekin tämä aihe oli tosi tärkeä! Etsikää omat täydellisten ihmisten bloginne, viihtykää siellä ja jättäkää meidät tavalliset ihmiset vikoinemme omaan seuraan!
Hei, olen useasti käynyt lukemassa blogiasi ja tahtoisin tämän luettuani tietää oletko uskossa?
Jotenki tavastasi ajatella asioita olen olettanut sinun olevan.
Hyvää Kesää!
Minäkään en ymmärrä, että minun luullaan yhtäkkiä jotenkin muuttuneen vain siksi, että olen rakastunut ja kirjoitan tunteistani.
Huomionarvoista on myös se, että kukaan ei moiti uuden mieheni toimintaa. Aloite kun tuli häneltä.
En ymmärrä ihmisten katkeruutta, aivan kuin tämä aihe olisi heille henkilökohtainen. He eivät tiedä taustoja eivätkä sitä, millaista elämämme oli entisissä suhteissamme. Ne suhteet olisivat päättyneet, vaikka en olisi tätä miestä koskaan kohdannut.
Niille anonyymeille, jotka täällä kiukuttelette ja kyselette asioita voin sanoa, että tervetuloa kysymään kasvokkain, jos kaupungilla nähdään. Minä en ala tänne tilittämään mitään yksityiskohtia enkä ala moittimaan entisiä kumppaneita tai kertomaan syitä edellisten suhteidemme päättymiseen.
Naiset osaavat olla julmia ja ilmeisesti monet ovat niin täynnä pahaa oloa ja pettymystä omaan elämäänsä, että tänne on helppo tulla käyttämään minua likasankona.
Mitä lapsiini tulee, niin he voivat erittäin hyvin. Onhan se heillekin älytön helpotus, kun kotona ollut ikävä ilmapiiri hälvenee, mutta silti entinen avomieheni on elämässämme päivittäin. Nyt olemme hyvissä väleissä, kun ei tarvitse murehtia enää. Molemmat lapseni myös tiesivät uuden mieheni, joten mitään maailmoja mullistavaa tässä ei ole.
Olen myös pahoillani, että jouduin rajoittamaan kommentointia, mutta sen teen jo oman mielenterveyteni takia. En suostu ottamaan kaikkea myrkkyä vastaan, mitä minulle nyt tarjotaan. Rajansa silläkin, miten paljon negatiivista palautetta pystyn ottamaan vastaan, kun en ole sellaiseen ollenkaan tottunut enkä edelleen koe tehneeni mitään väärää.
Anonyymi 6.6. 21.43
Sympatiani ovat puolellasi. Olen surullinen, ettet voi olla rakastamasi miehen kanssa, mutta hyvä jos elämäsi on silti ihan tyydyttävää. Kiitos lohdullisesta kommentistasi ja kaikkea hyvää sinulle.
Ehkä rakkautenne aika kuitenkin on vielä edessä, toivon niin.
Anonyymi 6.6. 21.52
Minäkin tiedän, että tämä keskustelu on monelle tärkeä ja siksi olen harmissani tästä merkillisestä vainoamisesta. Ihan kuin olisin vienyt jonkun miehen tai rikkonut toisen parisuhteen.
En ole halunnut kostaa mitään, koska ei ole mitään kostettavaa. Minä näin suuren mahdollisuuden onneen ja päätin tarttua siihen. Siitäkin huolimatta, että räntää sataa niskaan, en kadu mitään. Toivoisin itselleni tosin miehen rauhallisuutta. Kyllä minua loukkaa kovasti se, että minusta yritetään tehdä huonoa ihmistä tai syntipukkia. Olen blogeista samaa mieltä. Kyllä blogimaailmassa kiiltokuvablogeja riittää. Niiden suuntaan siis vaan, jos ei kestä tosielämästä kirjoittamista.
Anonyymi 6.6. 22.07 2012
En vastaa kysymykseen uskonasioista tässä, koska pelkään että sitten siitäkin tullaan haukkumaan minua tänne.
Löydät kyllä vastauksen blogini rivien väleistä.
Minä käytän kuukaudessa kohtuullisen summan hyväntekeväisyyteen, uhraan aikaani Unicef-hyväntekeväisyystyölle (perustin Unicef-ryhmän tänne vajaa kaksi vuotta sitten)ja toimin tukiäitinä eräälle ihanalle tyttöselle. Ehkä siitä voi päätellä jotain.
Hyvää kesää sinullekin.
