Viime aikoina olen Turun Sanomista ja Puhti-blogista (linkki sivussa oikealla) saanut lukea ikäviä uutisia sivukirjastojen sulkemisesta. Jo pikkutyttönä rakastin kirjastoa. Erityisen juhlavalta tuntui, kun pääsi kaupunkiin ja suuren suurelta tuntuvaan kirjastoon. Muuten viihdyin hyvin pienen kyläni pienessä kellarikirjastossa.
Kirjastonhoitajia oli kaksi, nuorempi ja vanhempi. Toivoin aina että nuorempi olisi töissä, koska pelkäsin vanhempaa. Minusta vanhempi tuijotti minua vähän paheksuvasti, vaikka olin ihan kiltti kirjaston kanta-asiakas. Olin pienenä tyttönäkin oikea kirja-ahmatti, joten kuudenteen luokkaan mennessä olin lukenut koko nuortenosaston ja vähän aikuistenosastoakin läpi.
Olin lukenut kaikki Anni Polvan Tiina-kirjat, kun ilokseni huomasin, että Polvan kirjoja löytyi myös aikuistenosastolta. Otin muutaman Polvan aikuistenkirjoista ja menin lainaustiskille. -2192, sanoin. Se oli kirjastokorttini numero. Tiskin takana oleva vanha kirjastonhoitaja ei suostunut lainaamaan kirjoja minulle. -Noita ei voi lainata lastenkortilla, hän ilmoitti. En muista keksinkö sen sillä kerralla vai vasta myöhemmin, mutta sain lainattua kirjat äitini kortilla. Tämä asia kuitenkin vaivasi oikeustajuani pahasti. Tapausta aikani pohdittuani kokosin koko kuudesluokkalaisen sisuni ja päätin tehdä asialle jotain.
En tuntenut kunnallista päätöksentekoprosessia, joten kirjoitin suoraan kunnanjohtajalle kirjeen, jossa kohteliaasti ilmaisin tyytymättömyyteni kirjastossa vallitsevaan epäkohtaan. Samalla tiedostavana ihmisenä puutuin myös siihen epäkohtaan, että kunnassamme ei ole paperinkierrätyspistettä. Seuraavalla kerralla sain kirjastossa lainata kaikki kirjat omalla kortillani. Kierrätyspistekin tuli kuntaan, mutta vasta paljon paljon myöhemmin. Nyt aikuisena voin kuvitella, miten kunnanjohtaja on sanonut kirjastonhoitajalle, että anna ny sen mukulan lainata niitä kirjoja omalla kortillaan. On tämä virkamies varmaan nauranut kippurassa kirjettäni, jossa mahdollisimman virallisin sanankääntein ilmaisin itseäni ja tyytymättömyyttäni erinäisiin asioihin.
Ps. Lukemieni Anni Polvan romaanien hurjimmat kohdat menivät suunnilleen näin: Aarne katsoi Liisaa syvälle silmiin ja Liisa tunsi, miten puna juoksi hänen poskilleen ja rinta oli pakahtua heidän huuliensa viimein kohdatessa.
Vaikka sain 12-vuotiaana lukea noinkin rajua kamaa, se ei ole aiheuttanut häiriöitä myöhempään kehitykseeni. Hih!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
27 kommenttia:
Oletpa ollut ihailtavan rohkea, kun kirjoitit kunnanjohtajalle suoraan! Hienoa!
Meillä ei onneksi ollut noin tiukkapipoisia kirjastonhoitajia, vaan kaikki sain lainata, mitä halusin. Ja ensimmäinen kirja, jonka kävin kirjastoautolta oli käsityökirja. En saanut hakea enempää, kun isä vähän kielteli. Olin niin kova lukemaan, että meinas hommat jäädä tekemättä! Mutta polkupyörällä hain kahden kilometrin päästä käsityökirjan ja pimeällä hiekkatiellä näin hirvenkin! Se oli pelottavaa... :-)
Tiinat olen minäkin lukenut ja muitakin Polvia. Ne vain eivät mielestäni yltäneet Tiinojen tasolle. Oletko nykyäänkin vielä yhtä topakka hoitamaan asioita? Kirje kunnanjohtajalle oli huima idea :-)
Onpa siitä kauan kun olen viimeksi poikennut, niin monta uutta tekstiä oli ilmestynyt. Merkillistä miten vinhaan aika kuluu.
Omakuvasi on herkkä ja kaunis. Ihana tapetti!
tämä on myös Tiinansa lukenut. Viihdyin kylämme pikkukirjastossa aina hyvin, oli niin aikuinen ja fiksu olo. Hei, niinhän mulla muuten on vieläkin :)
Oot kyllä ollut hurjan rohkea, Itse olisin fillaroinu poraten kotiin...
