Viime viikolla sain kahtena päivänä nauttia taitavista esiintyjistä. Keskiviikkona olin kamarikuoron konsertissa. En hirveästi pidä kuoromusiikista, mutta koska hyvä ystäväni lauloi kamarikuorossa, menin kuuntelemaan. Onneksi menin, koska pidin kuulemastani. Konsertti oli myös sopivan mittainen, se kesti tunnin.Sunnuntaina olin taitoluistelusta haaveilevan tyttäreni kanssa katsomassa Starat jäällä-luistelushowta. Esityksessä luisteli Suomen taitoluistelueliittiä vahvistettuna paikallisilla kyvyillä. Nautin esityksestä, mutta minulle se oli hieman liian pitkä, koska väliaikoineen se kesti yli kaksi ja puoli tuntia.
Nautin kulttuurista, mutta yksi ongelma minulla on. Minusta on vanhenemisen myötä tullut yliherkkä. Liikutun toisten taidosta ja siitä, kun tehdään täysillä niin paljon, että minun tekisi mieli parkua ääneen. Silloin tällöin olen ihan pakahtumaisillani. Se on joskus vähän noloa. Yleensä saan itseni hillittyä, vaikka mielikuvissani olen kuin Pelle Hermanni itkiessään. Häneltähän kyyneleet tulivat pieninä puroina silmäkulmista. Kai minä sitten muutamien vuosien päästä olen jo siinä jamassa. Voi voi.
14 kommenttia:
Mulla on hieman ennakkoluuloja kuoromusiikkia kohtaan myös, mut taitoluistelusta tykkään kovasti.
Sehän on mahtavaa kun noin pystyt eläytymään esityksiin!
(Vaikka joo, kyllähän se saattaa joskus olla hieman noloakin, itelläkin joskus ollu itku herkässä joittenkin juttujen kanssa kun muut ei vaan ota niin vakavasti ja ihmettelevät vieressä kun yks parkuu...)
Minäkin olen herkkä, nyt vanhemmiten minulle on käynyt päin vastoin kuin sinulle, pystyn paremmin hallitsemaan tunteita.
Mutta kun ihmiset oppisivat hyväksymään sen jos jotain itkettää. Eihän kukaan kummastele sitäkään jos joku nauraa, vaikkei muita naurata. Ei itkeminen mitään kauheata ole, eikä ihminen missään romahduspisteessä ole, kuten monet tuntuvat luulevan
Voi, me ei päästy katsomaan tähtiä jäällä, kun oli isomummun 85-synttärit samana päivänä. Oli varmaan hieno show.
Aloittiko tyttäresi jo luistelun vai mietittekö vielä? Meidän luistelija kärsii täällä, kun tämä viikko on lomaa treeneistä... :)
Hilja, olin iloinen, että ennakkoluuloni osoittautuivat vääriksi tuon kuorolaulun suhteen.
Minusta on hienoa osata eläytyä, mutta jotain rajaa.. :):)
Kirlah, minustakin tuntuu, että ihmisten on vaikeaa ymmärtää itkua ja ennen kaikkea sitä, että itku voi olla positiivista. Itkijä ei välttämättä ole yhtään surullinen..
Nora, oli todella hieno show, mutta ihan hiukan olisi voinut (ehkä) tiivistää. Meillä vasta mietitään taitoluistelua. Tyttöni käy tanssissa ja pidän tärkeänä, että hän jatkaisi sitä. Toisaalta tanssi kyllä tukee taitoluistelua hyvin.
Teillä ilmeisesti lapsi tykkää kovasti tai olenhan hienoja tunnelmia ja asuja blogistasi bongaillutkin. Ehkä meilläkin tyttö sitten pääsee aloittamaan taitoluistelun ensi syksynä.
Olen aina inhonnut Pelle Hermannia, jo lapsena. Ja itse asiassa kaikkia muitakin pellejä ja sirkusta. Tuli vaan mieleen. :-)
Voi minusta on vanhemmiten tullut ihan samanlainen!! Liikutun kyyneliin aika usein, ei tartte olla edes kovin kummoinen juttu. Välillä vollotan onnesta, kun katson telkusta jotain synnytysohjelmaa ja se vauva sieltä maailmaan putkahtaa. Elokuvat ja niiden loistavat näyttelijäsuoritukset, kuvat, musiikki ja muut saavat nykyään kyyneleet valumaan.