Onnettomassa suhteessa riutuminen ja hammasta purren kestäminenhän se vasta olisikin "aikuista"... Huutelen anonyymina, koska puhun omasta lapsuudenperheestäni, jossa lapsena pystyi aistimaan eron uhan ja äitini masennuksen ja alistumisen kohtaloonsa. Ja lapset näkevät kulissien läpi!
Mietin vain, miten erilaisen naisen mallin olisinkaan saanut, jos äiti olisi uskaltanut lähteä ja näyttänyt, että nainenkin saa ajatella omaa hyvinvointiaan ja etenkin pukeutunut joskus Marilyniksi ja antanut palaa vaan! ;)
onko kati totta että olet vielä hetki sitten ollut nykyisestä miehestäsi aivan toista mieltä ja puhunut hänestä hyvin paljon pahaa, kun hänellä on ollut suhteessa vaikeaa? tahtoisin tietää vain siksi että tälläisiä puheita olen kuullut useasti.
Onnea silti teille.
o''En ole halunnut kostaa mitään, koska ei ole mitään kostettavaa. Minä näin suuren mahdollisuuden onneen ja päätin tarttua siihen. Siitäkin huolimatta, että räntää sataa niskaan, en kadu mitään. Toivoisin itselleni tosin miehen rauhallisuutta. Kyllä minua loukkaa kovasti se, että minusta yritetään tehdä huonoa ihmistä tai syntipukkia''
- hienoa että Kati ymmärsit että räntääkin tulee niskaan, mutta luulen ihmisten vihan johtuvan ennemmin siitä miten teit ystävällesi kun siitä, että olet onnellinen.
Olet varmasti miettinyt mitä tämä tekee ystävyydellenne ja punninnut tämän suhteen arvokkaammaksi, mutta uskon sinun ymmärtävän myös että aiheutit varmasi kipua myös ystävällesi, hän menetti onnensa ja samalla myös ystävänsä.
Rakkaudessa on aina myös kipua, joka ajan kanssa vaimenee.
Anonyymi 7.6. 14.14.
Olen aiemmin kirjoittanut blogissani omien vanhempien vuosikymmenen kestäneestä eroprosessista.
Minä en halua laittaa lapsiani sellaisen myllyn läpi. Entisen mieheni kanssa tulimme siihen lopputulokseen, että olisi pitänyt erota jo aiemmin, mutta hyvä että näinkin. Välit pysyivät hyvinä, kun emme jääneet vuosikausiksi vellomaan katkeruuteen.
Anonyymi 7.6. 2012
Ihmiset tuntuvat nyt esiintyvän kaikkitietävinä ja laittavan sanoja ja mielipiteitä sekä minun että muutaman muun suuhun.
En ole puhunut miehestä pahaa, mutta sen olen sanonut että hänen olisi pitänyt puhua nopeammin ja suoremmin erinäisistä asioista. Olen siis sanonut tämän suoraan tälle miehelle sekä muutamalle asianosaiselle.
En voi tätäkään eritellä enempää, koska asiaan liittyy muita.
Minä olen aina pitänyt tästä miehestä, siitä asti kun olemme tavanneet.
Anonyymi 7.6. 18.45
En ole iloinen, että tämä meni näin tai että joudun niin kovasti puolustelemaan itseäni.
Punnitsin tämän asian todella tarkkaan ja keskustelin asiasta muutaman valitun kanssa. Matka ulkomaille tuli myös hyvään kohtaan, sain aikaa miettiä.
Ei tällaista tehdä hetken mielijohteesta.
Haluaisin vielä lisätä tähän muutaman asian, mutta koska olen vakaasti päättänyt, että en kirjoita tänne pahaa muista, jätän sanomatta. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia, mitä äkkiä voisi kuvitella.
http://www.slideshare.net/tarmot/opettajan-identiteetti-sosiaalisessa-mediassa
toivottavasti käytät hetken aikaa kuunnellaksesi tämän.
minua ei aikaisemmin ole henkilökohtaisesti kiinnosta sinun blogisi tai kirjoituksesi facebookissa, oli ne millaisia tahansa mutta siinä vaiheessa kun lapseni siitä kertoo alkaa tämä minuakin kiinnostamaan!!
terveisin äiti, anonyymiteettiä käytän siksi koska kohtaamme varmasi koulussa.
Hei, kiitos linkistä.
Olen käynyt valtavasti sosiaaliseen mediaan liittyvää koulutusta, joten aika perusjuttuahan tuo oli. Kuuntelin loikkimalla.
Minusta se, mitä tapahtuu nyt on inhimillistä ja voisi tapahtua minkä tahansa ammattiryhmän edustajalle.
