Ihan nyt jo...

..sain nämä jotain -öö- viisi vuotta sitten alennusmyynnistä ostamani tuikut ikkunan eteen roikkumaan. Tai mieshän ne näpsäkästi laittoi. Nämä ostettiin jo edelliseen kotiin, mutta ihanalta näyttävät tämänkin keittiön ikkunassa. Toivottavasti ilahduttavat ohikulkijoitakin, jos he sattuvat nämä huomaamaan.

Taiteellista askartelumateriaalia

Lauantain museovisiitillä (kts. edellinen kirjoitus) minulla oli tuuria. Eräässä nurkassa oli kiehtovan näköisiä lehtikasoja ja päällä kyltti: "Ota ilmaiseksi". Minun oli vielä pakko varmistaa tutulta museotyöntekijältä, että saanko varmasti ottaa. Sain ja minähän otin näitä Flash Art-lehden numeroita yhdeksänkymmentäluvulta. Loistavaa askartelumateriaalia; mielenkiintoisia kuvia ja hienoja fontteja, suurta tekstiä ja jos eteen sattuu kiinnostava juttu, varmasti lukaisen. Jee!
(Nyt minuun on iskeä ahneus ja mietin, hakisinko lehtiä lisää, niitä on kuulema vaikka kuinka paljon varastossakin.)

Kulttuuria

Olin ystäväni kanssa eilen täällä ja tykkäsin kovasti.
Alla olevasta työstä tuli yksi suosikeistani. Näyttely on myyntinäyttely ja harmittaa, ettei ole rahaa ostaa tuota.
Etenkin työn alaosa viehättää tunnelmansa vuoksi.
Taidemuseon pihatalossa oli esillä kiinnostavia töitä, joissa tekniikkana oli keramiikka. Työt käsittelivät elämän vaikeutta ja ne olivat koskettavia ja puhuttelevia.

Näyttely ei järisyttänyt maailmaani, mutta ei sen tarvinnutkaan. Ihan hyvä näyttely kuitenkin ja katsomisen arvoinen.

Maakuntamatkailua II

Minä pidän kovasti matkustamisesta. Kotonakin viihdyn hyvin, mutta aina ei jaksa katsella kotinurkkia. Tällöin avuksi tulee lähimatkailu. Olen nyt harrastanut lähimatkailua muutamia kertoja ja se on todella kivaa. En tiedä, onko lähimatkailu ihan oikea sana, mutta jos ei ole lanseeran sen nyt tässä. Pakkasimme lapset autoon ja huristelimme vajaan tunnin päässä olevaan maaseutupitäjään. Perimmäinen syy oli se, että mieheni halusi ostaa maihinnousukengät ja toki muunkin perheen piti päästä hyödyntämään tämä asia.
Kauppa, josta kengät ostettiin oli aikamoinen varastohalli. Siellä oli myynnissä armeijahenkistä rompetta joka lähtöön. Myynnissä oli myös lastenvaatteita, esimerkiksi tämä vanhanaikainen asu.Kaupasta voi myös vuokrata muun muassa vanhanaikaisia sotapukuja. Tästä liikkeestä on vuokrattu pukuja esimerkiksi elokuvateollisuutta varten. Minä en voinut vastustaa kiusausta kokeilla Venäjän armeijan karvalakkia ja ihan hyvin se sopi. Haaveilen naisten venäläishenkisestä karvahatusta, armeijan hatut eivät kuitenkaan ole minua varten.Vaikka olen pasifisti ja rauhantahtoisuudessani ehkä hieman naiivikin päätin silti laittaa muutaman liikkeen pihalta ottamani kuvan tähän juttuun. Kiinnostavia ja pelottavia kapistuksia. Kaikkea sitä ihminen keksii..Kuvissa ilmatorjuntatykkejä.Minun piti tietysti -kirkoista kun kovasti pidän- saada napata muutama kuva pitäjän kirkosta ja samalla pihapiirissä oleva tuulimyllykin tuli ikuistettua. Tuossa kirkossa olen joskus ollut sisälläkin.
Retkeen kuului myös välipala paikallisessa huoltoasemakahvilassa. Palvelu oli ystävällistä ja mukavaa. Kahvia kehotettiin santsaamaan ilmaiseksi ja meille tuotiin vielä jälkiruuaksi ilmaiset suklaakarkitkin. Kyllä tuli hyvä mieli. Vaikka minun kaupunkiini ei ole tuosta kahvilasta kauhean pitkä matka, täällä harvemmin saa noin vilpittömän mukavaa palvelua.

