maanantai 13. huhtikuuta 2009

Eilen valvoin mieheni kanssa myöhään. Kuuntelimme musiikkia ja juttelimme. Tänään tietysti väsyttää, mutta tuo kahdenkeskinen hetki oli niin tärkeä, että väsymys on pieni hinta siitä. Mies halusi soittaa minulle tämän. Hän oli joskus aikoja sitten kuullut sen ollessaan autoilemassa töihin. Minä olin heti tullut hänen mieleensä. Löydän kyllä kappaleesta itseni. Liikuttavaa että mieheni on tavoittanut minusta sen, mitä tuossa laulussa on minua. Hän ymmärtää minut paremmin, mitä luulen. Se yllättää joka kerta.

12 kommenttia:

Puisto kirjoitti...

Miehen kanssa kaksistaan hetket ovat ihania. Mulle mies jätti kuunneltavakseni Pink Floydin Wish You Were Here -biisin kun oli pitkään poissa.

Tuosta kirkossakäynnistä oli myös hienoa lukea, sellainen rauhallinen, omanlainen tuntui olevan. Tykkäsin kovasti kirjoituksestasi.

Isäni puolen sukulaiseni ovat ortodokseja ja heille pääsiäinen on suuri juhla. Minusta siinä on jotain hyvin kaunista.

Paula kirjoitti...

Huokaus, olen Scandinavian Music Groupin ja Ultra Bran SUURI fani, kuten FB:stä voi nähdä! Niissä biiseissä on niin paljon energiaa, sanomaa, fiilistä, totuutta, elämän iloa ja minulle opiskeluajan ihania muistoja :)

Peanut kirjoitti...

Yksi lempparibiiseistäni :)

Kiva mies sulla!

Hilja kirjoitti...

Alla oleva noitakuva on niin kiva!

Me joskus lapsena leikittiin pääsiäisenä noitaleikkejä, mutta kyllä se on tainnut pupu olla meillä (tai ainakin mulla...) se "isompi" juttu pääsiäisen aikaan.
Noidissa tykkään siitä kun niillä on aina se kissa mukana.

Virkattu lintu kirjoitti...

Tuollaiset hetket ovat tärkeitä, nukkua ehtii sitten myöhemminkin :)

Minäkin tykkään paljon SMG:stä, tuo kappale on yksi suosikeistani.

Syysleimu kirjoitti...

Herttaista. Kiva mies, ja tärkeitä nuo jutustelutuokiot.

Rouva Nordman kirjoitti...

Papi, tuo miehesi sinulle lahjoittama kappale on todella kaunis ja alkoi heti soida päässäni.

Kirkko-kirjoitus oli hyvin henkilökohtainen kirjoitus. Kokemus oli erittäin positiivinen.

Ortodoksisuus on kiinnostanut minua ala-asteelta asti. Pääsiäinen on ortodoksien suurin juhla ja mitä olen televisiosta nähnyt, heidän messunsa on kiinnostava ja salaperäinen.

Paula, juuri noin!! Minullekin liittyy Ultra Bran musiikkiin varsinkin paljon muistoja. Noiden yhtyeiden musiikki on todellista musiikkia. Sävellystyö on tehty huolella ja sanoituksissa on oikeasti jokin pointti ja idea. Samaistun biiseihin paljon.

Peanut :) niinhän tuo on ;)

Hilja, noidat ovat ihan lemppariolentoja ja kahvipannu ja kissa pitää olla mukana -tottakai.

Paperisydän, allekirjoitan kaiken kommentistasi.

Syysleimu, enemmänkin pitäisi jutustella, mutta arki tuppaa viemään mukanaan. Mies on kiva ja erityislaatuinen, kun jaksaa tällaista naista toljotella ;)

-Mai- kirjoitti...

Hauska kertomus:)

Minäkin olen viimeaikoina kuunnellut paljon Skandinavian music groupia. Tai no oikeastaan olen rankuttanut vain tätä yhtä biisiä

http://www.youtube.com/watch?v=cztvudOgtgc

M'man kirjoitti...

Koskettavat sanat tassa postauksessasi. :)

Kiitos kommentistasi paasiaisena, nyt vasta vastailen, kun nettiin paasin tanaan.

Tuo kissajahtikin kuullostaa aika hurjalta ;)) Olisiko sellainen siskojen valinen naurukohtaus muistelujuttu vielakin? ;)

Rouva Nordman kirjoitti...

mai, minäkin pidän tuosta kappaleesta ja musiikkivideosta. Siinä on sellainen ihana matkallaolon fiilis.

M'man, siskoni kanssa en ole tuote juttua muistellut, mutta KAIKKIA kavereita, joille olen kertonut tuon jutun naurattaa. Minuakin naurattaa. Olen mahtanut olla aika näky.

violet kirjoitti...

Minä en ikinä tule saamaan vastaavaa "musiikkilahjaa" mieheltäni koska tämä ei ikinä kuuntele sanoja, ei kovin kovasti muutenkaan musiikista piittaa eikä varsinkaan ikinä tiedä kuka laulaa ja mitä;-)

Rouva Nordman kirjoitti...

Violet, oli tämä minullekin aikamoinen yllätys, koska mieheni kuuntelee yleensä death metallia ja heavya..!