Minä en suostu siihen, että ammattini määrittäisi minut kokonaan, olen niin paljon muutakin. Halusin myös kertoa asiasta rehellisesti, ainakin tiedetään sitten, missä mennään. Pitkän kesän aikana tilanne ehtii tasottumaan ja vakiintumaan. Ensi vuoteen suuntaan uusin voimin ja iloisin mielin.
Olen ylpeä siitä, miten hyvin selvitin tämänkin vuoden, vaikka olin todella väsynyt. En tuo oman elämäni kiemuroita luokkahuoneeseen.
Olisit voinut rauhassa kommentoida vaikka omalla etunimelläsi, koska vaihtoehtoisia kirjoittajia on niin vähän.
Hyvää kesää ja nähdään!
Ihmettelen ettet o yhteenkään kirjoitukseesi maininnu et oisis pahoillas aiheuttamastas pahast. Olen pitänyt sua viisaan naisen.
Mutta muista
''....Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.'' (1 Kor. 13:4-7)
Naapurin tenava kertoi, että uusi heilasi on laulava rehtorismies. Pitääkö se paikkaansa vai onko lukenut väärin?
Anonyymi 7.6. 20.35
Tottakai olen pahoillani mielipahasta, mutta koska tämä on kaiketi tässä muodossa minun ainoa elämäni, en aio viettää sitä polvillani anteeksi pyydellen.
Raamatunlause on osuva, kiitos siitä.
Anonyymi 7.6. 22.13
Voi huhupuheiden pientä maailmaa... Joku paha väärinymmärrys tuossa nyt on. Ei siis pidä paikkaansa.
Parisuhteesta toiseen hyppääminen ei ole kypsän aikuisen teko. Lasten kannalta olisi ehkä parempi käydä ero läpi ajan kanssa ja tuoda uusi ihminen mukaan perhekuvioihin vasta kun lapset ovat tottuneet uuteen perhe-elämään. Tuota tapahtuu liian usein, että lapset jäävät jalkoihin kun aikuiset VAIHTAVAT kumppania. Lapset voivat näyttää siltä, että kaikki on hyvin nyt. Oireilevat todennäköisesti vasta myöhemmin esimerkiksi omissa parisuhteissaan jne. Enkä usko, että tämä julkinen asioiden puiminen on lapsillesi kovin hyvä juttu. Rauma on pieni paikka. Huomaat kai myös sen, että vedät myös ystäväsi mukaan tähän julkiseen puintiin. Kerroit nykyisellä miehelläsi olleen sinua kohtaan tunteita jo silloin kun oli parisuhteessa ystäväsi kanssa. Hmmm...ehkä hieman tahditonta ystävääsi kohtaan tuo maininta.
Jokainen tekee omat valintansa. Koska kirjoitat täällä julkisesti, oletan että olet valmis ottamaan vastaan myös kommentteja ja haluat ihmisten lukevan juttujasi. Kivoja kirjoituksia sinulla on paljon ollutkin. Muista myös se, että kuka tahansa voi kopioida ja käyttää julkaisemiasi kuvia väärin.
Toivotan sinulle ja lapsillesi hyvää jatkoa sekä aurinkoista kesää.
8.6. 2012
Kiitos hyvästä ja kiihkottomasta kommentistasi.
Olen kanssasi asioista samaa mieltä, vaikka toiminkin näin. Uskon, että sitä on vaikea ymmärtää, miten kivuttomasti minun ja entisen mieheni ero meni. Olimme eläneet niin kauan "kavereina", että parisuhteesta oli helppo luopua. Koen huonoa omaatuntoa siitä, että emme eronneet aiemmin. Lapset, etenkin esikoinen voivat nyt paremmin, kun asiat ovat muuttuneet. En halua kirjoittaa tähän sen enempää syistä, mutta äitinä koen tehneeni oikean ratkaisun.
Rauma on pieni paikka enkä koe olevani kauhean yksityinen henkilö täällä. Siksi kirjoitin asian niin kuin se on. Koen tämän olevan rehellisempää, suoraviivaisempaa ja helpompaa näin. Sitten ihmiset tietävät ja voivat tehdä tiedollaan, mitä haluavat.
Laitoin itseni tämän tekstin kanssa likoon ja yksi syy on se, että haluaisin antaa rohkeutta muille ihmiselle. En tietenkään siinä, että parisuhdestatusta pitäisi mennä muuttamaan vaan yleisesti ottaen siinä, että omaa elämäänsä voi muuttaa, jos siihen on tyytymätön.