Tästä sai hymyn huulille :) Ihana pinen ihmisen idea.
On entistä selvempää:
sinä olet sankarini!
Tai sankarittareni :)
Mahtava tarina, ootpa tosiaan ollut rohkea lapsi!
Juu on ne Polvat vaan niin hurjia ettei niitä lapsille voi tosta vaan antaa luettavaks..
Mulla on yks Polvan "aikuistenkirja", sen nimi on Vihaan hameväkeä. Divarista sen ostin ihan vaan hauskan nimensä perusteella.
(Kirja osoittautui kyllä aika tylsäksi ja rasittavaksikin, ylipirtsakoiden tyttöstensä kanssa.)
Oletpas ollut tomera tyttö. :-)
Olet kyllä hienosti vaatinut epäkohdan korjausta!
Minäkin olin lukutoukka ja luin pienen kyläkirjaston läpi ala-asteiässä. Muistan, että mulle vanhemmat rajoitti viikoittaisen sivumäärän johonkin tiettyyn satalukuun, jotta tekisin muutakin kuin lukisin. Vaikka kyllä teinkin, koulu meni vasemmalla kädellä, mutta hevoset ja muut harrastukset vei aikaa joka päivä.
Mukavaa viikkoa!
:-)
Hih, olinkin ihan unohtanut noi Polvan "aikuisviihdekirjat" :) Ahmin niitä joskus pienenä niin, että isä alkoi keksiä niitten nimistä jos jonkinlaisia versioita, "rakkaani aja polokupyärällä ojaan" tai olla yks kestohauska :)
Sain kirjastokortin viisivuotiaana ja muistan kun kivat kirjastoauton sedät jemmas mulle viisikoita.
*Hih*, hauska ja rohkea sinä!
Tunnustus blogissani:)
Hyvän mielen tunnustus sinulle. Blogissani ;)
Ihana tarina! Tuli hyvä tuuli ennen nukkumaanmenoa. Kirjastot ovat upeita paikkoja ja monet lapsuus- ja nuoruusmuistot liittyvät kohdallani kirjastoon - lukuhullu kun olin ja olen.
Hyvä asenne!!
Oho, oletpa ollut rohkea jo nuorena!
Minunkin lapsuuskirjastossa oli yksi pelottava kirjastonhoitaja, mutta mukavia oli sitten onneksi kaksi, joten mahdollisuus kohdata se pelottava oli tosi pieni.
Nykyajan pelottava kirjastonhoitaja on mielestäni se lainausautomaatti. Mua ärsyttää nykyään käydä kirjastossa. Siihenkin tiskille, josta sai vielä pari kuukautta sitten lainata kirjastotädin käsien kautta, on nyt laitettu automaatti. Haluaisin asioida sen kirjastonhoitajan, ihmisen, kanssa ihan periaatteesta, mutta en "kehtaa vaivata" heitä, kun se automaatti on juuri siihen lykätty varmaankin tarkoituksella.
:) Mä en voi kuin hymyillä ja todeta taas kerran, että teksti oli kuin omasta kynästäni. =)
Mä luin kans kaikki Tiinat ja sen jälkeen kaikki aikuispolvat. Luin muutenkin aivan älyttömästi. Isä oli huolissaan, että olenko mä sairas, kun luen niin hurjia määriä. Merkitsin kaikki kirjat vihkoon, jossa oli sarakkeet kirjalle, kirjoittajalle ja kirjan sivumäärälle ja taisinpa kirjat myös jollain asteikolla arvostella. Minua harmitti ainoastaan se, että lukusalissa olevia Valittujen palojen kirjoja, joissa kerrottiin mystisistä asioista (kuten valokuviin ilmestyvistä kummituksista), ei voinut lainata kotiin.
Ja sä olet ollut ihan huippu, kun kirjoitit oikeuksiasi loukkaavasta epäkohdasta kunnanjohtajalle. =) Mä luulen että kirjeesi on tallessa vieläkin ja se kunnanjohtaja katselee sitä silloin, kun alkaa epäillä, ettei nuoret jaksa kiinnostua yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Sitten se muistaa, että aina löytyy joku, joka jaksaa edes yrittää.
Sä oot ihan huipputyyppi. Aikuisenakin. =)
Pami, no on ollut jännä kirjastomatka sinulla! Ihanaa, kun muistat ensimmäisen kirjastoauto-lainauksesi. Minä en muista, mikä olisi eka lainaamani kirja.
