Jotenkin nostalginen olo tuli silti. En muista kovin hyvin omaa ensimmäistä koulupäivääni. Sen muistan, että äiti taisi itkeä... ja sen, että tuntui kuin luokkaan olisi hukkunut. Aloitin eka luokan 31 muun lapsen kanssa! Voi sitä pulpettien paljoutta! Lapseni saa nauttia puolet pienemmästä luokasta ja silti heillä on vielä pari puolen luokan tuntiakin viikossa. Mahtavaa!
Vitosluokan oppilaat toimivat ykkösten koulukummeina ja ovat tärkeitä. Eskareiden kanssa on joka viikko yhteinen tuokio. Perjantaisin on pullapäivä. Lapset pääsevät vuorotellen keittäjän kanssa leipomaan pullaa. Ihanaa.
Tässä olen minä ekalla luokalla. En tiedä, mitä ohjeita mahdoin kotoa saada, kun ilme on noin erikoinen. Kai siinä hymyä yritetään saada aikaiseksi. Päällä on hieno mummun Ruotsista lähettämä mekko. Ainakin meillä päin koulukuvauksiin oli tuolloin tapana laittaa parasta mahdollista ylle..
En ollut kauhean onnellinen ekaluokkalainen. Sairastelin paljon ja olin koulusta pois. Osasin lukea ja kirjoittaa, kun menin kouluun. Tasapäistämisen aikana ei paljon eriyttämistä harrastettu, joten olin pitkästyä kuoliaaksi. Kun toiset tavasivat aapista istuin pulpetissani ja ajattelin, että olen vankilassa tai kaivon pohjalla ja ulkona jossain paistaa aurinko. Opettajasta pidin silti kovasti ja siitä, kun hän soitti urkuharmoonia.
Toisella luokalla koulu tuntui jo kivammalta. Päällä on taas mummun lähettämä mekko. Se oli pehmeää flanellia ja siinä oli hieno valkoinen kaulus. Pikkusiskolla oli samanlainen.
Kun olin kolmannella luokalla, kreppirautakiharat olivat todella muodikkaat. Tätä kampausta varten käytiin oikein sukulaisten luona kylässä, jotta sukulaisperheen äiti laittaisi minulle kiharat. Heillä oli jo muodinmukainen kreppirauta hankittuna. Meille se saatiin vasta myöhemmin, mutta toimii yhä :) Päälläni on äitini neuloma mohairvillapaita. Siinä oli hienoja paljettejakin, jotka eivät harmikseni kuvasta näy. Paita kutitti ihan julmetusti, mutta pidin sitä silti uskollisesti. Paidan kanssa puin siniset vakosamettihousut.
Sain joitain vuosia sitten äidiltäni Katriina Hallikaisen ihanan runokirjan. Sen nimi on Linnunmentävä aukko. Aluksi kun luin sitä, minua alkoi itkettää. Kirjassa on niin hienosti tavoitettu koulumaailmaa ja kasvatustyön vaikeutta. Kirja sopisi hyvin henkilöille, jotka ovat koulun ja kasvatuksen kanssa tekemisissä eli lähes kaikille. Opettajille, vanhemmille, isovanhemmille... Seuraava runo sopii hyvin ekaluokkalaisten vanhemmille ja ekojen opeille:20 ekaluokkalaista.
Eka päivä.
Oma paikka ja pulpetti.
Eka ikioma AA-PIS-KUK-KO.
Aapiskukko.
20 haltioitunutta
etuhampaatonta hymyä.
Ilonne niin suuri.
Onnenhuokauksenne oppimisen halusta.
Tämä on pyhä hetki.
Etsimme A:n.
Pidän seuraavasta runostakin paljon. Monesta perheestä puuttuu se toinen aikuinen...
Kuvittelimme ihanneisän.
Kuinka sen luokan
toisessa laidassa
lapsensilmät
kaipasivatkaan...
Kun iloitsit
että opettaja.
Minullahan on
unelmien isä!
Niin onnellinen.
Niin aavistinkin.
7 kommenttia:
Olipa hieno ja muistoja herättävä kirjoitus. Minulla oli vähän samanlainen ongelma kuin sinulla kun menin kouluun. Opin lukemaan jo viisi vuotiaana ja kirjoitin jo runoja ja tarinoita kun menin kouluun. Mutta toisaalta olin hyvä pakenemaan omaan maailmaani, joten aika ei kuitenkaan tullut pitkäksi.
Enemmän kuin omaa kouluun menoani jännitin tyttärentyttäreni kouluun menoa. Ja viime vuonna hän joutui vaihtamaan koulua, eli mennessään toiselle luokalle, koska he rakensivat toiselle alueelle. Mutta vaihto meni tosi hyvin ja hän on oikein tyytyväinen nykyiseen kouluunsa. On nyt reipas kolmasluokkalainen. Ja kasvoi ja kehittyi valtavan paljon kesän aikana.
Se on hienoa, kun saa olla äiti. Minä olen oman lapsen myötä muistanut asioita lapsuudestani ihan eri tavalla kuin ennen.
Mukava kuulla, että lapsenlapsesi kouluasiat ovat menneet hyvin. Koulunvaihto on lapselle iso juttu. Se on muuten jännä, miten lapset tuntuvat juuri kesällä aina kasvavan kauheasti. Niin minunkin lapseni sekä fyysisesti että muuten.
Onko sinulla muuten lapsuutesi runoja tai tarinoita tallella? Minä olin kova kirjoittamaan satuja pienenä ja harmittaa kamalasti, kun ne eivät ole tallessa.
Ihana kuvasarja! Itsekin tässä katselin lapsuuskuviani, mutta en koulukuvia, koska koulua ei huvita muistella. Onneksi nykyajan koulussa on moni asia muuttunut.
Ihana kouluruno, pitäisi varmaan kopsata ja laittaa luokan seinälle :D
Minäkin muistan kreppirautojen nousun ja sen,että väkertelin niillä kampauksia omille lapsilleni koulukuvauksiin. Nyt ne, jo aikuiset naiset katselevat hihittäen kuviaan ja kauhistelevat kamalia hiuksiaan ;o)
Vanhoja kuvia on hauska katsella ja niin kai se aina menee, että menneiden aikojen muotia kauhistellaan :)
Voi juku, täytyypä etsiä jostain toi runokirja luettavaksi! Kivat muistelot oli koulukuvien myötä. Muistan itsekin miten laitettiin parasta päälle ja tälläydyttiin kovasti kuvauspäivää varten. Kyllä se koulukuvaus vielä tänä päivänäkin ja jopa yläasteen oppilaissa saa säpinää aikaan. Hiukset pitää kammata hyvin ja meikki tarkistaa, osa oppilaista on laittanut jotain vähän parempaa päällekin. Ei mitään juhlatamineita, mutta jotakin kuvauksellista. Kiva katsella niiden touhotusta joka vuosi :-)
Jep, edelleen koulukuvaus on tärkeä juttu. Kivaa, kun pääsee oman tytön kanssa valitsemaan koulukuvaustamineita sitten jossain vaiheessa :)
Lähetä kommentti