Minulla ei ollut tarkoitus olla tahditon tekstini kanssa. Myös parisuhteessa olevilla voi olla tunteita muita kohtaan. Niitä tulee ja menee ja on sitten eri asia, tekeekö tunteilleen jotain vai pystyykö niiden antaa mennä.
Toivon kovasti, että lapseni eivät aikuisena oireilisi parisuhteissaan. Itselläni on sanalla sanoen aivan surkeat parisuhdetaidot ja ikävä kyllä osasyy saattaa olla se, että minulla ei ole koskaan ollut mallia tasavertaisesta ja kypsästä parisuhteesta. Koen kuitenkin kehittyneeni tässä asiassa koko ajan ja nyt kun olen jo tämänikäinen, kuvittelisin pärjääväni hyvin, kunhan mies on minulle oikea. Eräs miespuolinen, minua parikymmentä vuotta vanhempi mies sanoi minulle noin kymmenen vuotta sitten, etten tiedä rakkaudeta mitään. Suutuin, koska olin eri mieltä. Vuosien varrella olen tajunnut tämän miehen olleen oikeassa. Miehen sanat ovat todella laittaneet minut miettimään. Nautin vanhenemisessa siitä, että asioita alkaa oivaltaa ja oppia eri tavalla. Olen yrittänyt kertoa miehelleni suoraan heikkouksistani ja puutteistani. Yleensä parisuhteen alussa "markkinoi" itseään. Minä olen tehnyt toisin päin. Olen melkein inhorealistisesti puinut oman menneisyyteni ja virheeni miehelle. Haluan, että hän oikeasti tietäisi, millaisen ihmisen kanssa on tekemisissä.
Kiitos palautteestasi kirjoituksiini liittyen. Kirjoittaminen on minulle elinehto, tapa hahmottaa ja jäsentää maailmaa sekä ennen kaikkea asia, joka pitää minut järjissäni.
Minulla on yksinoikeus blogissani oleviin kuviin, mutta totta, netti on villi paikka ja kuvia voidaan tosiaan väärinkäyttää. Rangaistukset ovat käsittääkseni aika kovia, jos toisen tekstejä tai kuvia menee kopioimaan ilman lupaa.
Tiedätkö, vaikka suhtauduit kriittisesti toimiini, olen kommentistasi hirveän iloinen. Se oli aikuisen ihmisen jäsennelty kommentti ja kirjoitettu ilman negatiivista tunnelatausta.
Toivon sinulle suloista suvea ja hienoa on, jos edelleen kävisit täällä lukemassa ja kommentoimassa.
Huomaan väsyväni näiden kommenttien kanssa enkä jaksa olla puolustuskannalla. Julkaisematta jättämissäni kommenteissa luuli joku, että olen vienyt ystävältäni miehen. Se ei pidä paikkaansa. He olivat eronneet.
Edelleen ihmettelen sitä, että kukaan ei kiinnitä huomiota miehen toimintaan. Hän teki aloitteen. En minä.
Voitte mennä myös muualle jeesustelemaan siitä, että olette huolissanne lapsistani jne. Avatkaa silmänne, katsokaa ja auttakaa niitä äitejä, jotka oikeasti ovat ns. huonoja äitejä.
Tämä on minun elämäni, nämä ovat minun ratkaisuni ja koen tehneeni oikean ratkaisun sekä lasteni että itseni kannalta ja nyt pääsen elämään sitä vakaata perhe-elämää, jota olen lapsilleni ja itselleni toivonut.
Kiitos kaikille minua tsempanneille! Ja kaikille niille, jotka ymmärrätte, että tekstini on vain jäävuoren huippu, jätän paljon asioita sanomatta. Asiat eivät ole niin yksiselitteisiä eikä ihan kaikesta sentään voi kirjoittaa tai voi, mutta en halua.
Tämä on ollut puhdistava juttu ja jos joku ei asiaa hyväksy, ei hänen tarvitsekaan. Tervemenoa vaan!
Lopetan keskustelun tästä aiheesta tähän.
Olen erittäin pettynyt ettet voinut vastata tekstissä esittämiini seikkoihin, sillä näi todella paljon aikaa ja vaivaa kirjoitusta kohtaa, sillä valmistelin sitä pitkään ja seurasin ennen lähettämistä myös muita kirjoituksiasi täällä ja vastauksiasi. Miehestäsi ei täällä varmasti puhuta, eihän hän tätä ole kirjoittanut? Ja lapsistasi ollaan varmasti huolissaan tälläisissä tilanteissa, eikö se ole kuitenkin normaalia? Voimia sinulla on ollut tämäkin kirjoittaa ja äskeinen vasteesi, mutta ei todella syvällisesti tutkailla asiaa tai ottaa vastaan tutkittuja tosiseikkoja asiasta. Uskon että sisimmässäsi et sinäkään nää tätä niin mustavalkoisena ettetkö ystäväsi miestä olisi vienyt?
