Elokuun viimeinen yö

Kylätie

Yöllä kotiin kun kävelen
niin askeleissani outo kaiku on

Hiljainen kylätie
kuun valossa kiiltää yksin onneton

Kirkon kohdalla seisahdan
ja kello kolme tornissa lyö

Hautausmaan kivet kosteina kiiltää
on elokuun viimeinen yö

Jostain kuuluu rekan ääni
kuin levoton eläin yössä vaeltaa

Se pohjoista kohti kulkee
maha täynnä etelän mannaa

Pieni kylä
pienet kadut
pieni maailma
ahtaat sadut
tie kostea kuiskailee
sä mitä vielä täällä teet
maailman syrjässä
sydän syrjällään
yön sylissä melkein yksinään
minä ja elokuun viimeinen yö

Tutun talon luona seison
ja varjoista ikkunaasi tuijotan

Jokin kaukainen haava aukee
ja itseni matkaan pakotan

Pieni kylä...

Laulu on Sir Elwoodin hiljaisten värien cd:ltä Yö tekee meistä varkaat. Etsi käsiisi, mikäli mahdollista. Laulu on soinut koko illan päässäni. Mahtavaa musiikkia.

Kello 22.48

...mies on nukahtanut sohvalle...

Lapsi on nukkunut jo jonkun aikaa vaaleanpunaisen yökukkalampun pehmeässä valossa...

Ystävältä saatu kimppu sai uuden elämän, kun käytin hengissä olevat kukat uuteen kimppuun. Otin kuvat aiemmin illalla.
Kimppu siis jatkaa ilostuttamistani. Se siirtyi maljakosta kuohuviinilasiin. Lasi sai vihreän rusetin koristeekseen.

...ikkunassa on tyttäreni ja minun taidetta en malttanut vielä ottaa pois niitä. Kesämuistoja.
...muiden nukkuessa minä herkuttelin. Hih!

Kauhua

Minä en saisi enää katsoa kauhuelokuvia. Minulla on aina ollut hyvä ja vilkas mielikuvitus, joten kauhuelokuvat saattavat saada minut todella pelkäämään. Nuorempana katselin kauhuelokuvia sujuvasti, mutta ehkä ne eivät sitten olleet niin kauheita kuin se, jonka katsoin eilen. Minä jotenkin asetun sellaiselle taajuudelle, että tämä on nyt kauhuelokuva, nyt kuuluu pelätä.
Katsoin siis eilen The Ring-nimisen elokuvan. En juurikaan katso elokuvia, mutta koska tiesin että on ihan turhaa yrittää nukkua, juutuin television eteen. En nähnyt elokuvaa ihan alusta, mutta pääsin kuitenkin juonesta kärryille.
Elokuvassa oli käytetty (luonnollisestikin) visuaalisuutta ja äänimaailmaa hyväksi. Elokuvaan sopivat hyvin siihen valitut kylmät sävyt: kylmää sinistä, harmaan eri sävyjä, mustaa, kovaa valkoista. Lisäksi elokuvassa tuntui suurimman osan aikaa olevan ilta tai yö, joka lisäsi synkkää tunnelmaa. Äänillä peloteltiin kauhuelokuvalle tyypilliseen tapaan, käytössä oli yllättäviä, kovia ääniä, kirkumista ja pelottavissa kohtauksissa "jännitysmusiikkia". (Sellaista pystyy muuten itsekin tekemään helposti soittamalla pianon matalia ääniä, mustia ja valkoisia koskettimia vaihdellen).
Elokuvassa oli muitakin psykologisia jippoja, kuten muodottamaksi vääntyneitä kasvoja, majakan kammottavasti pyyhkivä valokiila, riivattu lapsi, pelottavia piirustuksia...
Minä pystyn siis viileästi etsimään kaikkea tällaista elokuvasta ja ymmärrän, miten siihen on haettu ihmistä pelottavia tai järkyttäviä elementtejä. Järkevästi ajatellen ei siis pitäisi pelätä. No mitä minä sitten tein? Pelkäsin. Ja pakko oli silti katsoa. Mainoskatko tuntui aina helpotukselta ja sitten taas jatkettiin pelkäämistä. Laitoin kirkkaan valon päälle ja television äänet mahdollisimman pienelle. Neuloin maanisesti neuletyötäni eteenpäin, koska se tuntui turvalliselta. Olin iloinen, kun kissa viihtyi vieressäni. Elokuvan loppu oli vähän töksähtävä ja nopea joten tiesin jo, kun elokuva loppuu että se ei tule uniini minua kiusaamaan (eikä tullutkaan). Minun oli silti elokuvan loputtua katsottava jotain käsittämättömän tyhmää komediasarjaa ikään kuin tasoittamaan edellistä.
Minä taidan olla aika nynny.
Tällainen hirmuinen kauhuolento oli tarttunut kameraani muutama päivä sitten. Hui.

