perjantai 15. elokuuta 2008

Murhia, raiskauksia, ampumista!!!


Minä en ole ikinä ymmärtänyt sotaa. Sota on aina väärin. Olen niin surullinen Venäjän ja Georgian välisestä sodasta, kaikista sodista. Minulta tulee itku, kun ajattelen sodan jaloissa olevia lapsia. Niitä, jotka joutuvat jättämään kotinsa, kaikki lelunsa, tutun ja turvallisen elämänpiirin. En saa silti vaihtaa kanavaa, kun televisiosta tulee ikäviä uutisia. Itseään ei voi pitää pumpulissa. Tänään lahjoitin rahaa vammaisten lasten säätiölle. Ei liity sotaan mitenkään, mutta jospa auttaisi edes jotain.. Sytytin lyhtyyn kynttilän sodan uhreille, muutakaan en voi.
Yläkerrasta kuuluu rakastelun ääniä. Se on oikein. Make love, not war!



6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kun luin otsikkosi, luulin että puhut tv-ohjelmista. Mutta sellaista on tosielämäkin, ja tuntuu vielä pahemmalta, koska veri on oikeaa eikä ketsuppia, eivätkä kuolleet voi nousta ja lähteä kotiin.
En pysty katsomaan tuollaisia elokuvia, mutta elävää elämää tulee koko ajan uutisista, eikä pumpuliin voi piiloutua, kuten sanoit.
On vain niin vaikeaa tietää, mitä voisi tehdä. Jotkut sanovat, etteivät anna mitään mihinkään, kun ei tiedä perillemenosta, mutta ilman esim. punaista ristiä maailma olisi vielä pahemmassa kaaoksessa. Sinne annan, koska pienistä virroista kasvaa isojakin, kun on todella tarve.
Kynttilät lohduttavat ja hyvät ajatukset saavat siivet ja lentävät perille.

Rouva Nordman kirjoitti...

Lohdullinen kommentti. Punainen Risti, Unicef ja Kirkon ulkomaanapu ovat järjestöjä, joille olen antanut tukea. Minusta on parempi antaa vaikka vähänkin kuin olla tekemättä mitään..

Helena kirjoitti...

Tulin kurkistamaan tänne ja todella ihanalta ja mielenkiintoiselta vaikuttaa blogisi. Minäkin olen miettinyt paljon tuota Georgian sotaa ja sodan järjettömyyttä yleensäkin. En ole vain vielä pystynyt kirjoittamaan mitään, koska se ahdistaa niin paljon.

Tulkitsinko oikein edellisestä postista, että olet raskaana? Onneksi olkoon!

Rouva Nordman kirjoitti...

Olen aivan vimeisilläni raskaana.. Tänään menen juhlimaan siskoni häitä -ellen sitten lähde synnyttämään :)
Kiva, kun tulit kylään!

Elina kirjoitti...

Hyvä, että olet nostanut blogissasi esille asioita joista niin harvat kirjoittavat.

Nykyään ei voi elää pumpulissa - vaikka haluaisikin. Tietyllä tapaa olin itse kyllä pumpulissa, kun meillä ei näkynyt telkkari moneen kuukauteen. Mutta nyt taas kun saa maailman tapahtumat suorana omaan olohuoneeseen, tekisi mieli uutisten aikana vaihtaa kanavaa.
Väkivalta ja sodat turruttavat, uutiset ja elokuvat arkipäiväistävät väkivallan.

Lohduttaudun myös sillä, että lahjoitukset SPR:lle auttavat. Toivottavasti edes vähän.

Näin syvällisten mietteiden pohjalta haastan myös sinut pohtimaan elämääsi syvemmin, katso haaste blogistani - siis jos vielä olet blogisi äärellä ;)

Rouva Nordman kirjoitti...

Kiitos kiinnostavasta haasteesta, teen sen myöhemmin oikein ajan kanssa. Olen myös iloinen siitä, että esille nostamiani asioita arvostetaan. Tuntuu, että blogimaailmassa kirjoitetaan vain kepeistä aiheista, mikä ei ole yhtään väärin. Elämässä pitääkin olla kepeyttä ja iloa. Omassa blogissani tykkään kirjoitella kaikenlaisesta mielessäni olevasta -ja tietenkin niistä rakkaista kirjoista.