sieluni syvimmissä sopukoissa.
Siellä se oikoo repaleisia siipiään,
joilla ei nyt lennetä minnekään.
Iltaisin kuuntelen sen vaikerointia,
kipua ja epätoivoa.
Tuijotan silmät ammollaan
maalarinvalkoista kattoa ja
keinun tuskani lujassa sylissä.
Minä olen viimeistä ihohuokostani myöten elossa.
Sillä on nyt väliä.
***
My love is hiding
in the deepest layers of my soul.
It is heeling its broken wings,
wings that don't fly.
In the evenings I listen to its wailing,
pain and despair.
I lay in my bed
eyes wide open.
I am laying on the arms of mourning.
I feel life in all my pores.
That is what matters now.
4 kommenttia:
Tsemppejä!
Kiitos! Olen epäuskon, toivon ja surun ristiaallokossa enkä toistaiseksi tiedä, mitä tehdä tai ajatella.
Ulospäin kaikki on kaiketi hyvin. Ulospäin kaikki on aina hyvin.
Kauniisti ja voimakkaasti ilmaiset tunnetta "lujan tuskan" (hyvä ilmaisu) sylissä. Ilmeisesti se keikuttelee sinua nyt oikeasti.
Mutta kyllä se vaan niin on, että aika on siitä ihmeellinen, venyvä käsitys, että mitä sen kuluessa tapahtuu, on aina surevalle armollinen ennemmin tai myöhemmin. Tuskallisinta on epätietoisuus ja myös odottaminen. Mutta kaikki selviää aikaa myöten. Se on lohdullista tietää.
Tsemppiä!
Kiitos Liisu!
Lähetä kommentti