Tällaisten puuhien parissa kohti joulukuuta ja joulua...

Opelle oranssia joulua

Mietin, että minkävärinen joulu EI ainakaan voisi olla. Pohdintani lopputulos oli, että oranssi. Oranssi ei muutenkaan ole lempivärini, mutta Iriksen opettajan suosikkiväri se taitaa olla. Oranssi myös sopii tälle opettajalle hyvin. Siispä tuumasta toimeen ja oranssia joulujuttua hälle hommaamaan.

Ensin neuloin huivin.Sitten innostuin askartelemaan kortin. Uskon opettajan arvostavan kierrätysmateriaalin käyttöä. Tässä kortissa on materiaalina muun muassa kirjakerhon mainoslehti.
Tein empiirisen tutkimuksen Tiimariin. Oransseja joulupalloja ja kynttilöitä löytyi (ilmeisesti ainakin joku uskoo oranssiin jouluun), mutta oranssia joulupaperia ei sentään ollut . Ei hätää! Kotoa löytyi pääsiäisaskarteluista jäänyttä oranssia kreppipaperia. Huivi pakettiin ja kynttilät koristeeksi.
...jaahas. Mitäs tähän nyt sanoisi..? Aika ORANSSIA!

Elena

Luin Joel Haahtelan Elenan. Haahtelaa on kovasti hehkutettu sekä mediassa että monissa blogeissa, joten oli jo aikakin tutustua hänen tuotantoonsa. Elena on pienoisromaani, se on kaunis ja lyyrinen. Kirja on kuin yhtä pitkää runoa. Pidän maalailevasta tekstistä ja siitä, miten Haahtela on tämän kirjan kirjoittanut. Kirja myös yllätti eräällä juonteenkäänteellään.

Minun maailmaani Haahtelan Elena ei mullistanut, mutta kirja oli kuin hellä hipaisu. Ei kosketus, vaan hipaisu jo siksi, että se oli lyhyt. Kirja on kuitenkin lukemisen arvoinen. Tämä oli ensimmäinen Haahtelan kirja, jonka luin. Seuraavalla kirjastokäynnillä lainaan taas Haahtelaa. Seuraavassa pieni, melko sattumanvaraisesti otettu näyte kirjasta.

Päivisin en syö mitään, koska kuumuus vie ruokahalun. Olen laihtunut, iho uurtuu. Iltaisin syön jotain yksinkertaista kuten lihaa ja perunoita tai muutaman appelsiinin. Panen palan appelsiinin kuorta kylmään veteen ja annan seisoa hetken. Muistan ensimmäisen appelsiinin, jonka äiti toi kotiin kun olin lapsi. Se halkaistiin neljään osaan, eikä tiedetty miten syödä. Se on Afrikasta äitini sanoi ja katseli lumoutuneena hedelmää.

Kuvassa kirjan lisäksi eilisiä kirpputorilöytöjä.

Sainko jotain aikaan?

Tänään oli viimeinen kirjasto-kulttuurilautakunnan kokous. Olen ollut kahdeksan vuotta politiikassa mukana. Ensin yhden valtuustokauden eli neljä vuotta opetustoimen lautakunnan jäsenenä ja nyt viimeiset neljä vuotta kirjasto-kulttuurilautakunnassa.

Sainko mitään aikaiseksi? En mitään suurta. Päätökset ovat pitkälti virkamiespäätöksiä, lautakunta joko hyväksyy tai hylkää ne. Kauheasti mitään uutta lautakunnissa ei pääse luomaan. Kunnallispolitiikassa byrokratia on raskas ja vaikka systeemiä yritetään järkeistää ja keventää, on päällekäisyyksiä ja kummallisuuksia vielä paljon.

Siitä olen tyytyväinen, että olen tuonut päätöksiin mukaan nuoren naisen, opiskelijan ja äidin näkökulmia. Ensimmäinen vuosi meni opetellessa, mutta sen jälkeen minulla ei ole ollut ongelmia sanoa, mitä mieltä olen. Olen ollut periaatteilleni uskollinen ja pitänyt pienten puolta. Pari kertaa olen äänestänyt ryhmääni vastaan, koska en voinut muuta.

Puolueeseen olen kuulunut kymmenen vuotta. Nyt on väliarvioinnin paikka. Edustaako valitsemani puolue vielä niitä arvoja, joiden takia siihen aikoinaan liityin. Haluanko kuulua mihinkään puolueeseen. Olo on hieman haikea, mutta myös helpottunut. Jatkan silti "maailman parantamista" osallistumalla hyväntekeväisyystyöhön enenevässä määrin. Mielestäni iso asia on myös se, että otan enemmän aikaa lapsilleni, olen läsnä ja teen parhaani äitinä. Maailma olisi parempi paikka, jos vanhemmat jaksaisivat ja voisivat kasvattaa lapset tervepäisiksi ja yhteisvastuullisiksi aikuisiksi.

