Silence - Hiljaisuus

This is the first weekend the children are both away. Normally my home is full of children's voices, but now there's only me, him, two silky-haired cats and the rain's soft humming on the window. It is quiet. It is calm. The happiness lives on our faces. Our thoughts gather together. "I am so happy that we found each other", says the man at the same moment I was about to say it. This happens all the time. We have a partly shared mind, I suppose.
***
Tämä on ensimmäinen viikonloppu, kun lapset ovat poissa. Yleensä kotini on täynnä lasten ääniä. Nyt täällä ovat vain mies, minä, kaksi silkkiturkkia sekä sateen kevyt hyrinä ikkunaa vasten. On hiljaista. On rauhallista. Onnellisuus asuu kasvoillamme. Ajatuksemme kietoutuvat toistensa ympäri. "Olen niin iloinen, että löysimme toisemme", sanoo mies juuri sillä hetkellä, kun olen aikeissa sanoa samaa. Tätä tapahtuu koko ajan. Meillä taitaa olla osittain yhteinen mieli.

Ensimmäinen kuukausi - The First Month

Olemme olleet tänään kuukauden yhdessä. Hän sanoo minulle, että olen maailman kaunein nainen. Sen sijaan, että muistuttaisin häntä ylipainostani, selluliiteistani, raskausarvistani ja kaikista muista virheistäni, olen kerrankin hiljaa. Hymyilen hänelle toivottavasti kauneimman hymyni ja päätän uskoa häntä.
***
I have been with him for a month now. We knew each other for fifteen years and this spring we started dating. I feel like we've been together for ages.
He told me that I am the most beautiful woman in the world. Instead of pointing out my cellulites, scarves, over-weight or other falses I say nothing. I just try to give him my best smile and I decide to believe him. 

Kirja-arvonta blogisynttäreiden kunniaksi

Blogini täyttää tänään neljä vuotta! En olisi ikinä ajatellut, että blogin pitämisestä tulee minulle niin rakas harrastus. Blogin myötä olen yllätyksekseni kiinnostunut myös valokuvista ja valokuvaamisesta, niiden myötä minulle on auennut aivan uusi tapa katsoa maailmaa.

Arvon yhden kuvassa näkyvistä kirjoista. Jos haluat osallistua arvontaan, jätä viesti kommenttilaatikkoon ja mainitse samalla, minkä pokkareista haluaisit. Jos et ole rekisteröitynyt käyttäjä, laita itsellesi nimimerkki. Osallistumisaikaa on parisen viikkoa.
Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että aion lukea kirjat ensin itse ja ehkä kirjoittaa tänne esittelynkin. Minusta jokainen kirja vaikuttaa kiehtovalta, en tiedä minkä itse valitsisin.

Jos kuvasta on vaikeaa saada selvää, niin tässä vielä kirjojen nimet:
Annie Proulx: Laivauutisia
Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Rebecca Stott: Korallivaras

Juhannus

Ei aikatauluja, ei kiirettä. 
Ihana kutsu mökille, saareen.
Kolmas juhannus peräkkäin saman ystävän perheen kanssa.
Ihmisestä, jolla ei loppujen lopuksi ole kauheasti perinteitä
se tuntuu todella hienolta.
Toivottavasti ensi vuonna taas.

Illan tullen luen hänelle runoja

Viininpunaisella sohvalla
luen hänelle rakkausrunoja. 
Pyydän apuun
Ahmatovan
Nerudan
Jevtusenkon
ja monta muuta,
kun omat sanani eivät ole tarpeeksi.
Hänen silmistään näen
hänen suunsa asennosta näen.
Hän ymmärtää tunteeni.
Hän ymmärtää pelon,
joka on aina läsnä
kun antaa itsensä toiselle.
Hän ymmärtää sen,
miten lujasti levoton sydämeni toivoo
ettei se enää särkyisi.


(Hän toi minulle taas ruusuja, kun entiset ovat lakastumaan päin.)

Ekoja kertoja

 Ekaa kertaa yhdessä. Ravintolassa, hotellissa, museossa, käsi kädessä.

Ps. Jos liikut Porin suunnalla, mene katsomaan upea Jarmo Mäkilän taidenäyttely Porin taidemuseossa!

Lapsia -omia ja muiden

Koko kaupunki tuntuu olevan täynnä rakastuneita pareja.
Torin laidalla katselin turistipariskuntaa, joka ei huomannut muita kuin toisensa. 
En ole ennen ajatellut Raumaa romanttisena kaupunkina, mutta onhan tämä. Vanha Rauma ja merenranta ovat mitä kaunein tausta rakastuneille ja muillekin. Jopa naapurin leskivaarikin taitaa olla rakastunut, hänen naisystävänsä nauru kilisee kauniina helminä rappukäytävässä.


