lauantai 16. kesäkuuta 2012

Ekoja kertoja





 Ekaa kertaa yhdessä. Ravintolassa, hotellissa, museossa, käsi kädessä.

Ps. Jos liikut Porin suunnalla, mene katsomaan upea Jarmo Mäkilän taidenäyttely Porin taidemuseossa!

7 kommenttia:

Kirjailijatar kirjoitti...

Kahdesta ensimmäisestä kuvasta ajattelin, että olet ollut Pariisisa tai jossain siellä päin maailmaa, mutta että Porissa. Täytyy varmaan mennä Poriin ja katsoa kaupunkia uusin silmin :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa! Ihanaa! Ihanaa!

Tuo on niin mainiota aikaa, nuo ensimmäiset kerrat. Silloin jopa Porissakin on jotain näkemisen arvoista. (vitsi)

Lapset on ihania, mutta olkaa paljon kaksinkin. Tuota ensimmäisten kertojen aikaa ette ele kuin kerran. Joskin tilalle tulee taas paljon uutta hienoa. Eli mummot kehiin!

Enemmän näitä juttuja ryytyneen kotiäidin arkeen, kiitos! :)

Kati Nordman kirjoitti...

Kirjailijatar, Porikin voi tuntua Pariisilta, kun elää huumaa. Pakko silti paljastaa, että Pariisiin menen elokuussa :) Sitten on kuvia, paljon, paljon, paljon!

Haaveilen myös Islannista ja olen matkannut siellä blogisi kuvien kautta. Kiitos vielä siitä!

Anonyymi 9.48, viestisi sai minut hersyvään nauruun, kun tulin niin hyvälle mielelle. Tiedän todellakin, mitä ryytyneen kotiäidin arki voi olla ja olen hirmuiloinen, jos voin sitä vähän kirjoituksillani piristää! Tämä aika on ihanaa ja nyt aikuisena osaan arvostaa sitä, osaan arvostaa tätä kaikkea. Eilen mies toi taas ruusuja lakastumaan päin olevien tilalle. Keltaisia ruusuja, lemppareitani. Hän kohtelee minua kuin prinsessaa. Sellainen yritän ollakin. Suloista sunnuntaita sinulle!

Liisu kirjoitti...

Käsi kädessä! Miten paljon se kertookaan.

Me olimme joku vuosi (?) sitten Jarmo Mäkilän näyttelyn avajaisissa Helsingin Tennishallissa.

Todella upea näyttely! Isokokoisia töitä. Meillä on kirja niistä maalauksista. Siinäkin ne ovat edukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Voi että miten ihanaa! Juuri tällaista tekstiä olen tänne odottanutkin sen 5.6. (vai milloin se oli?) päivityksen jälkeen.

Olen ollut aktiivinen lukija, mutta en ole saanut aikaiseksi kommentoida. Anyway, täällä blogissa on niin mahtavaa vierailla. On ihanaa ja kaunista, mutta kuitenkin tähän kaikkeen on niin helppoa samaistua. Liian siloiteltua ei pidä olla eikä varsinkaan pidä tulla kroonisesti sellainen olo, että oma elämä ja koti tuntuu arkiselta törkyltä jonkun muun glamouriin verrattuna! No, nyt sun elämäntilanne on sellainen, jossa on glamouria ja hohtoa, jota 98 % lukijoista ei juuri nyt koe. Mutta jotenkin muistan nuo tunnelmat vuosien takaa.

Upeaa ja rakkaudentäyteistä kesänjatkoa! Ihanaa, kun jaksat jakaa omaa ihanaasi meille muille!

(Hankin muuten blogisi inspiroimana samanlaisen parvekepukin viime jouluksi, jonka ystäväsi toi sulle Keski-Euroopasta. Oli aika rajua, kun myrskyisenä jouluaaton aamuna 3-v lapseni karjaisi, että pukki on pudonnut. Siellä se liki 180-senttinen ukkeli rötkötti mahallaan mullassa ja mädäntyneissä lehdissä, ja vain toinen käsi oli jäänyt roikkumaan parvekkeeseen. Varmasti eräskin isä ja äiti sai selittää jälkikasvulleen yhtä sun toista elämän tosiasioista...)

Kati Nordman kirjoitti...

Liisu, näyttelyssä on nytkin isokokoisia, vaikuttavia töitä. Olisin voinut istua koko päivän katsomassa niitä.

Käsi kädessä... kuinka olenkaan sitä kaivannut!

Kati Nordman kirjoitti...

Anonyymi 19.6. 20.35

Kiitos, kun otit aikaa kirjoittaaksesi noin valoisan ja suloisen kommentin!

Minustakaan elämän ei pidä olla siloinen kiiltokuva, koska silloin ei välttämättä osaa arvostaa kaikkea sitä, mitä omassa elämässä on.

Tämä on ihanaa aikaa ja olen todella onnellinen. Minusta on ihanaa kirjoittaa siitä ja jos joku muukin vähäsen onnellistuu tästä kaikesta, lisää se minun onneani.

Voi kauhistus tuota pukkijuttua! :D Meidän pukki ei ole hypännyt maahan, mutta ihan luminen ja jäätynyt se on ollut. Pukkiparat. :)