keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Kuolinkellot

Alkavan marraskuun pimeisiin iltoihin sopii ripaus jännitystä. On tietysti subjektiivista, mikä ketäkin pelottaa, mutta minä olin ajoittain jopa kauhuissani lukiessani Juan Gómez-Juradon Kuolinkelloja. Luin kirjaa öisin, joten mielikuvitus ja väsymys saivat kirjan tuntumaan vielä pelottavammalta.

Katolisen kirkon paavinvaali lähestyy ja yhtäkkiä ehdokkaita alkaa kuolla. Tapauksia aletaan tietysti tutkia ja tutkimukset paljastavat karmivia asioita. Erityisen kamalina pidin kuvauksia, joita oli tekstin joukossa. Niissä käsiteltiin erään ihmisen ja lääkärin välisiä keskusteluja.

Kirjassa kerrotaan fiktiivisesti katolisen kirkon kulisseista ja se on mielenkiintoista. Kirjassa on myös väkivaltaa ja raakuutta, mutta mielestäni niillä ei ole mässäilty, vaan ne sopivat kirjan juoneen.

Kirja on kirjoitettu vuonna 2005 ja suomennettu vuonna 2008. Juan Gómez-Jurado on syntynyt vuonna 1977 ja Kuolinkellot on hänen esikoisteoksensa. Se on ollut huikea myyntimenestys ja sen oikeudet on myyty yli neljäänkymmeneen maahan.

Suosittelen kirjaa ja minusta sitä kannattaa lukea juuri illalla tai yöllä, kun on jo pimeää ja hiljaista.

5 kommenttia:

Helena kirjoitti...

Kiitos vinkistä. Sukulaiseni oli kerran katolisten pappien vihkimistilaisuudessa Vatikaanissa ja sanoi, että punapukuiset kardinaalit todella pelottivat häntä. Katolinen kirkko kätkee sisäänsä paljon mysteerejä ja karmivaa historiaa, joista saa varmasti loistavia tarinan aineksia. Täytyypä lukea tuo kirja!

Kirlah kirjoitti...

Kuulostaa karmivalta. Näinköhän uskallan edes avata koko kirjaa. Enhän kestä lukea mitään vähemmän jännittävääkään tietämättä, että lopputulos on varmasti positiivinen ja harmoninen.

Rouva Nordman kirjoitti...

Helena S, minusta kirjan aihepiiri oli kiinnostava!

Kirlah, tätä kirjaa ei välttämättä kannata lukea,jos mielikuvitus tekee tepposia. Kirja on oikeasti jännittävä. Kirjan loppu on kyllä ihan hyvä, se ei ole avoin, niin kuin monessa jännityskirjassa on.

Anonyymi kirjoitti...

Mä taidan kanssa tähän kirjaan tutustua seuraavaksi. Oon alkanu entistä enemmän pitämään jännitys kirjoista :)

Rouva Nordman kirjoitti...

Tiina, itse en ajatellut pitäväni jännityskirjoista, mutta tämä oli hyvä.