Pieniä taideteoksia

...muutama sienijuttu vielä. Kirjahyllystäni löytyy vain vähän sienikirjoja, mutta hyvin on niilläkin pärjätty ja kirjastossa on onneksi hyvät kokoelmat, joita olen myös tutkinut.
Virolainen tattikirja on Tallinasta eräästä antikvariaatista. Viron kieli on hauskaa ja kaunista. Sitä aion opetella jossain vaiheessa.

Tämän vuoden kuivattuja herkkutatteja.
Joku muukin kuin minä on ollut sienistä innostunut. Löysin pari vuotta sitten hauskan sienipostimerkkikokoelman kirpputorilta. En vain ole vielä keksinyt, miten noita pieniä taideteoksia hyödyntäisin...
Ylläolevissa merkeissä lukee Magyar, tarkoittanee, että ne ovat unkarilaisia.
Espanjalaisia sienimerkkejä.Argentiinalaisia.


Ylläolevat ovat kaukaa Afganistanista.Romanialaisia merkkejä. Aika huiman värinen tatti, näiltä leveyksiltä ei tuota löydy.


Yksi lemppareistani, mongolialainen taideteos.
Ja nämä ovat naapurimaasta Venäjältä. Sienten kerääminen on meille periytynyt Venäjältä ja Itä-Suomessa onkin jo kauan kerätty rouskuja. Tattien ja muiden sienten kerääminen on meille kulkeutunut Keski-Euroopasta.

Varo kopioita!

Tämän kuvan sienet ovat ilkeitä huijareita. Ne kasvavat paikoitellen isoinakin ryhminä ja houkuttelevat kantarellin värillään pahaa aavistamattoman sienestäjän luokseen. Mutta voi surkeus, kyse onkin valevahveroista! Mokomat kopiot erottaa aidoista kanterelleista esimerkiksi siitä, että niiden jalka on melko ohut, ne eivät tunnu kosketeltaessa jämäköiltä, kuten kantarellit ja niistä puuttuu kantarellille tyypillinen hieman hedelmäinen haju. Valevahverot ovat syötäviä, mutta vain vähäarvoisia sieninä, koska ne ovat kumimaisia ja mauttomia. Minua ärsyttää aina, kun näen mokomia wannabe-kantarelleja ja sanonkin sienikaverilla, että ajattele, jos nuo olisivat olleet oikeita! Kauneusarvoa valevahveroilla silti on. Viime sunnuntaina polun varteen kerääntynyt valevahveroiden sukukokous oli kerrassaan kaunista katseltavaa.
No tässä on sitten niitä aitoja ja ihania kantarelleja! Kantarelli on koivun kaveri, sitä löytää koivikosta, sekametsästä ja olen löytänyt sitä myös kalliojäkälien kätköistä. Koivuja ei tarvitse maisemassa olla paljoa, yksi pieni kitukasvuinenkin saattaa riittää houkuttelemaan kantarelleja.
Ruuanlaitossa kantarellia voi käyttää monella tavalla. Jos pitää sienistä, voisi kokeilla kantarellia paistettuna basilikan ja kermatilkan kanssa. Maistuu hyvältä leivän päällä tai perunan kera. Jos ei ole niin tottunut sienten makuun, kannattaa sienten syömiseen totutella lisäämällä sieniä ruokaan vain vähän. Sienet sopivat esimerkiksi kiusauksiin.
Oma bravuurini on kana-kantarellikastike, joka syödään tagliatelle-pastan kanssa. Juomaksi sopii hyvin valkoviini. Teen kastikkeesta kermaisen ja laitan siihen myös kesäkurpitsaa, sipulia, basilikaa, currya ja mustapippuria. Nam, nam!
Monilla herkullisilla sienillä on pahanmakuisia tai jopa myrkyllisiä matkijoita, joten sienimetsässä tulee olla tarkkana.