Jatkaisin vielä sen verran että jos olisin sinä, olinsin erittäin kiitollinen ihmisten antamasta huolesta lapsiisi, eihän erot koskaan ole lapsille helppoja vaikka ero hyvä asia olisikin. Olisin toivonut että asiasta täällä olisimme voineet aikuisesti keskustella ja laajentaa toinen toistemme näkemystä asiasta, minua kyllä todella loukkasi ettet anna blogisi lukijoiden tekemälle työlle ja huolelle painoarvoa. On hienoa että olet onnellinen mutta onhan kaikessa kääntöpuolensa. Ihmisen hienoin piirre on olla ihminen ihmiselle ja tiedostaa myös tekemäsä vääryys vaikka sitä ei katuisikaan.
Hyvä on. Jos keskustelua voidaan käydä asiallisesti, niin jatketaan vielä.
Minä vain kertakaikkiaan uuvuin, kun katsoin, että on taas tullut kommentteja ja mietin, että miten ihmiset viitsivätkin.
Minä en koe millään tasolla, että olisin vienyt ystäväni miehen. Miksi sitä on niin vaikeaa ymmärtää? Miksi ihmiset haluavat vääntää asian niin, että olisin sen tehnyt? En ole myöskään muutenkaan ollut asiassa aloitteellinen. Mikä teitä naisia vaivaa, että yritätte niin vimmaisesti laittaa minut tuollaiseen muottiin? En osaa sanoa tätä asiaa suoremmin, se on nyt vain tajuttava. Omatuntoni on tältä osin täysin puhdas.
Pyydän anteeksi sitä, että äkkipikaistuksissani poistin kommentteja, jotka olisivat olleet ihan hyviä.
En kuitenkaan koe olevani tilivelvollinen kenellekään. Ei minun tarvitse vastata kysymyksiin, jos en halua.
Ajattelen miehen viemistä ehkä sillä tasolla että olitko täysin varma että ajan kanssa heillä ei olisi vielä voinut olla tulevaisuutta? Olisitko ystävänä voinut kuitenki auttaa heitä tämän kaiken vaikean yli ja auttaa heitä rakentamaan suhdettaan lujemmaksi?Oliko ehkä kuitenkaan tilannetajusi oikea?
Mielestäni ihmisten tulisi osata myös olla empaattisia, siitä huolimatta että oletkin nyt onnellinen, voisitko silti samalla olla myös pahoillasi jos oman edun tavoittelusi on saanut aikaan myös pahaa mieltä?
Oman onnen tavoittelussa ei sinäänsä ole mitään pahaa mutta niinkui itse olet määritellyt kyseisen naisen ystäväksesi niin käsitämme ystävyyden ehkä eritavalla.
Et ole tilivelvollinen, mutta koska olet iste aloitteellisesti kirjoittanut asiasta, olisi ehkä sinun etusi pyrkiä näyttämään myös se että ymmärrät asian toisen puolen kaikesta huolimatta, että kykenisit näkemään myös ehkä sinun aiheuttaman mielipahan.
En usko että ilkeilläkään kirjoituksilla on perimmiltään tarkoitus vain satuttaa, ihmiset eivät vaan ehkä osaa pukea sanoiksi ymmärtämättömyyttään noin kylmään suhtautumiseesi.
Ihmisen arvokkuutta ei alenna kyky myöntää virheensä ja väärätkin tekonsa.
lainaisin taas hieman asiapohjaisempaa tekstiä psykologi Jennifer Oiklelta ehkä tämä avartaisi sitä puolta joka sinulta vaikuttaa täysin puuttuva?
Jos olette hyviä ystäviä, tulisi ystävältäsi kysyä lupa tapailuun. Teillä on jo ihmissuhde ystävän kanssa ja vasta toivot rakentavasi ihmissuhteen miehen kanssa. Ensimmäinen ihmissuhde tulisi olla tärkeysjärjestyksessä ykkönen ja sitä tulisi kunnioittaa, Oikle kertoo.
Tilannetajuni oli mielestäni kohdallaan ja voi luojani, miten olen kannatellut heidän suhdettaan aikanaan ja uhrannut muutenkin paljon voimiani. Tätäkään ei varmaan tänne saisi kirjoittaa, mutta minusta siinä pitää olla jokin raja, miten paljon ystävä saa viedä voimia, aikaa ja energiaa. Nyt on pakko lukea rivien välistä. En voi kirjoittaa tästä asiasta enempää.
