tiistai 16. syyskuuta 2008

Tapahtui viime kevättalvena...

Minun piti kertoa esikoiselleni jo hyvin varhain raskaudesta, koska olin koko ajan niin huonovointinen. En halunnut, että hän pelkää minun olevan vakavasti sairas tai muuta kummallista. Kertominen jännitti minua, koska esikoinen oli niin kauan saanut olla ainut lapsi, ei pelkästään minun ainokaiseni, vaan myös koko lähisuvun. Muilla ei ole pieniä lapsia.

Meillä löhötään usein parisängyssä ja jutellaan kaikenlaista. Olimme kahdestaan juttelemassa kun kerroin, että olen raskaana. Esikoisen kanssa on tämän aihepiirin asioita käsitelty ennenkin, kun hän oli joskus kysynyt siitä, miten lapsi saa alkunsa. Yritin silloin mahdollisimman lapsentajuisesti kertoa siemenestä, jonka isä laittaa äidin sisään ja siitä sitten kasvaa vauva. Ihan niin kuin kasvikin kasvaa siemenestä.

Kerroin hänelle sitten varovasti, että hänestä tulee isosisko ja jäin odottamaan reaktiota. Reaktio oli paljon rajumpi, mitä olin ajatellut. Lapseni kirkui suoraa huutoa ainakin kaksi minuuttia! Minun kävi häntä sääliksi ja ajattelin, että hänestä tuntuu varmaan pahalta, kun hän menettää ainoan lapsen asemansa. Vielä mitä! Lopetettuaan kirkumisensa hän katsoi minuun silmät vihaa leimuten ja huusi: "Mikset sä pyytänyt mua katsomaan, kun J. laittoi sen siemenen sulle!!" Minä häkellyin, koska en ollut ollenkaan varautunut tuollaiseen kommenttiin. "Ööh", kiemurtelin, "Ei siinä nyt ole mitään näkemistä ja.. se siemen nyt on vaan sellaista litkua. No tules nyt tänne äidin kainaloon... (yritin saada keskustelun katkeamaan)." Esikoiseni katsoi minua pitkään ja sanoi:"Hyi olkoon! En todellakaan tule sun kainaloon, jos sussa on jotain litkua!"
Sitten hän meni tyytyväisenä jatkamaan leikkejään.

Nykyään hän on maailman huolehtivaisin isosisko. Eilen hän kertoi, että hän oli luullut tulevansa mustasukkaiseksi, kun vauva tulee. Hän oli pelännyt, että sitten kaikki vain hoitavat vauvaa. Hän oli hyvällä mielellä huomattuaan, että ei vauvaa koko ajan hoideta, kyllä hänenkin kanssaan ehditään touhuta.

17 kommenttia:

Leijonainen kirjoitti...

Kertomuksestasi tuli mieleen tyttärentyttäreni, joka myös joskus huutaa pari minuuttia ja sitten asia on käsitelty.
Mutta tämä ei ollut sinulle mikään helppo asia. Eikä koskaan tiedä etukäteen, miten lapset reagoivat. Nyt jo varmaan vähän naurattaakin.

On ihanaa, että olet jo kotona perheen parissa. Kuinka hartaasti sitä odotitkaan. Hävisivätkö selkäkivut saman tien?
Eikö ole ihanaa ruokkia vauvaa; pienet kädet käpristyvät rinnan ympärille ja tuhina kuuluu. Aah!

Kutri kirjoitti...

Meillä esikoinen aikanaan kuunteli kans mun stooria vauvansiemenestä ja omenansiemenestä. Multa meinas mennä pokka ihan kokonaan kun esikoinen oli hetken hiljaa ja kysyi sitten: "Äiti, oliksun vaikeeta niellä sitä vauvansiementä?" Aa-puu-VA, näiltä tulee aina sellasia kysymyksiä mitä viimitteeks itte osaa odottaa :-D

Ilona kirjoitti...

Hei, olen ollut hetken poissa ja täällä on tapahtunut ihmeitä! Oikein paljon onnea pienen miehen elämään! Hän on hyvin suloinen.

Katilein kirjoitti...

Leijonainen, minua nauratti jo kyllä heti siinä tilanteessa tyttäreni tuohtumus ja se kuinka väärin olin tilanteen ajatellut.
Selkäkivut ovat valitettavasti edelleen ihan kamalat, mutta menen parin viikon päästä lääkäriin, saavat katsoa, mikä siellä on pielessä.

Kutri, nuo lasten oivallukset ovat kyllä ihan parhaita :)

Katilein kirjoitti...

Ilona, kiitos :) Täältä löytyy yksi pikkumiehestä lumoutunut perhe...

Helena S. kirjoitti...

Hauska ja herttainen tarina. :-) Blogissani on muuten sinulle tunnustus.

ELOHIIRI kirjoitti...

Onnea sylikaupalla teidän perheelle! ♥

Minimies on kyllä suloinen, voisinpa päästä nuuskuttelemaan! ♥

Marikki kirjoitti...

Oi sentään, kiitos aamun nauruannoksesta!

Katilein kirjoitti...

Helena S. Oi kiitos, tulen nappaamaan sen, kun vauvan ihastelulta maltan :)

Elohiiri, kiitos onnitteluista, minä täällä nuuskutan muidenkin edestä :)

Marikki, minua tuo juttu naurattaa vieläkin ja naurattaa varmaan monta vuotta :)

Ansku kirjoitti...

Satuinpa jostain lukemaan tämän (ensi kertaa blogissasi) ja sain hyvät naurut illalle. Priceless.

Ja onneksi olkoon hurmaavasta pikkumiehestä!

Katilein kirjoitti...

Kiitos Ansku! Juttu on minustakin hupaisa :)

aimarii kirjoitti...

Kerroit vauvansiemenasiat aivan ihastuttavasti.
Sinulla on maailman paras apulainen auttamassa vauvan hoidossa.

Katilein kirjoitti...

Aimarii, kiitos! On hauskaa, kun vauvalla on niin ihana isosisko hoitoapuna.

marika kirjoitti...

Nyt vasta rulin tämän jutun lukeneeksi, pisti kovasti hymyilyttämään tytön reaktio ja sanomiset :D

Katilein kirjoitti...

Iriksellä on hyvät jutut :) Harmittaa vaan, ettei ole tullut kirjoitettua kaikkia juttuja muistiin...

M'man kirjoitti...

voi kuinka suloinen tarina. Aivan upeaa, etta olet ikuistanut sen tanne.

Ihan selvaa, etta lapsillanne on hyvat vanhemmat. Tallaisia keskusteluita pidatte yhdessa, tyttaresi ajattelutapa on ihana ja reaktio tahan suureen mullistukseen sopo. Tyttaresi on mielestani saanut tervetta, hyvassa maarassa vanhempiensa rakkautta jos asian nain hienosti otti vastaan. :)
Sootti reaktio hanelta tuo "sitten kaikki vain hoitavat vauvaa. Hän oli hyvällä mielellä huomattuaan, että ei vauvaa koko ajan hoideta, kyllä hänenkin kanssaan ehditään touhuta".
Jarkeva tytto. :)

ps. Nyt taytyy ensivisiitiltani luotasi liitaa - omat lapseni kutsuvat, riitelevat tuossa lastenhuoneessa ja melutaso nousee ;)
Tormaillaan!

Katilein kirjoitti...

M'man, kiitos kauniista kommentista! Tulin siitä todella hyvälle mielelle ja kommenttisi on minulle tärkeä. Minulle on tärkeää olla mahdollisimman hyvä äiti.
törmäillään :)