Jännittävä kokeilu

Selailin kaikenlaisia blogeja ja Mustikan Laatikkomaailma-blogista löysin Pifin osallistumisohjeet. Tarkoitus on siis viedä hyvää mieltä eteenpäin ja ilahduttaa lahjalla. Säännöt ovat seuraavat:

• Lupaan tehdä (minun tapauksessani virkkailla) jotain mukavaa kolmelle ensimmäiselle, jotka jättävät kommentin tähän viestiin.
• Lahjan saat jossain vaiheessa seuraavan 12 kuukauden aikana.
• Lupaat omassa blogissasi jatkaa ja taas lahjoittaa kolmelle jotain.

Edelliset Pifiin osallistuneet lupasivat kirjailla jonkun lahjan, mutta koska minä onneton en sitä taitoa hallitse, päätin luvata virkata jotain.
Tästäkin tuli mieleen lapsuuden kaikuja; joskus oli kaikenmaailman suklaanlähetys- tai postikortinlähetys-ketjuja, mutta niihin pyydettiin niin montaa ihmistä, että jossain vaiheessa ketju katkesi. Taisin minä jonkun postikortin joskus saada.. Tämä Pif tuntuu kuitenkin kivalta. Kutkuttavaa valmistaa lahja ehkä tuntemattomalle ihmiselle. Toivottavasti kolme blogienlukijaa löytäisi nyt äkkiä paikalle!!

Barbapapat

Muistatko vielä Barbapapat? Minä luen kirjallisuutta laidasta laitaan ja koska minulla on lapsi, tulee luettua myös lasten kirjallisuutta. Pidin pienenä kovasti Barbapapoista ja lapseni myötä löysin ne uudelleen. Barbapapathan ovat ystävällisiä muotoaan muuttavia otuksia. Barbaperheeseen kuuluu Barbapapa, Barbamama ja heidän seitsemän lastaan. Kaikilla lapsilla on joku tietty harrastus tai mieltymys. Barbapörrö esimerkiksi maalaa. Muita lapsia ovat Barbapaavo, Barbapupu, Barbapinko, Barbapoju, Barbatipu ja Barbalala. Minun suosikkini on Barbalala, joka on kiinnostunut musiikista. Meillä on kolme Barbapapa-kirjaa ja niitä lueskelemme ahkerasti. Meillä on myös kaksi Barbapapa DVD:tä, joissa perhe Barbapapa matkustelee ympäri maailmaa. Ihanan huolettomia ja hyväntuulisia kirjoja ja dvd:tä!
Tämän kesän bonus oli kun lapseni Belgiassa asuva kummitäti toi tuliaisiksi aivan ihania Barbapapa-karkkeja. Muutaman ehdin ikuistaakin ennen kuin ne katosivat parempiin suihin... Barbapapa tarkoittaa muuten suomeksi hattaraa ja sivuilla esitellyt Barbapapat ovat kotoisin Ranskasta. Oli pakko laittaa paljon kuvia, kun ne ovat mielestäni niin hauskoja.

Retiisin identiteettikriisi

Tänään en ole ehtinyt lukea yhtään, mikä on aika poikkeuksellista. Tai olen minä lukenut kaikenlaisia kiinnostavia blogeja täällä netin ihmemaailmassa, mutta en ole lukenut kirjaa lainkaan. Sain eilen luettua Milan Kunderan Kiireettömyyden, mutta se ei nyt oikein mennyt jakeluun... Kirjassa on paljon kulttuurihistoriallisia viitteitä ja ymmärsinkin niitä, mutta taisin lukea kirjan alun niin nopeasti, etten muista siitä enää mitään.
Minulla saattaa olla lukihäiriö väärinpäin. Sen sijaan, että lukemiseni olisi hidasta ja minun olisi vaikea ymmärtää lukemaani, luenkin niin vauhdilla, että välillä menee tekstiä "ohi". Pitäisi malttaa lukea hitaammin ja nauttia kirjallisuudesta sen sijaan, että lukeminenkin muuttuu suorittamiseksi. Kirjan lopun muistan hyvin ja ymmärsin viittaukset Markiisi de Sadeen, kun uteliaisuuttani menin sitäkin viime kesänä lukemaan... Kirjan alusta en osaa sanoa mitään -täytyy lukea se uudelleen.
Tänään äitini palautti lapseni ja toi minulle muutamia retiisejä. Ne ovat kyllä hullunkurisen muotoisia. Lapseni sitten totesi, että osa retiiseistä haluaisi selvästi olla porkkanoita. Niinpä. Ihan selvä retiisien identiteettikriisi. Katso vaikka itse.

