perjantai 27. heinäkuuta 2012

Ensimmäiset kaksi kuukautta - The First Two Months

Rakastan hänen ilmettään, kun hän keskittyy.
Ihailen hänen matemaattis-loogista älykkyyttään ja ongelmanratkaisukykyään.
Pidän siitä, miten itsenäinen ja aikuismainen hän on.
On ihanaa nähdä hänet lasteni kanssa ja seurata, miten hän on lapsille läsnä.
Iloitsen siitä, että hänelläkin on lapsi, jonka kanssa saamme viettää aikaa.
Minulle tulee kodikas olo, kun hänen taidokkaita piirustuksiaan on olohuoneen pöydällä ja jääkaapin ovessa.
Hän tuoksuu turvalliselta ja hyvältä.
Siedän hänen särmiään, koska olen samalla tavalla särmikäs, tosin hyvin nopeasti olemme viilanneet toisiltamme pahimman terävyyden pois.
Arvostan pitkiä keskusteluitamme.
Nautin yhteisestä huumorintajusta, hänen tilanneälystään, hänen yleissivistyksestään ja siitä, miten voimme poimia hassuttelukeskusteluihimme vihjeitä historiasta, raamatusta, elokuvista tai kirjallisuudesta ja toinen ymmärtää viitteet ja jatkaa juttua.
Koen ihmeellisenä ja sydäntäriipaisevana sen, että hän näkee minut naisena -ihmisenä- niin kuin olen toivonut tulla nähdyksi. Hän kokee kanssani saman. Näen hänet niin kuin hänet kuuluukin nähdä. Sen me olemme kaiken eletyn elämän jälkeen ansainneet.
***
I love the way he looks when he is concentrating.
I admire his mathematical-logical skills and his ability to solve problems.
I like his independency and maturity.
It is wonderful to see him with my children and notice his warm presence.
I am happy that he, too has a child and we get to spend time with him.
I feel cosy when his drawings lay on the livingroom table.
His smell makes me feel safe.
I tolerate his edges, because I am edgy, too. In a very short time we have managed to soften our biggest roughness.
I value our long conversations.
I enjoy our same sense of humour, his intelligence, his general knowledge and the way we can quote and make jokes that refere to the bible, movies, literature or history and the other-one understands the hints.
I find it incredible and touching that he sees me as a woman -as a humanbeing- the way I always wanted to be seen. He feels the same with me. I see him as he should be seen. After the life we have been through I would say that we deserve all this.

4 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Tämän lukeminen oli ihmeellistä. Voiko olla totta?

Tarkemmin ajatellen: kyllä voi. Sehän on tuossa yläpuolella kirjoitettuna.

Arviomme ihmisestä kuin ihmisestä kulkee sen mukaan, millä silmin häntä katselemme.

Yleensä, kokemukseni mukaan, rakkaus saa aikaan ihmeitä. Sen kohde muuttuu silmissämme ainutlaatuiseksi.

Mutta ihminen on aina ihminen. Hyvine ja huonoine ominaisuuksineen. Ja tilanne säilyy siihen saakka kun ihminen jaksaa rakastaa, hienona ja hyvänä. Rakkaus antaa voimaa jaksamiseen. Joten ei voi muuta kuin toivoa, että se ei missään vaiheessa sammuisi.

Helena kirjoitti...

Hei pitkästä aikaa. Ihana lukea tätä! Hienoja tekstejä. Olen niin iloinen puolestasi. :-) Onni on hiipinyt minunkin elämääni, mutta rohkeudesta se vain oli kiinni. Ja ehkä vähän ihmeestä.

Anonyymi kirjoitti...

Vilpittömät rakkaudentunnustukset ovat aina niin ihania! Tämä blogi on ollut kyllä ehdoton kesän helmi. Se on niin upea tunne, kun toiselle ihmiselle ei tarvitse vääntää kaikkea rautalangasta ja aloittaa joka asiaa alusta pitäen. Tuo kuulosti minusta erikoisen hyvältä, kun iloitset myös miehesi lapsesta. Jos eroaisin miehestäni (meillä on kolme lasta), en olisi enää valmis suhteeseen lapsettoman miehen kanssa. Jos ihminen on hyvä vanhempi ja nauttii lapsistaan, niin silloin yleensä ymmärrystä riittää myös toisen vanhemmuuteen.

Kati Nordman kirjoitti...

Liisu, kiitos!

Helena, kiva kuulla sinusta! Koen, että myös minulla onni oli kiinni rohkeudesta, ihmeestä ja siitä että aika oli oikea nyt.

Anonyymi, kiitos! Meillä on lapsia yhteensä kolme (neljä, jos lainalapsikin lasketaan). Kaikki on mennyt merkillisen hyvin ja kaikki tulevat toimeen keskenään. Yritän pitää keskusteluyhteyden lasten toisiin vanhempiin mahdollisimman avoimena, jotta kaikki tietäisivät missä mennään. Minulle yksi kesän kohokohdista oli se, kun kaikki neljä lasta ja me aikuiset istuimme saman pöydän ääressä syömässä. Se oli hienoa ja tuntui hyvältä.

Ihanaa, että olet ollut täällä lukemassa ja ymmärrät niin hyvin, mitä yritän kertoa ja kuvailla!