Tänään täällä satoi. Aluksi ajattelin, että olen koko päivän sisällä, mutta sitten päätinkin kiskaista saappaat jalkaan, tyttären mukaan ja painua kaupungille. Mietin, että olisi kyllä hienoa, jos olisi olemassa kumisaappaita, jotka olisivat naiselliset ja joissa olisi korko... Sateenvarjot heiluen kuljimme vanhaan Raumaan. Siellä oli tänään Art Hauenguanon tempaus. Art Hauenguano on idyllisten putiikkien yhteenliittymä ja vuosittain ensimmäisen adventin sekä äitienpäivän aattoina kaikki kohteet ovat auki. Tarjolla on taidetta, antiikkia, herkkuja ja monipuolista taidekäsityötä. Avoinna olevat kohteet oli helppoa bongata keltaisista lipuista.


Kävimme Rauman Taidegraafikoiden työhuoneella. Meidät toivotettiin sydämellisesti tervetulleiksi. Työhuoneelle on kiva mennä, koska tunnelma on ystävällinen ja välitön myös meille, jotka emme juuri tänään olleet potentiaalisia asiakkaita. Työhuoneella myytävä grafiikka on minusta varsin kohtuullisen hintaista ja silloin tällöin olen ostanut lahjoja täältä. Työhuoneen ollessa auki, paikalla on aina joku taiteilijoista. Heidän kanssaan on mukava jutella. Työhuone on osoitteessa Kuninkaankatu 44, mutta sisäänkäynti on Itäkatu 4:ssä, sisäpihan puolelta.
Samassa pihapiirissä on Form Art, jossa myydään todella hienoja ja persoonallisia taidekäsitöitä. Oman äitini äitienpäivälahjan ostin täältä (turkoosit lasikorvakorut).

Savipaja Elukka on Szilvia Vihriälän häkellyttävän viehättävä putiikki. Sieltä ostin miehen äidin äitienpäivälahjan (paksu keramiikkakissa).

Kassakone ja sen alla oleva pöytä sopivat täydellisesti vanhan Rauman henkeen.

Rauman taidemuseokin oli auki ja sisäänpääsy ei maksanut tänään mitään. Esillä oli muotokuvanäyttely, mutta minulle vierailun kohokohta olivat kuvan saappaat. Korollisia ja naisellisia kumisaappaita on siis olemassa!! Saappaat omistava neitokainen kertoi minulle ostaneensa saappaat kirpputorilta (nuori nainen ja hänen ystävänsä taisivat pitää minua hieman outona, kun pyysin saada luvan kuvata saappaita).

Lopuksi kävimme Café Salissa välipalalla, jotta jaksaisimme tarpoa kotiin. Café Sali on suuren suosion saanut kahvila, joka sijaitsee torin laidalla.


Näin kauniisti pakattuja lahjoja on kiva antaa. Kuvan paksu kissa menee miehen äidille, vihreässä pakkauksessa ovat äitini korvakorut ja Mantin Maailma-pakkauksessa on huovutettu sydän Iriksen isän äidille. Mantin Maailma on ihan mieletön liike, mutta siitä taidan tehdä ihan oman postauksen. Kyllä oli kiva retki ja kaikki taas ihan kävelymatkan päässä. Samalla tuin raumalaista käsityötä -ja sain ostettua äitienpäivälahjoja todella vähällä vaivalla.