Pian sataa

Ulkona päivä on tummunut tummumistaan. Harmaat, melkein mustat pilvet roikkuvat taivaalla niin raskaan näköisinä, että pian ne tippuvat alas. Minä olen yksin kotona ja haistelen tulevaa sadetta. Tänään en mene minnekään. Pysyn kotona seuranani kissat ja pyykinpesukoneen yksitoikkoinen jumputus. En laita meikkiä, en kampaa hiuksia, en edes pue vaan kuljen pelkässä topissa ja alushousuissa. Hajuvettä vain on sipaisu. En vastaa puhelimeen enkä avaa ovea.

Mitä minä sitten teen? Katselen synkkää taivasta, naureskelen kissojen leikkiä, kuulen, että jossain imuroidaan. Minunkin pitäisi, mutta en viitsi. Pesukoneen sentään laitoin päälle. Tänään elän hitaasti ja lepään. En aseta itselleni mitään tavoitteita, en ole reipas, sosiaalinen tai ahkera. Käännyn sisäänpäin ja kuuntelen itseäni. Voin hyvin. Ihminen kaipaa tällaisia päiviä. Pieni sielu ja sydän rasittuvat, jos ei välillä hellitä. Pitää pysähtyä ja elää itselle. Jos ei pysty ollenkaan olemaan itsensä kanssa yksin, asiat ovat huonosti. Käy niin kuin Helena Anhavan runossa:

Itseään on turha lähteä pakoon,
se tulee mukana.
Hän luhistui
kun ei tajunnut
että itsensä kanssa on opittava elämään
kuin vaikean taudin.

Loppupäivän aion viettää vetelehtimällä. Jossain vaiheessa syön vähän perunoita, pinaattilettuja ja puolukkahilloa. Tiskaan, jos jaksan, luultavasti siis en. Illalla leivon ehkä sienipiirakkaa, viime kesän sieniä on vielä pakkasessa, ne pitää syödä pois. Televisio pysyy kiinni, paitsi jos muistan katsoa Kyllä Jeeves hoitaa. Se on sopivan leppoisa ohjelma. Jos katson sen, virkkaan samalla. Luulen silti, että päiväni etenee kirjan parissa. Lukemani kirja on päivään niin hyvin sopiva Milan Kunderan Kiireettömyys.

Kipeää, ihanaa rakkautta

Orvokki Kankaan kirja Marraslapsi kertoo viime vuosisadan alun elämästä juuri itsenäistyneessä Suomessa. Kirja oli mielestäni kipeän liikuttava. Se kertoo pariskunnasta, Matiaksesta ja Eevasta, joka verrattain vanhana saa lapsen, Helenan, joka on vammainen. Kirja ei ole kuitenkaan kertomus vammaisuudesta vaan rakkaudesta. Marraslapsi kertoo isän ja äidin välisestä rakkaudesta, rakkaudesta lapseen, rakkaudesta Jumalaan, sukuun ja maahan sekä rakkaudesta luontoon. Kirjaa sävyttää vahva usko Jumalaan, mutta minua se ei ainakaan haitannut, onhan usko leimannut suomalaista yhteiskuntaa vahvasti aikana, johon kirjan tapahtumat on sijoitettu. Minua kirja liikutti. Kirjaa lukiessani minulle tulivat mieleen Niskavuori ja Myrskyluodon Maija. Kirjassa oli jotain niin suomalaista ja rehellistä, että se tuntui tutulta... Kirjoitan tähän lainauksen kirjasta. Seuraavassa kirjan kohdassa Matias puhuu vaimolleen Eevalle:

- Sinun omistamisessa on elämän onni ja rikkaus. Jos sinä et olisi lähtenyt kanssani kaikkia kohtaloita kohti, olisin aina ollut vailla elämän kiinnekohtaa. Päivät olisivat olleet vain tasaisen harmaa, pitkä saatto, jota ainakin joltain osin olisi seurannut elämättömän elämän ankea ilta. Siihen tapaan Matias puhui Eevan hellässä hyväilyssä. Monta kertaa aikaisemminkin oli hiljainen Matias tehnyt tämän tunnustuksen puolisolleen. Lämmin elokuinen yö oli elämän onnea.

Eikö ole ihanan kauniisti kirjoitettu? Voisi puhua suomalaisesta koruttomasta romantiikasta. Tällaisen rinnalla kaikki amerikkalainen sugarsweet-mössö tuntuu teennäiseltä. Ehkä kun suomalainen puhuu rakkaudesta, siitä puhutaan aidosti ja puhe tulee sydämestä. Kirjassa viehätti vielä sekin, miten siinä muistutetaan siitä, että pariskunnan keskinäistä rakkautta pitää vaalia ja sen eteen pitää tehdä työtä. Asia, jonka olen kantapään kautta vasta viime vuosina oppinut...

Olemisen sietämätön keveys

Kuvissa: Kevyet kesävarpaat, ihana Diorin meikkipaletti, jonka sain "ihan muuten vaan"-lahjaksi ja huumaava hajuvesi, jossa tuoksuu lupaus (tämä hajuvesi on ihana kesätuoksuksi ja oikeastaan se sopii hyvin myös syksyyn, talveen, niin ja keväälläkin käytän sitä mielelläni). Yhdessä kuvassa on lukemani pokkarin kansi.

Olemisen sietämätön keveys on yksi niistä pokkareista, jotka ostin taannoin, kun olisi pitänyt mennä kirjastoon (mutta ajauduinkin alennusmyynteihin...). Kirjan on kirjoittanut Milan Kundera ja se on kirjoitettu vuonna 1983. Kirja alkaa muutaman sivun alustuksella, jonka on varmaankin tarkoitus "avata" kirjaa lukijalle. Olen tyytyväinen, että hyppäsin alustuksen yli ja luin sen vasta lopuksi. Haluan muodostaa itse omat näkemykseni kirjoista.
Alettuani lukea kirjaa olin säikähtää ensin. Alku tuntui kovin filosofiselta ja mietinkin, jaksanko nyt kesälomalla keskittyä koko kirjaan. Säikähtäminen oli kuitenkin turhaa, teksti oli helposti ymmärrettävää. Kirja olikin suloinen sekoitus viihteellistä kerrontaa, ihmissuhdekiemuroita ja filosofista pohdintaa. Kirjan kieli on rikasta ja arkipäiväisiä asioitakin on kuvattu omaperäisesti, pohdiskellen ja uusia merkityksiä antaen. Mielestäni kirja oli hyvä ja sitä ovat käsittääkseni kriitikot kautta maailman kehuneet. Yksi kirjan ansioista on myös se, miten hienosti kirjailija on osannut liittää kirjan eri osaset, sirpaleet ehjäksi kuvioksi. Kirjaa lukiessa pitää myös vähän vaivautua ajattelemaankin, mikä tekee minulle hyvää.
Pitäisi varmaan joskus reipastua ja lukea filosofien ajatuksia, mutta kun en viitsi.. Ongelma ei ole siinä etten ymmärtäisi filosofien pohdintoja, vaan siinä että en viitsi ajatella ja tallentaa muistiini eri filosofien ajatuksia. Minulle ei ole tärkeää siteraata keskusteluissa Nietzschen tai Schopenhauerin näkemyksiä, mieluummin vain nautin olemisen sietämättömästä keveydestä

ja vaihdan ystävieni kanssa ihan omia ajatuksiani. Keskusteluidemme teemat voivat vaihdella ilmaston lämpenemisestä luomivärien koostumuksiin, hyvin tärkeitä aiheita siis :)

