perjantai 19. joulukuuta 2008

Lumihiutaleita




Nyt on pif-lahja löytänyt perille Villa Kanervaan. Tein virkatun joulukoristeen. Ensin tein prototyypin, mutta siitä tuli hieman liian "veltto". Sitten keksin virkata hiutaleiden joukkoon rautalankaa ja niistä tulikin jämäkämpiä ja nyt niitä pystyi myös vääntelemään haluamaansa muotoon. Hiutaleiden välissä on rautalankaan pujoteltuja helmiä. Hyvää kuvaa oli vaikeaa saada, mutta ehkä noista saa jotain selvää. Ajattelin, että koristetta voisi käyttää muutamalla eri tavalla. Se voisi kiemurrella pöydällä, roikkua suorana (kuten kuvassa verhon edessä) tai sitten sen voi ripustaa molemmista päistään roikkumaan niin kuin ylimmissä kuvissa on. Niissä koriste roikkuu oviaukossa. Minulle jääneen harjoituskappaleen ajattelin laittaa ikkunalaudalle. Harmittaa, kun en saanut koristeesta parempaa kuvaa, väleissä olevat helmet ovat nimittäin mielestäni kauniin turkooseja.

Jos lumihiutaleiden olemus kiinnostaa, kannattaa etsiä käsiin aiheesta kertova kirja. Kyllä, tästäkin aiheesta on olemassa kirja. Sen nimi on Lumihiutale -talven salainen kauneus ja tekijät ovat Libbrecht ja Rasmussen. Itse en ole kirjaa lukenut, joten en voi arvioida sitä, mutta uskon sen olevan kiinnostava (ainakin fysiikasta kiinnostuneille).

11 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

Fan - tas -tic ! Tosi hienoja.

Mieheni Lyyli-täti osasi tehdä kaikenmaailman virkkauksia jotka jäykisti sokerivedellä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä turkoositkin näkyy hienosti kun klikkaa. Kaikkea sinä keksitkin, hieno idea!

himalainen kirjoitti...

Ihania hiutaleita! Kaunis malli ja hyvä idea tuo rautalanka (rautalanka havaittu täällä käteväksi lähes kaikessa, kaikkea väännetty, vaikka asioita sillä ei vielä ole hyvin osattu selittääkään).

Elina kirjoitti...

Tosi kaunis koriste :) Tuo on sopivan talvinen muttei kuitenkaan liian jouluinen - sopii varmasti muulloinkin kuin vain jouluna käytettäväksi.

Katja Tanskanen kirjoitti...

Kylläpä osaat virkata kauniita koristeita!

Katja on onneton virkkaaja mutta ihailee mielellään muiden taideteoksia.
: = )

Rouva Nordman kirjoitti...

Rita, kiitos! Minäkin olen joskus jäykistellyt virkkauksia sokerivedellä.

Leijonainen, itsekin pidän ideasta. Hiukan voisin sitä vielä jalostella..

Himalainen,kiitos :) Malli on omasta päästä, mutta tuleepahan jokaisesta sitten erilainen, kun en muista, miten edellisen tein :)

Elina, koriste on kyllä hyvä koko talveenkin, tuota en tullutkaan ajatelleeksi.. Valkoinen väri kertoo lumen kaipuustani.

Katja Tanskanen, opin virkkaamaan seiskaluokalla, kun kyllästyin siihen, etten osaa ja sain isän tädin opettamaan hiukan. Loput opettelin itse. Olen jopa virkannut kotiimme parisängyn päiväpeiton. Se pääsee nyt jouluna esille.

Pink Links kirjoitti...

Olet taitava virkkaaja. Kunpa minäkin osaisin tuon taidon.

Tanja kirjoitti...

Kiitän ja kumarran edelleen saamistani lumihiutaleista! Ovat kauniita. Kuten jo kommentoin VillaKanervankin puolella, arvostan näitä todella, kun itseltäni taito esim. virkata puuttuu. Rautalanka on ihan älyttömän hyvä juttu noiden hiutaleiden välissä.

Jos itse osaisin virkata, tekisin noita hiutaleketjuja monta vierekkäin roikkumaan ikkunaan tai oven lasin eteen "verhoksi".

Rouva Nordman kirjoitti...

Taika, kiitos :)

Tanya, verhoidea on kiva. Ehkä jos nyt aloittaisi, olisi ensi jouluna valmis :) rautalankaa on myös kuvioiden viimeisen kerroksen sisällä. Sitä on hiukan ikävä virkata, mutta se jämäköitää kivasti.

violet kirjoitti...

Oikein kiva idea!

Rouva Nordman kirjoitti...

Violet, kiitos :)