Aamulla

...syödään aamupalaa...
-ja ihaillaan kissojen yöllä tekemää taideteosta.

Herkkutatti

Täytyy nyt heti varoitella, että näin parhaan sieniajan koittaessa tämä blogi saattaa tilapäisesti muuttua sieniblogiksi. Olin eilen vähän sienimetsässä ja maksoin siitä kalliin hinnan. Vauva painaa niin pahasti joihinkin hermoihin, että en tahdo päästä kävelemään ja lyhyehkö sieniretki tuntui rasittavan minua enemmän kuin olin osannut kuvitellakaan.
Viime yönä ei nukkumisesta tullut mitään ja tänään liikkuminen on ollut miltein mahdotonta. No, ruikutus sikseen ja sienistä iloitsemaan:
Tämä kaunokainen on herkkutatti ja niitä tuntuu nyt olevan paljon metsässä. Herkkutattia löytää sekametsästä ja olen löytänyt sitä myös ruohikkoisilta alueilta. Herkkutatti on painava, vaaleajalkainen, ruskealakkinen mieto herkku. Sen inhottava matkija on sappitatti, mutta sappitatti ei ole ihan yhtä kaunis ja se on pukeutunut verkkosukkahousuihin :) Sappitatilla on siis lakin alla selvästi erottuva tumma verkkokuvio. Herkkutatilla verkkokuvio ei ole niin isosilmukkainen ja se on valkoinen. Sappitatti ei ole myrkyllinen, mutta se on kamalan makuinen. Jos et ole varma, löysitkö sappi- vai herkkutatin, voit tehdä makutestin. Halkaise tatti puoliksi ja nuolaise halkaisupintaa. Jos suuhusi tulee KARMEA maku, olet ikävä kyllä poiminut sappitatin. Älä tee ikinä makutestiä lasten nähden, jotta he eivät luule, että sieniä voi maistella. Herkkutatti taasen on laadultaan niin hyvä ja mieto, että sitä voi syödä jopa raakana!
Herkkutattia voi käyttää melkein missä ruuassa vain. Minulla on tapana kokkailla sen ehdoilla, mitä kaapista löytyy ja eilen löytyi seuraavaa:
Kuvassa on ihan perussuomalaista HK:N sinistä lenkkiä, joka on mehevöitetty juustosuikaleilla. Vuoassa on myös parsaa ja siivuiksi leikattu herkkutatti.
Kotoa löytyi vielä tomaattia ja pakastemaissia sekä Creme fraichen (maku sipuli) jämät sekä pieni tilkka kermaa, ne lisäsin vuokaan. Mausteeksi viskoin vähän currya, timjamia ja muutaman kierroksen mustapippuria pippurimyllystä. Laitoin koko komeuden uuniin, kunnes juusto oli sulanut ja tämän vuokaruuan söimme perunoiden kanssa. Maistui oikein hyvälle. Helppoa ja aika halpaa ja kasvissyöjille voisin mainita, että ruoka olisi ollut tosi maittavaa ilman makkaranpätkääkin.
Minä jäin tänään kotiin särkyjeni kanssa, mutta odotan innolla miestä ja lasta saapuvaksi sienimetsältä. Saa nähdä, ovatko he löytäneet sieniaarteita. Toivottavasti!