Chanel, Dior ja Afrikka

Luin kirjan, jonka nimi on Tyttäreni Zenzele. Kirja on afrikkalaisen äidin kirje lapselleen. Kirja oli kiehtova. Erilaisten tapahtumien ja muistelmien kautta välittyi kiinnostava kuva afrikkalaisesta kulttuurista ja historiasta. Kirjassa ei ruikutettu tai valitettu kurjista asioista, vaikka niitäkään ei oltu karsittu pois. Ajoittain kirjaa lukiessani tunsin vihaa siitä, miten valkoiset siirtomaaherrat ovat tummaihoisia kohdelleet. Tunsin jopa jonkinlaista häpeää, vaikka minulla ei ole mitään tekemistä afrikkalaisten huonon kohtelun kanssa, ainoastaan valkoinen ihoni...
Tiedän luvattoman vähän afrikkalaisten kulttuureista, enkä ole juurikaan lukenut afrikkalaista kirjallisuutta. Tyttäreni Zenzele oli kuitenkin hyvä kirja aloittaa ja toivon, että löydän lisää kiinnostavia afrikkalaisten kirjailijoiden kirjoja.
Välillä minua ahdistaa kehitysmaiden ihmisten tilanne. Ahdistus ei johdu lukemastani kirjasta, vaan minua ovat pienestä pitäen säälittäneet ihmiset ja varsinkin lapset, joilla ei mene hyvin. Minulla on muutamia tapoja auttaa. Olin viimeksi SPR:n lipaskerääjänä pari tuntia, vaikka en järjestöön kuulukaan. Se oli mukava tapa olla auttamassa. Kirkon ulkomaan avun kautta olen ostanut lahjoja, jotka tekevät hyvää. Se tarkoittaa sitä, että voit tietyn henkilön nimissä tehdä lahjoituksen, jolla kustannetaan vaikka köyhälle perheelle oma vuohi. Olen esimerkiksi ostanut koulupukuja (à 5 euroa) äitienpäivälahjoiksi. Tietysti kaikki ihmiset eivät sellaista lahjaa arvosta, mutta minulla on onneksi ympärilläni ihmisiä, jotka ymmärtävät ja arvostavat. Silloin kun sain itse vastaavan lahjan olin niin liikuttunut, että minulle tulivat kyyneleet silmiin. Oli hauska nähdä sama reaktio oman äitini kasvoilla, kun hän sai ensimmäisen Kirkon ulkomaan avun hyvää tekevän lahjansa. Lisäksi saan olla työssä sellaisessa työyhteisössä, joka tekee yhteistyötä Unicefin kanssa. Siitä tulee hyvä mieli.
...mutta, mutta. Tulen itse tällä hetkellä aika hyvin toimeen. En ole rikkaasta perheestä, joten olen tottunut jo pienestä asti tekemään kovasti töitä, välillä ehkä liikaakin. Minua vaivaa silloin tällöin ristiriitainen ajatus siitä, ovatko edellämainitsemani asiat vain hyvän omantunnon ostamista, koska oikeasti pystyisin auttamaan enemmänkin. Olen viehtynyt (kalliisiin) hajuvesiin, kosmetiikkaan ja koruihin. Pidän kengistä ja kauniista vaatteista. Istun mielelläni kahvilassa ja nautin ulkona syömisestä. Tingittävää siis olisi, mutta en loppujen lopuksi ole valmis tinkimään asioista, jotka tuovat minulle paljon nautintoa. Tällä hetkellä lohduttaudun siis sillä, että yritän kuitenkin parhaani mukaan auttaa ja varmaan panokseni on suurempi, kuin monen rikkaamman...

Loppuun ajatus, joka sopii kaikille turhan ruikuttajille:
"Valitin, kun minulla ei ollut kenkiä, kunnes vastaani tuli mies, jolla ei ollut jalkoja."

Toisessa kuvassa on syntymäpäivälahjojani (minulla oli heinäkuun alussa syntymäpäivä) ja muissa kuvissa Etelä-Afrikasta tuliaisiksi saamiani hienoja kaulakoruja.