sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Paheita

Lisää kuvaEilistä itsenäisyyspäivää juhlimme herkuttelemalla ja tietysti katsomalla niitä iänikuisia Linnanjuhlia. Monissa ulkosuomalaisten blogeissa on hieman naureskeltu tuota perinnettä. Onhan se kieltämättä huvittavaa, että 900 ihmistä juhlii ja miljoona ihmistä katsoo sitä televisiosta.
Kuvassa näkyy minun suurin paheeni, juustot. Voisin maistella mietoja juustoja vaikka millä mitoilla ja siitä johtuu, että nämä omat mittani ovat aika mahdottomat.

Linnanjuhlia katsoessani mietin, millaisen puvun itse laittaisin, jos jostain syystä juhliin päätyisin. Iltapuvun ehdottomasti! Väri olisi vihreä, violetti tai huurteinen kulta...

Jaahas nyt täytyykin mennä (jääkaappiin jäi eilisestä herkuttelusta vielä runsaasti juustoja)!

edit: Luin linnan juhlia käsittelevältä nettisivulta, että kutsuttuja vieraita oli jopa 2300!

19 kommenttia:

Kirlah kirjoitti...

Mietin aina, mikä ihmisiä juhlien katsomisessa kiehtoo. Ilmeisesti se, että juhlat ovat vuoden pimeimpään aikaan, jolloin ei ole oikein muutakaan tekemistä. Tuskin kukaan istuisi telkkarin ääressä niin uskollisesti, jos samantyyppistä ohjelmaa tulisi juhannuksen tienoilla tv:stä.

Minua on alkanut risoa ihmisten jokavuotinen narina: taas siellä juhlitaan eikä tavallinen kansa pääse mukaan. Mikä on sitä tavallista kansaa? Kaikkihan me olemme tavallisia. Olen itsekin alkanut haaveilla joskus linnaan pääsystä, en vain ole vieläkään keksinyt, miten sinne kutsun saisin.

Peanut kirjoitti...

Herkkupöytänne näyttää niiiiin houkuttelevalta. Ja hienot viinilasit, pidän hieman maskuliinisista laseista, omani ovat jykevät uusiolasista tehdyt.

Anonyymi kirjoitti...

Olisin voinut tulla teidän herkkupöytäänne eilen. En oikein jaksanut pitkää aikaa katsoa Linnan juhliakaan, sitten aloin kuvata Koipeliinia ja ystäviä. Siinä meni mukavasti vielä tämäkin päivä.

Nora kirjoitti...

Ihana herkkupöytä.

Me oltiin kesällä iltapukuhäissä ja ostin shamppanjanvärisen (ts sellainen haaleanvaalea kulta) puvun. Samaa väriä oli eilisissä juhlissa tosi monilla. Enpäs tiennytkään, että ostin trendivärisen puvun. ;)

Inkivääri kirjoitti...

Minä en ole erityisen innostunut linnanjuhlista, mutta mielestäni niiden kanssa juhliminen on viksumpaa kuin Big Brotherilaisten kanssa kumminkin ja sitäkin moni vahtaa ja vielä useammin;) Herkullisen näköisiä makupaloja, tekisi mieli vähän maistaa...

Rouva Nordman kirjoitti...

Kirlah, minäkin luulen, että juhklat tuovat vähän hohdetta pimeään aikaan, varsinkin kun puvut ovat vuosien varrella tulleet aina vain upeammiksi.

Meidän täytyy laatia sotasuunnitelma, jolla pääsemme puikahtamaan linnan juhliin :)

Peanut, herkkupöytä oli niiiin ihana :) Nuo lasit eivät ole enää lemppareitani, mutta mies tykkää niistä. Varmaan juuri maskuliinisuuden takia. Minulle niillä on tunnearvoa. Olen joskus nähnyt uusiolasiviinilaseja, ne olivat tosi hienoja.

Leijonainen, herkkuja olisi riittänyt hyvin sinullekin :)
Kiitos joulusadusta, kävin nyt Iriksen kanssa lukemassa. Aivan ihana!

Nora, se on hauskaa, kun joskus tietämättään ostaa trendijuttuja. Shamppanja on minusta juhlavärinä tyylikäs.

Inkivääri, heti heittäisin sinulle juustoja ja keksejä, jos voisin! Minäkin luulen, että linnan juhlat tarjoavat parempaa viihdettä kuin Big Brother!!

Elsa kirjoitti...