Oho! Kello on jo noin paljon. Nyt pitää kiirehtiä lukemaan pikkupotilaalle iltasatua.

Lapsiparalla on kitarisa tulehtunut. Harmittaa, että sellainen on ilmestynyt uudelleen, kun kaikki risat leikattiin muutama vuosi sitten. Epistä.

Arvonta suoritettu

Tänään on minulla nimipäivä ja samalla on tullut aika arpoa kirja! Kuvassa on arvontakulhon lisäksi hieno nimpparikortti, jonka sain äidiltäni.
Tyttöni sai piristystä, kun hän sai kunnian olla onnettarena.
Kuudenkymmenenyhdeksän pikku lappusen joukosta hän poimi kuumeisin sormin voittajan...
...ja hän poimi lapun, jossa lukee M'man! Oikein paljon onnea ja arvatkaa mitä! Kirjavaras lähtee ulkomaille, Ranskaan saakka! Voitko M'man lähettää yhteystietosi sähköpostiini katinkainen@hotmail.com, niin laitan kirjan matkaan. Saa minulle muutkin kivoja viestejä lähetellä :)

edit Seuraavan kirja-arvonnan järjestän, jos mittari kierähtää kymmeneen tuhanteen asti...

Eilen

Eilen syötiin miehen tekemää Kievin kanaa, joka oli ihanan maukasta. Tänäänkin mies teki hyvää ruokaa, mutta sitä syötiin toisissa tunnelmissa. Tyttö on kipeä, kauheassa kuumeessa. Nyt onneksi nukahti. Oloni on huolesta ja murheesta raskas, vaikka itse olin pienenä aina kipeänä. Voi, kun voisi ottaa lapsen kivut itselleen. Vauva on onneksi toistaiseksi terve.

Ulkona on myrsky. Pidän silmällä lapsia, kuuntelen kun tuuli ulvoo nurkissa ja varasin käden ulottuville kynttilöitä ja tulitikkuja. Täällä asuessani sähköt eivät ole katkenneet koskaan, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Tuikut pöydällä rauhoittavat ahdistunutta oloani.

Harmaa

Marraskuun väri on selvästi harmaa. Harmaa ei yleensä kuulu minun väripalettiini. Syksyn väriloiston ja joulun sävyjen väliin turvallinen harmaa sopii kuitenkin hyvin. Marraskuun kalpea valo rauhoittaa ja kietoo kodin uneliaaseen vaippaan. Minua paleltaa. Harmaa virttynyt huppari tuntuu suloisen tutulta, pehmeältä ja lämpimältä päälläni.

Eilen olin siskoni kanssa taidenäyttelyn avajaisissa. Kuvassa on näyttelyn kutsukortti. Näyttely oli nimeltään Raikasta ilmaa ja nimi oli kuvaava. Näyttely oli raikas ja rohkea eikä yhtään harmaa. Taiteilijat olivat kaikki nuoria. Minusta on hienoa, että nuorille annettiin mahdollisuus osallistua tähän avoimeen näyttelyyn. Näyttelytyöt valinnut jury oli onnistunut valitsemaan ehjän ja kiinnostavan kokonaisuuden. Iloitsen nuorten puolesta. Vastaavat näyttelyt kaupunkien taidemuseoissa ovat harvinaisia tilaisuuksia. Hieno kädenojennus kaupunkini taiteilijaseuralta.

Edit: Muista osallistua arvontaan, aikaa on 25.11. asti.

Lasten oikeuksien päivänä

Lapseni koululla vietettiin tänään Lasten oikeuksien päivää. Kuuseen sytytettiin valot ja lapset saivat laittaa tekemänsä koristeet siihen luokka kerrallaan. Koristeisiin on kirjoitettu YK:n lasten oikeuksien julistuksesta artikloja. Iris oli kirjoittanut omaansa "Lapsella on oikeus hätäapuun".

Minä ajattelin, miten ihanaa on kun itsellä on mahdollisuus pitää lapsensa niin hyvin kuin osaa. Kaikilla naisilla ei tätä oikeutta ja mahdollisuutta ole. Liian monet asiat otetaan itsestäänselvyyksinä, vaikka ei tarvitse mennä pitkällekään lähihistoriassamme, kun suomalaiset äidit joutuivat lähettämään lapsensa toiseen maahan turvaan.Olimme aamunavauksessa näyttämässä vauvaa. Koko koulu lauloi onnittelulaulun sekä Lapsella on oikeus-nimisen laulun. Saimme kuvassa näkyvän hienon ja ison kortin.Ekaluokkalaiset olivat Irikseltä salaa tehneet vielä luokan oman kortin. Hyväntuulisuudessaan kortti on valloittava ja myös tämä kortti on iso.Lisäksi Vilho-vauva sai hienon pehmolelun. Se istuu keksi- ja karkkipakettiröykkiön päällä. Koulussa kerätään varoja pihan kunnostamiseen muun muassa näitä makeita juttuja myyden. Hain siis osan joululahjoista koululta. Helppoa ja kätevää.

