lauantai 28. helmikuuta 2009

Rumaa ruokaa

Kokkauskilpailun esteettistä tai ravitsemuksellista voittoa tämä ruoka ei veisi, mutta tämä on helppoa, huokeaa ja hyvää arkiruokaa. Se myös valmistuu nopeasti. Meillä tämä vermisellikeitto on lapsen lempiruokaa.

Vermisellikeittoon tarvitset

1-2 sipulia
pari ruokalusikallista öljyä
7,5dl-1l vettä
lihaliemikuutioita
100 g vermiselliä (rakettispaghettia)
2 tl basilikaa
½ tl valkopippuria
0,5 dl ketsuppia
0,5 dl kermaa
1-2 tomaattia

Hienonna sipulit pieneksi ja kuullota ne öljyssä kullankeltaiseksi. Lisää vesi ja lihaliemikuutiot. Veden kiehuessa laita vermisellit keittoon. Keitä ohjeen mukainen aika. Lisää myös mausteet. Vermisellin ollessa kypsää mausta keitto ketsupilla ja kermalla. Lisää lopuksi lohkotut tomaatit kypsymään liemeen. Älä keitä tomaatteja.

Keiton päälle sopii juustoraaste. Basilikaa laitan keittoon enemmän kuin ohje sanoo. Keiton päälle sopii myös rouhittu mustapippuri. Tänään tein keittoa kaksinkertaisen määrän ja hyvä niin, koska ulkoilun jälkeen kaikilla oli supernälkä. Kirjoittamani ohje on neljää varten. Nestettä laitan tuon pienemmän määrän ja vermiselliä kippaan koko pakkauksen (350g). Näin ollen keittoni muistuttaa enemmän muhennosta, mutta se sopii meidän makuumme hyvin.
Laitoin omaan keittooni tomaatteja koristeeksi, normaalissa annoksessa ei ole noin paljon tomaattia. Hyvältä maistui taas kerran. Sanon tätä ruokaa myös pizzakeitoksi, koska se maistuu vähän pizzalta.
Mukavaa viikonlopun jatkoa!

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni tuo ei ollut rumaa ruokaa. Tomaatti ja basilika toimii aina ja tuo kauniin värin.

Peanut kirjoitti...

Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla!

Pisaroita kirjoitti...

Jännä ruoka, varmasti tosi hyvää :) Täytyy kokeilla!

Anonyymi kirjoitti...

Tuohan on sellaista köyhän opiskelijan muonaa :)

Mukavaa Kalevalanpäivää.

Hilja kirjoitti...

Mun mielestä näyttää ainakin hyvältä, tykkään tuommosista keitoista.

Alla oleva kuva tyttärestäsi on tosi kaunis! Siinä on jotain melkein harrasta tunnelmaa. (Ja tykkään niin paljon tuosta kampauksesta.)

Rouva Nordman kirjoitti...

Paula, hyvä juttu :) Kuvasta olisi kyllä tullut kauniimpi, jos olisi ollut tuoretta basilikaa koristeeksi.

Peanut, no ehdottomasti!

Vilma, kannattaa kokeilla, yksinkertainen ruoka, mutta ihan suussa sulavaa.

Hannelen paratiisi, täällä Suomessa puhutaan joka paikassa lamasta. Tämä on hyvää ja halpaa säästöruokaa :)
Toivottavasti Kalevalanpäiväsi sujui hyvin!

Hilja, minäkin tykkään tuollaisesta keitosta :)

Tuo Iriksen kuva on mielestäni ihan ihmeellinen ja hyvin sanottu, että melkein harras. Tuo kampaus on myös minun mieleeni ja haluan väsätä sen myös itselleni, mutta ensin pitää hiusten vielä vähän kasvaa.

Katja Tanskanen kirjoitti...

Herkullisen näköistä ruokaa.

Kelpaisi minulle nyt yölläkin:)

Rita A kirjoitti...

Helposti sulava kiva ruoka, jota voi maustaa monin tavoin. Evviva Italia! :)

Hallatar kirjoitti...

Kuulostaa italialaiselta ja mikään mikä viittaakin italialaiseen ei voi olla rumaa. =)

Helena kirjoitti...

Kuulostaa kyllä hyvältä - mausteet ne ruuan tekevät ja hyvät ainekset.

PS. Blogissani on nyt niitä suomiherkkuja, joihin sain sinulta idean. Kiitos!

Pink Links kirjoitti...

Näyttääpä herkulliselta! Huomasinkin juuri, että minulla on ketun nälkä.

Rouva Nordman kirjoitti...

En olekaan ikinä ajatellut, että aika italialaista tuo säästökeittoni todellakin on :) Kannattaa kokeilla, se ON hyvvee.

Mari kirjoitti...

Ei se näkö, vaan se maku :o)

Rouva Nordman kirjoitti...

Marika, no ihan oikeaan osuit! Tämä on loistavaa ruokaa, vaikka ei ulkonäöllään loistakaan :)