sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Arpaonnekas




Minua potkaisi oikein kunnon arpaonni! Osallistuin Saran kauniissa Puhdas Puuvilla-blogissa arvontaan ja voitin! Ihana palkinto! Palkinto oli kääritty kauniiseen pakettiin ja sydämeen liitettyyn pakettikorttiin oli kirjoitettu "Tässä pikkuisellesi suojelusenkelisydän". Teksti ja ajatus liikuttivat minua kovasti. Arabian vanha, tyylikäs lautanen käy moneen tarkoitukseen, esimerkiksi kynttilänalustaksi, saippuakupiksi tai makeiskipoksi. Pentikin pyyhe on niin kaunis, ettei sitä malttaisi käyttää. Saippua on käsintehty ja tuikkukippo on vanha kauniisti patinoitunut leivosmuotti. Harja pääsee koristeeksi ja jouluinen kuva talletetaan tarkkaan joulujuttujen joukkoon ensi joulua odottamaan.

Kiitos Sara mielettömästä palkinnosta ja hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi!

Saran kauniiseen ja suloiseen blogiin voit kurkata tästä.

Iloitsen palkinnosta erityisesti myös siksi, etten itse löydä tai osaa ostaa tämän tyyppisiä ihanuuksia. Kaikille löytyi kuitenkin kodissani paikka heti.

12 kommenttia:

Peanut kirjoitti...

Mahtilahja, onnea! Kävin kurkkaamassa itselleni uuteen blogiinkin, kiitos "tutustuttamisesta".

Hyviä välipäiviä!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea, sinulla kävikin hyvä tuuri! Todella suloinen ja ihana lahja. Tiedän, että juuri sinä osaat arvostaa tuollaisia.
Käyn seuraavaksi kurkkaamassa mainitsemaasi blogia.

Rita A kirjoitti...

Onpa tyylikäs palkinto. Ja tyylikäs on Saran blogikin, kävin vilkaisemassa :)

Elina kirjoitti...

Ihana vintage-tyylinen palkinto :) Ja kiitos kivasta blogivinkistäkin!

Marja kirjoitti...

Oo, ihana palkinto! Onnekas olet tosiaan.

Rouva Nordman kirjoitti...

Peanut, kiitos ihan mahtilahja :) Mukavia välipäiviä teillekin, toivottavasti nyt pysytte terveinä!

Paula, osaan arvostaa tuollaista suloista, ihanaa. Uskon, että pidät Saran blogista.

Rita, minustakin palkinto on tyylikäs. Itse en osaisnoin hienoa koota.

Elina, eikös vaan! Kivaa, että onnistuin vinkkaamaan uudesta blogista :)

Ilona, Ooo sanoin minäkin, kun palkintoani hypistelin.

Helena kirjoitti...

Minulla ei koskaan ole arpaonnea, olen maailman epäonnisin ihminen. :-( Mutta mieheni voitti juuri 200 euroa jouluarvoista.

PS. Palasin sittenkin takaisin, en malttanut jättää näitä blogeja.

Katja Tanskanen kirjoitti...

Kiva, että arpaonni suosi sinua! Oli sinun vuorosi saada ylimääräinen joululahja siitä hyvästä, että olet auttanut niin paljon muita ihmisiä ja antanut heille monenlaisia lahjoja.

Rouva Nordman kirjoitti...

Helen K, tämä blogimaailma on aika koukuttava! Kiva, että teidän perheestä jollain on arpaonnea 200 euroa on tosi hyvin! Jos minä voitan arvasta, summa on 3,5 euroa :) Saran palkinto oli kiva voittaa, kun se on niin ihanakin.

Katja Tanskanen, sinä sanot taas niin kauniisti. En nyt tiedä, olenko niin paljoa auttanut, mutta sen tiedän, että yrittänyt olen ja yritän edelleen.

Elsa kirjoitti...

Vau, onneksi olkoon! Hieno palkintopaketti, todellakin!

Sara kirjoitti...

Kiitos Katilein ! Olen iloinen, että pidit paketista ja noin suurista kehuista tulee sellainen olo, että tekisi mieli laittaa vielä toinenkin paketti =)
Hyvää alkavaa uuttavuotta sinulle ja perheellesi !!
<3 Sara

Rouva Nordman kirjoitti...

Elsa, kiitos onnitteluista. tulin palkinnosta iloiseksi. Oli hienoa saada tuollainen ja ihan ansaitsematta :)

Sara, olin palkinnosta megailoinen :) Toivottavasti moni löytää kauniin blogisi.