Elämäni aakkosia

Retrospektiivin Elina
haastoi minut jo jokin aika sitten kirjoittamaan aakkosista mieleeni tulevia tärkeitä asioita, mutta vasta nyt löydän aikaa sille. Mikä olisikaan parempi hetki pohtia niitä kuin tällainen yö, jolloin olen taas kerran unta vailla.

A Alku, armo, altitude kun monitorissa lukee altitude, tietää että matkalla ollaan. Lennän niin vähän, etten ahdistu aiheuttamistani ympäristöhaitoista.

B Barbapapat näistä tykkäävät äiti ja tytär -ja kummitäti

C Claude Claude Debussy ja Claude Monet, kaksi suurta.

D Dior Tiedetään, pinnallista, mutta kun minulle kelpaa niin hyvin sellaiset meikit, voiteet ja hajuvedet, joissa lukee Dior..

E Elämä Suuri seikkailu. Ewigkeit saksan kielen lempisanani, se tarkoittaa ikuisuutta.

F Fredrik Suvussamme kulkeva vanha nimi ja pikkuvelipuoleni toinen nimi. Myös Chopin oli etunimeltään Frédéric.

G Garfield Lapsuuden lempparisarjakuvahahmo.

H Hiljaisuus Välillä on kivaa nauttia ihan vain hiljaisuudesta.

I Intohimo Elämän kantava voima.

J Mieheni etunimen ensimmäinen kirjain.. Juusto söisin vaikka kuinka paljon!

K Kaipaus, kirjat, kissat kehrääminen.

L Lapsi, lapset.

M Mies. Minun Mies.
Marilyn Monroe traaginen, kiehtova hahmo.

N nainen, naisellisuus elinehtoja.

O onnellisuus, onni.

P Perhe.

Q Qysymyksiä. Tulee mieleen ranskan kieli. Monet ranskan kielen kysymykset alkavat q-kirjaimella.

R Rakkaus, rakkauden tekeminen ;)

S Salaisuus, salaperäisyys kiehtovia kumpikin.

T Taide, työ hyvin tehty työ tekee onnelliseksi.

U Uusi uudet asiat tuovat sisältöä elämään. Minulle on blogin kirjoittaminen vielä uutta.

V Vauva ei tähän kohtaan VOI laittaa mitään muuta tällä hetkellä.

X Tuntematon tekijä.

Y Ystävät, yllätykset kivat yllätykset tekevät iloiseksi.

Z zzz... Minulta niin usein kadoksissa.

Å Tulee mieleen ruotsin kieli kiva kieli ja minusta kaikkein helpoin vieras kieli, koska kielioppi on niin selkeä.

Ä Äiti, äitiys molemmat ovat tärkeitä ja määrittävät minua ihmisenä.

Ö Öinen öinen aika on lempiaikaani, mutta öisin kukkuminen tekee seuraavasta päivästä ikävä kyllä tahmean...

En nyt nimeä ketään erityisesti jatkamaan tätä haastetta, mutta olisi kiinnostavaa tietää, millaisia muiden elämän aakkoset ovat. Jos kirjoittelet blogiisi aakkosia, kutsu minutkin kurkkimaan, mitä ne ovat.
Minun Y:ni oli yllätys. Kuvissa oleva kukkakimppu on ihana yllätys ystävältäni. Hän tuli kahville ja toi minulle noin ihanan kimpun. Olen iloinnut siitä jo monta päivää.

Kalakauppias

Eilinen oli niin raskas päivä, että tänään olen yrittänyt ajatella kaikkia hauskoja juttuja. Minulle tuli mieleen yksi juttu teinivuosiltani, joka ei silloin naurattanut, mutta nyt tuntuu jo ihan hauskalta.