Tänään esikoinen oli kaverinsa kanssa, kuopus isänsä kanssa ja minulla oli hetki aikaa olla ihan kahdestaan lainalapsen kanssa. Herkuttelimme pisin kaupunkia, juttelimme ja nauroimme. Minusta tuntuu, että minulla pitäisi olla paljon enemmän aikaa lapsille yksitellenkin, mutta totuus on se, että kuopuksen tahtiin tämä arki pitkälti pyörii. Onneksi joskus on näitä harvinaisia, tärkeitä tuokioita, kun voi keskittyä vain yhteen ihmiseen.


Tänään minulla on koti täynnä lapsia, omat, lainattu ja esikoisen toisesta kaupungista tullut kaveri, joka myöhästyi bussista. Lupasin vanhemmille majoittaa hänetkin. Minusta on ihanaa, että lapset viihtyvät meillä. Sitä olen aina toivonutkin. Omassa lapsuudessani olimme paljon kylässä ja yökylässä kavereiden luona. Tuntuu jotenkin nostalgiselta. <3

Lämpimiä voileipiä ja tutustumista

On ihanaa, kun on kesä ja koti täynnä lapsia. Omat, lainattu ja miehen. Eilisen illan vietimme lämpimiä voileipiä syöden ja jutustellen. Syömisen jälkeen jokainen puuhaili vähän omiaan, mutta silti oltiin yhdessä. Oli rentoa, kiireetöntä ja vaivatonta.
Tänään laitoin miehen lapsen äidille viestiä. Olemme tuttuja vuosien takaa, joten tuntuu hyvältä olla taas tekemisissä. Kerroin kivasta illasta. Ihmeellistä, miten tuo lapsi, jota olen pitänyt sylissä hänen ollessaan pieni on jo minua pidempi.

Aamuyöstä havahduin
nousevan päivän kirkkauteen.
Valkoiset ruusut
jotka hän oli tuonut lakastuneiden tilalle
tuntuivat hohtavan taianomaisesti
sälekaihtimien välistä siivilöityvässä valossa.
Olisin halunnut ottaa kuvan
mutta en malttanut jättää sitä lämpöä
joka kulki hänestä minuun.
Halusin levätä
hänen hengityksensä rauhallisessa virrassa,
hänen pelottoman sydämensä vahvoissa lyönneissä
ja siinä maailmankaikkeudessa
joka on vain meidän.

Horjuvat kulissit

(Kuva on Visbystä, Gotlannista)


Kulissien pystyssä pitämisessä olen aina ollut mestari, sain aikoinaan vankan opin kotoani. Myöhemmin kulissit purettiin, kuin homeessa oleva rakennus. Se oli hyvä, koska sen jälkeen kaikkien oli helpompaa hengittää. Miksi siis kaiken lapsuudessa ja nuoruudessa kokemani jälkeen olin aikuisena tekemässä samaa? Pitämässä kulisseja yllä?


Väsyin ja turruin siihen, millaiseksi elämäni oli tullut. Puhuin asiasta ystävieni kanssa vain vähän. Olen itse ollut ystävyyssuhteissa joskus niin kuormitettu, etten halunnut kavereilleni samaa. Nyttemmin olen ymmärtänyt, että minun on luovuttava tästä vaikenemisen perinteestä. Ystävät ja perhe kestävät toisinaan tulla kuormitetuksi, jos syy on painava.


Minä pakenin. Pakenin työhön, Facebookiin ja muuhun turhanpäiväiseen. Otin lisää töitä, mutta siihen työhön, jota olisin halunnut tehdä, en pystynyt. Luova kirjoittaminen hiipui. Töiden jälkeen en halunnut mennä kotiin. Siellä asui kaksi liian erilaista arvomaailmaa.


Kuulin usein näyttäväni väsyneeltä. Lihoin nopeasti viisi kiloa. En jaksanut käydä lenkillä kertaakaan talven aikana. En jaksanut olla tekemisissä ystävieni kanssa, varsinkaan niiden, jotka aina käyttivät minua keskusteluapuna tai terapeuttina. Toivoin, ettei puhelimeni soi. En jaksanut siivota tai laittaa ruokaa. Häpesin sotkuista kotiani. Töissä olin rauhallinen ja ammattimainen, vaikka on ollut aamuja, jolloin olen pelännyt etten jaksa viiden minuutin kävelymatkaa töihin. Olen pelännyt, että jalat eivät kanna. 


