sunnuntai 16. elokuuta 2009

Edith Södergran

Yläasteikäisenä otin kirjaston runohyllystä sattumalta Edith Södergranin runokokoelman käsiini. Luin sen ja rakastuin. Kiihkein rakkaussuhteemme kesti yläasteen ja lukion. Nuorena ihastuin helposti (ja melkein joka päivä eri poikaan), mutta ihastumisessa ja rakastumisessa oli jotain voimakasta, kiihkeää ja haikeaa. Välillä oli rakkaussuruja. Edith Södergranin runot upposivat silloiseen mielentilaani täysillä ja oikein riuduin ja räydyin tunteideni palossa hänen runojaan lukiessani.

Tunnemyrskyt eivät onneksi ole enää noin kiivaita -eihän sellaisia jaksaisi- mutta Edith kiinnostaa yhä. Ernst Brunner on kirjoittanut Edithistä hienon fiktiivisen romaanin. Brunner teki väitöskirjansa suomenruotsalaisen runouden modernismia ennakoineen Edith Södergranin lyriikasta ja tästä työstä hänelle kertyi niin paljon materiaalia ja ajatuksia, että hän kirjoitti vielä kirjankin. Teoksessaan Brunner piirtää Edithistä hyvin erilaisen kuvan mihin ollaan totuttu. Romaanin Edith on tulisieluinen, kiihkeä ja eroottinenkin henkilö.

Romaanissa on mielestäni kolme pääteemaa. Ensimmäinen on Edithin kiihkeys, elämänjano ja kirjoittaminen, toinen on Edithin sairastaminen ja kolmas on Suomen sisällissota. Kirja on viehättävä ja rohkea. Mielestäni Edithistä ei tarvitse tietää mitään voidakseen lukea tämän romaanin, jokainen löytää siitä varmasti itseään kiehtovia asioita. Suosittelen tätä kirjaa kenelle tahansa aikuiselle.
Edith-kirjan kannessa Edithillä on sylissään mahtavan näköinen ja kokoinen kissa. Minun kissaneitini on pieni ja siro, mutta ansaitsi tulla näytetyksi tämän kirjoituksen myötä, niin sievästi hän poseeraa.

8 kommenttia:

himalainen kirjoitti...

Juuri eilen ajattelin Edithiä, ajattelin, että pitäisi kaivaa uudestaan luettavaksi hänen runojaan, lukisiko niitä pitkän tauon jälkeen toisin, näkisi ehkä eri asioita. Eri tunteita.
Tykkäsin kovasti kukistasi, tuollaiset sinne tänne vapaasti kurkottavat kukat on suosikkejani.

HIIRIEMO kirjoitti...

Kiitokset lukuvinkistä! Södergranin runot ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen minuunkin jossakin elämäni vaiheessa, voi sitä elämän janoa ja tunteiden paloa. Surullista, että hän kuoli niin nuorena, toisaalta hän aavisti kuolemansa ja runoista näkee sen.
Toinen ihana nuoruuden kaikkivoipaisuutta ja suuria tunteita pursuva teos on muuten Waltarin Suuri illusiooni. Omien sanojensa mukaan W. kirjoitti sen osoittain Pariisin siltojen alla, tiedä sitten! Ihanaa nuoruuden naiivia kaikkivoipaisuutta kirja on kuitenkin tulvillaan!

Oi sitä nuoruuden hurmaa! :)

Hilja kirjoitti...

Jos muistan oikein Edith Södergranin kissan nimi oli Totti. Meilläkin oli joskus Totti-niminen kissa, tosin se oli nimetty erään roomalaisen jalkapallojumala-Fransiscon mukaan...

Katilein kirjoitti...

Himalainen, minunkin pitäisi hakea Edithin runoja uudelleen luettavaksi -muutaman tosin muistan ulkoa. Ehkä niihin suhtautuisi eri lailla, mutta uskoisin että ne aktivoisivat myös monia muistoja ja tunnetiloja.

Kukat kasvaisivat vielä vapaammin ellen olisi hiukan niitä sitonut. Sen tein kukkien turvallisuuden vuoksi, muuten tuuli repisi ne rikki. (Tuosta saisi muuten aika hyvän vertauskuvankin -oho.)

Hiiriemo,jes! Tästäpä sainkin vastavinkin. Waltari on jäänyt minulle hieman vieraaksi. Saattaa olla, että yritin lukea hänen kirjojaan hieman liian nuorena. Täytyykin nyt perehtyä!

Hilja, kyllä Totti se muistaakseni oli. Asuessani vielä äidin ja siskon kanssa,meillä oli kissa nimeltä Monroe. Turha varmaan kertoa kenen mukaan sen kissa-neidin nimesin :)

Media kirjoitti...

Edith Södergran on hieno runoilija! Olen lukenut joitakin hänen runojaan mutta lisääkin aion lukea.

Kuulostavat tutuilta nuo sinun teini-iän tunnemyrskyt. Luin vanhaa päiväkirjaani vuosien jälkeen. Tunteiden palo on minullakin ollut hurja.

Esittelemäsi kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Mistäköhän kiskoisin aikaa sille?

Sinun kissaneitisi on niin sievä, että hän ansaitsisi tulla kuvatuksi vaikka minkä kirjan tai muotilehden kanteen:)

Katilein kirjoitti...

Media, minä en oikein vieläkään pysty lukemaan teini-iän päiväkirjojani, ne ovat niin noloja :)

Kerron terveiset Sissille! Eräs meillä käynyt ystäväni kommentoi Sissin nähtyään, että siinä on kyllä omituisimman värinen kissa, mitä hän on nähnyt. Sissillä on merkillisiä väriläikkiä siellä täällä ja häntä on kuin toisesta kissasta, se on ihan raidallinen.

TNiemi kirjoitti...

Pidän myös kovasti Edith Södergranista... Hänen runonsa ovat jotenkin elottoman moderneja, koskaan kuolevan kauniita!

Mutta ehkä kiehtovinta on hänen melankolinen ja traaginen elämänsä. Hänen taiteessaan ja olemuksessaan, joka välittyy vain runoteoksin, on jotain todella mielenkiintoista, jotain kiehtovaa!

Katilein kirjoitti...

Tniemi, olen kanssasi aivan samaa mieltä! Södergranin runot kestävät aikaa ja luultavasti -toivottavasti monet sukupolvet vielä löytävät hänet.

Edithin elämä oli traagista ja kiehtovaa. Siinä hän muistuttaa toista idoliani, Marilyn Monroeta.