keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Rosa Liksom: Hytti nro 6

(I am writing about a book that won an important Finnish literature prize.)
"Moskova painautui maaliskuun kuivassa pakkasillassa kyyryyn, suojeli itseään jäisen, punaisena laskevan auringon kosketukselta. Tyttö nousi junan häntäpään viimeiseen makuuvaunuun, etsi hyttiään, hyttiä numero kuusi, ja hengitti syvään. Hytissä oli neljä vuodetta, niistä ylimmät oli nostettu seinälle,sänkyjen välissä oli pieni pöytä, pöydällä valkoinen liina ja muovinen kukkamaljakko, siinä ajan haalistama vaaleanpunainen paperineilikka, sänkyjen päädyn hylly oli täynnä isoja, huterasti sidottuja kolleja. Tyttö tunki vaatimattoman vanhan matkalaukkunsa, Zaharilta saamansa, kovan ja kapean sängyn alle rakennettuun metalliseen tavaratilaan, pienen reppunsa hän heitti sängylle."


Näin alkaa Hytti nro 6, Rosa Liksomin Finlandia-palkittu kirja. Kirja on matkakertomus, jossa tyttö matkustaa Moskovasta junalla Mongolian pääkaupunkiin, Ulan Batoriin. Kirja on myös kertomus tytön matkasta itseensä. Matkakaveriksi tytölle tulee samaan hyttiin venäläinen, karkeasti puhuva, vodkaanmenevä mies. Näiden kahden täysin epäsuhtaisen matkaajan välille tulee merkillinen ja kiinnostava side. Yhteistä molemmille on pinnan alla oleva kipu. Tytöllä on ollut syynsä lähteä Moskovasta. Miehen karskien juttujen ja raavaan kuoren alla on surua ja herkkyyttäkin.

Matkaa tehdään 1980-luvun lopun Neuvostoliitossa. Koko maa tuntuu olevan kohmeessa ja hitaasti se natisee liitoksissaan. Määränpää on kaukana ja jollain asemilla viivytään jopa päiviä. Maisema on karua ja harmaata. Lapset leikkivät öljyisessä lätäkössä ilman kenkiä, vaikka ollaan jo aikoja sitten menty nukkumaanmenoajan ohi. Liksom kuvaa maisemaa ja tunnelmaa monisanaisesti ja kauniisti. Kaiken kuvauksen päällä roikkuu mielestäni slaavilainen ja jotenkin hyvin venäläinen melankolia. Liksom osaa aistinelimellisellä, rikkaalla kuvakielellään maalata karustakin maisemasta herkän ja mielenkiintoisen.

Vastapainona vuorokaudenaikojen ja paikkojen melkein lyyriselle kuvailulle on miehen käyttämä karkea kieli. Mies juo vodkaa, puhuu kaikista naisista huorina ja aina vähän väliä vonkaa tytöltä. Tyttö joutuu välillä pakenemaan junan käytävään. Kerran mies on käydä hänen päällensä väkisin, mutta joku kunnioitus tai muu estää miestä. Tyttö ei matkan aikana juuri puhu. Hän kuuntelee miestä ja saa muutaman kerran pilkahduksen siitä, miten tämä mies pienenä poikana  pakeni kotoaan ja ajautui sivupoluille. Välillä tyttö ja mies syövät yhdessä ja jakavat eväänsä. Asemapaikkojen kaupoissa on ostettavaa niukasti, mutta jotain löytyy aina.

Hytti nro 6 on hienosti kirjoitettu ajankuvaus. Liksom kuvaa muun tarinan ohella venäläistä byrokratiaa, ruokaa, esineitä ja ihmistyyppejä tarkasti. Kirjan sivulta paljastuu myös paljon siitä, millainen asenneilmapiiri Venäjällä on voinut vallita. Kirjassa matka etenee hitaasti, mutta silti tarinassa tapahtuu koko ajan paljon. Romaani ei ole kovin pitkä, siinä on 187 sivua, mutta kerronta on niin hallittua ja tiivistä, että tuntuu kuin olisi lukenut paljon pidemmän kirjan.

Sain tämän kirjan joululahjaksi. Tiesin, että kirja oli valittu minulle huolella, olihan se Finlandia-voittaja. Suhtauduin kirjaan ensin pienellä epäilyksellä. Olen joskus nuorena (ehkä liian nuorena) lukenut Rosa Liksomin Kreislandin. Jouduin tuolloin kompuroimaan sen loppuun enkä tainnut ymmärtää kirjasta mitään. Ehkä minun olisi nyt aika lukea se uudelleen. Hytti nro 6 sen sijaan vakuutti minut heti. Jo muutaman sivun luettuani ymmärsin, että tämä kirja on hyvä. Minulla ei ole juurikaan henkilökohtaisia kokemuksia Neuvostoliitosta, mutta ei niitä tarvitsekaan olla. Kirja kantaa ja kuljettaa ja kertoo tarpeellisen. Kirjassa on minulle mieluisa loppu. Siinä ei paljasteta liikaa, mutta se on kuitenkin onnellinen. Olen kirjoittanut tämän ennenkin: Minä tarvitsen onnellisia loppuja.

Tarina jatkuu Rosa Liksomin kotisivulla, josta olen myös poiminut tämän tekstin yhteydessä olevan kirjan kannen.

2 kommenttia:

jaana kirjoitti...

Kirja oli minustakin todella hieno ja sinä kirjoitat siitä kauniisti. Liksom oli Finlandiansa ansainnut.

Katilein kirjoitti...

Jaana, kiitos kommentista! Olen samaa mieltä Liksomin voitosta.