Toivoin ettei kukaan kysyisi kuulumisiani, koska pelkäsin alkavani itkeä. Itken TV-ohjelmia. Itken elokuvissa, vaikka elokuva ei olisi kovin liikuttava. Muuten itken harvoin. Olisi pitänyt enemmän, koska se puhdistaa. 

Aamuisin maalaan kasvot paikoilleen. Katson peilissä olevaa hymytöntä naista ja mietin, että tämä ei ole minun elämäni, vaan jonkun toisen. Jonkun, jota en tunne. Laitan lisää huulipunaa.


Juhlissa nauroin kovaan ääneen, kerroin huonoja vitsejä ja piilouduin rempseän kuoren alle. Oikeasti olisin halunnut kirkua, heitellä laseja ja huonekaluja. Halusin, että joku ottaisi minut niin kuin uhmaikäinen lapsi otetaan syliin rauhoittumaan. Olin poissa tolaltani.


Suoritin elämääni. Minä haalistuin ja unohduin. Elämäni kulki eteenpäin kuin liukuhihna ja minä vain notkuin siinä mukana. En ollut läsnä elämässäni. En jaksanut kuunnella lasteni juttuja. En ollut lapsillekaan tarpeeksi läsnä. En saa riuhtaistua itseäni irti. En jaksa tapella. En ymmärrä eikä minua ymmärretä. Lopulta äitini saa puhuttua minulle järkeä. Lopulta pääsen hyvään keskusteluun miehen kanssa. Lopulta ymmärrämme, että pitkään jatkunut liejussa tarpominen ei tee hyvää kummallekaan. Olemme molemmat helpottuneita.


En ymmärrä, miksi vaikenin niin kauan. Mikä vuosisatainen toimintamalli sai vain jatkamaan horjuvissa kulisseissa roikkumista? Miksi luulin, että onnellisuus ei kuulu enää minulle? 


Vaikenin liian kauan, mutta en vaikene enää.

Berliner Fernsehturm - Berliinin TV-torni

Kun aikaa ei ole liikoja, täytyy matkasta ottaa kaikki irti. Halusin ehdottomasti päästä Berliinin kuuluisaan maamerkkiin, TV-torniin. Pääsylippu maksoi muistaakseni kaksitoista euroa. Minusta kaupungin tarkastelu yli kahdestasadasta metristä oli sen arvoista. Neljäkymmentä sekuntia kestäneen hissimatkan aikana ehti käsittämättömän kaunisääninen opas kertoa sekä saksaksi että englanniksi perustietoja tornista. Ylhäällä, ikkunoiden edessä kiersi infoteksti, jossa kerrottiin, mitä juuri siitä kohdasta saattoi nähdä. Infotekstissä oli myös maininnat kaupunginosien nimistä sekä alueella olevista kuuluisimmista nähtävyyksistä. Kaupunkia saattoi hahmottaa ja ottaa haltuun kätevästi. TV-tornista näki myös Berliinin rosoisuuden. Toisaalta siellä oli rakennuksia, joiden ajattelen olevan roomalaiselta ajalta ja toisaalta osa rakennuksista näytti hyvin neuvostoliittolaisilta. Berliini on kiehtova kaupunki, joka on täynnä tarinoita ja salaisuuksia. Sinne on ehdottomasti päästävä uudelleen!

Berliner Mauer - Berliinin muuri

Kaiken hulinan keskellä ovat suunnittelemani Berliini-postaukset jääneet tekemättä. Siskoni halusi ehdottomasti nähdä Berliinin muurin. En tiedä, miksen itse ollut siitä niin kiinnostunut, mutta tottakai lähdimme sitä katsomaan. Menimme Oberbaumbrücke-nimiselle juna-asemalle, joka johti Spree-joen yli. Pystyssä oleva muurinpätkä, East Side Gallery oli koristeltu ympäri maailmaa tulleiden taiteilijoiden maalauksilla ja teksteillä.


Olen lukenut jaetusta Saksasta ja Berliinin muurista melko paljon ja nähnyt muutaman dokumentin. En osaa kuvailla, millaiseen kummalliseen tunnetilaan jouduin, kun luin muurin tekstejä ja mietin ihmisten onnettomia kohtaloita. Oli pakko itkeä vähän. Samalla tunsin itseni hieman hölmöksi, mikä oikeus minulla oli itkeä, enhän tiennyt niiden ihmisten elämästä oikeasti mitään. 


Paikka oli todella kaunis ja aivan kuin toisesta maailmasta. Oli ihanaa istua siskoni kanssa rannalla olevassa ravintolassa, maistella yksi saksalainen olut ja puhua kaikki murheet pois.

