Oho, onpas puolitoista viikkoa mennyt äkkiä! Sen verran näyttäisi edellisestä kirjoituksestani olevan aikaa. On ollut kivat puolitoista viikkoa! Olen ollut kolmen eri näyttelyn avajaisissa, nauttinut syksystä ja sienimetsästä, tehnyt vähän hyväntekeväisyystyötä ja ollut perheen ja ystävien kanssa.
Tänään on esikoisen vanhempienilta ja menen sinne innolla. On ihanaa olla paikalla "vain" äitinä (eikä opena, koska olen vanhempainvapaalla). Toisaalta iloitsen vanhempienillan jälkeen olevasta henkilökunnan ja vierailevan koulun henkilökunnan illanvietosta, johon taasen osallistun opena. Väkisinkin tulee nyt mieleen sananlasku siitä, miten kakun voi sekä syödä että säästää.
Ihanaa viikonloppua kaikille!

Syksyn satoa: peruna-persilja-muusia ja kantarelli-rusko-orakas-muhennosta. Nam!

Meillä on olohuoneen ikkunasta näin syksyinen näkymä. Vaahteroita on kolme. Isoin syksyilee edellä ja muut tulevat perässä.

Minulla ovat rahat tällä hetkellä aika piukassa, joten sen sijaan että antaisin rahaa, osallistuin keräykseen tekemällä työtä. (Olin kerääjänä myös pari vuotta sitten. Ihan kivaa hommaa. Suosittelen.)