Vielä täytyy tästä ihmeellisestä pakkomielteestä siihen nähden, että olisin vienyt jonkun miehen sanoa se, että mies oli aloitteellinen, päämäärätietoinen ja sitkeä. Mies halusi minut ja hän haluaa minut loppuelämäkseen.
Miehen entistä ajatellen en olisi halunnut kirjoittaa tuota tänne, mutta nyt on jo pakko. Minä en ole vienyt kenenkään miestä.
Olen kyllä yrittänyt kirjoittaa tänne, että olen tilanteesta pahoillani eikä tämä ole ideaalitilanne, mutta ehkä minäkään en ole sitten löytänyt oikeita sanoja. Voi olla, että olin kylmäkiskoisen oloinen myös siksi, että olin jo valmiiksi vähän karvat pystyssä. Tiesin, että näin rehellinen teksti vaikeasta aiheesta aiheuttaa reaktioita.
Siitä olen vilpittömän iloinen, jos saan tänne kommentointia, joka johtaa asialliseen keskusteluun.
Anonyymi 9.6. 2012 14.56
Jos katsot edellisen kommenttini ensimmäistä kappaletta, toivon että ymmärrät sieltä, mitä olen yrittänyt sanoa.
Uskon että täysin oikeiden sanojen löytäminen vie aikaa. Ehkä sanoina miehen vieminen voi olla väärä muoto, ehkä jos sen pukisi niin että et enään tukenutkaan ystävääsi tai käänsit hänelle selän, jos se avaisi sitä puolta jonka tahtoisin sinusta kuulla. Sillä tahdon niin kovin uskoa että olet tehny syvää pohdintaa myös sen puolen suhteen.
Uskoisin sen auttavan ihmisiä ymmärtämään sinua paremmin.
Sillä jos tekstisi vain lukee eikä kiinnitä huomiota kommentointiin, jää siitä aika huono maku, ja etenkin se kiinnitti alkujaan minun huomion miten olit sivuuttanut vain toista puolta.
Tuo kuinka kerrot tukeneesi ystävääsi ja hänen parisuhdettaan kertoo minusta vain hienon ystävän ominaisuuksia, jaksaa kantaa puolet taakasta kun on vaikeaa.
Mulle miehen vieminen tarkoittaa sitä, että mies kalautetaan tajuttomaksi, laitetaan säkki päähän ja raahataan autoon.
Ei toista ihmistä, joka on suurin piirtein täyspäinen ja tajuissaan, voi "viedä"! Kati ja uusi mies olivat eronneet ennen tapailua, joten tähän ei liity edes mikään väkisinotto tai vieminen.
JA jos Kati olisikin iskenyt näppinsä varattuun mieheen, niin itsepähän mies olisi tehnyt valintansa!
Minusta olisi muuten joskus kivaa vaihtelua kuulla miehestä, joka on vienyt kaverinsa vaimon. Mutta ei. Naisen hartioille vieritetään syy tällaisissa asioissa. Mies on se tahdoton reppana, joka lippis kourassa katselee sivusta, kun naiset tappelevat, kuka miehen saa. Naiset ovat kyllä riemastuttavan ihastuttavia tuossa omistamisen vimmassaan!
Kerran eräs ystäväni jäi yksin vauvan ja 2-vuotiaan uhmaikäisen kanssa miehen rakastuessa työkaveriin. (Tuossa tilanteessa miehen häipyminen oli aika munaton temppu varsinkin kun työromanssi kuihtui pian kiukutteluksi eikä kestänyt.) Anyway, kerran tämä mies sanoi ex-vaimollensa, että tämä uusi tyttöystävä on tosi pahoillaan, kun tuli hajottaneeksi miehen perheen. Ystäväni totesi tuolloin, että piruako minä toisen naisen sympatialla teen; sinä voit halutessasi ottaa ohjat käsiin ja palata kotiin!
Eli varmasti poimitte yhtymäkohdat: Vastuu parisuhteesta tai sen päättämisestä on sillä, joka on aikanaan laittanut nimen vihkipapereihin ja päättänyt sitoutua suhteeseensa - ei kolmannella osapuolella ole siihen valtaa!