Indian Dinner Party

Eilen minulla oli ilo herkutella ystäväni valmistamalla intialaisella ruualla. Söimme alkuruuaksi linssikeittoa ja pääruuaksi kasvismasalaa. Ruokajuomana oli lassia. Violetti lasi viehätti silmää samoin kuin juhlien mahtavimmat korvakorutkin.

Kaksi pientä

Ihan pienen ajan sisällä minun lähipiiriini on syntynyt kaksikin pientä poikaa. Ihanaa. Vauvat ovat ihania. Nyt täytyy vielä etsiä näihin onnittelukortteihin se kaikkein kaunein teksti.

(Korttien alla oleva pöytäliina matkustaa lahjaksi pikkuserkun perheelle, toivottavasti he pitävät aikaansaannoksestani.)

Pelottava kirjastonhoitaja

Viime aikoina olen Turun Sanomista ja Puhti-blogista (linkki sivussa oikealla) saanut lukea ikäviä uutisia sivukirjastojen sulkemisesta. Jo pikkutyttönä rakastin kirjastoa. Erityisen juhlavalta tuntui, kun pääsi kaupunkiin ja suuren suurelta tuntuvaan kirjastoon. Muuten viihdyin hyvin pienen kyläni pienessä kellarikirjastossa.

Kirjastonhoitajia oli kaksi, nuorempi ja vanhempi. Toivoin aina että nuorempi olisi töissä, koska pelkäsin vanhempaa. Minusta vanhempi tuijotti minua vähän paheksuvasti, vaikka olin ihan kiltti kirjaston kanta-asiakas. Olin pienenä tyttönäkin oikea kirja-ahmatti, joten kuudenteen luokkaan mennessä olin lukenut koko nuortenosaston ja vähän aikuistenosastoakin läpi.

Olin lukenut kaikki Anni Polvan Tiina-kirjat, kun ilokseni huomasin, että Polvan kirjoja löytyi myös aikuistenosastolta. Otin muutaman Polvan aikuistenkirjoista ja menin lainaustiskille. -2192, sanoin. Se oli kirjastokorttini numero. Tiskin takana oleva vanha kirjastonhoitaja ei suostunut lainaamaan kirjoja minulle. -Noita ei voi lainata lastenkortilla, hän ilmoitti. En muista keksinkö sen sillä kerralla vai vasta myöhemmin, mutta sain lainattua kirjat äitini kortilla. Tämä asia kuitenkin vaivasi oikeustajuani pahasti. Tapausta aikani pohdittuani kokosin koko kuudesluokkalaisen sisuni ja päätin tehdä asialle jotain.

En tuntenut kunnallista päätöksentekoprosessia, joten kirjoitin suoraan kunnanjohtajalle kirjeen, jossa kohteliaasti ilmaisin tyytymättömyyteni kirjastossa vallitsevaan epäkohtaan. Samalla tiedostavana ihmisenä puutuin myös siihen epäkohtaan, että kunnassamme ei ole paperinkierrätyspistettä. Seuraavalla kerralla sain kirjastossa lainata kaikki kirjat omalla kortillani. Kierrätyspistekin tuli kuntaan, mutta vasta paljon paljon myöhemmin. Nyt aikuisena voin kuvitella, miten kunnanjohtaja on sanonut kirjastonhoitajalle, että anna ny sen mukulan lainata niitä kirjoja omalla kortillaan. On tämä virkamies varmaan nauranut kippurassa kirjettäni, jossa mahdollisimman virallisin sanankääntein ilmaisin itseäni ja tyytymättömyyttäni erinäisiin asioihin.

