Kuvassa ei ole uusi huonekasvimme vaan ihanan näköinen yrtti, jonka nappasin kaupasta mukaani. Tämän yrtin nimi on viinisuolaheinä. Se maistuu hieman happamalle ja suolaiselle. Viinisuolaheinä heitti ajatukseni lapsuuteen. Lapsena leikin Marika-nimisen kaverini kanssa. Meillä oli kallioisessa rinteessä leikisti kodit ja sitten kutsuimme kodin rakentamisen ja koristelun ohessa toisiamme kylään. Tarjolla oli kallionkoloista poimittuja suolikoita ja pellolta noukittuja vehnänjyviä. Kallion vieressä oli vehnäpelto. Pyöritimme vehnäntähkiä käsiemme välissä, jotta saisimme maukkaat jyvät esiin. Se oli mukavaa leikkiä. "Ruuan" keräileminen ja syöminen oli kivaa. (Illalla oksensin vihreää oksennusta ja äiti ihmetteli, mitä oikein olin syönyt. Varmaan kaksi kiloa suolikoita, mutta sitä en tietenkään kertonut.)
Täytyykin ensi keväänä ja kesänä kerätä luonnonsuolaheinää, tykkään muutenkin käyttää villivihanneksia.
Täytyi heti väsätä salaatti, jotta pääsen testaamaan viinisuolaheinää. Ja eikun syömään.
11 kommenttia:
Mekin keräsimme lapsena suolaheinää , söimme sen lehtiä suoraan poimittuina ja hyvältä se silloin maistui. Maistuu varmaan nytkin.
Olen käyttänyt salaateissa mysö joskus tuota viinisuolaheinää. Sopii hyvin sekoitettuna jonkin muun salaatinlehden kanssa. Ruoka-annosten koristeena myös kaunista.
Herkullisen näköinen salaatti! Tuli nälkä...
Viinisuolaheinä on kauniin näköinen, vois kyllä olla kiprakampikin mun makuun. Se tavallinen suolaheinä maistuu enemmän.
Muistan kun oltiin lapsia ja tuli se Tsernobyl-juttu niin äiti varotteli ettei saa syödä suolaheinää.
Ruokaleikit olivat minunkin mielileikkejäni. Leikimme grilliä ja teimme hampurilaisia. Me ei syöty niitä :)
Viinisuolaheinä on minulle tuttujuttu jo kauan. Tykkään eritoten sen kanssa viikunoista ja vuohenjuustosta sekä balsamico-etikasta. Värimaailma on kaunis.
Onko teillä päin kutsuttu suolaheinää suolikoksi, vai onko se vain muuten tässä sillä nimellä?
Lapsenahan syötiin kaikkea mahdollista, mikä ei käsistä karannut: suolaheinää, ketunleipää, ruusunkukkien terälehtiä, hiirenvirnaa, heinät nypittiin putkistaan ja syötiin pehmeät osat... Keväisin kuorittiin pajunvarsia ja imeskeltiin makeaa nilaa. Olen sittemmin saanut tietää, että nila olisi jotenkin antibioottistakin.
Kaikenlaiset marjatkin kelpasivat: katajanmarjat, tuomen marjat... Tuomen marjat ovat kuulemma myrkyllisiä, en ole kuitenkaan vielä kuollut.
Epäilen, että jonkinlaista vitamiininpuutetta ollut siihen aikaan, kuin kaikki kelpasi.
Minunkin lemppari on viinisuolaheinä ja sen saa kasvamaan uudestaankin, kun istuttaa uuteen multaan tai kukkapenkkiin,kuten minä viime kesänä tein! Ostin siis kaksi ruukkua kaupasta ja sitten osa syötiin heti ja osa kasvatukseen! Hyvin onnistui. Ensi kesänä uudestaan! :-)
Olipas olipas hyvän näköinen salaatti, slurps..
Sinulle on haaste blogissani!
Pihlajanmarjat olivat penskana minun terveellinen suosikkini... Vieläkin voisin niitä syödä.
Hauska kirjoituksesi toi mieleen hauskoja muistoja niistäkin syömisistä, jotka olisi voinut jättää väliin.
Viinisuolaheinää en ole maistanut mutta voisin maistaa.
Arleena, minä syön vieläkin suolaheinää ja ketunleipiä luonnossa liikkuessani.
Olivieno, salaatti oli herkkua.
Hilja, viinisuolaheinä on minunkin makuuni liian pliisu. Vieläkin muuten mitataan esimerkiksi luonnonsienistä pitoisuuksia. Syynä on Tsernobyl. Pelottavaa, että se vaikuttaa vieläkin, vaikka ruokasieniä voikin ihan hyvin syödä.
Paula, minä en sitten millään ole oppinut syömään vuohenjuustoa ja välillä tuntuu, että sitä on kaikissa ruuissa. Balsamico on minusta hyvää, pidän happamista mauista.
Kirlah, kyllä suolaheinä oli meillä päin suolikko. Vasta aikuisena opin sen virallisen nimen. Kyllä meidänkin tuli kaikenlaista syötyä ja vieläkin käytän luonnonantimia mielelläni hyväksi.
Minulla oli jossain vaiheessa varmaan myös vitamiininpuutosta. Aina silloin tällöin äiti kysyi, mitä kaupasta tuodaan. Silloin sai toivoa jotain herkkua ja pikkusiskoni tilasi yleensä karkkia, mutta minä halusin aina paprikaa. Äidin tultua kaupasta sain paprikani. Olin niistä ihan älyttömän tyytyväinen ja söin ne aina heti.
Pami, mahtava viherpeukalo sinulla! Entisessä kodissamme (joka oli kuuma ja kostea) saimme basilikan kasvamaan kohinalla ja kasvatimme jopa paprikaa sen sisällä olevasta siemenestä -ja onnistui.
Syysleimu, salaatti oli slurps :) Kiitos haasteesta, vaikuttaa kivalta jutulta!
Katja Tanskanen, no nyt minullekin tuli mieleen kaikkia epäilyttäviä maistamiskokemuksia, joita lapsuudessa teimme. Joku järki oli silti päässä, mitään myrkyllistä ei tullut popsittua. Viinisuolaheinää ostan seuraavaksi ruuankoristelutarkoitukseen, ei se nimittäin niin kauhean erityistä ollut.
Viinisuolaheinä on hyvää ja kaunista syötävää.
Itseasiassa kukkapuutarhat myyvät samaa kasvia verihierakka -nimisenä perennana. Minä istutin sen kukkapenkkiin ja ainakin viime talven se pärjäsi näinkin pohjoisessa nousten keväällä ensimmäisten joukossa - saimme napostella ruohosipulia ja viinisuolaheinää:)
Inkivääri, se on ihan luksusta, kun saa napsia omasta penkistä tuollaisia herkkuja!
Lähetä kommentti