Anonyymi 9. kesäkuuta 2012 15.09
Minä olen tukenut ystäviäni niin, että yhdessä vaiheessa pari ystävääni, joiden keskusteluapuna ja melkein terapeuttina sain olla veivät minulta voimat siinä määrin, että minun oli pakko ottaa heihin hetkeksi etäisyyttä. Jatkuva soittelu ja viestittely kävi voimilleni ja häiritsi perhe-elämääni. Yritin sanoa siitä, mutta lapsettomien ihmisten on ehkä vaikeaa ymmärtää, etten voi olla tuntitolkulla puhelimessa enkä voi noin vaan lähteä moneksi tunniksi ruotimaan asioita. Lisäksi soitot tulivat usein juuri ruoka-aikaan tai nukkumaanmenoaikaan ja vaikka sanoin, että en voi olla puhelimessa, puhelu jatkui vain. Lopulta aloin saada puheluista jopa fyysisiä oireita kuten kovaa vatsakipua.
Samana keväänä minut tähystettiin molemmista suunnista ja minulta löydettiin kaksi sairautta. Toinen oli poishoidettavissa, toinen krooninen, mutta pärjään sen kanssa mainiosti. En sano, että ystäväni olisivat olleet syy sairastumiseeni, mutta se on selvä, että jatkuva stressi ei tehnyt ainakaan hyvää. Silloinen mieheni ja jopa äitini ohjeistivat minua lopettamaan yhteydenpidon näiden ystävien kanssa, mutta silti yritin vain. Jotkut ihmiset vain ovat sentyyppisiä, että heillä pitää koko ajan olla joku ongelma, iso tai pieni, todellinen tai epätodellinen ja sitä pitää sitten analysoida ja ruotia. Itse olen toisen sorttinen, en jaksa uuvuttavia analyyseja, jotka eivät johda mihinkään. Minun olisi varmaan pitänyt sanoa asiasta suoremmin ystävilleni tai sitten tajuta vain luopua kuormittavasta kaveruudesta. Ystävää kuuluu tukea, tottakai, mutta jotain rajanvetoakin kannattaisi tehdä. Olen oppinut tätä vähän kantapään kautta. Ehkä siis käänsin selän. Ehkä se olisi pitänyt kääntää jo aiemmin vai onko niin, että minun kiltteyttäni ja empaattisuuttani käytettiin hyväksi? En halua miettiä sitä, tein sen minkä pystyin ja jaksoin.
Anonyymi 9. kesäkuuta 2012 15.23
Olen ollut ällistynyt näistä jutuista. Miehellä oli selvät sävelet, hän tiesi mitä halusi ja minä kävin itsekseni kovan keskustelun siitä, mitä minä haluan ja sitten minä olen syypää? Aika erikoista.
Se, että naiset haukkuvat naista eivätkä puutu miehen rooliin ollenkaan kertoo suuresta epätasa-arvosta. Olen tämän keskustelun myötä ymmärtänyt, sen että sitä että nainen saisi vuonna 2012 elää oman näköistä elämäänsä eivät ole estämässä miehet vaan toiset naiset. Anteeksi huono lauserakenne, ajatusta oli vaikeaa pukea sanoiksi. Joka tapauksessa tuntuu aika järkyttävältä, miten ahtaaseen muottiin nainen koitetaan edelleenkin tunkea ja tämä vielä toisten naisten toimesta. Nainen leimataan myös edelleen syylliseksi yhteen sun toiseen asiaan. Tämä on edelleen miesten maailma ja siitä asiasta naiset voivat vain syyttää toisiaan. Jos joku miesbloggari olisi kirjoittanut tällaisen jutun, häntä ei olisi riepoteltu näin.
Minua ärsyttää, kun ihmiset käyvät neuvomaan tai kyseenalaistavat tätä asiaa. Tottakai olen pohtinut tämän tarkkaan ja erityisesti lasten kannalta. Kai tämänkin joku haluaa kyseenalaistaa, mutta väitän että lapseni voivat paremmin nyt. Uutta miestä lapsille ei kuule mielestäni esitellä ennen kuin on varma, että hänen kanssaan haluaa olla. Minä olen varma.
Olemme käyneet pitkälliset keskustelut ja huomanneet, että arvomaailmamme on pitkälle sama. Olemme aika nuukia rahan kanssa ja kuluttajina melko vaatimattomia. Meillä on samankaltaiset ajatukset siitä, mitä hyvä parisuhde ja hyvä perhe-elämä ovat. Olemme pohtineet tulevaisuutta ja siinäkin ajatuksemme käyvät yhteen. Olemme vanhoja tuttuja viidentoista vuoden takaa ja olemme vuosien varrella päässeet tutustumaan toisiimme ystäviniä, koska ystäväpiirimme on ollut osittain yhteinen. Tämä ei ole mikään ohimenevä päähänpisto ja joku kun murehti lapsiani, niin edelleen elellään pitkälle lasten ehdoilla niin kuin kuuluukin. Nyt minä jaksan olla parempi äiti lapsilleni ja jaksan kuunnella heitä tarkemmin.