Marraskuun kummitus

Parvekkeen oven takana on aivan selvästi kummitus! Vai onko se joulutonttu?

Lapsuusmuisto

Täällä on harmaatakin harmaampi päivä, joten ajattelin hieman värittää sitä. Olen tehnyt kuvassa olevan työn viisi vuotta sitten. Se on kömpelö, mutta minulle tärkeä. Ajatuksia ja ideoita olisi enemmän kuin taitoa.

Minä olen asunut suurimman osan lapsuudestani maalla. Onnellisimman ajan asuin lähes keskellä metsää. Lähinaapureja oli kaksi, Poudanmummu ja Pohjalaisenmummu. Näistä Poudanmummu oli erityisen rakas ja hänestä kerron ehkä joskus myöhemmin lisää.

Lapsuudestani muistan hyvin sen huikaisevan onnentunteen, kun sain juosta lempipaikkaani, Kirkaksen laitumelle. Kirkas oli vanha suomenhevonen ja laidun oli suuri. Laidun ei ollut mikään piikkiaidalla rajattu ruohoalue, vaan monipuolinen salainen puutarhani kivineen, puineen ja piilopaikkoineen. Keskellä laidunta oli puiden reunustamana niitty. Niityn ruoho pysyi Kirkaksen toimesta lyhyenä ja niityllä oli hienoa juosta eriväristen perhosten perässä. Välillä olin laitumella kaverin kanssa, mutta parhaiten viihdyin siellä yksin. Joskus kun oli murhetta, hevosen turkkiin oli ihanaa itkeä surut pois.

Kuvan työ on nopeasti tehty Lapsuusmuisto ja tekstissä lukee näin:

KORKEALLA PAISTAVA HUIKAISEVAN KIRKAS AURINKO
NIITYLLÄ KÄYSKENTELEVÄ HEVONEN
PIHKAN TUOKSU
HIKINEN LAPSEN NISKA
TUULEN SOTKEMA TUKKA
MILJOONA SATEENKAAREN VÄRISTÄ PERHOSTA
PIENEN TYTÖN HELISEVÄ NAURU
HITAASTI JUOKSEVA AIKA
RANNATON MAAILMA
ONNI

Työ on tällä hetkellä piilossa vanhan kaapin päällä vähän kuin häpeämässä, mutta ehkä se joskus vielä pääsee esille. Kuva on maalattu ja perhoset ovat lahjapaperista leikattuja ja työhön liimattuja.

Omituinen ja leuhka

Leuhka siksi, että Fotomontaasi lausui minulle kauniita sanoja blogissaan ja antoi minulle tuon hienon pystin. Leuhka myös siksi, että Retrospektiivin Elina piristi minua virtuaalisella ruusulla. Kiitos, kiitos tuhannesti mukavasta muistamisesta! Anteeksi kamalasti, kun reagoin näihin vasta nyt.

Toinen juttu, mikä minulla on retuperällä on hauska haaste, jonka sain kahdeltakin taholta. Olivieno ja Eero haastoivat minua kertomaan viisi omituista asiaa itsestäni, joten tästä lähtee:

1. Haukotukset. Annan haukotuksilleni kouluarvosanoja. Yleisin arvosana lienee siinä kasin paikkeilla. Harvoin tulee täyttä kymppiä, mutta jos siinä onnistun, olen tyytyväinen. Se ärsyttää, jos ei saa haukotusta "loppuun" esimerkiksi naurukohtauksen iskiessä.

2. Naurukohtaukset. Kun olen yliväsynyt saan kauheita hepuleita. Nauran minuuttitolkulla keskenäni ja kuulostan samalta, kuin yliväsynyt lapsi. Mies tietenkin sitten vielä mukaihmettelee minua. Tämän sallin itselleni vain kotioloissa.

3. Sukat. Ne on pakko olla runtussa nilkan päällä. Niitä ei voi vetää suoriksi, koska sitten ahdistaa. Mies ei ymmärrä moista, mutta hän nyt repii nilkkasukkansakin polviin asti (=polvinilkkasukat).