Ihan omat salatut elämät

Kuva on berliiniläisestä Nolle-ravintolasta.

Olen toteuttanut elämässäni suuren muutoksen. Sain vihdoin jo pitkään huonosti voineen parisuhteeni päätökseen. En tuntenut asiasta sen suurempaa surua, koska olin surrut niin paljon vielä suhteessa ollessani. Entinen mieheni selvisi asiasta myös nopeasti ja oli sitä mieltä, että meidän on parasta erota. Emme riidelleet, vaan aloimme etsiä hänelle uutta asuntoa. 


Facebook tuli taas kerran apuun. Olin hädin tuskin ehtinyt kirjoittaa siitä, että tietäisikö joku vapaata asuntoa keskustasta, kun naapurissani asunut kaverini kertoi hänen entisen asuntonsa olevan vapaana. Toimimme nopeasti ja mies sai asunnon. Hän siis muutti samaan rappuun, samaan kerrokseen käytävän toiselle puolelle. Olemme molemmat asiasta todella onnellisia. Oli kiva soittaa hänelle tänään ja pyytää aamukahville. Myös lapsia ajatellen tilanne on ihanteellinen.


Aloin saman tien seurustella uuden miehen kanssa. Olen tuntenut tämän miehen jo viisitoista vuotta. Hänellä on ollut kauan tunteita minua kohtaan ja hän on vuosien varrella niistä kertonut, mutta en kuunnellut tai ottanut tosissani. Olimme molemmat parisuhteessa tahoillamme ja hän seurusteli ystäväni kanssa, joten aika ei ollut meille oikea.


Hän luopui parisuhteestaan ja kun olimme molemmat eronneet, aloimme olla yhdessä. Minulla on sellainen olo, kuin olisin kotiini tullut. Onneamme varjostaa ainoastaan yksi asia. En olisi saanut rakastua ystäväni eksään. Jotkut ihmiset tuomitsevat suhteemme ja yrittävät tehdä minusta syntipukkia. Se tuntuu todella epäreilulta. Ihmettelen myös sitä, miten älykkäänä pitämäni ihmiset menevät tällaiseen mukaan aivan kuin juttu olisi heille henkilökohtainen. Myös entistä miestäni loukkaa moinen. Hän ja uusi mieheni tulevat hyvin toimeen ja mahtuvat saman katon alle erinomaisesti. 


Minä olen ihmisenä aika kiltti. Parikymppisenä aloin määrätietoisesti kasvattaa itseäni ulos kiltin tytön-syndroomasta, mutta silti olen tottunut ajattelemaan kovasti muita. En ole juuri koskaan riidellyt ystävieni kanssa, joten konfliktitilanteet ovat minusta pelottavia. Tuntuu ahdistavalta, jos minusta koitetaan tehdä tässä asiassa pahaa ihmistä. En haluaisi ajatella ihmisten puheita, mutta ihan vielä en osaa "Ihan-sama-mitä-minusta-puhutaan"-asennetta. 


Kirjoitin erostani ja uudesta suhteestani avoimesti Facebookissa, koska halusin että tieto leviäisi mahdollisimman nopeasti. Haluan olla julkisesti rakastamani miehen kanssa. Seinälleni ilmestyi muutama kitkerä viesti, joita oli ikävä lukea. Mutta sitten se alkoi. Kannustavien viestien tulva. Moni ystäväni lähetti minulle yksityisviestin, jossa he onnittelivat ja kertoivat mahdollisista samankaltaisista kokemuksistaan. Se rauhoitti ja lohdutti minua. On upeaa, että minulla sitten kuitenkin on niin laaja ystävien joukko, joka ymmärtää että tunteitaan ei voi valita. Joskus voi käydä niin, että rakastuu ystävänsä eksään. 


Olen iloinen, että tämä mies lähestyi minua. Hän rohkaisi itsensä ja ajatteli, että nyt tai ei koskaan. Olen myös iloinen siitä, että kuuntelin ja ymmärsin ja päätin katsoa, mitä tapahtuu. Se, että tunnemme niin pitkältä ajalta on hienoa, tuntuu kuin olisimme olleet yhdessä jo kauan. Olen onnellinen ja toivon sydämestäni, että muut ihmiset pystyisivät luopumaan katkerasta asenteestaan ja suuntaamaan katseensa eteenpäin.


Tämän hyvin henkilökohtaisen tekstin kirjoitin siksi, että joskus elämässä joutuu tekemään kipeitä ja epäsovinnaisia ratkaisuja. Joskus niiden tekeminen kannattaa. Onneton ei tarvitse olla. Tommy Hellstenin sanoin: "Saat sen, mistä luovut."