tiistai 30. joulukuuta 2008

Miete

Olen päättänyt, että kirjoittelen blogia vain silloin, kun minulle tulee mieleen jotain, josta haluan kirjoittaa. Maanantain aikana mietteitä oli paljon -en osannut valita mistä kirjoittaisin, joten päätin olla kirjoittamatta. Nyt kello on yli keskiyön ja pakko vaan on jotain sanoa. Aika koukuttavaa tämä blogin kirjoittaminen on. Ensin ajattelin kirjoittaa ja surra eilisessä dokumentissa näkemiäni naisia: He ostavat aidon vauvan näköisen nuken ja sille sitten kalliit vaatteet ja jopa vauvanvaunut. Niin kuin se ei riittäisi he vielä työntävät vauvanukkejaan vaunuissa kaupungilla ja muutenkin hoitavat niitä. Siinä on jotain pohjattoman surullista. Joko heiltä puuttuu se toivottu lapsi tai sitten lapsuuden leikeistä on jokin vaihe jäänyt kesken. Aidon näköiset nuket eivät silti olleet minusta suloisia, ne näyttivät enemmän ruumiilta. (Jaahas, kirjoitin siis silti tästä vaikkei pitänyt. Ilmeisesti asia häiritsee minua.)

Olin päivällä (29.12.) siskoni syntymäpäivillä ja siitä tuli mieleeni esitellä yhtä joululahjaa, jonka annoin hänelle. Siskoni meni loppukesällä naimisiin. Otin häistä paljon kuvia ja sitten ajattelin, että niistä tulisi hieno lahja. Syksyllä löysin kauniin valokuva-albumin ja siihen sitten aloin koota muistoja häistä. Kuvien liimaamisen lisäksi kirjoitin albumiin rakkausrunoja, häävalssin sanat, aforismeja ja häävirsien sanoja. Koristin albumia liimaamalla pitsejä, helmiä ja tarroja ja koristelin sivuja myös piirtämällä. Sisko ja mies olivat lahjasta hyvillään, koska heillä ei ollut vielä hääalbumia.

Laitan tähän pari kuvaa albumista. Ne ovat tahallaan "tärähdytettyjä", ettei kuvien päähenkilöitä ihan tunnistettaisi. Albumiin jäi vielä tilaa, joten äitini nappasi sen syntymäpäiviltä mukaansa. Hän laittaa siihen niitä hääkuvia, joita hänellä on. (Tässä vaiheessa iskee kyllä hiukan alemmuuskompleksi, äitini on älyttömän taiteellinen, luova ja taitava. Kiukuttaa kun nuo ominaisuudet ovat hypänneet minun ylitseni. Taitelijoita olivat nimittäin myös isoäitini ja hänen äitinsä...) No kuitenkin minusta tämän tapainen lahja on aika ihana, tunteella ja rakkaudella tehty.Näissä kuvissa riisin sijasta puhalletaan hääparin ylle onneatuottavia saippuakuplia ja siksi olen piirtänyt kuplia albumin sivullekin.
Aika suloinen hääpari! Heille toivon onnen vuosia.

7 kommenttia:

melkoelli kirjoitti...

Minäkin luin jo ennemmin, että tulee tuollainen dokumentti noista naisista, jotka hoitelee aidon näköisiä nukkeja. Unohdin kuitenkin katsoa sen. Kuulostaa kyllä siltä, että dokumentti on ollut mielenkiintoinen... ja toisaalta jotenkin... hmm... vaikea löytää oikeaa sanaa... säälittävä? Tai siis ne naiset jotenkin säälittäviä? Omituisia? En löydä oikeaa sanaa... No, jokainen tyylillään. Meitä on niin monenlaisia.

Tuo valokuva-albumi lahjana on aivan ihana. Kukahan meillekin tekisi tuollaisen..? Meidän hääkuvat on edelleen laittamatta albumiin, vaikka naimisissa on oltu jo 7 vuotta... =/ *nolo*

navettakissa kirjoitti...