Samaa ohjelmaa minäkin eilen tuijottelin, jos oikein mietitään, niin tylsähän se oli... Juustot ovat herkullisia, ja hyvän viinin kera, nam... heti alkoi tekemään mieli.

Rouva Nordman kirjoitti...

Elsa, Juustot ja punaviini sopivat hyvin talveen.

Katja Tanskanen kirjoitti...

Minä en katsonut Linnan juhlia enkä ole katsonut niitä kuin viimeksi lapsena, jolloin en meinannut jaksaa odottaa näkeväni kauniita iltapukuja, koska niin paljon tuli niitä arvokkaiden miesten loputtoman tylsiä jonoja.

Juustot ovat vetäneet minua puoleensa aina, varsinkin miedot juustot. Houkutteleva tuo teidän herkkupöytänne. Minun pitäisi vältellä maitotuotteita, mutta, mutta...

Liivia kirjoitti...

Koska en katsonut linnan juhlia, olen ihan paitsiossa siitä mitä ja ketä siellä näkyi. Tuo pukuosuus kyllä sikäli kiinnostaa, että olisin ihan mielelläni nähnyt parhaat palat.

Minä en haluaisi kutsua sinne, linnaan siis ja sitä on tietysti turha pelätäkään, että tulisi.
Puvuksi olisin kuitenkin laittanut blogissanikin esittelemäni slaavilaishenkisen ekopuvun. Siis jos sellainen olisi siis saatavilla.

Willis kirjoitti...

voi kuinka ihana juustopöytä...nam... meillä oli niin kiire television ääreen, että ei mussutettu kun omenoita samalla...
voi kun nuo sinun kynttilä kruunut ovat ihania...

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaiset varmaan katsoo niitä juhlia ihan sen takia, että kaipaa glamouria. Muissa pohjoismaissa on kuninkaallisensa, meillä on ne jokavuotiset linnan juhlat. Ei ole itse tullut katsottua niitä ties kuinka moneen vuoteen, mutta ymmärrän kyllä ohjelman suosion. Ruotsin telkkari esitti vuonna 1986 Silvian ja Kaarle Kustaan häät uusintana, ei tämä meidän linnanjuhlaperinne sen hullumpaa touhua ainakaan ole :-D

Rouva Nordman kirjoitti...

Katja Tanskanen, muistan myös, kun lapsena niitä setiä oli niin kamalan paljon, että ei niitä juhlia jaksanut katsoa. Itse olen alkanut katsoa niitä vasta aikuisena.
Harmi, että maitotuotteet eivät sovi sinulle! Itse juon litratolkulla maitoa enkä tiedä, miten pärjäisin ilman.

Liivia, joukossa oli muutama todella kaunis puku, mutta sellaista persoonallista räväyttäjää en tänä vuonna bongannut. Slaavilaishenkinen puku olisi upea juhliin.

Willis, minäkin pidän kynttiläkruunustani kovasti, se on lahja pikkusiskolta. Siihen on myös hauska ripustella kaikkea. Toisessa kuvassa siinä on pihlajanmarjoja.

Kutri, tuo on varmaan ihan totta! Eikös Dianan ja Charlesin häätkin ole näytetty uusintana? minä muuten olen nähnyt Ruotsin kuningasperheen (vaikka en oikein hyvin sitä muistakaan, kun olin niin pieni, mutta aina voi leuhkia...)

Kimmonkamera kirjoitti...

P.S. Linnassa juhlijoita oli tietääkseni 1900.

Rouva Nordman kirjoitti...

Kimmo, oh hoh, niin paljon! Kuuntelin vissiin taas puolella korvalla, kun kuulin, että 900 :)

Unknown kirjoitti...

nam, mitä herkkuja teillä ollut! Mä taas bongailin pukuideoita ensi kesän häihin.. Tai siis yksitysikohtien ideoita.. Kaunista katseltavaa oli paljon, muttei ideoita. :( Paitsi ehkä joku väri-idea..

Iloa arkeen!

Rouva Nordman kirjoitti...

Anni, kiitos kivasta toivotuksesta! Väreistä minua viehätti se huurrettu kulta.

Mari kirjoitti...

Upean tunnelmallinen valokuva - taas kerran. Blogissasi on kerran jos toisenkin ollut toinen toistaan kauniimpia kuvia!

Rouva Nordman kirjoitti...

Marika, kiitos! Kommenttisi ilahduttaa minua suuresti! Tykkään kovasti kuvien ottamisesta, vaikka taitoa ei oikein olekaan.