Ja vielä:
Se, että miehet leimataan naisten vietävissä oleviksi tahdottomiksi ressukoiksi on hirveää miesten aliarvioimista.
Jokainen täysivaltainen aikuinen päättää itse, kenen kanssa on parisuhteessa.
En kannata nopeita eroja, kannatan sitä, että yritetään varsinkin jos on lapsia. Tiedän, että parisuhdetta pitää hoitaa ja huoltaa ja asioista kuuluu puhua. Toisinaan ihmiset eivät vaan saa asioitaan sellaiselle mallille, että he pystyisivät yhdessä jatkamaan. Joskus ihmisten arvomaailmat muuttuvat niin erilaisiksi, että samaan suuntaan on vaikea katsoa.
Se, että olen hyvissä väleissä molempien entisten miesteni kanssa kertoo siitä, että erosimme oikeaan aikaan. Emme katkeroituneet, vaan voimme olla tekemisissä ja edelleen auttaa toisiamme, olla turvana ja tukena.
Elämässä tulee välillä
eroja mutta sekin on vain elämää,
ei sen vähempää eikä enempää.
Mutta ihmisillä on niin paha tapa heitellä kivillä...
Olet rohkea, kaunis nainen.
Elä elämääsi tavallasi.
Se on siun oikeutesi.
Niin kuin se oma elämä
on kaikkien muidenkin oikeus.
Kati, tunnen sinut pitkältä ajalta ja olen todella surullinen siitä, miten jotkut tietämättömät ihmiset täällä harkitsemattomasti kommentoivat.
Olet upea ja rohkea nainen, todellinen multitalentti. Harvassa ihmisessä yhdistyvät sydämen sivistys ja kirjasivistys niin kuin sinussa. Olet taitava monessa asiassa. Opettajana olet ihan omaa luokkaasi, mutta ymmärrän, että olet myös paljoa muuta. Osaat laulaa, soittaa, kirjoittaa, esiintyä ja puhut sujuvasti useita kieliä. Vähemmästäkin voisi tulla kateelliseksi.
Minusta on käsittämätöntä, että joku kyseenalaistaa taitojasi äitinä. Tiedän lapsesi. He ovat tasapainoisia, iloisia, mutta myös tahdossaan vahvoja, kuten sinäkin. Se on varmasti asettanut sinulle haastetta äitinä.
Jossain aiemmassa kommentissasi kirjoitit, että et ole hyvä parisuhde taidoissa. Ei kaikessa tarvitse olla hyvä. Luulen silti, että olet niissäkin loistava, kunhan löydät oikean miehen. Rakkaustarinasi kuullostaa niin kauniilta, että luultavasti sinulla on oikea mies nyt. Älä anna ikävien kommenttien lannistaa. Tiedän, että elämässäsi on ollut paljon surua, toivottavasti nyt saat olla onnellinen. Sinä todellakin ansaitset sen!
Olen iloinen ja ylpeä, että olet ystäväni. Ihmettelen sitä energiaa ja järkkymättömyyttä, jolla olet yrittänyt kannatella muita ihmisiä, jopa oman uupumuksesi uhalla. Tiedän, että olet kiltti ja tuntuu varmasti vaikealta ja pahalta huomata, miten aikaasi ja ystävyyttäsi on käytetty itsekkäästi. Joistain "ystävistä" on silti syytä luopua.
Toivon kaikkea, kaikkea hyvää sinulle! Toivon menestystä askeleissasi taiteilijan uraa kohti. Nostan myös hattua sille hyväntekeväisyystyölle, jota teet lähelle ja kauas.
Maailma tarvitsee kaltaisiasi esikuvia, jotka laittavat itsensä likoon.
Hyvää kesää sinulle ja lapsillesi ja uudelle rakkaudellesi!
Una ja anonyymi, kiitos kauniista sanoista.
Asioissa on aina monta puolta, mutta kaikesta ei voi tai halua kertoa. Jotkut luulevat, että olen nyt laittanut koko elämäni tänne esille, vaikka kerron vain rakastumisestani. Tämä on vain pintaraapaisu elämästäni ja yksi asia, jonka päätin ja halusin jakaa.
Hyvää kesää teille!
Lähetä kommentti