Ps. Lukemieni Anni Polvan romaanien hurjimmat kohdat menivät suunnilleen näin: Aarne katsoi Liisaa syvälle silmiin ja Liisa tunsi, miten puna juoksi hänen poskilleen ja rinta oli pakahtua heidän huuliensa viimein kohdatessa.

Vaikka sain 12-vuotiaana lukea noinkin rajua kamaa, se ei ole aiheuttanut häiriöitä myöhempään kehitykseeni. Hih!

Omakuvatiistai

No niin, minäkin teen tämän nyt ainakin kerran. Piilomajassa ja Liivian talossa on tiistaipotretteja otettu jo pidempäänkin ja nyt huomasin, että Ilonakin oli ottanut omakuvan, joten minäkin päätin liittyä joukkoon (blogien linkit löytyvät blogini oikeasta reunasta).
...enkä olisi liittynyt muuten, mutta pakko saada jossain esitellä näitä ihania kiharoita, jotka kampaajaystäväni loihti minulle hetkessä uudella infrapunavekottimellaan. Samalla esittelen näköjään myös makuuhuoneeni yhdellä seinällä olevaa tapettia. Aika kiharaista sekin.

Haikeita loppuja

Meillä luetaan joka ilta iltasatu. Tänään luin loppuun kuvassa näkyvän Fedja-setä ja täti Tamara-kirjan. Kivan kirjan loppuminen on aina jotenkin haikeaa, varsinkin tyttärestä. Hän vetää hetkeksi peiton päänsä yli ja protestoi peiton alta kirjan loppumista. Lohdutan häntä sillä, että sitten voi aloittaa uuden kirjan. Uppo-nallen loppuminen tuntui haikealta, mutta se lohdutti että kirjahyllyssä on vielä lisää Uppiksia. Maija Poppasesta oli erityisen vaikeaa luopua, mutta sillekin löytyi jatkoa kirjahyllystä. Kirpparilta ostetulle Fedja-setä ja täti Tamara-kirjalle ei löydy kirjahyllystä jatkoa. Täytyykin varmaan hakea kirjastosta tätä kirjaa edeltävä Fedja-setä, kissa ja koira. Oli tuo minustakin sen verran lystikäs ja erilainen teos.

Ps. Tulinpa ottaneeksi kuvan erikoisesta kulmasta, näyttää siltä kuin tuo bloggerin antama kuvarajauskin olisi vinossa.

Naisellinen, viettelevä ja kaunis

...siinä kiteytettynä se, miltä tuntui viikonlopun itämaisen tanssin tunneilla. Kannatan sellaista liikuntaa, jossa aivan kuin huomaamattaan tulee liikkuneeksi puolitoista tuntia. Lisäbonuksena sai tuntea itsensä ihanan feminiiniseksi ja vietteleväksi. Olisipa täällä joka viikko tällaista liikuntaa tarjolla! Onneksi kesäkuussa on suunnitteilla uusi kurssi. Odotan sitä innolla.

Viimeinen aamutähti

Jeremei Aipinin kirja Viimeinen Aamutähti avasi minulle aivan uuden maailman. Minulla on kirjastossa käydessäni tapana napata kirjoja välillä ihan sattumanvaraisesti. Tämä kirja on juuri sillä tavalla napattu ja onneksi käteni osui juuri tähän opukseen. Kirja kertoo Demjanista, joka on hantikansaan kuuluva metsästäjä. Hanteja kutsuttiin ennen ostjakeiksi. Viimeinen Aamutähti on kiinnostava kuvaus siitä, miten hantit elävät luonnon ehdoilla ja luonnon kanssa, luontoa kunnioittaen. Kirjaan on hienosti nivottu myös hantien kieltä, perimätietoa ja ennen kaikkea mystisiä kansantaruja ja -rituaaleja. Samalla kirja on hyvin haikea kertomus siitä, miten vaikeaa elämä voi olla, miten alkoholin kirot ylettyvät alkoholia huonosti kestäviin hanteihin ja miten sukuja pikkuhiljaa sammuu. Teoksessa kuvaillaan myös sitä, miten sisällissota ja kommunismi osuivat kipeästi kansanvihollisina pidettyihin vähemmistöihin. Hanteja, kuten muitakin vähemmistöjä kohdeltiin kurjasti ja kirjassa esiintyvä Moskovasta tullut Verestäväsilmäinen vainosi ja hävitti hanteja.

