skip to main |
skip to sidebar
Rakastan hänen ilmettään, kun hän keskittyy.
Ihailen hänen matemaattis-loogista älykkyyttään ja ongelmanratkaisukykyään.
Pidän siitä, miten itsenäinen ja aikuismainen hän on.
On ihanaa nähdä hänet lasteni kanssa ja seurata, miten hän on lapsille läsnä.
Iloitsen siitä, että hänelläkin on lapsi, jonka kanssa saamme viettää aikaa.
Minulle tulee kodikas olo, kun hänen taidokkaita piirustuksiaan on olohuoneen pöydällä ja jääkaapin ovessa.
Hän tuoksuu turvalliselta ja hyvältä.
Siedän hänen särmiään, koska olen samalla tavalla särmikäs, tosin hyvin nopeasti olemme viilanneet toisiltamme pahimman terävyyden pois.
Arvostan pitkiä keskusteluitamme.
Nautin yhteisestä huumorintajusta, hänen tilanneälystään, hänen yleissivistyksestään ja siitä, miten voimme poimia hassuttelukeskusteluihimme vihjeitä historiasta, raamatusta, elokuvista tai kirjallisuudesta ja toinen ymmärtää viitteet ja jatkaa juttua.
Koen ihmeellisenä ja sydäntäriipaisevana sen, että hän näkee minut naisena -ihmisenä- niin kuin olen toivonut tulla nähdyksi. Hän kokee kanssani saman. Näen hänet niin kuin hänet kuuluukin nähdä. Sen me olemme kaiken eletyn elämän jälkeen ansainneet.
***
I love the way he looks when he is concentrating.
I admire his mathematical-logical skills and his ability to solve problems.
I like his independency and maturity.
It is wonderful to see him with my children and notice his warm presence.
I am happy that he, too has a child and we get to spend time with him.
I feel cosy when his drawings lay on the livingroom table.
His smell makes me feel safe.
I tolerate his edges, because I am edgy, too. In a very short time we have managed to soften our biggest roughness.
I value our long conversations.
I enjoy our same sense of humour, his intelligence, his general knowledge and the way we can quote and make jokes that refere to the bible, movies, literature or history and the other-one understands the hints.
I find it incredible and touching that he sees me as a woman -as a humanbeing- the way I always wanted to be seen. He feels the same with me. I see him as he should be seen. After the life we have been through I would say that we deserve all this.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin näen tytöt, joiden kanssa vietin viikonloppuja nuorena. Osan kanssa olen ollut koko ajan tekemisissä, osan näin ensimmäistä kertaa nuoruusaikojen jälkeen. Mitä oli muuttunut? Kaikki ja ei mitään. Jokaisen elämässä oli tapahtunut paljon, mutta joku sama tuttu pohjavire naisissa oli. Aika oli kohdellut kaikkia ystäviäni lempein sormin. He olivat edelleen yhtä kauniita kuin ennenkin. Tuntui hienolta nähdä. Tuntui hyvältä, että meillä on yhteistä historiaa. Sovimme, että kokoonnumme ensi kesänäkin saunomaan yhdessä.
(Saunaillan jälkeen oli tarkoitus lähteä yökerhoilemaan, mutta minä livistin miehen kainaloon. Oli jo niin ikävä.)
***
Twenty years later I see the girls. When we were young we spent many weekends together. I have had contact with some during the years and some I hadn't seen after my youth. What had change? Everything and nothing. In each of our life had happened a lot, but there was some familiarity underneath. Time has been good to my friends. All of them looked as beautiful as before. It was great to see them. It felt good that we share some piece of history together. Next summer we will gather again for a sauna and a swim.
(After our evening by the beach we were supposed to go to a nightclub, but I ran away into my boyfriend's arms. I had missed him so.)
Avatessani kirjan huomasin, että se koostuu pienistä kirjeistä tiettyjen henkilöiden välillä. Ajattelin, että tällainen rakenne olisi hankala tai sekava. Onneksi luin kirjaa sitkeästi eteenpäin, olin nimittäin väärässä. Kirjeenvaihdossa pysyi hyvin perillä. Kirja tempaisi mukaansa niin, ettei sitä olisi malttanut laskea käsistään ollenkaan. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Se kertoo Guernseyn saarella asuvien ihmisten elämästä saksalaisten piirityksen aikana. Se on myös kertomus muutaman saarelaisen aluksi kulissiksi perustamasta kirjallisuuspiiristä. Kirjan henkilöt ovat uskottavia ja hurmaavia. Kun sain kirjan luettuani, tuntui minusta haikealta. Aivan kuin olisin hyvästellyt joukon ystäviäni. Kirjan lukemisen jälkeen minulle oli kaksi asiaa aivan selviä:
1. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, se on mitä parasta kesälukemista.
2. Haluan päästä käymään Englannin kanaalissa sijaitsevalle Guernseyn saarelle.
Aamulla aikaisin vessaan hipsiessäni koin yllätyksen. Keittiön pöydällä oli suuri kimppu lempikukkiani, keltaisia ruusuja ja sinisiä iiriksiä. Lisäksi minua odotti hieno kortti sekä kirsikka-, mansikka- ja pensasmustikkarasiat. Herään helposti, joten minulle on täysi mysteeri, miten mies on onnistunut käymään luonani äänettömästi kuin aave.
Täytän tänään 35 vuotta.
Olen koko päivän miettinyt sitä, että isoäitini oli 35-vuotias, kun minä synnyin. Hän sai äitini ollessaan vain 16-vuotias. Äitini sai minut 19-vuotiaana. Menetin mummuni, kun olin itse 19 vuotta. Mummu oli vasta 54-vuotias. Se on trauma, josta äitini ja minä emme tule koskaan toipumaan täysin. Mummun piti tehdä kaikki nopeasti, koska hän kuoli niin nuorena sanoi äitini, joka on nyt 54-vuotias. Ihailen mummuani ja äitiäni. He ovat eläneet omannäköistään elämää. Elämää, joka ei ole välttämättä ollut helppoa, mutta se on sisältänyt kaikesta vähän ja luulisin että onnesta paljon.
Siskoni kysyi, miltä ikääntyminen tuntuu. "Mikä ikääntyminen?", mietin. En näytä mielestäni yhtään vanhemmalta kuin 34-vuotiaanakaan. Painokin tajusi tipahtaa muutaman kilon, joten en paina enempää kuin vuosi sitten. Henkisesti olen mennyt mielestäni eteenpäin, joten mikäs tässä. Kirsikankannankin saan edelleen suussani solmuun, kuten Twin Peaksin Audrey Horne.
***
Early in the morning when I was on my way to the ladies room I noticed a surprise on the kitchen table. There was a huge bouquet of flowers, a beautiful card and some strawberries, cherries and blueberries. I wake up easily so it is total mystery to me how the man has brought the surprise without waking me.
It is my 35th birthday today.
I have spent the most of the day thinking about how my grandmother was 35 when I came to the world. She was only 16 when she got my mother. My mother had me when she was 19 years old. I lost my grandmother when I was 19 years old. It is a trauma we will never forget, I suppose. Grandmother had to do everything quickly because her life was so short, said my mother to me. I admire my grandmother and my mother. They both have lived a life that suits them. Their life hasn't necessarily been easy, but it has been full with everything including happiness.
My sister asked me how it feels to get older. Get older? Am I getting older? I don't look older than last year. I haven't put on more weight. Mentally I feel like I have been going forward, so everything is just fine. I can still tie a cherry knot in my mouth like Audrey Horne from Twin Peaks.