Voi kun ihana albumi! Kuolisin onnesta, jos saisin tuollaisen! Aiheen tosin pitäisi olla jotain muuta, häitä kun ei ihan äkkiä tanssita. :)

Mä olen aina salaa kateellinen ihmisille, jotka osaa tehdä noin hienoja muistoalbumeita. Me pidettiin polttarit yhdelle ystävälle, ja kaaso kasasi tapahtumasta polttarikansion. Voi kun sekin oli niin mahtava! Ja mun serkku teki aikana ennen digikameroita valokuvistaan aina ihania teoksia: leikkeli kuvista eri muotoisia ja asetteli niitä kivasti kansion lehdille ja kirjoitteli sinne tilannetekstejä. Niitä oli paljon hauskempaa katsella kuin mun 10x15 kuvia säntillisissä muovilokeroissaan.

Multa toi ohjelma meni ihan ohi, joten kiitos tiivistelmästä. Meitä on todellakin moneen junaan.. Tragikoomista.

Mari kirjoitti...

Minulta on kyllä mennyt ihan ohi tuo ohjelma! Harmi. Kuullostaa kyllä aika karmivalta...

Ihastuttava lahjaidea tuo tekemäsi albumi. Tykkäisin kovasti;)

Paula kirjoitti...

Minusta on niin mahtavaa, kun sinulta löytyy energiaa ja taitoa ja luovuutta tehdä tuollaisia kauniita ihmisiä ilahduttavia lahjoja. Olisipa minullakin tuollainen sisko.

Olen huomannut, että joskus on vaikeaa keksiä kirjoitettavaa blogiin ja toisena päivänä on useampikin aihe mielenpäällä. Enkä ole ihan varma kuinka kauan jaksan ylipäätään pitää blogiani, mutta aika näyttää sen.

Uuna kirjoitti...

Hieno lahjaidea tuo albumi. Siinä muistot säilyvät.
Sitä ihmettelen, mistä olet saanut päähäsi, ettet muka olisi luova ja taiteellinen. Ehdottomasti olet. Luovuus tulee esiin niin monin eri tavoin.
Muistuttaa Leijonainen, joka onkin jo UUNA:

Kutri kirjoitti...

Ihana albumi! Minä puran luomisvimmaani mm. seinäkalentereihin, joita teen joululahjaksi kavereille. Ostan ison kierrelehtikansion jossa on tukeva paperi, ja teen sitten eräänlaisella skräppäystekniikalle joka kuukaudelle oman sivun; lehdistä leikattuja kuvia, reseptejä, runoja, aforismeja, sarjiksia, mitä milloinkin.

Katilein kirjoitti...

Melkoelli, minulla oli koko ajan surullinen olo, kun katsoin dokumenttia.

Minullakin on kaikki omat kuvat laittamatta albumiin... Siis jostain viidentoista vuoden takaa...

Navettakissa, valokuvat on kyllä ihania muistoja. Teksteillä höystettyjä albumeita on kiva katsoa ja jos teksteissä on huumoria, voi vähän naureskellakin.

Mari, dokumentti tuli tosi myöhään, siksi se meni varmaan aika monelta ohi. Minäkin tykkäisin albumista, jossa olisi elämääni liittyviä kuvia ym.

Paula, blogista ei voi luopua :) Vaikka siskoni on jo ihan aikuinen, huomaan että vieläkin jollain tavalla pidän huolta hänestä. Ihan pikkuasioilla. esim, kahvilassa maksan hänenkin ostoksensa jne..

Uuna, tiesin heti, kuka kirjoittaa :) kai maar minussakin luovuutta on, mutta vertailukohteeni ovat ihan omaa luokkaansa...

Kutri, kalenteri on kiva lahjaidea! Kaikkeen tuollaiseen askarteluun saa kyllä menemään tuntitolkulla aikaa :)