lauantai 26. heinäkuuta 2008

Aarteenetsintää kirpputorilla


Minusta on ihanaa koluta kirpputoreja. Kai siinä on jotain samaa, kuin lapsuuden aarteenetsinnässä. Meitä oli vaihteleva porukka lapsia, minä ja pojat, asuimme suhtkoht keskellä metsää ja jostain syystä naapurustoon oli siunaantunut vain poikia ja niiden kanssa minä sitten liikuin. Usein olimme vähän luvattomillakin teillä, kun kaikki nurkat piti koluta. Emme me mitään ilkeyttämme tehneet, uteliaisuuttamme vain. Päivät tuntuivat seikkailulta.
Kirpputorilla aarteita saa etsiä ihan luvallisesti ja jos aarteita ei löydykään, on jotenkin tylsää lähteä tyhjin käsin pois. Tänään hikoilin ympäri lempikirpputoriani. Ostin vähän puuvillalankaa edullisesti, mutta varsinaiset tämän päivän aarteet ovat kyllä (yllätys, yllätys) kirjat!
Ostan kirjoja uutenakin, kuulun kahteen kirjakerhoon ja lainaan kirjoja kirjastosta, mutta minusta niitä on mukavaa ostaa myös kirpputorilta. On hauskaa miettiä, kuka kirjoja on jo lukenut ennen minua. Kirpputoriostosten tekeminen on myös ekologista.
Tänään ostin neljä kirjaa. Ensimmäiseksi käteeni sattui Aila Meriluodon runokirja nimeltään sairas tyttö tanssii. Kotona huomasin, että kirja haisee TODELLA paljon tupakalta. Entinen omistaja on ollut kova tupakkamies tai -nainen. Aila Meriluoto on tietenkin nimenä tuttu, mutta en ole juurikaan hänen tuotantoonsa perehtynyt. Silmäilin nopeasti kirjaa ja huomasin, että runot eivät ole ihan helpoimmasta päästä. Täytyy illalla lukea niitä oikein ajan kanssa. Kirjoitan tähän kuitenkin yhden, joka tuntui viehättävältä.

PUHKEAVAT OKSAT

Tätä olemme:paljaita oksia puussa, kovat torjuvat käsivarret sen. Vaan syvällä puhkeamisen kuussa, kivun kuussa, nyt keinumme vavisten. Kuori meidät on kahlehtinut ja se jäykkänä, uhmaten vartioi. Sen ylpeys loi, "jätä rauhaan minut", vaan lujimmaksi pelko sen loi.

Ja sentään pian, kun ylitsemme sade lämmin kohisten lankeaa, sinä hetkenä vapise emme, syvään vaikka meidät se taivuttaa. Kenties sanansaattaja jumalainen se on, joka korviin odottaviin näin kuiskaa: Puhkea. Nyt ole nainen. Ja me painamme päämme: Käyköön niin.

Ja katso: murtuvan kuoren alta nousee vihreys salaamaton. Se vartemme verhoo, kaikkivalta, ja rohkea, tyyni, nöyrä se on. Ja hitaasti, hitaasti otteensa heittää kipu puhkeamisen ja katkeruus. Valo kyyneleiset lehvät peittää. Tämä olemme: hymy ja hiljaisuus.

Aah! Osaisinpa minäkin kirjoittaa runoja.

Loput löytämäni kirjat ovat lastenkirjoja. Topo ja Trasseli oli pakko ostaa, koska sen kirjoittaja Gösta Knutsson on kirjoittanut myös kovasti pitämäni Pekka Töpöhäntä-kirjat. Voi olla, että olen tuon kirjan lapsena lukenutkin, en ole varma. Joka tapauksessa siitä tulee hyvää iltasatulukemista tyttärelleni Irikselle.


Iris on syy myös seuraavan kirjan ostamiseen. En tunne kirjailijaa, mutta koska kirjan nimessä oli Iris, se oli pakko ostaa. Toinen
syy oli se, että kirjan alkusivuilla oli jonkun kirjoittama luonnehdinta kirjasta.