4. Saatan juoda kahvia ruokajuomana.

5. Kodin seinien sisällä tapahtuva yleinen sekoilu. Keksin esimerkiksi kaikkia hassuja lauluja, joita laulan tutulla sävelellä. Laulujen aiheena ovat yleensä perheemme jäsenet. Saatan myös ilmaista asioita laulamalla. Välillä laulutyyli on oopperaa, mutta minusta hauskinta on laulaa sellaiseen tiettyyn mummutyyliin, niin ja tykkään myös puhua niin. Varsinkin kun soitan siskolleni. Puhelu alkaa usein: "No Aune tääl ny soittelee hei vaa." Älkää huolestuko, sisko ei lyö luuria korvaan, vaan on heti hengessä mukana.

...että tällaisia. Olikohan tuo viitospaljastus vähän liikaa?

Lupaan teille, että kodin ulkopuolella käyttäydyn ihan hyvin. (Sormet ristissä selän takana).

Arvontaa!

Hurrrja juttu! Blogilaskuri on kuin varkain kierähtänyt yli viiden tuhannen! Yli 5000 kertaa on blogissani käyty. Ihan ihmeelliseltä ja superkivalta tuntuu, kun joku jaksaa höpinöitäni lukea. Ruusu kaikille lukijoille!Iloitsen laskurin lukemasta niin paljon, että päätin pistää pystyyn arvonnan. Arvonnan palkinnoksi kääräisen kuvassa näkyvän Markus Zusakin kirjoittaman Kirjavarkaan.
Olen kirjoittanut kirjasta täällä.
Arvontaan voi osallistua jättämällä jonkun merkin itsestään kommenttilootaan. Jos arvontaan osallistuu vain yksi ihminen, hän saa kirjan automaattisesti. Arvontaan voi osallistua 25.11. 2008 asti.
Onnea arvontaan ja tunnelmallista viikonloppua!

Reinot

Ihanan nostalgisesta laatikosta paljastuivat vauvalle kastelahjaksi pienen pienet Reinot.



Vauva saa tossut jalkaansa myöhemmin. Vielä ne ovat isot, kokoa 23.

Salainen paketti

Salainen kirjaystävä yllätti hienolla lahjalla ja kortilla. Sain Marleena Ansion kirjoittaman Pienet sanat-kirjasen ja siitä poimin tuon mietteen. Paketissa oli myös kauppalista-vihko, jonka voi laittaa jääkaapin oveen. Se tuli tarpeeseen! Olenkin jo kyllästynyt niihin ikuisiin kamaliin post-it-lappusiin, joita meillä tuntuu lojuvan joka paikassa. Kirjaystäväni kyseli myös kirjatoivetta ensi kuulle. Minulla ei ole mitään tiettyä "must have"-kirjaa juuri nyt mielessä. Pidän monenlaisista kirjoista, elämäkerroista, askartelu-, sieni- ja lastenkirjoista. Yllätyksekseni pidän myös dekkareista. Runokirjoista olen pitänyt aina. Sotaromaanit eivät oikein innosta, vaikka olen niitäkin muutaman lukenut.

Mukavaa marraskuun jatkoa Salainen kirjaystäväni ja tietenkin muutkin!

Ristiäiset

...niinhän se menee, että kuvia en oikein ehtinyt ottaa, mutta tässä kuitenkin muutama ristiäiskuva.
Kastetilaisuus oli kaunis ja liikuttava. Isoäidit kyynelehtivät hillitysti ja vauva äänteli vähemmän hillitysti, mutta sehän kuuluu asiaan.







Lapset valtasivat keittiön pöydän ja sen äärellä kippisteltiin ahkerasti pienen miehen kunniaksi.

HYVÄÄ ISÄINPÄIVÄÄ!

...Meillä isä sai kuohuviiniaamiaisen sänkyyn. Kortin tekeminen oli aika mielenkiintoista.Mutta onnistui kuitenkin.
Toiset juhlavalmistelut ovat loppusuoralla.

Suloisen ihanaa isäinpäivää kaikille isille .

Vaatevalintoja ja hylkääminen

Huomenna äiti laittaa leningin ja neuletakin.
Isä laittaa tumman puvun, valkoisen paidan ja kauniin sinisen kravatin ja taskuliinan.Tyttö pukeutuu vaaleanpunaiseen....ja vauva laittaa tietenkin tämän.
Siivotessani törmäsin taas näihin poikiin. Valitettavasti en pidä heistä, joten päätin laittaa lapun kaulaan ja hylätä heidät kadunvarteen. Toivottavasti he löytävät paremman kodin, meidän kanssamme he ovat koko elämänsä joutuneet olemaan kaapissa.
Tytär oli heti mukana juonessa. Hänestä on kutkuttavaa käydä viemässä pojat etsimään uutta kotia.