Vietin ihanan kevätviikonlopun Turussa. Turku on kaupunki, josta pidän kovasti. Turussa on myös asia, jota kaipaisin Raumallekin, nimittäin ihana Kauppahalli! Ostin itselleni sieltä juustoa ja viinirypäleitä ja sitten törmäsin kertakaikkisen kiinnostavaan ja viehättävään kauppaan!
Wanha Turku Kauppa on pullollaan kaikenlaisia ihanuuksia. Erittäin mukava myyjä esitteli minulle kaupan tarjontaa. Marilyn Monroe-fanina minua ilahduttivat erityisesti kaikki häneen liittyvä, mutta oli kaupassa paljon muutakin kiinnostavaa.
Ensimmäinen,mitä huomasin olivat nuo älyttömän ihanat karusellit, niistä tuli jotenkin niin nostalginen olo.
Hyväntuulisten pääsiäiskoristeiden muotokieli oli minulle tuttua ja se heitti ajatukset lapsuuteni pääsiäisiin.
Yhdellä seinällä oli näiden suloisten sydänten lisäksi suuri määrä muitakin koristeita ja väriä ja kimallusta yllin kyllin.
Yhtäkkiä myyjä kertoi minulle, että kaupasta löytyy aito Elviksen hius ja pitihän sitäkin sitten käydä ihmettelemässä. Hauska ja persoonallinen juttu. Hiuksen kaupanpitäjä on ostanut huutokaupan kautta memphisiläiseltä myyjältä.
Turkuun matkustavan kannattaa ehdottomasti poiketa Kauppahallissa ja tässä kaupassa. Minulle kaupan tuotteet ja mukavan myyjän kerronta laittoivat mielikuvituksen liikkeelle. Jotain pientä tarttui tietenkin mukaankin. Kaupan nettisivut löytyvät osoitteesta http://www.nostalgiashop.fi.