Minä olen lapsesta saakka ollut Marilyn Monroe-fani. Minulla on jonkun verran Marilyniin liittyvää kirjallisuutta, joten tottakai tämäkin kirja piti saada. Sain sen joululahjaksi. Aloin lukea kirjaa joulukuussa, mutta vasta helmikuussa pääsin loppuun saakka. Se on outoa, koska olen todella nopea lukija. Lukemisen hitaus ei johtunut siitä, että olisin nauttinut lukemastani niin kovasti, että olisin siksi halunnut antaa kirjalle aikaa. Hidas lukeminen johtui siitä, että kirja oli tappavan tylsä. Olisin todella halunnut pitää tästä kirjasta, onhan alkuasetelma niin herkullinen, lemmikkikoiran äänellä kerrottu tarina, jonka päähenkilönä on Marilyn Monroe.
O'Hagan on tehnyt taustatutkimuksen huolella. Hän kirjoittaa asioista, jotka ovat oikeasti tapahtuneet Marilynin elämässä. Tämän lisäksi kirjaa on maustettu fiktiolla. Faktan ja fiktion tasapaino on kirjassa hyvä, mutta muuten kirja tuntuu paikoin Marilyniä koskevasta kirjallisuudesta tehdyltä referaatilta. O'Haganin lukeneisuus tai ahkeruus paistaa kirjan sivuilta, hän on liittänyt kirjaansa paljon yleissivistävää faktaa, mutta suureksi harmikseni faktoja on viljelty alaviitteissä, joita kirjassa on paljon. Minusta alaviitteiden käyttäminen ei sovi proosaan tai yleensäkään kaunokirjallisuuteen ja niitä pitäisi joko käyttää säästeliäästi tai olla käyttämättä ollenkaan.
Kirjaa painaa myös teennäisyys. Ollaan haluttu kirjoittaa muka-filosofisia pohdintoja. Kyseessä ei ole paolocoelhomaista kevytfilosofiaa, vaan liian yritetty pyrkimys kirjoittaa jotain suurta. On kirjassa silti paikoin onnistuttukin. Joukossa on todella kauniita ja oivaltavia lauseita, jotka kuitenkin jäävät varsinaisesta tarinasta irralleen. Kirjailija on personifikoinut eläimiä ajattelemaan ja puhumaan. Tavallaan se on viehättävää, mutta toisaalta ärsyttävää ja hieman naiivia.
Marilyn Monroen hahmo kirjassa jää etäiseksi. Muidenkaan henkilöhahmojen kuvaamisessa ei ole mielestäni onnistuttu. Tarina on epätasainen päälleliimattuine faktoineen, puhuvine eläimineen ja filosofisine aspekteineen. Minusta on todella hämmästyttävää, miten kirjan ilmestymisen aikaan naistenlehdissä olevissa arvioissa kehuttiin kirjaa. Siitä kirjoitettiin muun muasssa, että se on Maf-koiran filosofisen lämmintä pohdiskelua. Romaanista kirjoitettiin myös, että se on älykäs kirja. Omat näkemykseni kirjoista ovat yleensä edes jotenkin samassa linjassa arvostelijoiden kanssa, mutta tästä kirjasta olin aivan eri mieltä. Olen miettinyt objektiivisuuttani, vaikuttiko lukukokemukseeni se, että tiedän Marilyn Monroesta niin paljon. Tulin siihen lopputulokseen, että ei vaikuttanut. Kirja tuntui teennäiseltä ja väkisin yritetyltä, mikä on todella harmillista. Onneksi suomentaja oli kuitenkin tehnyt hyvää työtä. Kirjan on suomentanut Heikki Karjalainen.
3 kommenttia:
Voi, harmi että et pitänyt. Minun mielestäni Maf-koira on varsin ihastuttava ja O'Haganin kirja raikasta luettavaa. Mutta se on totta, ettei hän oikein saanut Marilynia eläväksi henkilöksi. Mafin näkökulmastahan olisi voinut saada aikaan vaikka mitä!
Silti pidin kovasti. Myös Kiiltomadossa on muistaakseni aika kehuva arvio. Mutta jokainen mielipide on (onneksi!) subjektiivinen ja osin tunnistin omia ajatuksianikin sinun tekstistäsi (lähinnä sen, että Marilyn jäi etäiseksi).
Luulen, että teen niin että luen tuon kirjan myöhemmin uudelleen. En aikoinaan pitänyt Kjell Westön Leijat Helsingin yllä-kirjastakaan, mutta kun luin sen myöhemmin, niin ihastuin siihen. Minä olisin todellakin halunnut pitää tästä kirjasta. Ehkä myöhemmin vielä. Nyt kirja saa mennä hyllyyn odottelemaan.
Minä en pitänyt kirjan suurista linjoista (ja kyllä, Marilyn jäi etäiseksi, ei hänen persoonastaan ainakaan mitään uutta auennut), mutta yksityiskohdissa ja pienissä jutuissa ilahduin. En tule koskaan unohtamaan kärpästä, joka kesken filosofisen keskustelun sai surmansa keittolusikasta :-D
Lähetä kommentti