lauantai 30. tammikuuta 2010

Ulla Vaarnamo: Tähtien välinen pimeys

On kulunut jo hetki aikaa siitä, kun luin tämän kirjan, mutta ajattelin silti mainita siitä täällä. Ulla Vaarnamon novellikokoelma Tähtien välinen pimeys oli mielenkiintoista luettavaa. Novelleissa yhdistävinä teemoina ovat naiset ja eriasteinen yksinäisyys. Novellit ovat yhdistävästä tematiikastaan huolimatta keskenään hyvin eripituisia ja erilaisia. Novelleissa liikuttiin monessa eri ajassa, myös tulevaisuudessa. Minusta oli virkistävää, että jokainen novelli oli omanlaisensa. Ulla Vaarnamo oli novelleissaan hienosti tavoittanut naisen elämästä jotain olennaista, jonka voi lukea kirjan riveiltä, mutta usein myös rivien väleistä.

Luin tätä kokoelmaa satunnaisesti ja yleensä jonkinlaisessa hälyssä. Lukukokemuksestani tuli melko rikkoinainen tästä syystä. Kaikkiin novelleihin en päässyt täysin sisälle, osa olisi pitänyt lukea moneen kertaan. Tätä kirjaa olisi myös ihanaa lukea ja tulkita ryhmässä, koska sen sisältö luultavasti synnyttäisi monia tulkintoja. Suosittelen tätä kirjaa kaikille kirjallisuuden ystäville ja varsinkin niille, jotka haluavat lukea hieman erilaista suomalaista kaunokirjallisuutta.

7 kommenttia:

HIIRIEMO kirjoitti...

Kirjavinkkaukset ovat aina kivoja, kiitos! Minullekin aika usein tulee tunne, että voisipa lukukokemuksen jakaa jossain kirjallisuuspiirissä tms., pitäisi vain löytää se piiri, perustetaanko???? Novellit ovat mielenkiintoisia, tosin Ulla Vaarnamoa en ole koskaan lukenut. Haaveilen aina, että pystyisin lukemaan novellin päivässä, mutta toistaiseksi vain haaveilen...

Paperisydän kirjoitti...

Ulla Vaarnamo onkin ihan uusi tuttavuus, kiitos vinkistä! Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Luen mielelläni juuri novelleja, sitä omaa aikaa kun on usein niin vähän kerrallaan.

Elämänkulkija kirjoitti...

Vaikuttaa kiinnostavalta. Täytyykin tutustua.

Kirjailijatar kirjoitti...

Sainpas mukavan kirjavinkin, kiitos! Ihan outo kirjailija ja kirja minulle, mutta nyt varmasti tartun tähän kirjaan, kunhan ehdin. Kummasti tuota luettavaa kertyy aina tuonne yöpöydällä korkeat pinot. Millään ei ehdi lukea kaikkea mitä haluaisi.

Katilein kirjoitti...

Hiiriemo, kirjallisuuspiiri olisi ihana! Olin joulukuussa lyriikan kurssilla. Siellä keskusteltiin runoista ja tulkittiin niitä. Se oli nautinnollista!
Voisi olla tosi hauskaa järjestää joku kirjallisuusaiheinen tapahtuma! Aletaas suunnitella :)

Paperisydän, Vaarnamo on aloittanut kirjoittamisen verrattain myöhään eikä hän ole vielä julkaissut paljoa. Hän muuten asuu muistaakseni Tampereella.

Elämänkulkija, suosittelen lämpimästi!

Kirjailijatar, Ulla Vaarnamo on minusta tutustumisen arvoinen verrattain uusi kirjailija.

Maiku kirjoitti...

Luin tämän kirjan joskus aiemmin kun sillä oli niin mahtava nimi; en muista yhtään mitään sisällöstä muuta kuin sen että tykkäsin silloin kirjasta. Mitähän se kertoo? Ja pitäisiköhän lukea uudelleen?

Katilein kirjoitti...

Maiku, minulle on käynyt niin, että olen joskus kirjaa lukiessa huomannut, että olen joskus jo lukenut sen.

Ei kaikkia lukemiaan kirjoja voi millään muistaa. Suosittelen kyllä tämän kirjan uudelleenlukemista :)