Olemisen sietämätön keveys

Kuvissa: Kevyet kesävarpaat, ihana Diorin meikkipaletti, jonka sain "ihan muuten vaan"-lahjaksi ja huumaava hajuvesi, jossa tuoksuu lupaus (tämä hajuvesi on ihana kesätuoksuksi ja oikeastaan se sopii hyvin myös syksyyn, talveen, niin ja keväälläkin käytän sitä mielelläni). Yhdessä kuvassa on lukemani pokkarin kansi.

Olemisen sietämätön keveys on yksi niistä pokkareista, jotka ostin taannoin, kun olisi pitänyt mennä kirjastoon (mutta ajauduinkin alennusmyynteihin...). Kirjan on kirjoittanut Milan Kundera ja se on kirjoitettu vuonna 1983. Kirja alkaa muutaman sivun alustuksella, jonka on varmaankin tarkoitus "avata" kirjaa lukijalle. Olen tyytyväinen, että hyppäsin alustuksen yli ja luin sen vasta lopuksi. Haluan muodostaa itse omat näkemykseni kirjoista.
Alettuani lukea kirjaa olin säikähtää ensin. Alku tuntui kovin filosofiselta ja mietinkin, jaksanko nyt kesälomalla keskittyä koko kirjaan. Säikähtäminen oli kuitenkin turhaa, teksti oli helposti ymmärrettävää. Kirja olikin suloinen sekoitus viihteellistä kerrontaa, ihmissuhdekiemuroita ja filosofista pohdintaa. Kirjan kieli on rikasta ja arkipäiväisiä asioitakin on kuvattu omaperäisesti, pohdiskellen ja uusia merkityksiä antaen. Mielestäni kirja oli hyvä ja sitä ovat käsittääkseni kriitikot kautta maailman kehuneet. Yksi kirjan ansioista on myös se, miten hienosti kirjailija on osannut liittää kirjan eri osaset, sirpaleet ehjäksi kuvioksi. Kirjaa lukiessa pitää myös vähän vaivautua ajattelemaankin, mikä tekee minulle hyvää.
Pitäisi varmaan joskus reipastua ja lukea filosofien ajatuksia, mutta kun en viitsi.. Ongelma ei ole siinä etten ymmärtäisi filosofien pohdintoja, vaan siinä että en viitsi ajatella ja tallentaa muistiini eri filosofien ajatuksia. Minulle ei ole tärkeää siteraata keskusteluissa Nietzschen tai Schopenhauerin näkemyksiä, mieluummin vain nautin olemisen sietämättömästä keveydestä

ja vaihdan ystävieni kanssa ihan omia ajatuksiani. Keskusteluidemme teemat voivat vaihdella ilmaston lämpenemisestä luomivärien koostumuksiin, hyvin tärkeitä aiheita siis :)

Chanel, Dior ja Afrikka

Luin kirjan, jonka nimi on Tyttäreni Zenzele. Kirja on afrikkalaisen äidin kirje lapselleen. Kirja oli kiehtova. Erilaisten tapahtumien ja muistelmien kautta välittyi kiinnostava kuva afrikkalaisesta kulttuurista ja historiasta. Kirjassa ei ruikutettu tai valitettu kurjista asioista, vaikka niitäkään ei oltu karsittu pois. Ajoittain kirjaa lukiessani tunsin vihaa siitä, miten valkoiset siirtomaaherrat ovat tummaihoisia kohdelleet. Tunsin jopa jonkinlaista häpeää, vaikka minulla ei ole mitään tekemistä afrikkalaisten huonon kohtelun kanssa, ainoastaan valkoinen ihoni...
Tiedän luvattoman vähän afrikkalaisten kulttuureista, enkä ole juurikaan lukenut afrikkalaista kirjallisuutta. Tyttäreni Zenzele oli kuitenkin hyvä kirja aloittaa ja toivon, että löydän lisää kiinnostavia afrikkalaisten kirjailijoiden kirjoja.
Välillä minua ahdistaa kehitysmaiden ihmisten tilanne. Ahdistus ei johdu lukemastani kirjasta, vaan minua ovat pienestä pitäen säälittäneet ihmiset ja varsinkin lapset, joilla ei mene hyvin. Minulla on muutamia tapoja auttaa. Olin viimeksi SPR:n lipaskerääjänä pari tuntia, vaikka en järjestöön kuulukaan. Se oli mukava tapa olla auttamassa. Kirkon ulkomaan avun kautta olen ostanut lahjoja, jotka tekevät hyvää. Se tarkoittaa sitä, että voit tietyn henkilön nimissä tehdä lahjoituksen, jolla kustannetaan vaikka köyhälle perheelle oma vuohi. Olen esimerkiksi ostanut koulupukuja (à 5 euroa) äitienpäivälahjoiksi. Tietysti kaikki ihmiset eivät sellaista lahjaa arvosta, mutta minulla on onneksi ympärilläni ihmisiä, jotka ymmärtävät ja arvostavat. Silloin kun sain itse vastaavan lahjan olin niin liikuttunut, että minulle tulivat kyyneleet silmiin. Oli hauska nähdä sama reaktio oman äitini kasvoilla, kun hän sai ensimmäisen Kirkon ulkomaan avun hyvää tekevän lahjansa. Lisäksi saan olla työssä sellaisessa työyhteisössä, joka tekee yhteistyötä Unicefin kanssa. Siitä tulee hyvä mieli.
...mutta, mutta. Tulen itse tällä hetkellä aika hyvin toimeen. En ole rikkaasta perheestä, joten olen tottunut jo pienestä asti tekemään kovasti töitä, välillä ehkä liikaakin. Minua vaivaa silloin tällöin ristiriitainen ajatus siitä, ovatko edellämainitsemani asiat vain hyvän omantunnon ostamista, koska oikeasti pystyisin auttamaan enemmänkin. Olen viehtynyt (kalliisiin) hajuvesiin, kosmetiikkaan ja koruihin. Pidän kengistä ja kauniista vaatteista. Istun mielelläni kahvilassa ja nautin ulkona syömisestä. Tingittävää siis olisi, mutta en loppujen lopuksi ole valmis tinkimään asioista, jotka tuovat minulle paljon nautintoa. Tällä hetkellä lohduttaudun siis sillä, että yritän kuitenkin parhaani mukaan auttaa ja varmaan panokseni on suurempi, kuin monen rikkaamman...

Loppuun ajatus, joka sopii kaikille turhan ruikuttajille:
"Valitin, kun minulla ei ollut kenkiä, kunnes vastaani tuli mies, jolla ei ollut jalkoja."

Toisessa kuvassa on syntymäpäivälahjojani (minulla oli heinäkuun alussa syntymäpäivä) ja muissa kuvissa Etelä-Afrikasta tuliaisiksi saamiani hienoja kaulakoruja.