Kauheaa, en tiedä onko tää joku hormonihäiriö vai mikä. Toisaalta olen kyllä ihan tyytyväinenkin, etteivät tunteet ole kuolleet, mutta tiedän tasan tarkkaan olevani sitten se äiti, jota saa koulun kevätjuhlissa hävetä : )
Eli ehkä me ollaan vaan ihan tyytyväisiä että ollaan tällaisia! Mehän ollaan vain "taiteelle herkkiä ja vastaanottavaisia" ja luovia itsekin : ) Joitakin ei liikauta mikään kyynisyden tai muun syyn vuoksi.
Mulla tulee kanssa sellaiset Pelle Hermannin ruiskukyyneleet ihan mistä vaan!
Raskausaikana itkin K-Raudan mainokselle! KYLLÄ!
Rikolliselokuvassa itkin pääpahiksen syöksyttyä autollaan rotkoon! KYLLÄ!
Joskus tuntuu, että sydän pakahtuu jostakin Koon sanomisesta tai Nyytin hassutteluista ja taas vollotan! :D
Hyvä se on näyttää tunteensa, ilot ja surut. Ja itketään näkyvästi, myös ne ilon ja liikutuksen kyyneleet!
Dammit, sama vaiva meinaa olla täälläkin, siis tuon liiallisen eläytymisen puolesta. Olin viime vuonna yhdessä teiniharrastelijateatterin näytöksessä, ja meinasin kanssa ihan pakahtua, kun mietin, miten ylpeitä ne vanhemmat mahtaa olla lapsukaistensa puolesta, kun se niiden näytös oli niin hieno.
Vanhuus ei tule yksin. Se tulee porukassa pakahtuen.
Täällä toinen Pelle Hermanni.. Mulla on samanlaisia vanhuuden merkkejä. Toissaviikonloppuna katsoin ystävieni luona Tanssii tähtien kanssa ja aloin parkua melkein jokaisen parin tanssin jälkeen. Mua niin liikuttaa, kun ihmiset uskaltavat heittäytyä ja olla niin vilpittömän iloisia ja ylpeitä suorituksestaan ja siitä, että ovat ylittäneet itsensä. SNIIF. Nytkin alkaa itkettää, APUA! Viime lauantaina laitoin soimaan Stellan Pelkääjän paikalla -levyn. Niin kaunis ääni, kaunista musiikkia, kauniit sanat.. Ja voitte ehkä kuvitella, mitä seuraavaksi tapahtui. :)
Tässä sulle ja kaikille tuo em. kommentissa mainitun Stellan levyn avausraita:
http://www.youtube.com/watch?v=WVsdCTX_Ejw&feature=related
Helena, minulla on muitakin tuttuja, jotka eivät välitä pelleistä ym. Yksi kaveri oikein pelkää pellejä. Se johtunee lapsena katsotusta Stephen Kingin kirjan pohjalta tehdystä IT-elokuvasta. IT-pelle on meillä kahdella ihan oma käsitteensä.
Anonyymi, ihana kommentti ja monessa kohtaa samaistun täysin kirjoittamaasi! On se vaan parempi olla tunteellinen kuin tunteeton.
Tanya, minä itkin raskausaikana muun muassa vakuutusyhtiön mainosta.. ja oikeastaan kaikkea muutakin mahdollista. On se hyvä, että tänne ilmoittautuu muitakin tunteellisia!
Loviisa, joo yhdessä pakahtuen mennään tätä elon tietä eteenpäin :)
Juuri tuollaisia ajatuksia minullekin tulee ja sitten on taas itku herkässä.
Navettakissa, kyllä tunnistan tuonkin jutun itsessäni. Välillä ihan nolottaa, miten telkkarin äärellä alkaa itkettää.
Täytyykin tsekata tuo linkki, vaikka minusta tuntuu, että olen kuullut tuon laulun radiosta.
Kivoja taidekokemuksia:)
Herkkyys on kaunista ja tarpeellista. Itkekäämme yhdessä!
Taika, kollektiivinen itku voisi muuten olla puhdistava kokemus!
Lähetä kommentti