Nimikirjaimet ovat kaiketi J L ja vuosi on '84. Luonnehdinnassa sanotaan näin:
Lukemaan oppineille pieni romaanin tapainen, jossa fantasia lomittuu arkipäivän kuvaukseen omina erillisinä jaksoinaan.
Eila Paakkisen tähänastisen tuotannon ehdottomasti paras; jotain tästä silti puuttuu: ehkäpä lämmin huumori ja eloisuus.

S.L:n kuvitus kovin niukkaa vaikkakin soveltuu hyvin kertomuksen henkeen.

Saa nähdä, mitä minä ja tyttäreni tästä tuumaamme.

Viimeisen kirjan ostin kolmesta syystä: Kansi oli ihanan näköinen, tyyli on tuttu lapsuudestani, tässäkin kirjassa on luonnehdinta ja kertomukset tuntuivat äkkiseltään ihanan rauhallisilta. Kirjassa on kolmekymmentä tarinaa, jotka Jaakko Haavio on kertonut lapsenlapsenlapselleen Ida Katariinalle.

Luonnehdinnan on kirjoittanut sama nimimerkki ja siinä sanotaan näin:
Vahinko etten ole lukenut tätä aikaisemmin ja vahinko, ettei Kirjapaja ole toimittanut tätä aikoinaan arvostelulautakunnalle. -Tätä olisi hyvinkin voinut ajatella palkittavaksi. Eloisaa ja kulttuurihistoriallisestikin merkittävää kuvausta siitä , miten pappilan lapset isoveli-Matista, 10, pikkuveli-Jaakkoon, 5, vuosisadan alussa elivät, leikkivät leikkejään, etsivät aarteita, uivat Myllyojassa ja kuvittelivat kaikenlaista. Hauska kuva piirtyy etenkin sananokkelasta Martista, josta tuli tiedemies ja runoilija Mustapää, sekä pikku Jaakosta, muistelujen laatijasta. Sanankäyttö on oivallista, ekonomista ja oman sävynsä sille antaa leikittelevä huumori.

Ylläoleva teksti on päivätty 12.10.1983

Olisi kiinnostavaa tietää, ketä tai mitä varten kirjojen luonnehdinnat on kirjoitettu...



4 kommenttia:

mustikka kirjoitti...

Moi. Laitatko osoitteesi minulle, jotta voin yllättää sinut vuoden kuluessa :) mustikka piste marja at gmail piste com . Onko sinulla lempi/inhokkivärejä ja jotain erityisiä asioita (kirjojen lisäksi) joista pidät/inhoat yli kaiken. Ettei mene piffi ihan mönkään =)

Leijonainen kirjoitti...

Kirjat ovat ihania, etenkin monta kertaa luetut eli kiertäneet kirjat. Aila Meriluodosta tuli mieleen, että hänen ensimmäisensä eli "Lasimaalaus" on parempi kuin esikoisesta luulisi. Yritä joskus löytää se, on aika hyvä mielestäni, vaikka nykyisin en riimeistä välitäkään.

Made kirjoitti...

Oo vau, kiitos kuvien kehumisesta vaikkakin niitä olisi voinu vielä tarkentaa koneella kun en ihan täysin tyytyväinen tarkennukseen ollut.

Reilu kauppa on tosiaan jees, suosin sitä aina kun mahdollista, mutta tuo synnyttäjäni vähän hanaa vastaan koska sen mielestä "reilun kaupan kahvi ja banaanit on pahoja".

Kirpparikirjat, rakastan sitä, kun löydän vanhan suosikkikirjani kirpputorilta! Sen, jonka olen lainannut ainakin 20 kertaa kirjastosta! Ja nyt saan sen ostettua itselleni! Näin kävi viikko sitten, ostin Frankensteinin tädin. Se on loistava kirja.

aimarii kirjoitti...

Minä etsin myös kirppareilta kirjoja- lähinnä lasten kirjoja. Myös vanhoja koulun lukukirjoja ja runo-ja lorukirjoja.
Suosikkini on Pikku prinssi, minulla on se jo kolmella kielellä.