torstai 27. elokuuta 2009

Tove Jansson:Kesäkirja, Nukkekaappi

En ole koskaan oikein osannut ajatella Tove Janssonia romaanikirjailijana, assosioin hänet niin vahvasti Muumeihin. Kesän aikana muutamassa blogissa vilahti Kesäkirja. Minusta tuntui, että minunkin pitää etsiä se käsiini. Ehdin lukea kirjan kesän aikana ja pidin siitä. Minua viehättää kuvaileva, paikoin lyyrinen tyyli, jolla tämä romaani on kirjoitettu. Lauseet ovat lyyrisyydestään huolimatta melko lyhyitä ja selkeitä. Niiden avulla Jansson on maalannut tunnelmia ja hetkiä, jotka ainakin minä voin nähdä silmieni edessä. Kirja sijoittuu saaristoon ja kertoo kahden hyvin eri sukupolvea olevan ihmisen kesästä. Enempää en paljasta...

Jos ei halua lukea Kesäkirja-nimistä kirjaa syksyllä, mutta haluaisi muuten tutustua Janssoniin muuna kuin Muumien luojana, kannattaa lukea Nukkekaappi-niminen novellikokoelma. Itse en aluksi oikein pitänyt kirjasta, mutta minusta novellit paranivat ja paranivat loppua kohden. Minulla oli kirjaa lukiessani hassu tunne. Tuntui siltä kuin sen olisi kirjoittanut mies -vaikka hyvin tiesin kirjan olevan naisen kirjoittama. Suosittelen näitä molempia lyhyitä kirjoja sellaiselle lukijalle, joka nauttii kuvailevasta tekstistä.

8 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Elä vain sano, että sulla on tuo iki-ihana Kesäkirja omana?! Olen vuosia sitä havitellut, vaan mistään ei löydy. Se on upea!!
Tove Janssonista on muten kirjoitettu useampikin loistava elämänkertakin.

Virkattu lintu kirjoitti...

Olen lukenut nuo molemmat kirjat, mutta siitä on jo aikaa. Kesäkirjaa juuri etsinkin kirjastosta, mutta oli lainassa. Lainasin sitten kirjan nimeltä Kunniallinen petkuttaja, Janssonilta siis sekin. Ainakin ensimmäisten sivujen perusteella vaikuttaa hyvältä!

Merruli kirjoitti...

Kiitos muistutuksesta. Todellakin nämä pitäisi lukea.

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Ajatella että muumiemme luoja on todella ollut myös romaanikirjailija! Nukkekodin ja kesäkirjan monesti nähnyt kirjakaupan tai kirjaston hyllyllä, muttei koskaan oikein tutustunutkaan.

Pink Links kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta vinkistä, ystäväni!

Novellit ovat suosikkilukemistani:)

Minnuli kirjoitti...

Kiitos vinkistä, Kesäkirja on etsittävä syksyksi käsiini. Pidän Tove Janssonin Muumeistakin erityisesti kirjoina.

Katja Tanskanen kirjoitti...

Muumit ovat ihania!

En ole lukenut noita kirjoja, mutta mielenkiintoisen esittelysi jälkeen kiinnostaa todella paljon:)

Rouva Nordman kirjoitti...

MariaK, voi kun voisinkin rehvastella Kesäkirjan omistajana, mutta en voi. Kirjastosta lainasin :)

Tove Janssonin elämäkerta olisi kiehtovaa luettavaa, pidän elämäkerroista kovasti ja olen lukenutkin niitä aika liudan, mutta en juuri hänestä.

Paperisydän, täytyypä tutustua tuohonkin kirjaan!

Merruli, ole hyvä :)

Tuure, kannattaa tutustua! Uskon, että saattaisit pitää noista kirjoista.

Pink Links, Nukkekaapissa on yksi ihana novelli, jossa naisseurue menee saareen ravintolaan, joka on vanha ja vähän rapistunut huvila. Siellä he juttelevat, juopuvat ja tapaavat itseään nuoremman seurueen. Siinä novellissa oli todellista viehätystä. Ehkä sinäkin pitäisit siitä.

Minnuli, minäkin pidän Muumeista kirjoina. Pitääkin kaivaa kirjahyllyssä oleva kokoelma ja lueskella sitä.

Kesäkirja sopii hyvin syksynkin lukemiseksi. Voi sitten jonkinlaisella haikeudella muistella kesää ja odottaa seuraavaa.

Media, Muumit ovat liikuttavia ja ihania!!!

Minusta tämänkertaisesta kirjaesittelystä tuli hiukan köpö, mutta olen vilpittömästi iloinen, jos se siitä huolimatta onnistui herättämään mielenkiinnon!