Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pif. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pif. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. syyskuuta 2008

Anna hyvän kiertää


Tänään posti toi minulle hienon paketin. Olin aiemmin osallistunut Mustikan blogissa
Anna hyvän kiertää - tempaukseen (pif) ja nyt Mustikka lähetti minulle yllätyslahjan! Lahja osui aivan nappiin, koska siinä on kissa (pidän kissoista) ja myös sellainen värimaailmaa, joka miellyttää kovasti. Mukana tullut korttikin oli hieno kissoineen ja vanhanaikaisine tunnelmineen. Kiitos Mustikka!
Nyt täytyy löytää kisumisulle hyvä paikka. Yksi voisi olla ulko-ovi, olen kaipaillut siihen jotain koristetta, kun kesäkranssi saa lähteä talveksi varastoon. Asun kerrostalossa, joten kissalle ei tulisi ovessa ollessaan edes kylmä :) ja sitten muutkin voisivat ihailla sitä.


Yllätykset ovat mukavia ja siksi olen osallistunut uuteen Anna hyvän kiertää-tempaukseen. Se löytyi Heijastuksia jalokiven pinnalta -blogista.

Säännöt ovat seuraavat:

*Lupaan lähettää jotain itse valmistamaani (esim. virkattua, neulottua, kirjailtua jne.) kolmelle ensimmäiselle tähän ilmoittautuneelle.

*Yllätys pitää toimittaa perille seuraavan vuoden aikana eli ensi syyskuuhun mennessä.

*Osallistuja kertoo, mistä tapahtuman löysi ja lupaa omassa blogissaan tehdä kolmelle ensin ilmoittautuneelle jonkin yllätyksen.

Jos pidät yllätyksistä, ilmoittaudu kipin kapin :) Toivottavasti tänne löytäisi pian kolme yllätyksistä pitävää henkilöä...

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Kaputt

Ei, tämä ei ole päivän kuva-arvoitus, vaan rikki mennyt virkkuukoukkuni! Voitko kuvitella, että viime kuussa ostamani koukku sanoi nyt jo sopimuksensa irti! Voi olla, että olin hieman kovakourainen joskus, mutta kyllä vähän sitkeämpi pitäisi olla. Kurjaa! Minulla ei ole toista 2 millin koukkua löydöksissä. Ja Leijonainen, tämä ikävä takaisku viivästyttää nyt Pif-lahjan saapumista.

Ps. Pifissä on vielä tilaa, kts. edellisistä teksteistä.

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Jännittävä kokeilu


Selailin kaikenlaisia blogeja ja Mustikan Laatikkomaailma-blogista löysin Pifin osallistumisohjeet. Tarkoitus on siis viedä hyvää mieltä eteenpäin ja ilahduttaa lahjalla. Säännöt ovat seuraavat:

  • Lupaan tehdä (minun tapauksessani virkkailla) jotain mukavaa kolmelle ensimmäiselle, jotka jättävät kommentin tähän viestiin.
  • Lahjan saat jossain vaiheessa seuraavan 12 kuukauden aikana.
  • Lupaat omassa blogissasi jatkaa ja taas lahjoittaa kolmelle jotain.
Edelliset Pifiin osallistuneet lupasivat kirjailla jonkun lahjan, mutta koska minä onneton en sitä taitoa hallitse, päätin luvata virkata jotain.
Tästäkin tuli mieleen lapsuuden kaikuja; joskus oli kaikenmaailman suklaanlähetys- tai postikortinlähetys-ketjuja, mutta niihin pyydettiin niin montaa ihmistä, että jossain vaiheessa ketju katkesi. Taisin minä jonkun postikortin joskus saada.. Tämä Pif tuntuu kuitenkin kivalta. Kutkuttavaa valmistaa lahja ehkä tuntemattomalle ihmiselle. Toivottavasti kolme blogienlukijaa löytäisi nyt äkkiä paikalle!!