Kalakauppias

Asuin yläasteikäisenä maalla omakotitalossa. Pienessä kylässämme oli tapana, että ulko-ovea ei pidetty lukossa. Välillä ovi jäi auki, vaikka olisimme lähteneet jonnekin. Niin turvallista oli silloin. Kesäisin meillä oli aina ovi ulos asti auki. Meille tultiin sisälle pikkueteisen ja isomman eteisen kautta ja siitä sitten keittiöön. Ovet olivat tosiaan ulos asti auki ja yksi syy oli se, että kissat pääsivät kulkemaan vapaasti. Minulle iskee aina välillä kauneudenhoitopuuskia ja niitä minulla oli jo nuorempana. Yhtenä kesäpäivänä olin lukenut kauneudenhoito-ohjeita jostain naistenlehdestä ja niistä innostuneena päättänyt tehdä oikein kunnon kauneushoidot itselleni. Hoidin jalat ja laitoin niihin rasvaa ja villasukat vaikutusta tehostamaan. Kasvoihin levitin äidin turkoosinväristä naamiota ja rasvasin myös kädet ja laitoin sormikkaat käsiin, jotta rasva imeytyisi paremmin. Hiukset olin vain vetänyt kummalliselle sykerölle, jotta eivät olisi tiellä. Koska oli aika kuuma minulla oli villasukkien ja sormikkaiden lisäsi vain iso vaaleanpunainen T-paita. Istuskelin olohuoneessa ja lueskelin jotain, kun keittiöstä kuului huhuilua. En ajatellut ollenkaan, miltä näytin ja kävelin keittiöön. Siellä oli kalakauppias, joka kiersi ovelta ovelle. Äiti oli joskus kauppiaalta jotain ostanutkin. Kauppias katsoi minua vähintään hölmistyneen näköisenä ja takelteli asiansa. Ajattelin, että onpas outo tyyppi ja ilmoitin kopeasti, että äiti ei ole kotona ja minä en ostaisi kalaa, kun olen allerginen sille. Käskin kauppiaan tulla takaisin joku toinen päivä. Kauppias kompuroi ulos sen kummempia hyvästelemättä. Minua ärsytti mokoma epäkohteliaisuus. Menin takaisin olohuoneeseen lukemaan ja vasta monta hetkeä myöhemmin tajuntaani hiipi, miksi kauppias oli ollut niin outo. Menin eteisen kokovartalopeilin eteen, katsoin turkooseja kasvojani, sotkuista tukkaani ja vähintäänkin erikoista kesäpukeutumistani ja minua nolotti ihan hirveästi! Kalakauppias-parka.
No, eivät kalakauppiaan kärsimykset siihen loppuneet. Ukko uskaltautui meille eräänä toisena päivänä ja enkös minä silloinkin antanut tasapainoista kuvaa itsestäni: Olen aika lyhyt ja jos halusin keittiön kaapin ylähyllyltä jotain, jouduin kurottelemaan kovasti. Yhtenä kesäpäivänä halusin kovasti muroja, joita pidettiin keittiönkaapin ylähyllyllä. Kurkottelin muroja, mutta pahaksi onnekseni muropaketti kaatui ja riisimuroja varisi suoraan paitani kaula-aukosta sisään. Tunne oli tosi inhottava ja juuri kun olin keskittynyt nyppimään muroja paidan sisältä ja rintaliiveistä eikös vaan kalakauppias seissyt siinä keittiön ovella. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. Itse olisin voinut vaipua maan alle, murojen kouriminen paidan sisältä näytti varmaan vähintäänkin epäilyttävältä. Mutisin kauppiaalle, että äiti ei ole nytkään kotona. Kalakauppias lähti ja sen jälkeen en olekaan häntä nähnyt...

