Viidenkymmenen kilometrin päässä olen jo melkein ulkomailla. Olen niin harvoin yksin, että siitä on otettava kaikki irti. Aikaa on puolitoista tuntia. Nurkan takana puhallan ilmaan savua, kai se on jonkinlainen illuusio vapaudesta. Jotain harvinaista ja salaista.
Ravintolassa haluan istua nurkassa, näkymättömissä, yksin. Tarjoilija on vähäeleisen kohtelias, sopii minulle.
On ihanaa olla yksin. En ole kenenkään äiti, puoliso tai mitään muutakaan. Yksinäni olen se sama, mutta eri. Katson itseäni ulkopäin. Olen näyttelijätär, joka puhuu vähän ja käyttäytyy melkein liioitellun rauhallisesti ja kohteliaasti. Katson itseäni sisältä ulospäin. Tänään haluan olla tällainen. Minulla on monet kasvot.
Maksan laskun, kun on sen aika. Ilta kuluu draamaopintojen parissa. Se tuntuu sopivan tähän juttuun saumattomasti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Ihanasti kuvailit tuota omaa,tärkeää aikaasi:)
Kiitos, Yaelian!
Lähetä kommentti