Rakastan luontoa, joten pidin erityisesti kirjassa kohdista, jossa kuvailtiin luontoa; Jokea, jota pitkin Demjan meloi. Hohtavaa hankea, jota porojen vetämä nartta halkoi Demjan sylissään. Luonnon rikkautta, luonnon ankaruutta. Maailma, jonka kirjan myötä kohtasin oli minulle aivan vieras, mutta silti pystyin hyvin voimakkaasti eläytymään tähän minulle vieraaseen maailmaan, niin taiten kirja oli kirjoitettu. Kirjaa lukiessa pitää keskittyä melkoisesti, mutta suosittelen Viimeistä Aamutähteä kaikille vieraista kulttuureista, historiasta ja luonnosta kiinnostuneille.

Jeremei Aipin on kirjoittanut tämän kirjan vuonna 1990 ja se on käännetty suomeksi vuonna 1996. Aipin on ollut Venäjän kansanedustaja, hän on aktiivinen alkuperäiskansojen oikeuksien puolestapuhuja ja kansansa kuuluisin kirjailija.

Opin kirjasta paljon uutta, mutta silti välillä rasittaa, miten vähän maailmasta tiedän.
Joskus rasittaa, että tiedän, miten vähän tiedän.

Mozzarellasalaattia, per favore

Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tämä ei tietenkään mene, mutta kun teen mozzarellasalaattia se menee näin:
Silppua pari-kolme tomaattia ja mozzarellaklöntti, riivi tuoreesta basilikasta lehdet. Laita jonkun kauniin kipon (minulla oli käytössä pieni uunivuoka) pohjalle tomaattia ja sitten muutama mozzarellanpala. Ripottele päälle basilikaa ja kierros mustaapippuria. Lorauta sitten näiden päälle hieman balsamicoa ja valkoviinietikkaa. Sitten taas koko juttu uusiksi niin monta kertaa, että kaikki tomaatti, mozzarella ja haluamasi määrä basilikaa tulee käytettyä. Minulle tuli vuokaan kolme kerrosta. Laita koko sotku jääkaappiin maustumaan ainakin puoleksi tunniksi, pidemmäksikin aikaa, jos voit.

On ihanan makuista. Eilen söin tätä kaapista löytyneiden keksien päällä iltapalaksi, mutta tämä sopii myös alkuruuaksi erittäin hyvin.

Kuusi kuukautta

Puoli vuotta sitten tuli ihana Vilho elämäämme. Mihin aika juoksee? Tuntuu kuin olisin juuri synnyttänyt kuopus-kultani. ♥

Nainen katsoo vastavaloon

En ole kuin Narkissos, joka näki kuvajaisensa veden pinnasta ja rakastui siihen.
Haluan näyttää tämän kuvan, koska olen mielestäni vähän kehnosta kamerasta ja olemattomista kuvaajan taidoistani huolimatta saanut hienosti vangittua maaliskuisen kalpean auringon säteet kasvoilleni. Olen ylpeä tästä kuvasta, jonka otin itsestäni. Valokuvaaminen on kivaa, vaikka taitoa ei olisikaan.