Säikähdys

En saanut taaskaan unta. Tuntui oudolta. Jotain oli muuttunut. Sitten tajusin: sisälläni ei liikkunut mitään. Olin viimeisien kuukausien aikana tottunut siihen, että sisälläni elää kuplii, potkii ja hikkaa. Olin tottunut siihen, että kehoni antaa suojan uudelle elämälle, mutta yhtäkkiä -ei mitään. Aloin laskea liikkeitä neuvolassa saamieni ohjeiden mukaan, mutta liikkeitä ei ollut. Lopulta yöllä muutama liike ja niiden rauhoittamana nukuin vain herätäkseni hetken päästä uudestaan. Kuuntelin ja kuuntelin kehoani, mutta se ei sanonut minulle mitään. Vatsa tuntui siltä, kuin siellä ei olisi ketään. Painelin ja heilutin vatsaani, mutta se vain pysyi kuolleen ja tyhjän tuntuisena. Istuin sängyssä ja katsoin edessäni olevaa tyhjää pinnasänkyä. Sitä samaa, jossa minä olin nukkunut vauvana, jossa siskoni oli nukkunut ja jossa esikoiseni oli nukkunut. Mitä, jos sänky ei saakaan enää saatella uutta nukkujaa unten maille? En pysty sanomaan, miltä minusta tuntui. Rukoilin ja toistin mielessäni tai ääneen: -LIIKU!
Soitin sairaalaan ja käskettiin soittaa neuvolaan. Soitin neuvolaan ja käskettiin soittaa sairaalaan. Lopulta sain ajan neuvolaan sydänääniä kuuntelemaan. Makasin tutkimusalustalla ja vatsaani siveltiin geeliä, sitten terveydenhoitaja laittoi anturin vatsalleni. Ei mitään. Anturia siirrettiin, ei vieläkään mitään. Pidätin henkeäni ja pystyin vaistoamaan, miten mieskin pidätti henkeään ja sitten, Luojalle kiitos, tuttu kavionkopse alkoi kuulua! Minun lapseni sydän siellä hakkasi kiivaasti. Liiankin kiivasti, oli varmaan äidin hermoilu saanut lapsenkin pulssin kohoamaan. Vasta siinä vaiheessa tulivat kyyneleet, jotka olin kahlinnut sisääni. Ainakin lapsen sydän lyö. Lapsi on elossa!
Varmuuden vuoksi lähdimme vielä tunnin matkan päähän sairaalaan. Sydänkäyrä piirtyi hyvin. Ultraäänellä tutkittaessa alkoivat tutut potkutkin taas tuntua. Supistuksetkin palasivat myöhemmin. Kaikki oli kunnossa. Olen silti pois tolaltani ja yritän vain hengitellä rauhallisesti ja käsittää, että KAIKKI ON HYVIN. Viimeistään tänään ymmärrän, kuinka paljon tätä lasta jo rakastan. Kuinka paljon tätä lasta jo rakastetaan.
Tule pian!

Ekaluokkalainen

Viikko koulua takana ja hyvin on mennyt. Kun tyttöni aloitti koulun ja olin seuraamassa alkujuhlallisuuksia en ihme kyllä itkenyt. Se johtui varmaan siitä, että koulu on niin tuttu ja lapseni on käynyt esikoulun samassa koulussa.
Jotenkin nostalginen olo tuli silti. En muista kovin hyvin omaa ensimmäistä koulupäivääni. Sen muistan, että äiti taisi itkeä... ja sen, että tuntui kuin luokkaan olisi hukkunut. Aloitin eka luokan 31 muun lapsen kanssa! Voi sitä pulpettien paljoutta! Lapseni saa nauttia puolet pienemmästä luokasta ja silti heillä on vielä pari puolen luokan tuntiakin viikossa. Mahtavaa!
Vitosluokan oppilaat toimivat ykkösten koulukummeina ja ovat tärkeitä. Eskareiden kanssa on joka viikko yhteinen tuokio. Perjantaisin on pullapäivä. Lapset pääsevät vuorotellen keittäjän kanssa leipomaan pullaa. Ihanaa.
Tässä olen minä ekalla luokalla. En tiedä, mitä ohjeita mahdoin kotoa saada, kun ilme on noin erikoinen. Kai siinä hymyä yritetään saada aikaiseksi. Päällä on hieno mummun Ruotsista lähettämä mekko. Ainakin meillä päin koulukuvauksiin oli tuolloin tapana laittaa parasta mahdollista ylle..
En ollut kauhean onnellinen ekaluokkalainen. Sairastelin paljon ja olin koulusta pois. Osasin lukea ja kirjoittaa, kun menin kouluun. Tasapäistämisen aikana ei paljon eriyttämistä harrastettu, joten olin pitkästyä kuoliaaksi. Kun toiset tavasivat aapista istuin pulpetissani ja ajattelin, että olen vankilassa tai kaivon pohjalla ja ulkona jossain paistaa aurinko. Opettajasta pidin silti kovasti ja siitä, kun hän soitti urkuharmoonia.Toisella luokalla koulu tuntui jo kivammalta. Päällä on taas mummun lähettämä mekko. Se oli pehmeää flanellia ja siinä oli hieno valkoinen kaulus. Pikkusiskolla oli samanlainen.
Kun olin kolmannella luokalla, kreppirautakiharat olivat todella muodikkaat. Tätä kampausta varten käytiin oikein sukulaisten luona kylässä, jotta sukulaisperheen äiti laittaisi minulle kiharat. Heillä oli jo muodinmukainen kreppirauta hankittuna. Meille se saatiin vasta myöhemmin, mutta toimii yhä :) Päälläni on äitini neuloma mohairvillapaita. Siinä oli hienoja paljettejakin, jotka eivät harmikseni kuvasta näy. Paita kutitti ihan julmetusti, mutta pidin sitä silti uskollisesti. Paidan kanssa puin siniset vakosamettihousut.
Sain joitain vuosia sitten äidiltäni Katriina Hallikaisen ihanan runokirjan. Sen nimi on Linnunmentävä aukko. Aluksi kun luin sitä, minua alkoi itkettää. Kirjassa on niin hienosti tavoitettu koulumaailmaa ja kasvatustyön vaikeutta. Kirja sopisi hyvin henkilöille, jotka ovat koulun ja kasvatuksen kanssa tekemisissä eli lähes kaikille. Opettajille, vanhemmille, isovanhemmille... Seuraava runo sopii hyvin ekaluokkalaisten vanhemmille ja ekojen opeille:

20 ekaluokkalaista.
Eka päivä.
Oma paikka ja pulpetti.
Eka ikioma AA-PIS-KUK-KO.
Aapiskukko.

20 haltioitunutta
etuhampaatonta hymyä.
Ilonne niin suuri.
Onnenhuokauksenne oppimisen halusta.

Tämä on pyhä hetki.

Etsimme A:n.

Pidän seuraavasta runostakin paljon. Monesta perheestä puuttuu se toinen aikuinen...

Kuvittelimme ihanneisän.

Kuinka sen luokan
toisessa laidassa
lapsensilmät
kaipasivatkaan...

Kun iloitsit
että opettaja.
Minullahan on
unelmien isä!

Niin onnellinen.
Niin aavistinkin.

Erehdyin

Istuin sohvalla ja mietin viikonlopun häitä. Ajattelin, että omassa parisuhteessani romantiikkaa ei kyllä juuri taida olla. Sitten mieheni toi minulle tämän.

Hän oli paistanut lettuja ja somistanut tämän juuri minulle.
Mitä voisin sanoa?
Erehdyin.

Häähumua II

Boolimalja. Kuvasta ei näy, mutta booli suihkusi naishahmon kädessä olevasta ruukusta.

Morsiusneito vauhdissa.
Yksityiskohta morsiamen äidin asusta.
...ja vielä kampauskuva (kts. edellinen postaus).
Sulhasen eleganssia.
Hääkakun koriste.
Liian varhain lähteneen isoäidin kynttilänjalka koristi ruokatilaa.

Häähumua

Siskoni meni eilen naimisiin. Tässä vähän häätunnelmaa:
Morsiusneidon eleganssia.

Hääpari vihittiin kotikaupunkimme kauniissa ja tutussa kirkossa.

Morsiusneidon (tyttäreni) kimppu.Juhlien pieni vieraskin oli laittanut puvun päälle.
Juhlapaikkana oli vanha rukoushuone.
Morsiamen eleganssia, hääpuvun miehustan kirjailuja.
Yksityiskohta morsiuspuvun helmasta.
Hääkampaus. Helmitiara on mielestäni ihana.
Juhlapöydissä oli äitimme tekemät asetelmat (kanervaa, juolukkaa, ruusu).

Hääparin pöydän kukkaloistoa.
Ja kukkia oli myös morsiamen äidin hiuksissa.