tiistai 14. huhtikuuta 2009

Hullu isosisko -tositarina tylsälle tiistaille

Seitsemäntoistavuotiaana asuin vielä kotona. Meillä oli keltainen omakotitalo, jonka yläkerta oli minun ja 4,5 vuotta nuoremman siskoni valtakuntaa. Minä asuin toisessa päässä yläkertaa ja siskoni huone oli toisessa päässä. Meillä oli kissa, jonka nimi oli Monroe. Monroe oli perheemme lellitelyn kohde ja aikamoinen diiva.

Eräänä kesäyönä heräsin klo:03.30 aivan kammottavaan ääneen. Kuulosti siltä kuin vauva olisi itkenyt huoneeni ikkunan alla. Ääni vähän pelottikin minua. Nousin ylös ja katsoin ikkunasta alas. Mitä näinkään! Kaksi kauheaa läskiä kollikissaa siellä ottivat mittaa toisistaan. Ne pitivät aivan käsittämätöntä meteliä. Kulmilla pyöri jonkun verran kissoja, maalla kun oltiin. Kollit olivat tietenkin tulleet vokottelemaan meidän silmäteräämme Monroeta ja hyvänen aika, mikä ääni elukoista lähti! Temperamenttisena ihmisenä suutuin salamana ja minuun iski myös hirveä suojeluvaisto. Tuollaisilla katinroikaileilla ei tule olemaan mitään tekemistä meidän kisumme kanssa!

Juoksin yöpaidan helmat liehuen alas, työnsin jalkani nopeasti eteisessä oleviin kumisaappaisiin ja menin ulos. Otin luudan ulko-oven pielestä ja lähdin kissajahtiin. Kauheaa mölinää pitäen juoksin luudan kanssa kollien perässä. Ne juoksivat huoneeni alta, takapihalta etupihalle ja minä juoksin perässä. Juoksimme ympäri pihaa, kissat edellä ja minä perässä. Siskoni oli herännyt meteliin ja katsonut huoneensa ikkunasta ulos. Hän näki, miten juoksen aamuyöllä yöpaidassa ja kumisaappaissa luutaa heiluttaen ja kauheaa möykkää pitäen pihalla. Ikävä kyllä hän ei nähnyt kissoja, jotka olivat jo paenneet talon nurkan taakse. Avattuaan ikkunan hän kysyi minulta hyvin varovasti ja hyvin pienellä äänellä "Katilein, mitä sä oikein teet?"

22 kommenttia:

Hilja kirjoitti...

Hih, tää oli hauska tarina!
Tylsän tiistain piristys...:)

arleena kirjoitti...

Oli mukava tarina.
Kyllä oma kissa on se paras ja sitä eivät kollirumilukset saa riiata.
Näin se oli meilläkin.

Paula kirjoitti...

Osaat piristää tiistaita, kiitos :)

Piritta kirjoitti...

Minä en kyllä olisi uskaltanut kysyä mitään! Työntänyt vaikka lipaston oveni eteen ja vetänyt peiton korviin. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mahdoit olla näky ja varmaan myös sisaresi,joka yritti ymmärtää...

Tanja kirjoitti...

Kerran olen kuullut tuollaista samanlaista käsittämätöntä kahden kissan mouruamista. Yöllä! Ikkunan alla! Ihan karmeaa kuunneltavaa, johon heräsin ihmetellen kesken unien. Ulos en minä sentään rientänyt :D

Inkivääri kirjoitti...

Hehheehh, hauska juttu:D

Sirokko kirjoitti...

Suoraan suomi-filmistä... anteeksi mutta rupes niin hirveästi naurattamaan kun näin kuvan mustavalkoisena silmissäni ja ne karmeesti mouruavat kissat joita ei sitten enää ollutkaan...hih, kiitos hauskasta tarinasta!

Syysleimu kirjoitti...

Hiihihihii! Kiitos tästä!..

Helena kirjoitti...

Nyt onkin taas se aika, kun kollit alkavat mouruta ikkunoiden alla (onneksi eivät sentään ihmiskollit). Meidän yläkertaamme on tosin juuri muuttanut kolme eläväistä ihmiskollia, joten saa nähdä meneekö kotirauha.

PS. Avasin blogini uudestaan, jos ehdit ihmetellä.

leena kirjoitti...

:)
Kollikissojen kevätmourut ovat kyllä ihan kauheaa kuunneltavaa. Itse luulin kerran, että metsään oli hylätty vauva. Onneksi se oli vain kevätintoinen kissa.

Katja Tanskanen kirjoitti...

Näen sinut luutaa heiluttamassa ja kuulen möykkäämisesi.

Hurjan hauska ja toisaalta syvällisen vakavakin tarina.

Olisin varmasti pyrkinyt ystäväksesi, jos olisin elellyt kanssasi samassa ajassa ja paikassa.

Kutri kirjoitti...

Heeheeh, pääsi oikein mukava röhönauru, kyl ny kelppa taas korjat koepapereit!

Kimmonkamera kirjoitti...

Kiitos. Nauru pidentää ikää ja tämä kirjoituksesi tekee sitä samaa.

Rouva Nordman kirjoitti...

Onpas tänne tullut riemastuttavia kommentteja :) Hauskaa, jos vanhat sekoiluni piristivät!

Lilian kirjoitti...

Voi vitsi, että oli hauska tosielämän tarina! :D

Siis ihan oikeasti pystyin sieluni silmin näkemään tilanteen ja sen koomisuuden!

Kiitos tästä päivän piristyksestä!

Kirlah kirjoitti...

Heh, väkisinkin tulee mieleen ajat, jolloin tyttäret olivat teinejä ja toisenlaisia "kolleja" pyöri nurkissa.

Kerran oli yksi näistä kolleista mennyt tyttöjen poissa ollessa ja tietämättämme yläkertaan. Emme olisi tienneet varmaan meillä ketään olevankaan, mutta poika alkoi soittaa puhelimella. Silloin oli lankapuhelimet ja yläkerran puhelin oli sellainen, että kun valitsi numeron, alakerrassakin kuului pientä pirinää.

Mies sieppasi luudan ja lähti kalsareissaan hätistelemään asiattomia pois. Tuli äkkilähtö kollille.

Rouva Nordman kirjoitti...

Lilian, tuo juttu onkin varmaan hauskimmillaan juuri silloin, jos omistaa niin hyvän mielikuvituksen, että voi nähdä tapahtuman mielessään :)

Kirlah, tuollaisista kolleista isänikin varoitteli :) Meilläkin kiipesi kerran yksi kolli tikapuita pitkin huoneeseeni, mutta se tapahtui päiväsaikaan ja oli enemmän vitsailua. Olisi se kolli voinut oveakin käyttää.

Pink Links kirjoitti...

Tarinasi osoittaa sen, että olet ollut riemastuttava tyyppi jo lapsena:)

Ja kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää... Vai onko? ;) ;)

Minnuli kirjoitti...

Tosi hauska juttu! Sinut oli helppo nähdä juoksemassa tukka hulmuten.

Matroskin kirjoitti...

Hauska tarina! Hyvä että suojelit kissaneitiä.

Rouva Nordman kirjoitti...

Taika, vain harva asia on sitä, miltä näyttää. Sen kun vain muistaisi :)

Minnuli, olin kyllä varmaan aika näky!!

Matroskin, kissaneiti oli rakas silmäterämme, josta pidimme hyvää huolta.