Minä haluan naapurin papan

Keittiöni ikkunasta näkyy naapuritalo. Naapuritalossa asuu ihana pappa. Kuvassa hän juttelee erään naapurinsa kanssa samalla kun omaksi -ja muiden iloksi kolailee ja putsailee pihaa. Keväällä hän kiipeili roskatoksen päälle kiinnittääksen linnunpöntön roskakatoksen vieressä olevaan puuhun. Kesällä hän hoitaa kukkapenkkejä, jotka naapuritalon pihalla ovatkin aina upeita. Hän puhelee mielellään ihmisten kanssa ja nykyään minullakin on aikaa jutella hänen kanssaan niitä näitä. Lapsille hän on ystävällinen. Ihana naapuritalon pappa, etkö muuttaisi meidän taloon?

Tykkäätkö?

Tämä on minusta tajuttoman ihana! Kerro minulle, mitä sinä tästä tykkäät? (Avaa netti pari kertaa niin että voit lukea tätä ja kuunnella samalla..)

Lyrics to Storstadskvinnor Faller Ner Och Dör :
En kvinna ser en man men tänker på ett barn. Hur mycket jag än tar finns alltid lite kvar.
Jag har en dold talang som ingen här kan se, nu ska jag visa den för nån på teve 3.
Va var de nu vi sa? Vi skulle ändra allt.
Hur va de nu de va? När blev allt varmt så kallt?

En kvinna ser en man men tänker på ett barn. Hur mycket jag än tar finns alltid lite kvar.
Ja har en dold talang som ingen här kan se, nu ska jag visa den för nån på teve 3.
Va var de nu vi sa? Vi skulle ändra allt.
Hur va de nu de va? När blev allt varmt så kallt.

Men jag vill veta vem som köper ekologiskt tjärnatsmör.
Å jag vill veta hur dom år.
Å jag vill veta varför storstadskvinnor faller ner och dör, är de nått dom inte får?

Lalalalalalalalalalalala
Lalalalalalalalalala

Under gatorna finns tunnlar utan slut, ja tänker hitta dom å aldrig komma ut.
Vilka va de du vi var? Vi som hade alla rätt.
Va var de som blev kvar? Ett glatt och artigt sätt.

Men jag vill veta vem som köper ekologiskt tjärnatsmör.
Å jag vill veta hur dom mår
Å jag vill veta varför pappan i familjen alltid kör, är de nått bara han förstår?

Va va de nu vi sa? Vi skulle ändra allt.
Hur va de nu de va? När blev allt varmt så kallt?

Å jag vill veta vem som köper ekologiskt tjärnatsmör.
Å jag vill veta hur dom mår.
Å jag vill veta varför storstadskvinnor faller ner och dör, är de nått dom inte får?

Ja, jag vill veta vem som köper ekologiskt tjärnatsmör.
Å jag vill veta hur dom mår.

Minusta ruotsi on helpoin vieras kieli, koska se on niin systemaattista. En silti kannata pakkoruotsia.

Japanilaista inspiraatiota

Nyt minullakin on oma, ihana, japanilainen virkkauskirjanen! Matroskinin blogissa näin maistiaisia tästä suloisesta kirjasta ja tuskailin sinne kommenttilootaan, että itse en osaa etsiä tällaisia. Ilokseni Matroskin laittoi minulle linkin, josta heti tilasin kirjan itselleni. Kiitos paljon! Kannattaa muuten kurkata Matroskinin blogia, se on todella inspiroiva!
...samalla kun mietin, mitä näistä ihanista ohjeista toteuttaisin huomioni kiinnittyy tuohon tytön kädessä olevaan mukiin. Eikö näytäkin ihan Heljä Liukko-Sundströmin kuvittamalta mukilta?!
Japanin kielestä en ymmärrä hölkäsen pöläystäkään, mutta onneksi kuvat ja virkkauskaaviot ovat selkeitä. Oli myös hauskaa saada paketti Japanista asti.

Jaahas, täytyy mennä jatkamaan järjestelyjä. Meillä on illalla Iriksen 8-vuotissynttärien juhlintaa lastenkutsujen muodossa.