Reetta, kiitos kuva-kommentista :) Kyllä minä nykyäänkin olen aika topakka tarttumaan asioihin, asioiden mittakaava tosin on muuttunut :) Olen sitä mieltä, että muutoksia voi saada aikaan, mutta se vaatii sisua. Politiikassakin olin mukana, mutta jäin alkuvuodesta siitä pois, koska minusta vaikutusmahdollisuudet olivat pienet ja byrokratia liian aikaa vievää. Olen kehitellyt pieniä hyväntekeväisyysprojekteja, mutta juuri nyt ei ole mitään työn alla.
Peanut, kirjastossa tulee minullekin vieläkin ihan tietty "tärkeä" olo :) Muistan, että olisin tämän kirjastokerranjälkeen fillaroinut hyvin vihaisena kotiin :)
Shandi, pienikin voi vaikuttaa asioihin :)
Tirlitta, voi kiitos! Ihan noin reipas en juuri tällä hetkellä ole, mutta ehkä myöhemmin taas! Sankaritar-sana tuntuu erittäin ylevältä ja Anni polva-tyyliseltä sanalta :)
Hilja, aina välillä muistan näitä lapsuuden tempauksia ja niitä muuten riittää! Nykyään olen rauhallisempi. Aika hölmöjähän nuo aikuisten Polvat olivat, mutta 12-vuotiaana pidin niistä kovasti.
Helena, tomera ja aika höpsö!
Nora, minun lukemista vanhemmat eivät muistaakseni rajoittaneet. Usein iltaisin luin kyllä salaa, kun olisi pitänyt nukkua :) Ihanaa viikonloppua!
Marikki, ;)
Hekku, minäkin luin noita Viisikoita :) ja kaikki Salaisuus-kirjat. Onpas teidän isällä hauskat jutut :)
Syysleimu, hih hih :) Kiitos tunnustuksesta!!
Inkivääri, no kylläpä minua nyt muistetaan :) Kiitos!!
Viuhti, kirjastot ovat ihan parhaita! Minä myös olin ja olen ihan lukuhullu.
Paula :)
Ilona, minäkään en pidä yhtään lainausautomaateista, mielelläni asioin ihmisen kanssa, varsinkin kun automaatit eivät lähekään aina edes toimi.
Navettakissa, meissä taitaa olla paljon samaa :) Kiitos tuosta kommentista, varsinkin se ajatus, että kunnanjohtajalla olisi vielä kirjeeni riemastuttaa minua!
Ja kiitos kehuista, juuri tänään tulivat hyvään paikkaan, kun olo ei ole yhtään niin huippu, mutta eiköhän tämä tuuleni tästä pian taas käänny paremmaksi!
Sinä pääsit jo nuorena tutustumaan siihen, mitä on sanan valta. Onnittelut! Sinulla on paljon arvokasta pääomaa.
Rohkikselle on tunnustus blogissani:)
Oliko tuo kirjastotäti vanhempi henkilö? Muistan, että itse lapsuudessani, juuri tuon ikäisenä, en olisi millään saanut lukea mitään tuon tyyppisiä kirjoja. Äidille tuli Nyyrikkiä ja Sirpaletta, sellaisia lehtiä, jotka sisälsivät rakkauskertomuksia. (siis nyt ajateltuna "roskakirjallisuutta").
Mutta heti kun äiti ja isä lähtivät kaksistaan jonnekin, laitoin siskot tappelemaan keskenään ja linnoittauduin omaan nurkkaani niitä lehtiä lukemaan. Samoin kaikki kirjahyllyssä olleet romaanit.
En tiedä vieläkään, miksi niitä ei olisi saanut lukea.
Katja Tanskanen, kyllä hutkin sanan säilällä parhaani mukaan :)
Kiitos tunnustuksesta :) :)
Kirlah, kyllä kirjastonhoitaja oli eläkeiässä ja jäikin sitten vähän myöhemmin eläkkeelle. Minua naurattaa ihan kauheasti se, että laitoit siskot tappelemaan keskenään :) Hauska juttu.
Noin sitä pitää. :)
Olen myös lukenut Polvan kirjoja.
Tupuna, meillä Polvaa luetaan jo toisessa sukupolvessa -tai yritän ainakin tyrkyttää Tiina-kirjoja tyttärelleni..
Olet sinä ollut rohkea ja aktiivinen! Ihailtavaa! Ja Polvan kirjat minäkin muistan ja juuri kuvaamasi katseet ja suuret tunteet.
Kuvanakkeli, olen ollut aika hassu jo lapsena :) Polva kirjoitti saippuaa jo kauan ennen saippuasarjojen alkamista.
Lähetä kommentti